
Microsoft julkaisi Windows 11 -käyttöjärjestelmän virallisesti yleiseen myyntiin eilen. Kaikki ei ole kuitenkaan sujunut kuin ruusuilla, ainakaan jos järjestelmässä on AMD:n prosessori.
AMD:n julkaiseman tiedotteen mukaan Windows 11 -käyttöjärjestelmällä on tiedossa ainakin kaksi suorituskykyyn heikentävästi vaikuttavaa ongelmaa yhtiön yhteensopivilla prosessoreilla. Molempiin odotetaan korjauspäivitystä julkaistavaksi vielä kuluvan kuun aikana, mutta sitä odotellessa yhtiö suosittelee ongelmista kärsiviä käyttämään Windows 10 -käyttöjärjestelmää
Ensimmäinen tiedotteen mainitsemista ongelmista koskee AMD:n prosessoreiden L3-välimuistia, jonka viiveet voivat tietyissä tilanteissa kasvaa jopa kolminkertaisiksi. Kasvaneiden viiveiden kerrotaan heikentävän muistiviivekriittisissä sovelluksissa suorituskykyä noin 3-5 prosenttia, mutta joissain peleissä suorituskyky voi laskea jopa 10-15 %. Tiedotteen mukaan ongelman korjaamiseen vaaditaan Windows-päivitystä.
Toinen ongelma koskee UEFI CPPC2- eli ”suositeltu ydin” -järjestelmää, joka ei toimi kaikissa tilanteissa oikein eli suosi säikeille nopeinta saatavilla olevaa ydintä. Ongelma koskee etenkin yhtä tai vain muutamaa säiettä hyödyntäviä sovelluksia ja ennen kaikkea yli 8-ytimisiä prosessoreita yli 65 watin TDP:llä. Tähän ongelmaan AMD on kehittämässä omaa ohjelmistokorjaustaan.
Lähde: AMD
Jos pelituki jatkaa paranemistaan nykyisellä vauhdilla niin voi huoletta vaihtaa pelikoneetkin linuxiksi.
Toivotaan niin.
Tosin olen kuullut tätä Linux pelikoneena / Linux Windowsin korvaajana / Linux ties minkä korvaajan -haavetta kai jostakin Win 3.1:n ajoista lähtien, mutta ei ole ilmainen Linux vielä lyönyt läpi.
Jos Windowskin on usein liian monimutkainen tavalliselle kansalle, niin ei se Linux tällaisiin tarpeisiin ainakaan paremmin vastaa.
Mutta ei aleta tästä sotimaan.
Tähän pieni update, kaatumiset tulivat takaisin ja samalla _kaikkien_ kovalevyjen luku-ja kirjoitusnopeudet tippuivat 150-200Mbs -tasolle. Se oli Samsung 980 Pro mikä oli mennyt pahaksi, joka aiheutti ongelmat. Palaaminen vanhaan Nvme-asemaan ja ongelmia ei ole enää esiintynyt.
– The CPPC issue has been resolved. The AMD driver power profile is in the release process and targeted for GA release on 10/21. If it is needed before GA, AMD can share the driver directly with customers upon request.
‒ The L3 cache latency issue has been resolved by Microsoft. Microsoft plans to release the fix in their 10C Windows Update which is targeted for 10/19.
AMD Ryzen CPU's L3 Latency Performance Fix To Be Resolved By Microsoft Through Windows 11 Update on 19th October, CPPC Driver on 21st
wccftech.com
Microsoft julkaisi päivityksen Windows 11:lle: Ryzeneiden suorituskyky laski entisestään
http://www.mikrobitti.fi
Microsoft ei tunnu panostavan tuohon hommaan oikein kunnolla
katso liitettä 708322
Niin tarkotatko koko Windows 11 vai tätä kyseistä vikaa? Johon on muutaman päivän päästä tulossa korjaus.
Ettei vaan Intel olisi maksanut MIcrosoftille siitä, etteivät jakele päivitystä ollenkaan Update-palveun kautta?
Ihan vain kokonaisuutena. Säästyy kaikelta turhalta kikkailulta.
Win11: han on ollut jo kuukausia käytettävissä, joten ei muuta kuin asentelemaan.
Juu, mulla ei ole minnekään kiire tän välttävästi toimivan win10 kanssa näissä omissa pelikoneissa. Kai johonkin koneeseen toi sitten joskus ehkä tulee asennettua, mutta en pidätä hengitystäni. Tätäkin kirjoittelen linuxista käsin jossa perus työpöytä/työasiat on hoituneet ongelmitta jo vuosia. Kun siirtyi linuxin käyttöön kokonaan, niin katosi kaikki päänsäryt melkein käyttiksen kanssa kun muutoksia tapahtuu todella vähän ja jos haluaa, niin käyttöliittymän saa jäädytettyä lähestulkoon 20 vuodeksi (jos ei tykkää opetella uusia asioita, mutta haluaa että alla olevat päivitykset on ajan tasalla kuitnekin).
Uusin amd chipset ja win päivitys eivät korjanneet puolittuneita random readeja ssd-puolella.
.katso liitettä 712015
Mahdollisesti liittyy jotenkin Adrenaline ajureihin?
Miten tällaista voi päästä läpi?
(Jos on siis ollut vahinko).
Tested: AMD's Windows 11 Patch Wins Some, Loses Some
http://www.tomshardware.com
katso liitettä 717960katso liitettä 717961
katso liitettä 717962katso liitettä 717963
katso liitettä 717964
Melkein kuin tilauksesta etua Intelin uusille prossuille, jotka toimii vain Win 11 kanssa.
Tompan sivuilta jos taas katsoo oikeita workloadeja, tässä tapauksessa pelejä:
katso liitettä 717984
Aivan pöyristyttävää! Ja Tomppa kiteyttää asian seuraavanlaisesti:
Nää on näitä keissejä missä tietyn leirin fanit hakemalla hakee asioita joista vääntää uusia salaliittoteorioita.
Tuo L3 virransäästö oli kyllä hyvä löydös.
Tuossa tomshardwaren artikkelissa oli myös summarytaulukkokin. Osa noista menee virhemarginaalin piikkiin. Esim 11700k Win10 vs Win11 oli -+ 1.9%. Windows 11 Ryzenillä oli ensin -7.3%/+4.8% vaihtelulla vs Windows 10. Patchattuna ero muuttui -5.4%/0%.
Eipä nuo todellakaan maailmaa kaada. Ne -15% tulokset on vielä näkemättä, ehkä just joku CS Go voisi siihen päästäkkin tarpeeksi toistelemalla. Noissa ennen patcheja tuloksissa on varmaan luonnostaan vaihteluvälejä, kerran korjauksen myötä Windows alkoi käyttää Ryzenin prefered coreja. Eli ennen sitä oli tuurista kiinni päättikö windows tarjota raskaalle threadille hyvin vai huonosti boostaavan coren.
katso liitettä 717999
Joten saapa nähdä.