Kuvat paljastavat poikkeuksellisen laajakuvaisen näytön sekä kolmoistakakameran.

Lukuisista paikkansapitäviksi osoittautuneista renderöidyistä kuvavuodoista tunnettu OneLeaks on julkaissut yhdessä MySmartPrice-sivuston kanssa CAD-piirustuksiin perustuvan renderöidyn videon ja kuvia tulevasta Sony Xperia XZ4 -älypuhelimesta. Renderöinneissä silmään pistää erityisesti laitteen erittäin laajakuvainen loveton näyttö sekä kolme takakameraa.

Kuvien perusteella Sony luopuu XZ3:ssa käytetystä kaarevareunaisesta näytöstä ja kaventaa näytön ylä- ja alareunaa entisestään. Maininnan arvoisina huomioina puhelimessa ei ole edelleenkään näyttölovea ja näytön kuvasuhdetta on kasvatettu erittäin laajaksi tiettävästi 21:9-kuvasuhteeseen. Näytön läpimitaksi kerrotaan noin 6,5 tuumaa. Laite on aavistuksen kapeampi, mutta lähes sentin pidempi kuin edeltäjämalli. Liitäntöjen osalta XZ4:stä löytyy vain USB Type-C – 3,5 mm:n ääniliitäntä uupuu edelleen.

Takakuoren puolella XZ4:ssä on luovuttu lähes kokonaan kahden edeltäjämallin kaarevista takakuoren muodoista ja CAD-piirustusten mukaan myös paksuus on pienentynyt entisestään 8,2 mm:iin. Sony on luopumassa paljon kritiikkiä saaneesta takakuoren keskelle sijoitetusta sormenjälkitunnistimesta ja tunnistin sijaitsee nyt ilmeisesti vanhaan tapaan laitteen kyljessä, joskaan ei enää virtanäppäimeen integroituna. Takakameroita XZ4:ssä on jo kolmin kappalein, mutta niiden teknisestä toteutuksesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. On mahdollista, että Sony käyttää siinä heinäkuussa julkaistua 48 megapikselin IMX586-sensoriaan.

Tällä tietoa Xperia XZ4:n julkaisun odotetaan tapahtuvan MWC 2019 -tapahtumassa helmikuun lopulla, eli Sony jatkaa edelleen kritiikkiä saanutta puolivuotista julkaisusykliään.

Lähde: MySmartPrice

This site uses XenWord.
;