OnLeaksin ja 91Mobiles-sivuston yhdessä julkaisemat renderöinnit paljastavat HTC:n runsaan viikon päästä julkaistavan U 11 -älypuhelimen muodot kaikista suunnista.

Luotettaviin tietovuotajiin lukeutuva OnLeaks on julkaissut renderöidyn videon ja kuvia HTC:n tulevaksi U 11 -puhelimeksi väitetystä laitteesta. Renderöintien kerrotaan perustuvan tehtaalta vuotaneisiin CAD-piirustuksiin ja ne paljastavat puhelimen muotoilun sekä liittimien ja painikkeiden paikat. Ne mukailevat myös Evan Blassin aiemmin julkaisemia vuotokuvia puhelimesta.

Renderöinnit paljastavat puhelimen metallisen kehyksen sekä lasisen etu- ja takakuoren, joiden toteutus mukailee alkuvuodesta julkaistuja U-sarjan malleja. Näyttölasin reunat kaartuvat hieman puhelimen kylkien puolelle, mutta itse 5,45-tuumaisen QHD-näytön kerrotaan olevan tasapintaista mallia. Puhelimen rakenteen 91Mobiles-sivusto kertoo olevan IP57-suojattu.

Videolta ja kuvista voi myös huomata, ettei U 11:ssä ole lainkaan 3,5 mm:n ääniliitäntää, kuten aiemmin viime viikolla pinnalle tulleen USB Type-C -adapterihuhun pohjalta saattoi päätellä. Aiemman uutisoinnin mukaisesti HTC U 11:n tiettävästi merkittävin erikoisominaisuus tulee olemaan Edge Sense, joka mahdollistaa erilaisten komentojen ja toimintojen suorittamisen puhelimen kosketuksen tunnistavien kylkien avulla.

HTC U 11:stä odotetaan löytyvän Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, neljä tai kuusi gigatavua RAM-muistia, 64 tai 128 Gt tallennustilaa, 12 megapikselin UltraPixel 3 -takakamera, 16 megapikselin etukamera sekä 3000 mAh akku. HTC järjestää uuden lippulaivapuhelimensa julkaisutilaisuuden viikon päästä tiistaina, eli 16. toukokuuta.

Lähteet: OnLeaks, 91Mobiles

This site uses XenWord.
;