
NVIDIA esitteli 20. syyskuuta uudet Ada Lovelace -grafiikka-arkkitehtuuriin pohjautuvat GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimet ja ensimmäisenä markkinoille lanseerattiin kolme mallia. Suorituskykyisin 4090 saapui myyntiin jo lokakuussa ja 12 ja 16 gigatavun näyttömuistilla varustetut RTX 4080 -mallit oli tarkoitus saapua myyntiin marraskuussa. Julkaisun jälkeen NVIDIA kohtasi kuitenkin kovaäänistä kritiikkiä erityisesti 12 gigatavun 4080-mallista, joten se päätyi perumaan sen julkaisun kokonaan ja huomenna 16. marraskuuta myyntiin saapuu pelkkä 16 gigatavun GeForce RTX 4080.
Tällä kertaa NVIDIA ei ole porrastanut oman Founders Edition -mallinsa ja näytönohjainvalmistajien omien mallien testitulosten julkaisuaikataulua, vaan kaikkien GeForce RTX 4080 -näytönohjaimien testit saa julkaista tänään. Aikataulusyistä keskitymme tänään julkaistavassa artikkelissa ensisijaisesti GeForce RTX 4080:n suorituskykyyn ja testaamme heti perään erikseen Asuksen, Gigabyten ja MSI:n omiin suunnitelmiin perustuvat 4080-mallit. Suorituskykytestit on ajettu pääasiassa 3840×2160-resoluutioilla ilman säteenseurantaa ja säteenseuranta käytössä sekä kokeilussa on myös uusi DLSS 3 -ominaisuus. Mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
Näytönohjaimen esittely
NVIDIAn oma Founders Edition -versio GeForce RTX 4080:stä ei valitettavasti tule Suomessa lainkaan myyntiin. Näytönohjain on hinnoiteltu yhtiön kotisivuilla 1509 euroon, mutta Suomessa myyntiin saapuvat ainoastaan näytönohjainvalmistajien omat mallit jälleenmyyjien kautta.
4080 Founders Edition käyttää tismalleen samaa jäähdytysratkaisua kuin 4090 eli se on kolmen korttipaikan korkuinen ja 30,4 cm pitkä. Painoa on 60 grammaa vähemmän eli 2,14 kg ja rakenne on todella jämäkän ja laadukkaan tuntuinen metallinen kokonaisuus. Jäähdytysratkaisun molemmilla puolilla on 115 mm:n tuulettimet, jotka eivät pyöri lepotilassa.
4080:n TBP- eli Total Board Power -tehonkulutus on 320 wattia eli 130 wattia alhaisempi kuin 4090:llä. Näytönohjain on varustettu yhdellä ATX 3.0 -standardin mukaisella 16-pinnisellä PCI Express 5.0 12VHPWR-lisävirtaliittimellä. Uusimmista virtalähteistä kyseinen liitin saattaa löytyy jo vakiona, mutta vanhempien virtalähteiden omistajille mukana toimitetaan adapteri, johon liitetään kolme 8-pinnistä PCI Express -lisävirtaliitintä, kun 450W:n 4090:n adapteriin kytketään neljä lisävirtaliitintä. NVIDIA suosittelee käyttämään 4080:n kanssa vähintään 750-wattista virtalähdettä.
GeForce RTX 4080:ssä on käytössä ominaisuuksiltaan hieman karsittu AD103-grafiikkapiiri, joka valmistetaan TSMC:n optimoidulla 4 nanometrin eli N4-prosessilla. Käytössä on 9728 CUDA-ydintä, 304 teksturointiyksikköä, 304 tensoriydintä, 76 RT-ydintä ja 112 ROP-yksikköä. Grafiikkapiiri rakentuu 45,9 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on 379 neliömillimetriä.
Muistiväylä on 256-bittinen ja sen jatkeena on 16 gigatavua 22,4 Gbps:n nopeudella toimivaa GDDR6X-muistia, jonka myötä muistikaistaa on käytettävissä 717 Gt/s.
Vertailun vuoksi 4090:n AD102-grafiikkapiirissä on 66 % enemmän transistoreita, käytössä on 68 % enemmän CUDA-ytimiä, teksturointiyksikköjä, Tensor-ytimiä, RT-ytimiä sekä 14 % enemmän ROP-yksiköitä. Näyttömuistia on käytettävissä 8 gigatavua enemmän (16 vs 24 Gt) ja 384-bittisen muistiväylän ansiosta muistikaistaa on 42 % enemmän.
NVIDIA on asettanut Founders Edition -mallissaan grafiikkapiirin toimimaan 3D-rasituksessa 2505 MHz:n Boost-taajuudella. Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa Cyberpunk 2077 -pelissä 4k-resoluutiolla noin 2590-2710 MHz. GDDR6X-muistit toimivat 22,4 Gbps nopeudella, jonka GPU-Z ilmoittaa 1400 MHz:n kellotaajuutena.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä GeForce RTX 4080 -näytönohjainta verrattiin ensisijaisesti RTX 30 -sarjan suorituskykyisimpään 3090 Ti -malliin ja noin 500 euroa kalliimpaan 4090-malliin. Testituloksissa on mukana myös GeForce RTX 30 -sarjasta 3090 TI-, 3090-, 3080 Ti- ja 3080-mallit. AMD:n leiristä mukaan ajettiin testit Radeon RX 6950 XT:llä, mutta todellinen vastine nähdään vasta joulukuussa, kun Radeon RX 7900 XTX saapuu markkinoille.
Hintataso Suomessa 15.11.2022 (saatavilla):
- Radeon RX 6900 XT: alkaen n. 920 €
- GeForce RTX 3080: alkaen n. 925 €
- GeForce RTX 3080 Ti: alkaen n. 1020 €
- Radeon RX 6950 XT: alkaen n. 1130 €
- GeForce RTX 3090: Loppuunmyyty
- GeForce RTX 3090 Ti: Loppuunmyyty
- GeForce RTX 4080: alkaen 1800 €
- GeForce RTX 4090: alkaen 2449 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kolme 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi Asuksen ROG Ruyjin II 360 AIO -nestekierrolla jäähdytetty Intelin 24-ytiminen Core i9-13900K -prosessori asennettuna Asuksen ROG Maximus Z790 Extreme -emolevylle ja 32 gigatavua DDR5-6000-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 11 Pro asennettuna Corsairin 2 teratavun MP600 M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Asuksen 1200 watin ROG Thor II -virtalähde.
- Intel Core i9-13900K (24/32 ydintä/säiettä, boost 5,5 GHz)
- Asus ROG Maximus Z790 Hero
- 32 Gt Corsair Dominator Platinum RGB DDR5-6000 (36-36-36-72)
- Corsair MP600 2 Tt M.2 SSD (PCI Express 4.0)
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- Asus ROG Ruyjin II 360 AIO -nestejäähdytys
- Asus ROG Thor II 1200W -virtalähde
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja jätetään huomioimatta. Kyseessä on tarkemmin ottaen 1. persentiili, kun ruutujen renderöintiajat on muutettu ruudunpäivitysnopeudeksi eli ruutua sekunnissa (FPS, Frame Per Second) ja järjestetty paremmuusjärjestykseen. Tavoitteena on jättää huomioimatta muutama yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu, joka on mahdollisesti poikkeustapaus.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla ilman säteenseurantaa
3DMark TimeSpy Extreme -testissä 4080:n grafiikkatulos oli 22 % parempi kuin 3090 Ti:llä, mutta 4090 oli 40 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Cyberpunk 2077:ssä parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 4080:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus oli 11 % parempi kuin 3090 Ti:llä, mutta 4090 oli 23 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Flight Simulator päivittyi testien aikana uusimpaan viralliseen versioon ja parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla ja TAA käytössä ruudunpäivitysnopeudet jumittuivat käytännössä 60 FPS:ään. Samalla tulokset olivat testikerrasta riippuen hyvin epätasaiset ja esimerkiksi 3090 Ti:llä poikkeavan alhainen useammasta testiajosta huolimatta, mutta listasimme jokaisella näytönohjaimella ensimmäisen testiajon tuloksen.
Tulosten perusteella, vaikka käytössä on Core i9-13900K -prosessori, keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ei parane 4k-resoluutiolla näytönohjainta vaihtamalla. Suorituskyky parani selvästi ainoastaan DLSS 2.0- ja DLSS 3 -tekniikoita käyttämällä, mutta mittariston terävyyden kustannuksella ja satunnaisilla grafiikka-artifakteilla esimerkiksi tekstuurien reunoissa.
Shadow of the Tomb Raiderissa Highest-kuvanlaatuasetuksilla 4080 oli 18 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 39 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Dying Light 2:ssa parhailla High Quality -kuvanlaatuasetuksilla 4080 oli 17 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 36 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Far cry 6:ssa parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 4080 oli 13 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 27 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Assanssin’s Creed Valhallan sisäänrakennetussa benchmarkissa parhailla Ultra High -kuvanlaatuasetuksilla 4080 oli 18 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 23 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Watch Dogs: Legionin sisäänrakennetussa benchmarkissa parhailla Ultra-kuvanlaatuasetuksilla 4080 oli 21 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 33 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Suorituskykytestit 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla
Cyberpunk 2077:ssä 1440p-resoluutiolla 4080 oli 9 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta Full HD -resoluutiolla 3090 Ti oli 3 % suorituskykyisempi kuin 4080.
4090 oli 1440p-resoluutiolla 12 % ja Full HD -resoluutiolla 4 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Counter Strike: Global Offensivessa oli Full HD -resoluutiolla käytössä alhaiset kuvanlaatuasetukset ja käytimme FPS Benchmark -testiä keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden mittaamiseen. 4080 oli käytännössä tasoissa 3090 Ti:n kanssa alle 1 % erolla ja 4090 oli 4 % suorituskykyisempi kuin 4080.
DirectX Raytracing & DLSS -suorituskyky (säteenseuranta)
3DMarkin puhtaasti säteenseurantaa käyttävässä DXR-testissä 4080 oli 35 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 64 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Cyberpunk 2077:ssä Ray Tracing Ultra -kuvanlaatuasetuksilla ja DLSS Quality -asetuksella 4080 oli 4k-resoluutiolla 19 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 25 % suorituskykyisempi kuin 4080.
1440p-resoluutiolla 4080 oli 24 % ja Full HD -resoluutiolla 12 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti.
F1 22:ssä parhailla Ultra High -kuvanlaatuasetuksilla on käytössä myös säteenseuranta. 4080 oli 16 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 44 % suorituskykyisempi kuin 4080.
Dying Light 2:ssa High Quality Raytracing -asetuksilla ja DLSS käytössä 4080 oli 23 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 38 % suorituskykyisempi kuin.
Far Cry 6:ssa Ultra-asetuksilla ja säteenseuranta käytössä 4080 oli 13 % suorituskykyisempi kuin 3090 Ti, mutta 4090 oli 23 % suorituskykyisempi kuin 4090.
DLSS 3 -testit
NVIDIA esitteli RTX 40 -sarjan näytönohjaimien julkaisun yhteydessä uuden Deep Learning Super Sampling- eli DLSS 3 -version, jossa isoin uudistus on Optical Multi Frame Generation. Alemman renderöintiresoluution ja skaalauksen lisäksi nyt DLSS myös generoi kokonaan uusia ruutuja parantamaan ruudunpäivitysnopeutta. Frame Generation käyttää NVIDIAn aiempaa järeämpää Optical Flow Accelerator -yksikköä lukeakseen ruuduista liikedataa pelimoottorin liikevektoreiden lisäksi. Sen kerrotaan pystyvän seuraamaan kuvasta esimerkiksi heijastuksia ja vastaavia pikselitasolla asti. Esiopetettu neuroverkko rakentaa näistä ongitun datan ja edeltävien ruutujen perusteella tarvittavat tiedot luodakseen täysin itsenäisesti uuden ruudun, mikä parantaa suorituskykyä sekä prosessori- että näytönohjainriippuvaisissa tilanteissa.
DLSS 3 on tuettu vain Ada Lovelace -arkkitehtuuriin perustuvilla GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla ja DLSS 3 -pelit tukevat automaattisesti myös NVIDIA Reflexiä varmistamaan mahdollisimman pienet viiveet. Tuki DLSS 3:lle on luvattu nyt jo 35 peliin, joista osan kohdalla kyse on nykyisen DLSS 2.0 -tuen päivittämisestä DLSS 3:een. Vaikka peliin olisi lisätty DLSS 3 -tuki, DLSS 2.0 toimii vanhemmilla näytönohjaimilla jatkossakin normaalisti.
Testasimme 4k-resoluutiolla DLSS 3 -ominaisuutta Cyberpunk 2077 -pelillä säteenseuranta päällä. Ray Tracing Ultra -asetuksella ilman DLSS:ää 4090:n ja 4080:n suorituskyky jäi alle 40 FPS:ään ja peli ei käytännössä ollut sulavasti pelattava.
DLSS 2.0 Quality-asetuksella paransi 4080:llä keskimääräistä ruudunpäivitysnopeutta 96 % yli 51 FPS:ään ja pelikokemus parani samalla huomattavasti paremmaksi.
DLSS 3 paransi 4080:n keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden erittäin sulavasti rullaavaan 77 FPS:ään ja natiiviin kuvaan verrattuna ruudunpäivitysnopeus parani 196 % ja DLSS 2.0:aan verrattuna 51 %. Peliä pelatessa ja kuvankaappauksista eroa kuvanlaadussa DLSS 2.0:n ja DLSS 3:n välillä oli mahdoton todeta pikaisella testillä silmämääräisesti.
Microsoft Flight Simulatorissa DLSS 3 paransi 4080:n keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden yli 100 FPS:ään ja natiiviin kuvaan verrattuna parannusta tuli noin 82 %. DLSS 2.0:n käyttö paransi ruudunpäivitysnopeutta maltillisesti 7 %. Flight Simulatorissa DLSS:n käyttö aiheuttaa mittariston sumentumista ja näkyviä grafiikkavirheitä muun muassa satunnaisten tekstuurien reunoihin. Samat virheet toistuivat DLSS 2.0:aa ja DLSS 3:a käytettäessä, joten odotettavissa on todennäköisesti vielä runsaasti viilausta DLSS-tukeen.
F1 2022:ssa DLSS 2.0 Quality-asetuksella paransi 4080:n keskimääräistä ruudunpäivitysnopeutta natiiviin kuvaan verrattuna jo huomattavasti 69 %. DLSS 3 paransi ruudunpäivitysnopeutta 103 % verrattuna natiiviin kuvaan ja 20 % verrattuna DLSS 2.0:aan.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Coltech EMT707CTL -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä.
Cyberpunk 2077:llä ja säteenseuranta päällä 4080-kokoonpanon tehonkulutus nousi enimillään noin 485 wattiin, joka oli jopa 175 wattia vähemmän kuin Asuksen nestejäähdytetyllä ja tehdasylikellotetulla ROG Strix 3090 Ti:llä ja 170 wattia vähemmän kuin 4090:llä.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin GPU-Z-ohjelman avulla ja 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä.
AD103-grafiikkapiiri toimi NVIDIAn omalla Founders Editionin jäähdytyksellä 66-asteisena eli lämmöt olivat hyvin kurissa. Samaa jäähdytystä käyttävällä 4090:llä AD102-grafiikkapiiri toimi 5 astetta lämpimämpänä. 4080:n GDDR6X-muistit toimivat 70-asteisena.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä -peliä 4k-resoluutiolla ja säteenseuranta päällä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
GeForce RTX 4080 Founders Edition toimi 3D-rasituksessa erittäin hiljaisena ja melutaso oli 37 desibeliä eli yhden desibelin hiljaisempi kuin 4090. Korvakuulolla kelojen vinkumista tai korkeataajuista sirinää ei havaittu käytännössä lainkaan.
Ylikellotustestit
Ylikellotustestissä NVIDIAn GeForce RTX 4080 Founders Edition oli asennettuna suljetun Cooler Master Cosmos C700P -kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat nostettiin maksimiin eli +10 %:iin ja 88 asteeseen. Tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
Power Limit on vakiona 320 wattia ja 10 % korotus maksimiin tarkoittaa noin 355 wattia.
Näytönohjain ylikellottui AD103-grafiikkapiirin osalta +175 MHz eli 2680 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus 3D-rasituksessa 4k-resoluutiolla vaihteli noin 2790 – 2910 MHz:n välimaastossa. GDDR6X-muistit ylikellottuivat vakaasti +1250 MHz eli 24,9 Gbps:n nopeudelle (1556 MHz).
Grafiikkapiirin lämpötila nousi ylikellotettuna 66 asteesta 69 asteeseen, GDDR6X-muistien lämpötila nousi 70 asteesta 74 asteeseen, kokoonpanon tehonkulutus nousi 485 watista 515 wattiin ja melutaso nousi 37 desibelistä 38 desibeliin.
Ylikellotettuna RTX 4080 Founders Editionilla 3DMark Time Spy Extremen grafiikkatulos parani 6 % ja F1 22:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus 7 %.
Loppuyhteenveto
NVIDIA on onnistunut tyhjentämään loppukesän ja syksyn aikana varastoja RTX 30 -sarjan näytönohjaimista hyvää tahtia ja esimerkiksi keväällä julkaistua 3090 Ti -mallia ei käytännössä ole enää lainkaan myynnissä. Asuksen TUF 3090 Ti -mallia myytiin heinäkuussa edullisimmillaan reilun 1200 euron hinnalla.
GeForce RTX 4080 korvaa käytännössä markkinoilla 3090 Ti:n ja sijoittuu suorituskyvyllään sen yläpuolelle, mutta huomattavasti alhaisemmalla tehonkulutuksella ja lisäominaisuuksilla, kuten DLSS 3:lla ja AV 1 -tuella maustettuna. Vaikka 4080:n 1509 euron suositushinta on noin 500 euroa edulllisempi kuin lokakuussa 1999 euron suositushinnalla myyntiin saapunut 4090, se on silti kallis näytönohjain. Vertailun vuoksi edellisen RTX 30 -sarjan 3080-mallin suositushinta Suomessa oli 739 euroa eli korotusta on tullut uuden sukupolven myötä 770 euroa eli yli 100 %.
Jälleenmyyjille tulee myynnin alkamisen yhteydessä saataville rajoitettu erä näytönohjaimia 1509 euron suositushinnalla, mutta niiden loputtua varastosaatavuutta on esimerkiksi Verkkokauppa.comissa alkaen 1700 eurosta, Proshopissa alkaen 1750 eurosta ja Jimm’sissä alkaen 1800 eurosta ylöspäin. NVIDIAn oma 1509 euron Founders Edition -malli ei valitettavasti tule Suomessa lainkaan myyntiin.
io-techin testeissä RTX 4080:n suorituskyky 4k-resoluutiolla ilman säteenseurantaa ja säteenseuranta käytössä oli pelistä riippuen 11-23 % parempi kuin 3090 Ti:llä. 4090 puolestaan tarjosi vielä 23-44 % parempaa suorituskykyä kuin 4080.
Vaikka GeForce RTX 4080:n tehonkulutus on 320 wattia eli jopa 130 wattia alhaisempi kuin 4090:llä, näytönohjaimet käyttävät samaa massiivista jäähdytysratkaisua, joka on ensinnäkin tarpeettoman tehokas ja samalla nostaa väkisinkin hintaa. NVIDIAn omalla Founders Editionilla grafiikkapiiri toimi 3D-rasituksessa 66-asteisena ja GDDR6X-muistit 70-asteisena näytönohjaimen ollessa erittäin hiljainen.
Ylikellotustesteissä GeForce RTX 4080:stä saatiin puristettua noin 6-7 % lisää suorituskykyä ilman merkittävää vaikutusta tehonkulutukseen, lämpötiloihin tai meluun.
Seuraavaksi katseet kääntyvät kuukauden päähän joulukuulle, kun AMD tuo myyntiin uudet RDNA 3 -arkkitehtuuriin ja chiplet-piirisuunnitteluun perustuvat Radeon RX 7900 XTX- ja 7900 XT -näytönohjaimet. AMD on ilmoittanut jo etukäteen 7900 XTX:n kilpailevan juurikin RTX 4080:n kanssa, mutta selvästi edullisemmalla hinnalla. Suomessa 7900 XTX:n suositushinta on nykyisellä dollarin kurssilla ja 24 % arvonlisäverolla 1190 euroa eli 320 euroa edullisempi kuin NVIDIAn suositushinta RTX 4080:lle ja kun 4080:n julkaisuerä on myyty loppuun, venyy hintaero yli 500 euroon. Samalla iso kysymysmerkki on 7900 XTX:n saatavuus suositushinnalla AMD:n omasta verkkokaupasta.
Joko UE5 pohjalle on tehty jotain testejä? Vaikuttaisi olevan moottori jonka toiminta uudella raudalla asettaa tavoitetasot seuraavalle viisivuotiskaudelle.
Mikään tech-media ei tee suorituskykytestejä nettipeleillä, kun niissä on liikaa muuttujia tasaisen suorituskykytestauksen kannalta. Mee YouTubeen katsomaan käyttäjien omia testejä noista nettipeleistä. Saa suuntaa-antavan arvion suorituskyvystä.
Tuskinpa on saanut. Ite ostin 2 kuukautta sitten, 3080 kortin 869 euron hintaan. Mie kun kuljen kehityksestä jäljessä, aina sen pari vuotta
HUB-Steven mukaan uuden Modern Warfare 2:n benchmark olisi aika hyvä.
Mikä ihmeen foorumitotuus tästä nyt on tullut? Kyllä niitä kortteja sai esim. Jimmssiltä tuohon hintaan kunhan muutaman viikon sisään jaksoi käydä klikkaamassa tilaus-nappia. Toimitus kesti toki kuukausia, mutta ei niiden ovh-hinnalla tilaaminen aikanaan mikään erityisen hankala tehtävä ollut. Myynti taisi alkaa 17.9.2020.
katso liitettä 997654
Aivan täysin samaa mieltä.
Vielä kun kaikki muukin on kallistunut. Mutta kun tätä turhuutta pitää harrastaa, niin ensimmäistä kertaa ikinä tulee mietintöihin mukaan, miten voisi mahdollisimman vähän tukea perseilyä.
CPU valinta on siis intel, koska AMD:Nkin hinnoitellu mennyt läskiksi. Emolevyä ITX:ään todella vaikea ostaa tällä periaattella. Näytönohjain tulee ostettua varmaankin käytettynä sitten. Maksan "ylihintaa" nyt sitten mielummin käytetystä kuin suoraan uusista…
Itselläni oli myös juurikin sama kortti tilauksessa tuolla alle 760e hinnalla, mutta peruin kun en jaksanut odottaa. Virhe oli perua. No 1080ti:llä mennään…
Tämä on muuten hauska datapointti halpoja GTX-aikoja kaihoisasti muisteleville; kaikkien aikojen parhaaksi GPU-julkaisuksi tituleerattu 1080Ti oli suomessa julkaisupäivänä 850€ FE-mallina ja tietysti siitä ylöspäin (huomattavasti paremmin jäähdytettyinä) AIB-malleina jotka lähenteli maagista tonnia (liekö jotkut ollut ylikin).
Että kyllä sitä suorituskyvystä on ennenkin saanut maksaa, ei se mikään ihan tuore ilmiö ole. Tämän 4080 kohdalla tosin täytyy sanoa että tuo 850€ olisikin se oikea hintahaarukka, nykyisellä hintatasolla pilataan täysin pelaajille muuten optimaalinen tuote (hyvä rasterisaatio, mainio RT, huomattava hyppy energiatehokkuudessa edelliseen) täysin ostokelvottomaksi.
Parempia aikoja odotellessa.
Ahneus on ahneus, mutta on noi uudet tuotteet myös kalliimpia valmistaa kuin wanhat
Tämä @250w mölyävänä
versus @320W, käytännössä äänetön
Blower-design on oikein toteutettuna aika jees, mutta taisi olla niin, että tää design tehtiin nyt ekak kerran oikein.
Sanoisin, että halvalla ei saa hyvää. Tuntuu, että taso noussut generaatio generaatiolta. En tiedä miten jengi reagois, jos tulis joku 1080ti tapainen referenssi missä on menty enemmän hinta kuin laatu edellä. Ei se pelkkä meteli, mutta sekin että alkais vakionakin kuorman alla throttlaamaan reilusti vaikka on se meteli tapissa. Tosin noina 1080/pascal aikoina sai kyllä sitten reilummin perffiä lisää aib-korteilla verrattuna fe.
Joo en kyllä tuollaista FE mallia (1080ti) olis ottanut, tåä Strix on ihan hyvä äänien osalta.
Tuossa hyllyssä 1kpl vanhoja GTX770 FE kortteja, koristeena se ei mölyä
Mulla oli 1080ti fe ja siitä päivitin 3070fe. "hieman" eroa fe-laadussa. Tosin se 3070fe oli kyllä halpa. Kävi tajuton munkki kun sai sellaisen.
Nää first person multiplayer shootterit tuntuu olevan ihan hyviä Radeoneille. Tarvii mieluummin paljon freimejä, kuin säteenseurantaa tai muuta kiillotusta.
Joten tulin minäkin vain haukkumaan korkeita hintoja, hau hau.
Mihin ovat kadonneet kuluttaja kiittää löpinat? niitä vielä näkyi muutama vuosi sitten.
Kiitän tämän vuosikymmenen alun hintoja siitä että kummasti on raudanhimon kutkutus vähentynyt.
Vielä viime vuosikymmennellä tuli ostettua näytönohjaimia uusia ja käytettyjä.
2010 GTX 580 ~ 500€.
2015 R9 Fury ja GTX 980ti, hintaa yhteensä alle 1500€.
2017 Vega 64 ja GTX 1080, sama juttu.
Eipä tule ostettua mitään yksittäistä yli tonnin korttia joten jään odottelemaan.
Eikä peligrafiikoiden takiakaan enään innostu uutta näyttistä niin vain ostamaan.
Hinnan korotus tullut myös muihin osiin,
2018 tuli ostettua Ryzen 7 2700X + X470 Crosshair 7, yht ~ 700.
Nyt näkyy olevan Ryzen 9 7900X + X670E Crosshair bundlessa 1400.
Uusien tuotteiden suunnittelu ja valmistaminen on kallistunut vuosi vuodelta samalla kun referenssituotteiden laatua on parannettu. On löytynyt segmentti ferrarin ostajia, jotka ovat valmiita maksamaan entistä enemmän korteista.
Koska enää ei saa 18kk välein tuplasti nopeampaa tuotetta halvemmalla ja on tuo uusi ferrari kategoria niin on helppo itkeä, että miksi on niin kallista.
Yhdistetään tähän vielä tän hetkinen euro/dollari kurssi, inflaatio ja älytön boom/bust cycle covid19+crypto mining niin eletään hetkeä missä tuotteiden hinnat etenkin euroopassa ovat ihan karmaisevia.
Tietty voi sanoa, seliseli, mutta eletään monimutkaisessa maailmassa missä gpu-hintakehitys on nyt kovin erilaista kuin 10v tai 20v sitten.
Toinen indikaatio valmistuskustannuksista on amd:n chiplet ratkaisu. On halvempi tehdä chiplettiä missä osa piireistä on halvemmalla prosessilla tehty kuin sama piiri 5nm monoliittinä. Monoliittien hinnat lähtevät räpylästä eivätkä skaalaa kuten ennen. Tarvitaan luovaa insinöörityötä kuten amd:n chipletit, jos halutaan jollain tavalla jarruttaa hinta/perffikehitystä, kun pelkkä valmistusprosessi ei enää takaa nopeampaa ja halvempaa tuotetta.
Tää on mielestäni vääristynyt tulkinta. Varsinkin nvidia on takonut ennätystulosta vuosi toisensa jälkeen joten selitys että kustannukset olisi kasvanu ei kyllä käy yksiin. Voittoa siis tehdään ihan tolkuttomasti. Hinnoista voisi leikata paljonkin ja silti tehtäisiin voittoa. Jos se valmistaminen olisi niin kallista niin ei sitä voittoakaan heruisi kuten nyt.
Vaan kun voittojen trendin tulee olla kasvava, että osakkeiden arvo nousee. Ja jos se ei nouse, osakkeenomistajat siirtää rahat sinne, missä se nousee. Näin se tiivistetysti menee, vaikka pöljää onkin.
On kiistatonta että valmistukseen liittyvät kustannukset on noussut viime vuosina. Yhtä kiistatonta lienee että hintoihin on lisätty ilmaa koska kuluttajilla on ollut löysää rahaa ja halua ostaa. Edelleen lienee jo selvää että tuo raha ja suurin halu on mennyt pois (30-sarjan varastosaldo) ja jatkaa poistumistaan (talouden laskusuhdanne).
Tuloksena on se että saadaan saman kategorian kortti tuplahinnalla realistisen hinnannousun sijaan.
TOIVOTTAVASTI tämä johtaa siihen että myynti hiipuu siihen pisteeseen että jatkossa hinnat laskisivat takaisin realistiselle tasolle, mutta kukapa näistä markkinoista saati maailmanpoliittisista käänteistä osaa etukäteen arvata.
Tämähän se tässä näin. Pitää myydä mahdollisimman paljon mahdollisimman kovalla hinnalla. Vähemmän myyntiä liian kovan hinnan takia -> osakkeet sakkaa. Liian alhainen hinta ja kate ei kasva -> osakkeet sakkaa. Valitettavasti nykymaailmassa vaan on todella paljon varakasta väkeä, joille 2000e näytönohjain on hyvin helppsti ostettavissa ja niin kauan hintoja nostetaan, kun myyntiluvut vaan pysyvät korkealla.
Luokkayhteiskuntaa kohti mennään taas kovaa vauhtia, jos se koskaan lakkasikaan olemasta.
nVidian näyttismyynti oli Q3:ssa romahtanut yli puolella edellisvuoteen verrattuna. Koska nVidian Q3 onkin elo-lokakuu, mukana oli myös 4090:n laukaisu.
Se hinnan muuttaminen voi olla myös pr-näkökulmasta hieman hankalaa. Jos kuukausi myydään näillä 1799€ hinnoilla ja sen jälkeen tiputetaan 1299€ hintoihin, niin jos 0,1% joilla adapterit sulanu aiheuttaa tuollaisen keskustelun niin paljonko 100% ekan kuukauden aikana ostaneista aiheuttaa? Toki normaali hintakehitys tuotteen elinkaarella on alaspäin toisin kuin edellissukupolvella ja varmasti näissä jossain vaiheessa alkaa hinnat tulee alaspäin, mutta en uskoisi että alle vuoden sisään kuitenkaan?
Hyvä testi ja hyvä kortti sinällään.
Ainut vain että jo moneen kertaan mainittu hinnoittelu tekee tuosta suht älyttömän tuotteen.
Vaikka onkin hiukan 3090ti:tä nopeampi niin noita 3080-3090ti kortteja irtoaa tällä hetkellä jos vähänkään jaksaa etsiä reilusti alle tonnin. Ja jos on halua ja varaa heittää noin paljon rahaa korttiin niin miksei sitten suoraan osta 4090 joka kuitenkin huomattavasti tehokkaampi ja vain joitakin satasia kalliimpi? Se että tämä sijoittuu tehoiltaa lähemmäksi GA102 piiriä kuin AD102 piiriä tekee tästä vähän samanlaisen väliinputojan kuin 3070ti oli vaikka viime sukupolvessa (joskaan siinäkään ei hinnan korotus ollut sentään ”kuin” 100€). Kyyniset tietenkin voisivat todeta että tämä on tehty lähinnä 4090 myyntiä avittamaan…
koskahan tulee nuo halvemman hintaluokan julkaisut 4070 4060 4050 jos mennään samalla nimeämisellä kuin aiemmin. Harmi ettei enään tule kunnollisia halvempia kortteja 1000 sarjan aikaan esimerkiksi Gtx 1070 oli sen ajan mittapuulla kohtalainen ja maksoi selvästi vähemmän kuin vastaavasti joku 3070 tais olla 3060 halvempi jopa. Nykysin ei enään tunnu tulevan tuonna 300-450 e luokaan kunnollisa kortteja vaikka niille vois olla menekkiä juurikin peruspelaajien tai opiskelijoiden keskuudessa joilla rajoitetumpi budjetti.