io-tech otti ensituntumat Samsungin uudesta Galaxy Note9 -lippulaivapuhelimesta.

Note-sarjan asema Samsungin puhelinmallistossa on muuttunut viime vuosina yhä kyseenalaisemmaksi, sillä Galaxy S –malliston suurikokoisemmat versiot ovat muuttuneet yhä samankaltaisemmiksi Note-mallien kanssa. Esimerkiksi alkuvuodesta julkaistun Galaxy S9+:n ja Note8:n väliset erot ovat melko pienet.

Samsung esitteli uuden kahdeksannen sukupolven Note-älypuhelimensa New Yorkissa 9. elokuuta ja io-tech oli paikan päällä tutustumassa uutuuteen tuoreeltaan.

Käymme tässä artikkelissa läpi Note9:stä saamiamme ensivaikutelmia sekä laitteen keskeisimpiä ominaisuuksia ja uudistuksia. Varsinainen testiartikkeli on luvassa syyskuun aikana, kunhan saamme laitteen testikappaleen päivittäiseen käyttötestiin.

Ulkonäöltään Note9 on uudistunut edeltäjäänsä nähden vain hyvin maltillisesti. Itse asiassa erot ovat niin pieniä, että ilman rinnalla olevaa Note8:aa asiaan perehtymätön saattaa hyvin todennäköisesti sekoittaa laitteet keskenään. Puhelimen kehys on edelleen metallia ja etu- ja takapuoli pitkiltä sivuilta kaareutuvaa Gorilla Glass 5 –lasia. Laitteessa on myös IP68-suojaus.

Yleisesti ottaen Note9:n muotoilu on säilynyt Samsungille tyypillisenä, mutta selvästi teräväkulmaisempana kuin Galaxy S9 –malleissa. Note8:aan verrattuna Note9 on 0,6 mm lyhyempi, mutta 1,6 mm leveämpi ja 0,2 mm paksumpi sekä kuusi grammaa painavampi.

Note9:n muotoilulliset uudistukset ovat hyvin maltillisia ja kohdistuvat lähinnä laitetta kiertävään metallikehykseen. Metallikehys on nyt mattapintainen ja sen reunoilla on kiiltävä timanttileikkaus, kun edeltäjämallissa kehys oli kokonaan kiiltäväpintainen. Lisäksi näytön ylä- ja alareunan kehykset ovat aavistuksen kapeammat ja takakuoressa kameran kehys on nyt samaa väriä puhelimen takakuoren kanssa.

Käsituntumaltaan Note9 on tukevan ja laadukkaan tuntuinen laite, kuten tässä hintaluokassa saattaakin olettaa. Puhelin ei elä tai natise väänneltäessä. Metallikehyksen hienosäädetyn muotoilun myötä puhelin tuntuu ehkäpä aavistuksen ohuemmalta ja solakammalta kuin edeltäjänsä, vaikka ulkomitoissa ei tällaista muutosta ole tapahtunut.

Note9:n Super AMOLED –näytön läpimitta (6,4 tuumaa) on kasvanut tuuman kymmenyksellä edeltäjämallista, mutta sen kuvasuhde ja resoluutio (18,5:9; 2960 x 1440) ovat pysyneet samoina. Näytön koon kasvamista voi pitää tässä tapauksessa hyvänä asiana, sillä Note-malliston ideana on ollut aina tarjota suurikokoinen näyttö, joten Galaxy S9+ -malliin on hyvä saada edes hieman lisää pesäeroa tämän suhteen.

Rautapuolen ominaisuudet ovat monilta osin samankaltaiset Galaxy S9+ -mallin kanssa. Euroopassa myytävissä versioissa järjestelmäpiirinä toimii Samsungin oma Exynos 9810 –malli. Jäähdytyksessä Samsung on käyttänyt aiempaa selvästi suurempaa lämpöputkiratkaisua sekä hiilikuituista lämmönlevittäjää, joiden avulla lämpötilojen kerrotaan pysyvän selvästi alhaisempina ja suorituskyvyn tasaisempana. Parempi jäähdytys mahdollistaa lisäksi Dex-ominaisuuden käyttämisen ilman telakkaa pelkän HDMI-adapterin välityksellä.

RAM-muistia on tuhannen euron lippulaivapuhelimelle riittävä määrä, eli malliversiosta riippuen kuusi tai kahdeksan gigatavua. Myös tallennustilan suhteen on tapahtunut toivottu parannus viime vuodesta, sillä tarjolle tulevat vaihtoehdot ovat nyt 128 sekä muhkea 512 Gt. Lisäksi tallennustilaa voi laajentaa jopa 512 Gt:n muistikortilla.

Yksi Galaxy Note –malliston ikonisimmista ominaisuuksista on ollut alusta alkaen S Pen –kosketuskynä ja Samsung on kehittänyt sitä jälleen askeleen eteenpäin. Ulkomuodoltaan puhelimen alapäädystä ulos pomppaava kynä on pysynyt melko muuttumattomana, mutta kynän väritys vaihtuu nyt puhelimen värin mukaan ja esimerkiksi sinisessä värivaihtoehdossa kynä on pirteän keltainen.

Note9:n kynä käyttää nyt yhteydenpitoon Bluetooth Low Energy –yhteyttä, joka mahdollistaa kynän käyttämisen kauko-ohjaimena jopa kymmenen metrin etäisyydeltä esimerkiksi powerpoint-esitysten ohjaamisessa, kuvagallerian selaamisessa tai kameran kaukolaukaisimena. Kynän sisällä sijaitseva superkondensaattori latautuu puhelimen sisällä tyhjästä täyteen noin 40 sekunnissa ja tarjoaa yhdellä latauksella 30 minuuttia käyttöaikaa.

Kuvan sinisen värivaihtoehdon tyyli on muuttunut viimevuotista hillitymmäksi, tummemmaksi ja enemmän valaistuksen mukaan muuttuvaksi. Samalla se vaikutti keräävän helpommin sormenjälkiä. Kameran kehys ei ole enää väriltään musta, vaan se on sävytetty takakuoren värin mukana. Takalasi kaartuu molemmilta pitkiltä sivuiltaan kylkiä kohden, joka tekee siitä varsin mukavan tuntuisen kädessä.

Sormenjälkitunnistin on siirretty kamerakehyksen yhteydestä kameran alapuolelle, joka on selvä parannus viimevuotiseen nähden. Note9 on kuitenkin pitkä puhelin, joten jos käyttäjän kourat eivät ole poikkeuksellisen suuret, vaatii tunnistimen käyttö edelleen pientä kurottelua.

Yksi merkittäväksi laskettava ja samalla aina tervetullut uudistus on edeltäjämallista peräti 21 % kasvanut akku, jonka kapasiteetiksi kirjataan nyt kohtalaisen mukava 4000 mAh lukema. Note9 tukee myös edeltäjänsä tapaan langatonta latausta.

Takakameran tekninen toteutus on Galaxy S9+ -mallista tuttu. Se käyttää kahta 12 megapikselin kuvasensoria, joista laajakulmaisemman parina on vaihtuvalla f1.5-2.4 aukkosuhteella varustettu objektiivi sekä toisen parina kaksinkertaisen zoomauksen mahdollistava normaali-/teleobjektiivi. Molemmissa kameroissa on tuttuun tapaan optinen kuvanvakain. Kamerakehykseen on sijoitettu myös optinen pulssimittari sykkeen mittaamiseen.

Kameran uudistukset keskittyvätkin ensisijaisesti softapuolelle muutaman uuden ominaisuuden muodossa. Ensinnäkin kamera osaa nyt tunnistaa kuvauskohteita 20 eri vaihtoehdosta ja säätää kuvan asetuksia automaattisesti kuvauskohteen mukaan. Tämän Scene Optimizer –ominaisuuden saa halutessaan pois päältä.

Toinen uusi ominaisuus on Flaw Detection, joka huomaa kuviin tulevia virheitä, kuten ihmisten suljetut silmät, sumentuneet liikkuvat kohteet, likaisen linssin tai haastavan taustavalon. HDR- ja Live Focus –ominaisuuksia on optimoitu nyt myös hämäräkuvausta ajatellen. Super Slow-mo –hidastuskuvauksen (720p 960 FPS) hidastusosuutta on nyt pidennetty 0,2 sekunnista 0,4 sekuntiin.

Ensituntumien perusteella Note9 ei tarjoa mullistavia uudistuksia edeltäjämalliinsa nähden, vaan kyseessä on ennemminkin maltillinen kehitysaskel Note8:aan nähden. Positiivisena seikkana kuitenkin todettakoon, että Samsung on korjannut Note9:ään useampia yksityiskohtia, joita listasimme io-techin viimevuotisen Note8-artikkelin miinuksiin. Näitä tervetulleita parannuksia ovat mm. tallennustilan ja akun koko sekä stereokaiuttimet. Yli 1000 euron hinnallaan Note9 on kallis puhelin, mutta toisaalta Samsung ei ole jättänyt siihen enää juurikaan kompromisseja.

Note9:n ennakkomyynti alkaa Suomessa välittömästi elokuun 9. päivä ja saataville laitteet tulevat 24. elokuuta. Suositushinnat ovat 1029 euroa 6 & 128 Gt:n muistiversiolle sekä 1299 euroa 8 & 512 Gt:n muistiversiolle. Saataville tulevat värivaihtoehdot ovat musta sekä kuvissa esiintyvä sininen. Lisäksi Samsung tarjoaa 200 euron ylimääräisen vaihtohyvitysedun vanhempien Galaxy S- ja Note-mallien omistajille sekä 100 euron edun muiden puhelimien omistajille (puhelimen normaalin vaihtohyvityksen päälle).

This site uses XenWord.