
Valven tiedettiin vuotojen perusteella valmistelleen jo pitkään täysin omia VR-lasejaan ja maaliskuun lopulla yhtiö varmisti lopulta asian myös itse. Maaliskuussa laseista ei saatu juuri mitään tietoja, mutta nyt yhtiö on julkistanut Index-virtuaalilasit virallisesti.
Valve Index -virtuaalilasit on varustettu kahdella 1440×1600-resoluution RGB-alipikseliasettelua käyttävällä LCD-näytöllä. Virtuaalilasit tukevat 80, 90, 120 ja 144 hertsin virkistystaajuuksia ja taustavalaistuksen kerrotaan pimenevän erittäin nopeasti: 144 hertsin virkistystaajuudella sen pysyvyydeksi kerrotaan vain 0,33 millisekuntia.
Virtuaalilasien näkökenttä vaihtelee hieman, mutta oikein säädettynä näkökentän pitäisi Valven mukaan olla noin 130 astetta leveä. Näkökenttää on mahdollista säätää linssien etäisyyttä muuttamalla. Silmien etäisyyttä on mahdollista säätää 58 – 70 millimetrin välille toisistaan.
Itse VR-lasien lisäksi Indexiin kuuluu sisäänrakennetut kaiuttimet, jotka voi halutessaan korvata omilla kuulokkeilla 3,5 mm:n liittimen avulla. Laseihin on sisäänrakennettu myös kaksi mikrofonia sekä kaksi 960 x 960 -pikselin kameraa. Lasit kytketään tietokoneeseen USB 3.0- ja DisplayPort 1.2 -kaapeleilla, jonka lisäksi ne vaativat virtakaapelin. Laseista lähtee kuitenkin vain yksi 5 metrin johto, joka jaetaan USB-, DisplayPort- ja virtakaapeleiksi metrin mittaisella haaroittimella.
Valve Index -ohjaimissa on kussakin 87 erilaista sensoria, jotka mahdollistavat käsien ja sormien asentojen ja liikkeiden seuraamisen sekä paineen tunnistuksen. Sensoreiden avulla esimerkiksi tavaroiden heittämisen luvataan tuntuvan luonnolliselta, kun ohjaimet tunnistavat paitsi liikkeen nopeuden ja suunnat, myös käden puristusvoiman ja milloin käyttäjä päästää pallosta irti. Ohjain kiinnitetään käteen kämmenselän yli kulkevalla hihnalla.
Ohjaimet ovat peilikuvat toisistaan ja varustettu samoilla painikkeilla ja ominaisuuksilla: A- ja B-toimintopainikkeet, järjestelmäpainike, tattiohjain, liipaisin ja Track-painike. Track-painike on varustettu paineentunnistuksella ja kapasitiivisilla sensoreilla ja se toimii samalla kosketushiirenä. Painike on varustettu lisäksi haptisella palautteella.
Ohjainten 1100 mAh:n akut ladataan USB Type-C -liitännällä ja niiden luvataan kestävän yli 7 tuntia käyttöä.
Kolmas uutuus on Valve Index 2.0 -majakat. Uudet majakat tarjoavat 7 metrin kantaman 160 x 115 asteen seurannalla ja maksimissaan neljä majakkaa voitaan yhdistää toisiinsa 10 x 10 metrin pelitilan luomiseksi. Majakat skannaavat ympäristöä 100 kertaa sekunnissa. Majakat ovat yhteensopivia HTC Viven majakoiden virtalähtiden kanssa, mutta niiden mukana tulee myös omat 12 voltin virtalähteet.
Uudet Valve Index -virtuaalilasit lisälaitteineen käyttävät SteamVR 2.0 -sensoreita, mutta ne ovat yhteensopivia myös SteamVR 1.0 -sensoreiden ja majakoiden kanssa, jolloin käyttäjä voi hyödyntää esimerkiksi HTC Viven majakoita.
Valve Index -virtuaalilasien ennakkotilaukset aloitetaan tänään ja toimitusten luvataan alkavan 28. kesäkuuta. Pelkkien virtuaalilasien hinta on Steamin kaupassa 539 euroa, ohjainparin 299 euroa ja yhden majakan 159 euroa. Virtuaalilasit ja ohjaimet yhdessä kustantavat 799 euroa ja VR-lasit, ohjaimet ja kaksi majakkaa 1079 euroa.
Lähde: Valve
Tuleeko noita eri virtuaalilaseja testiin Io-Techiin? Hieman vertailua ja kommenttia tekniikasta ja ennen kaikkea toimivuudesta, sekä immersiosta.
Nämä taitaa olla spekseiltään kovimmat vr-lasit tällä hetkellä. On tuota hintaakin kyllä reilusti jos koko setin ostaa.
Ei mun mielestä. Yks hikinen 2080Ti maksaa 1300+ euroa! Näähän on itse asiassa halvat jos siihen vertaa…
Parhaat ohjaimet mutta pilattu sillä että nuo ohjaimet maksaa 300€ pari ja tarvitsevat lisäksi 2 majakkaa 320€.
Tuohon voi sitten valita kypäröitä Pimaxilta, Valveta, Htc:ltä ja lisäksi kaikki wmr kypärät kikkailemalla.
Toivottavasti laatu on ”hieman” parempi kuin esim. steam controllerin osalla. Ohjaimen suunnittelu jätti toivomisen varaa ja sen huomasi käytössä hyvin.
Täytyy olla sitte todella hyvät kun tuolla hinnalla saa 2 oculusta+4 kameraa+ 4 ohjainta ja jää vielä rahaakin.
Oculushan hylkäs omat kameramallit ja tekee vaan insideout nykyään.
Toi olis kyllä hyvä ratkaisu kaikille kakspäisille. Tai sit halvimpia kiinan cardboard settejä voi ostaakin jo samalla hinnalla vaikka sata, jos on sata päätä!
Tai sitten joku yksipäinen ymmärtää kysyä mikä oikeuttaa Valven tuplasti kovemman hinnan Oculukseen nähden,ovatko oikeasti niin hyvät.
Kohta noista tulee testiä ja täytyy myös mennä kokeileen onko noista mihinkään.
Tarvetta on useammalle kuin yksille VR laseille, nyt niitä löytyy kaksi.
(Niitä kun voi käyttää useampi henkilö yhtäaikaa kun on useammat lasit,ei tarvitse niin kauheasti jonotella)
Ei nuo hinnat kuitenkaan mitään järkyttävän suuria ole kun vertaa, että pelinäytöt maksaa noin 1000€ hintaluokkaa. Pelinäytöillä tosin voi tehdä kaikkea muutakin. Mikähän ero käytännössä on 2 vs 4 majakkaa?
Mitkä lasit soveltuis parhaiten siihen että pelaa istualtaan tuolissa joka pysyy paikallaan ja ohjaa peliä xbox onen padilla?
Odotin että valve toisi jotain oikeasti innovatiivista tai edes selkeästi parempaa kuin kilpailijoilla, joten jäivät aika pettymyksiksi. Itse ainakin tyydyn alle puolet tästä maksavaan rift s:ään siihenasti että resoluutiot kasvaa enemmänkin kuin parikymmentä prosenttia ja eye tracking saadaan implementoitua.
Koko paketti olisi pitänyt olla noin puoleen hintaan…
Tuolla hinnalla en kyllä itse vilkaisekaan.
Mikkisofta hieman parantaisi inside-out:ia (useampi kamera, jotta alue kasvaisi) ja parantaisi ohjaimia, niin se olisi suurinpiirtein siinä…
Sampan Odyssey +:aan hieman parannusta näyttöihin ja nuo yllämainitsemani, niin siinä olisi aika passeli paketti.
Tommoset on ihan jees ajopeleissä mutta muuten voi heittää kuikkaan koko 3d sähläyksellä.
Eikö VR ole jo muutenkin matkalla historiaan niinkuin 3D televisiot.
Hintaa on laitteistolla mutta silti halvempi kuin esim Vive Pro kit mikä ilmeisesti pahin kilpailija ominaisuuksiltaan. Viveen verrattuna on luvattu 20% suurempi näkökenttä, sama resoluutio mutta suurempi virkistystaajuus ja 200€ halvempi Suomi hinnoissa.
Omituista ettei Steam myy bundlea jossa olisi vain headsetti ja kaksi majakkaa. Tosi moni käyttää VR-kakkuloita ajopelien pelaamiseen, jolloin ohjaimilla ei tee mitään. Nyt nuo kaikki pitää ostaa erikseen, jolloin hintaa tulee suolaiset 857€. Ei ole edes kahden majakan bundlea. Mitä tekee yhdellä majakalla, kun niitä tarvitaan kuitenkin kaksi?
No joka tapauksessa positiivista taas että saadaan lisää kilpailua VR-markkinoille. Viven hinnat varmaan tulee alas tämän julkaisun seurauksena.
Paitsi että esim. jo Gtx1070 on täysin VR kelpoinen ohjain, eikä Valven laseja välttämättä tarvitse hankkia VR pelaamiseen kun Oculus Riftit ovat myös täysin VR peli kelpoiset.
Jatkuvasti yleistymässä ja pelit lisääntyy ja uusia laitteita kehitellään/julkaistaan.
Yleensä henkilö joka ei ole VR käyttänyt heittää kyseisiä kommentteja, koska ei käsitä miten merkittävästi hienompi kokemus VR on verrattuna kuolleeseen 3D.
Olen ymmärtänyt että istumiseen tarvitaan vain yksi majakka, toinen vasta kun lähdetään kävelemään.
Pelkän lasien päivitys ei sinänsä pahan hintanen ole, kun aikaisemmat ohjaimet ja majakat ovat yhteensopivia keskenään.
Pääsispä kokeileemaan jossain vaiheessa näitä ja hp:n reverb lasien eroja näytön tarkkuudessa ihan käytännössä. Ohjaimet luonnillisesti paremmat indexissä.
Muuten tais sopia kaikki yhteen mutta uudet majakat vaatii kaiken muunkin olevan uutta. Vanhat kypärä ja ohjaimet ei ymmärrä uuden majakan päälle.
Kyllä tämä on se setti mikä muuttaa meille kunhan näitä alkaa saamaan ja kaikki odotukset täyttyvät.
Riftistä tarkoitus siirtyä, johon tämä näyttäisi tekevän parannusta aivan joka alueella.
Autopeleihin nämä voivat sopia. Mitään muuta laadukasta VR-sisältöä ei oikein vielä ole. Tuetut autopelitikin ovat keskenään samanlaisia rata-ajoja, joten käytännössä yksi tylsä peli. Ainakin perus VIVEllä näkökentän kaventuminen auton nopeuden kasvaessa tuo esiin screen door efekti ja resoluution puutteen pahasti. Käytännössä kovassa vauhdissa ei näe tarpeeksi kauas. Tämä on sen kokoluoka ongelma, ettei näiden uusien lasien resoluutio ole likimainkaan vastaamassa siihen. Pitäisi olla aivan järjetön pikselitiheys eli tyyliin 16K resoluutio koko näytössä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että koko näkymää ei voi rendata täydellä tarkkuudella. Pitäisi olla katseen seuranta, jonka avulla rendataan näkymästä suurella resoluutiolla vain ne muutamat pikselit, jotka pelaaja näkee terävästi. Suosittelen kaikkia välttämään Valven Index-virtuaalilasien hankkimisen ja odottamaan halpoja katseen seurantaan kykeneviä laseja. Katseen seurannassa on VR:n tulevaisuus.
Aika hyvin noita VR-laseja on maailmalla ja pikkuhiljaa nekin kehittyy. Kyllä nämä 3D telkat voittaa kuusnolla jo nyt. Mutta ei ihan joka pojan koneeseen vielä moneen moneen vuoteen.
Ero 3d efektissä on helpoiten kuvattavissa sillä että 3D-töllössä on kova tarkkuus mutta syvyysefekti enemmän tasoja kuin oikeasti syvyyttä. VR-kypärässä taas syvyys on luonnollinen mutta tarkkuus kärsii ja linssivääristymiä, godrayta ja screendoor efektiä tulee.
Verkkiksen hinta Cosmokselle 2000e.
Preorderhinta jota eivät tiedä itsekään
Mukana paketissa:
Lisätietoja tuotteesta myöhemmin. Hinta varmistuu myöhemmin.
HTC Vive Cosmos -VR-lasit 1 999,90 €
Totta, mutta toisaalta se pro maksaa sekin normaalisti yli 1500e. Jos tämä on parempi, enemmän osia, niin voi olla aika oikea hintaluokka.
Cosmos kuulostaa enemmänkin Rift S/quest haastajalta, eli edullisemmasta luokasta kuin esim. Index.
Aika vähän siitä tietoa tosiaan on ainakaan kotisivulla. Mutta kuvassa komeilee peräti 4 kameraa. Siitä arvelin, että ei ehkä se halvin malli kuitenkaan.
Vain lasit ja ohjaimet. Ei majakoita. Kuulostaa suoraan Oculus Rift S mallilta. Rift ässässä on muuten 5 kameraa, yks osoittaa liki suoraan ylös.
Mielenkiintoista on myös näiden stand alone-laitteiden lisääntyminen esim. varovaista hypeä on herättänyt Oculuksen Quest:
https://www.oculus.com/quest/features/
Teknisesti varmasti suht.vaatimattomat ja akkukestokin voi olla mitä sattuu, mutta viimeistään nämä tulevat olemaan ne joka mitä todennäköisimmin iskevät VR-maailman kunnolla läpi. Normipulliaiselle ei välttämättä ole väliä onko ne graffat nyt viimeisen päälle, mutta se että voit heittää lasit naamalla vaikka pihalla, jossain hallissa, kaverin autotallissa jne. välittämättä mistään majakoista, pelikonsoleista/koneista tekee touhusta isolle yleisölle tarpeeksi helppoa. Ennakkohinta noille quest-laseille näyttäisi olevan viitisen hunttia.
@Rossifumi @Romi
Jatketaas täällä.
"Jos ei tule lentokoneella niin veikkaisin ensi tiistaita omassa tapauksessa, kuriirin tuomana. Oman kokemuksen perusteella laívalla tulevat paketit kulkee vain perjantaisin salmen yli. Kirjautunut rahtaajan systeemiin eilen neljän aikoihin, mutta ei ole liikkunut mihinkään, ilmeisesti hakevat ison satsin joskus."
Ei tosiaan tietoa millä tulee. Useinhan näissä seurannoissa on pitkiä välejä kun ei tule merkintöjä.
Sekä ihan rehellisiä virheitä. Itsellä oli eräs paketti kahdenksan jälkeen Tampereella ja kymmeneltä Joensuussa.
Edelllis erästä maanantaina lähetetyt lasit olivat perjantaina perillä, paitsi postin kusemat toimitukset. 😉
Miksei siis nämäkin.
Pettymystä odottaessa. 🙂
Rapatessa roiskuu aina :hungry:
Toivotaan näin. :nb:
Vieraitakin tulossa la, ja yks ei oo koskaan testannut VRää, ni ois kova ku ois indexit.
19.27 lähti paketti Tanskasta matkaan. :nb:
Niin näkyy kans itelle: Denmark Kolding (19.20). Jännä, että sitä kautta o_O
Tällä tyylillä se poikkee vielä Ruotsissakin 😀
Vai niin se tulee, ite en jaksanut niin paljoa etsiä…
Itellä tosiaan lähti eilen 19.20 Tanskasta, ja ite satun olemaan Tkussa. Mutta en silti uskalla olla varma toimituksesta perjantaille…
Seuraava seurantamerkintä tulee siis todnäk Turun GLS centteristä.
Oiskohan se kuitenkin huomenna kotona :think:
katso liitettä 248747
Täällä kanssa näyttäisi 20:27 tulleen suomeen.
Tosin ei näy vielä postin seurannassa, joten en enää ihan henkeä pidätellen odota. Toki jos ehtii vielä yöllä lajitteluun niin voihan se ollakkin.
:tup:
Itellä vaan sattuu oleen niin, että lähimmän postin etäisyys tuosta keskuksesta on ~12km. Et kyl posti saa hyvin munata, jos ei tuossa onnistu 😀
Sekin on nähty että matka briteistä Liedon jakelukeskukseen kestää vähemmän kuin jakelukeskuksesta Kupittaan Citymarketin Postiin (unohtamatta pahempia tuuhiointeja kuten lähettämistä Liedon jakelukeskuksesta ties minne ja takaisin ennen lähipostia) 😀
Onneksi tämä ei mene Liedon jakelukeskukselle 😀
GLS center > Posti kuljettaa lähimpään postiin. (toivottavasti ei siis käy Liedossa :vihellys: )
Mä olen käsittänyt että jokaikinen postin kama menee väkisinkin Liedon kautta?
Mut siis topicciin takas! Hienoa että olet tilannut ja laita tänne mahdollisimman paljon kokemuksia ja tekstiä laitteen hyvistä ja huonoista puolista sitten kun olet sen saanut.
En tiiä mitä eilen on miettinyt, Liedossahan se paketti nyt pomppii hihnalla…
Postin LOL arvio:
Arvioitu toimitusaika on 16.7.2019 klo 19:00 mennessä.
Minun paketti taas on tullut Turusta suoraan Vantaan logistiikkakeskukseen.
Arvioitu toimitusaika on 12.7.2019 klo 19:00 mennessä.
:cigar2::nb:
Mä en ymmärrä tota arviota, se on aina tuolla Liedossa ihan posketon.
Antavat pari päivää mahista et paketti pomppii hihnalla paikallaan.
Sieltähän se paketti tulla tupsahti.
Ensituntumia tulee, kunhan saadaan vehkeet viritettyä toimintakuntoon.
katso liitettä 249054
Mulla kans odottaa postissa. Huomenna on koko päivä aikaa säätää ja ihmetellä :hungry: