Neljän vuoden tietoturvapäivitysten piiriin kuuluu niin Galaxy S -huippumalleja kuin myös selvästi edullisempia A-sarjalaisia sekä puhelin- että taulutietokonemallistoista.

Korealainen mobiilijätti Samsung on eilen ilmoittanut laajentavansa jälleen puhelintensa ja taulutietokoneidensa päivitystukea. Uusi lupaus takaa neljän vuoden tietoturvapäivitykset valituille Galaxy-laitteille vuonna 2019 julkaistuista malleista lähtien. Lupaus on jatkumoa viime syksynä tehdylle päivityslupaukselle, jolloin Samsung ilmoitti laajentavansa osasta puhelimiaan virallisen päivityslupauksen kattamaan kolmen vuoden ajan sekä tietoturva- että suuret Androidin versiopäivitykset. Nyt tietoturvapäivitysten virallista lupausta on siis jatkettu vielä vuodella.

Neljän vuoden tietoturvapäivitykset eivät Samsungille ole ennenkuulumattomia, vaan korealaisvalmistaja on tukenut jo aiemmin lippulaivojaan neljänkin vuoden ajan. Ennen päivitystuelle ei kuitenkaan ollut minkäänlaista lupausta, minkä lisäksi uusi lupaus kattaa myös huomattavasti edullisempia puhelimia, kuten alle 200 euron hintaluokkaan sijoittuvia A-sarjalaisia.

Neljän vuoden tietoturvapäivityslupauksen piiriin kuuluvat Galaxy-tuotteet:

  • Galaxy Fold -sarja: Fold, Fold 5G, Z Fold 2, Z Fold 2 5G, z Flip, Z Flip 5G
  • Galaxy S -sarja: S10, S10+, S10e, S10 5G, S10 Lite, S20, S20 5G, S20+, S20+ 5G, S20 Ultra, S20 Ultra 5G, S20 FE, S20 FE 5G, S21 5G, S21+ 5G, S21 Ultra 5G
  • Galaxy Note -sarja: Note10, Note10 5G, Note10+, Note 10+ 5G, Note10 Lite, Note20, Note20 5G, Note20 Ultra, Note20 Ultra 5G
  • Galaxy A -sarja: A10, A10e, A10s, A20, A20s, A30, A30s, A40, A50, A50s, A60, A70, A70s, A80, A90 5G, A11, A21, A21s, A31, A41, A51, A51 5G, A71, A71 5G, A02S, A12, A32 5G, A42 5G
  • Galaxy M -sarja: M10s, M20, M30, M30s, M40, M11, M12, M21, M31, M31s, M51
  • Galaxy XCover -sarja: XCover4s, XCover FieldPro, XCover Pro
  • Galaxy Tab -sarja: Tab Active Pro, Tab Active3, Tab A 8 (2019), Tab A with S Pen, Tab A 8.4 (2020), Tab A7, Tab S5e, Tab S6, Tab S6 5G, Tab S6 Lite, Tab S7, Tab S7+

Uuden neljän vuoden tietoturvapäivitysten lupauksen piiriin kuuluu suurempi puhelinvalikoiman kuin viime syksynä julkistettuun kolmen suuren päivityksen lupaukseen – kaikki neljän vuoden tietoturvapäivitykset saavat puhelimet eivät siis välttämättä saa kolmea suurta Android-päivitystä, mutta siitä huolimatta neljän vuoden tuki puhelimen tietoturvalle on Android-maailman huippua. Neljä vuotta tietoturvapäivityksiä meneekin ohi jopa Android One -sertifikaatin laitteista, mikä yhdistettynä erittäin edulliseen A1x-sarjaan tuettujen joukossa nostaa Samsungin edelle kilpailijoistaan. Taulutietokoneiden osalta tilanne on sama kuin puhelimissa, eli kaikki neljän vuoden tietoturvapäivitykset saavat mallit eivät välttämättä saa kolmea suurta versiopäivitystä.

Lähde: SamMobile

This site uses XenWord.
;