
16. lokakuuta avatulle uudelle suomalaiselle ensisijaisesti tietotekniikkaan keskittyvälle TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt 103 päivässä eli reilussa kolmessa kuukaudessa 10 000 jäsentä.
Tammikuussa io-tech.fi:n TechBBS-foorumille on kirjoitettu päivittäin 3611 – 5501 uutta viestiä ja se on nykyään päivittäisissä viestimäärissä mitattuna selvästi aktiivisempi kuin esimerkiksi Otavamedian ja Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston MuroBBS-foorumi.
Nykyinen TechBBS-foorumin kävijäennätys syntyi maanantaina 23. tammikuuta, kun foorumia käytti samanaikaisesti 2346 käyttäjää. Muiden tilastojen osalta io-tech.fi-sivustolla on vierailtu viimeisen 30 päivän aikana 662 000 kertaa ja sivulatauksia on kertynyt 5,6 miljoonaa kappaletta.
Esimerkiksi Alexan sivurankingissa io-tech.fi on noussut nopeasti Suomessa jo sijalle 277 ja TNS Gallupin Suomen web-sivustojen viikkolukuja listaavalla TNS Metrix-listalla io-tech.fi olisi sijoittunut viime viikolla 1,265 miljoonalla viikkosivulatauksellaan sijalle 23.
Kehitys jatkuu edelleen ja pyydämme raportoimaan mahdollisista ongelmista ja kehitysehdotuksista palauteketjuun.
PS. TechBBS-foorumin jäsenille on tarjolla maksua vastaan erilaisia tukijäsenyyksiä eri etuisuuksilla sekä käyttäjänimen yhteydessä voi tunnustaa väriä maksullisella Team-nauhalla.
Kyllä, minä autoin siinä pari päivää sitten erästä henkilöä ja listasin kaikki keskustelualueet ja kerroin, ettei muropaketin keskustelualueelta välttämättä saa apua iPhonensa tietoturvallisuuteen liittyvää kysymystä ja että io-techiin on siirtynyt suuri joukko ammattilaisia. Sanoin, että Otavamedia pilasi muropaketin alkuperäisen tarkoituksen ja siksi uusi sivusto on perustettu.
Vaikka io techiä nykyään myös enemmän käytän, niim silti tuntuu että täällä osa alueista on vielä aika autioita, ja kauppa-alue taitaa murossa olla vielä aktiivisempi. Ehkä sekin heilahtaa sitten tänne muiden käyttäjien mukana.
Ja on mahtavaa olla osana tätä hienoa suomalaista ammattitaitoista yhteisöä!
Aluksi se varmaan tuntuu autiolta. Minustakin tuntui siltä, kun vilkaisin ongelmat-osioon kun liityin mukaan tänne io-techin puolelle.
Nyt vaan tuntuu siltä, että asiat alkavat normalisoitua koko ajan ja enää ei tule ikävä sitä muropakettia.
Tässä on nyt vasta reilu 100 päivää takana ja virallisesti sivusto on ollut toiminnassa 27 päivää. Muropaketti täyttää ensi kuussa 18 vuotta. Katsotaan miten tilanne kehittyy.
Minä just yritin sitä asiaa kertoa. Uusi sivusto, niin on vähän hankalaa saavuttaa jotain 18 vuotta elämää saada kuukaudessa tänne… Mutta minä itse näen, että koko ajan foorumi alkaa elää paljon paremmin.
Me ollaan nyt jo edellä. :tup:
Hienoa! Paljos Muron paivittainen viestimaara on?
Nykyisestä ja nyt kellonlyömämä 21 en tiedä, että paljonko on, mutta:
Oho. Onhan tuo jo aika merkittava ero. Jostain syysta mulla oli viela sellainen kasitys, etta Murossa olisi suurempi viestimaara.
En ole poliisi jolla asiakas on aina oikeassa kädessä… :p
…viestin….:vihellys:
Ja..
Toivottavasti tarkoittaa myös mainostulojen kasvua ja sitä myöden enemmän kiinnostavaa/laadukasta luettavaa!
Se vaatii ihan oman työnsä ja sen parissa työskennellään, että saadaan nyt ensin ylipäätään rakennettua sivuston ympärille toimiva liiketoiminta ja mietitään sitten laajentamista.