Googlen huimaa vauhtia kehittyvään Gemini-tekoälyyn on lisätty beetavaiheen lisäosa Lyria 3, jolla käyttäjät voivat luoda lyhyitä musiikkipätkiä pelkän tekstikehotteen avulla tai vaihtoehtoisesti lataamalla Geminille kuvan tai videon inspiraatioksi musiikille.

Lyria 3 on integroitu Geminin mobiilisovellukseen sekä selainversioon. Aiemmat ja hieman rajoittuneemmat Lyria-versiot eivät ole olleet helposti tavallisten käyttäjien saatavilla. Lyria 3 luo ainakin ilmaiskäyttäjille noin 30 sekunnin mittaisia kappaleita käyttäjän antamasta tekstistä, kuvasta tai videosta ja se luo myös musiikkiin sopivan kuvan Googlen Nano Banana -kuvanluontiominaisuudella, jotta koko paketti olisi helposti ladattavissa ja jaettavissa.

Lyria 3:n luoma musiikki on varustettu SynthID-tunnisteella, jonka avulla raita on tunnistettavissa Googlen tekoälymallin luomaksi. Google kertoo, ettei Lyria 3:n tarkoitus ole matkia olemassa olevaa musiikkia, vaan kerätä siitä inspiraatiota, ja että tekijänoikeusasioita on kunnioitettu mallin kouluttamisessa.

Lyria 3:n lisäksi Gemini 3 -kielimalli päivittyi tuoreimpaan 3.1 Pro -versioonsa, joka on tarjolla niin ikään Geminin mobiili- ja selainversioissa. Gemini 3.1 Pro on suunnattu erityisesti vaativaan päättelyyn vaikkapa matematiikassa ja ohjelmoinnissa, mutta se pystyy myös luomaan kattavia yhteenvetoja eri aiheista, kuten esimerkiksi jostain historiallisesta tapahtumasta, ja tarjoamaan niihin erilaisia näkökulmia. 3.1 Pro on ”multimodaalinen” malli, joka pystyy käsittelemään niin tekstiä, kuvia, videoita kuin ääniraitojakin antaessaan käyttäjälle vastauksia.

Lähde: Google (1, 2)