io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat Huawein uudesta Mate 20 Pro -lippulaivamallista.

Huawei julkaisi uudet Mate 20 -sarjan puhelimensa tänään, tiistaina 16. lokakuuta Lontoossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Tilaisuuden anti oli jo hyvin pitkälti vuotanut etukäteen ja luvassa olikin vuotuinen Mate-mallisarjan päivitys. Sarjan lippulaivana esitelty Mate 20 Pro -malli on moniltakin osin varsin mielenkiintoinen uutuus.

Mate 20 Pro jatkaa Huawei P20 Pro -mallin jalanjäljillä ja laite vaikuttaakin jalostetummalta ja ehostuneemmalta keväällä julkaistuun “pikkuveljeensä” nähden. io-tech kävi ottamassa ensituntumat Mate 20 Prosta jo etukäteen ennen julkaisutapahtumaa ja käymme tässä artikkelissa läpi ensituntumia laitteesta.

Huawein jokasyksyinen Mate-sarjan päivitys hyppää tänä vuonna suoraan uudelle kymmenluvulle, sillä uutuudet tunnetaan Mate 20 -nimellä. Erityisesti uusi Mate 20 Pro -lippulaivamalli on ollut mielenkiinnon kohteena kevään onnistuneen P20 Pro -huippumallin jälkeen.

Aikaisemmin Mate-sarjan puhelimet ovat perustuneet kookkaaseen näyttöön, kun taas P-mallisarja on ollut tyypillisesti varustettu hieman maltillisemmalla näyttökoolla. Lokerointi pitää edelleen varsin hyvin paikkansa, mutta myös P-sarja on alkanut saada kuvasuhteiden muuttuessa käyttöönsä suurempia näyttökokoja.

Kuten viimeaikaisia puhelinalan trendejä seurannat saattaa arvata, myös Mate 20 Pro pohjautuu lasirakenteeseen, jonka reunoja kiertää ohut metallista valmistettu kehys. Huawei on päätynyt käyttämään pyöristettyjä reunoja ja Mate 20 Pro:n etu- sekä takalasi kaartuvat laitteen sivuilta ja yhdistyvät saumattomasti reunakehykseen. Huawei hehkutti myös laitteen symmetristä rakennetta. Rakenne tuntuu tukevalta ja puhelin on myös ensimmäinen Huawein puhelin, jossa on IP68-luokituksen suojaus.

Osassa väriversioista (vihreä sekä sininen) Huawei on tuonut takalasin pintaan hienoisen 3D-tekstuurin (markkinointinimi Hyper Optical Pattern), jonka tarkoitus on tarjota pientä lisäpitävyyttä muuten liukkaaseen lasiin. Tekstuurin tuoma pito ei ainakaan nopealla kokeilulla erottunut normaalista lasipinnasta.

Ensimmäisenä silmään osuu Mate 20 Pro:n suurehko näyttö. Pro-mallissa Huawei on päätynyt käyttämään 6,39-tuumaista OLED-näyttöä, jonka resoluutio on 3120 x 1440 pikseliä. Näytön reunat kaareutuvat laitteen sivuille, kuten muutamalla muullakin valmistajalla. Ensituntumien perusteella näyttö vaikuttaa laadukkaalta, mutta kaareutuvat näytön reunat aiheuttavat ainakin sisävalaistuksessa pieniä heijastuksia näytön reunoille, joka saattaa haitata näytön luettavuutta. Värivääristymiä ei esittelytilaisuuden heikohkossa valaistuksessa havaittu.

Huawei on onnistunut kutistamaan näytön reunuksia ja Mate 20 Prossa ne ovat vain 2,1 mm paksut. Tämä koskee siis ainoastaan laitteen pitkien sivujen reunoja ja näytön ylä- ja alapuolella reunukset ovat hieman leveämmät. Näytön alapuolelle jäävää ”leukaa” on saatu vielä hieman kutistettua edeltäjämallista ja samalla sormenjälkitunnistin on poistettu näytön alareunasta.

Suuresta näytöstä huolimatta on laitteen koko saatu pidettyä mukavan kompaktina. Näytön kuvasuhde on nykyaikana hyvinkin tuttu 19,5:9. Huawei on jo pidemmän aikaa tuonut markkinoille asiallisesti muotoiltuja ja käsituntumaltaan hyviä laitteita, eikä Mate 20 Pro tee tässä poikkeusta. Isosta koosta huolimatta laitteen käsittely onnistui vielä kohtuullisesti yhdellä kädellä, vaikka aivan yläreunaan yltäminen vaatii hieman käsiotteen muuttamista.

Yksi Mate 20 Pron mielenkiintoisimpia uutuusominaisuuksia on näytön alle sijoitettu sormenjälkitunnistin, joka pohjautuu näytön alla sijaitsevaan optiseen tunnistimeen. Puhelimen ohjelmisto on valjastettu näyttämään käyttäjälle sammutetulla näytöllä kohta, johon tunnistettava sormi tulee asettaa. Itse tunnistinta pääsimme testaamaan esittelylaitteella ja omilla sormenjäljillä ja ensituntumat sensorista ovat positiiviset. Normaaliin sormenjälkitunnistimeen verrattuna uusi tunnistin vaatii pienen painalluksen lasia varten eli pelkkä sormen lepuuttaminen sensorin kohdalla ei riitä. Avausnopeus vaikutti kohtuullisen hyvältä, mutta hieman hitaammalta kuin tavanomainen sormenjälkitunnistin. Ennakko-odotusten vastaisesti näytön alla oleva tunnistin ei vaadi valtavaa painallusvoimaa jäljen rekisteröimiseen eikä nopeudessakaan ollut juuri valitettavaa, joten ominaisuudesta jäi ihan positiiviset ensivaikutelmat. Laajempi testaaminen selvittää pidemmällä käytöllä mahdollisesti eteen tulevat haasteet, kuten sormien kosteuden tai mahdolliset naarmujen ja halkeamien aiheuttamat ongelmat.

Näytön yläreunassa sijaitsee Mate 20 Pro:n melko leveä näyttölovi. Näyttöloven leveydelle on kuitenkin ihan järkevä syy, sillä Mate 20 Pro sisältää Applen tuoreimmista iPhone-malleista tutun, pelkkää etukameraa hyödyntävää ratkaisua huomattavasti turvallisemman, infrapunapistetekniikkaa käyttävän kasvojentunnistuksen. Näyttöloveen on sijoitettu erillinen pisteprojektori, 24 megapikselin etukamera, etäisyydentunnistin sekä infrapunakamera.

Mate 20 Pro käyttää loveen sijoitettuja sensoreita luodakseen käyttäjän kasvoista 3D-mallin, joka tallennetaan itse laitteeseen. Nopealla testauksella kasvojen tunnistus toimii erittäin nopeasti ja luotettavasti. Kasvojentunnistuksen turvallisuus tullaan varmasti testaamaan, mutta ensituntumien perusteella ja, jos turvallisuus on kunnossa, tekee se näytössä olevasta sormenjälkitunnistimesta tietyllä tavalla hieman turhan, sen verran nopeasti ja luotettavasti uusi kasvojentunnistus vaikutti toimivan.

Sisuksiltaan Mate 20 Pro sisältää uuden Huawein omatuotantoa olevan Kirin 980 -piirin, joka esiteltiin IFA-messuilla syyskuun taitteessa. Kirin 980 on Applen uuden A12 piirin ohella ensimmäinen järjestelmäpiiri, joka on valmistettu seitsemän nanometrin viivanleveydellä. Huawei lupaileekin piirille kovaa suorituskykyä ja ennakkotietojen perusteella sen tulisi pystyä peittoamaan Qualcommin Snapdragon 845 -piiri.

Muita merkittäviä ominaisuuksia on Huaweille tyypillinen dual-SIM-tuki sekä tuki muistikortille. Muistikortin osalta yhtiö on päätynyt tuomaan markkinoille oman Nano Memory Card -tekniikan, eli ennakko-odotusten vastaisesti puhelimen toisen SIM-kortin voi korvata uudella NM-muistikortilla. Kuten arvata saattaa tekniikka on Huawein kehittämä, joten ainakin alkutaipaleella kortteja on saatavilla vain Huaweilta.

Laitteen latauspuolelle on tuotu myös uutta ja erittäin edistynyttä tekniikkaa. P20 Pron ja viime vuoden Mate 10 Pron sisältämä 4000 mAh:n akku on kasvanut nyt 4200 mAh:iin ja lataustekniikat ovat kokeneet myös uudistuksia.

Jo P20-sarjan julkaisussa toivottu langaton lataus on nyt vihdoin saapunut myös Suomessa myytäviin Huawein puhelimiin. Huawei ei kuitenkaan ole tyytynyt vain tuomaan langatonta latausta puhelimeen, vaan Mate 20 Pro tukee langatonta latausta korkeammalla 15 watin teholla (vaatii 15W lataustehoa tukevan langattoman laturin). Mate 20 Pro on myös ensimmäinen puhelin, joka tukee Wireless Reverse Charging -tekniikkaa, eli Mate 20 Pro:lla on mahdollista ladata mitä tahansa QI-tekniikka tukevaa laitetta, asettamalla QI-tuellinen laite kiinni Mate 20 Pro:n takakanteen. Kokeilimme ominaisuutta ja ainakin testatut Sonyn Xperia XZ3 sekä Applen iPhone XS Max lähtivät lataamaan akkujaan normaalisti. Itse latauksen tehokkuudesta ei tilaisuudessa kerrottu, eikä Huawein edustaja suoraan asiaa tiennyt kysyttäessä.

Jos langaton lataus ei kiinnosta löytyy tavanomaisemmin johdolla lataajille myös herkkua. Mate 20 Pro:n myyntipakkauksessa tulee mukana uusi Huawein Supercharge-laturi, jonka maksimiteho on nyt nostettu 40 wattiin (aiemmin 22,5 wattia). Huawein mukaan uudella laturilla tyhjänä olevaan akkuun saa 30 minuutin latauksella noin 70 % varauksen.

Puhelimen takapuolella sijaitsee toinen Mate 20 Pron keskeisistä uudistuksista, eli Mate 10 Prohon nähden kokonaan uusittu kamerajärjestelmä. Vuodoissa pitkään liikkunut neliömuotoon rakennettu kamera-asetelma pitää sisällään kolme erillistä kameraa. Monokromaattisen, eli mustavalkoisen kameran ystäville on luvassa huonoja uutisia, nimittäin Huawei on tiputtanut mustavalkosensorin pois ja tilalle on tuotu ultralaajakulmaobjektiivilla varustettu kamera.

Mate 20 Pron kamerarykelmä nousee hieman takalasin yläpuolelle, mutta varsinaisesta “kamerakyhmyksi” sitä ei voi kutsua. Järjestelmä noudattelee osin P20 Pro -puhelimesta tuttua toteutusta. Pääkamera on suurikokoinen 40 megapikselin (1/1,7”; 1,0 um, f1.8, 28 mm kinovastaavuus ) sensori ja sen apuna on 20 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/2,8”; 1,0 um, f2.2, 16 mm kinovastaavuus, 106 asteen kuvakulma) sekä 8 megapikselin teleobjektiivilla varustettu kamera (1/4″; 1,0 um, f2.4, 80 mm kinovastaavuus).

Huawein mukaan erilliselle mustavalkosensorille ei nykyisellä kameratekniikalla ja jälkiprosessoinnilla ole enää tarvetta, vaan vastaavat hyödyt voidaan toteuttaa muiden kameroiden ja ohjelmiston avustuksella. Monokromaattisen kamerasensorin hyödyt ovat tulleet esiin varsinkin hämäräkuvauksessa, joten on mielenkiintoista nähdä, miten uusi kamerajärjestelmä suoriutuu hämäräkuvauksesta, kun puhelin saadaan tarkempiin testeihin.

Tekoäly on jälleen erittäin vahvasti mukana Huawein kameraohjelmistossa ja sen sekä uusien kameroiden avulla ohjelmisto on oppinut myös muutamia uusia temppuja. Uusi kamerajärjestelmä mahdollistaa esimerkiksi erittäin läheltä otettavat makro-kuvat. Huawei sanojen mukaan makro-kuvia voi nyt ottaa jopa 2,5 cm etäisyydeltä. AI:n avulla kameraohjelmisto pystyy tuottamaan myös reaaliaikaisesti film noir -tyylisiä videoita. Kamerasovellukseen on tuotu myös etukameraa hyödyntävä 3D mallinnus, jota on nähty mm. Sonyn viimeisimmissä Xperia XZ -malleissa.

Huawein EMUI-käyttöliittymä on saanut myös parannuksia. IFA-messuilla esitelty uusi Android 9.0 Pie:hin perustuva EMUI 9 -käyttöliittymän lähtökohta on ollut yksinkertaistaa ja selkeyttää käyttöjärjestelmää. Aikaisemmat EMUI-versiot ovat kärsineet esimerkiksi Asetukset-valikon sekavuudesta, jossa eri ominaisuuksia on ripoteltu ympäriinsä Asetukset-valikkoa. Itse asetuksien määrää on tiputettu 10 %:lla. ”Pahamaineinen” Asetukset-valikko onkin typistynyt ja se on uudessa versiossa huomattavasti selkeämpi ja erikoisasetuksia on nyt ryhmitelty järkevämmin alavalikoihin.

EMUI 9 on saanut osakseen myös runsaasti optimointeja ja käyttöliittymän selaaminen ja navigointi on nyt havaittavasti sujuvampaa. Mukana on myös uutuutena uusittu eleisiin pohjautuva navigointi, joka muistuttaa nyt pitkälti Xiaomin MIUI-käyttöliittymästä löytyvää eleohjausta.

Huawein oma PC-työpöytää matkiva PC Mode on saanut tuen langattomalle käytölle. Langaton käyttö vaatii television/näytön, jossa on Miracast-tuki tai erillisen Huawei wireless -adapterin, joka kytketään kiinni näyttöön.

 

Yhteenveto

Huawei Mate 20 Prosta jäi lyhyiden ensituntumien jälkeen varsin positiivinen kuva. Keväällä julkaistu P20 Pro oli jo kameraltaan merkittävä edistysaskel, mutta puhelimesta puuttui osittain kaivattuja ominaisuuksia, kuten langaton lataus. Mate 20 Pron kohdalla Huawei on selvästi ottanut palautteen vastaan ja kokonaisuutena Mate 20 Pro sisältää oikeastaan kaiken mitä P20 Prolta toivottiin.

Ensituntumien perusteella uusittu kamerajärjestelmä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ultralaajakulmakameran tuominen tarjoaa yhden uuden kuvaustavan. Harmillisesti Huawein tunnettu monokromisensori on saanut väistyä ja on mielenkiintoista nähdä, onko sensorin poistumisella suurta vaikutusta esimerkiksi hämäräkuvaukseen.

Suorituskyvyltään uusi Kirin 980 lupailee lehdistömateriaaleissa kovia parannuksia, joiden todenmukaisuus saadaan selville vasta tarkempien testien jälkeen.

Mate 20 Pro vaikuttaa olevan kokonaisvaltainen ja teknisesti erittäin edistynyt paketti, joka sisältää melkein kaiken mitä lippulaivapuhelimelta voi toivoa. Laite saapuu myyntiin 5. marraskuuta 999 euron hinnalla, joten on mielenkiintoista nähdä miten puhelin otetaan vastaan.

 

This site uses XenWord.
;