io-tech testasi Ulefonen kattavasti suojatun Armor 7 -älypuhelimen.

Valtaosa io-techissä testattavista älypuhelimista on peräisin suurilta ja tunnetuilta valmistajilta, mutta silloin tällöin pyrimme ujuttamaan sekaan mielenkiintoisia tuotteita hieman tuntemattomammilta yrityksiltä. Tällä kertaa otimme kokeiltavaksi kiinalaisen Ulefonen rajumpaan käyttöön suunnatun Armor 7 –mallin, jonka yritys julkaisi loppusyksystä.

Suomessa Ulefone ei ole itse asiassa niin tuntematon merkki kuin saattaisi luulla – yrityksen puhelimia löytyy nimittäin jo useamman jälleenmyyjän valikoimista. Tällaisia io-techinkin lukijoille tuttuja myyjäliikkeitä ovat mm. Jimm’s ja Verkkokauppa.com.

Ulefone Armor 7 saapui Suomessa kauppoihin joulukuun aikana. Laitteen suositushinta Suomessa on 529 euroa, eli täkäläisittäin melko tuntemattoman kiinalaisvalmistajan tuotteeksi se on varsin kallis. Euroopan ulkopuolelta rohkeimmat voivat tilata laitteen alle 400 dollarin hintaan, mutta silloin on luonnollisesti hyväksyttävä mahdolliset haasteet mm. takuuasioiden kanssa.

Tutustumme tässä artikkelissa Ulefone Armor 7 –älypuhelimeen tietyiltä osin hieman lyhennetyn kaavan kautta noin viikon käyttökokemuksien pohjalta.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Armor 7 toimitetaan melko näyttävästi väritetyssä pakkauksessa, jonka pinta imitoi teräslevyn pintaa sekä keltaisia maaliroiskeita. Pakkauksen toimitussisältö on tavanomaista kattavampi. Mukaan on pakattu puhelimen ohella pikalaturi (15 W), USB Type-C –kaapeli, USB Type-C –microUSB-, Type-A- ja 3,5 mm ääniadapterit, käyttöohjeet, takuutiedot, rannehihna sekä panssarilasi.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Ensimmäisenä Armor 7:ssä huomio kiinnittyy laitteen jykevään olemukseen ja kookkaisiin ulkomittoihin – kyseessä on melkoinen mörssäri. Vaikka 6,3-tuumaisen näytön läpimitta on nykymittapuulla keskitasoa, on Armor 7 käytännössä huomattavasti suuremman kokoluokan puhelin.

Muotoilu on tukevan ja kestävän näköistä – kyljet ovat metallia ja päädyt suojattu paksulla kumikerroksella. Kestävää vaikutelmaa on korostettu ulkonevilla yksityiskohdilla sekä kylkien torx-ruuveilla. Takakuori on komposiittivahvistettua muovia – etupuoli suojalasia, jonka vahvuudeksi kerrotaan Mohsin asteikolla 7.

Kulmikkaasta muotoilusta ja suurista ulkomitoista johtuen Armor 7 tuntuu kädessä hieman kömpelöltä ja vaivalloiselta käsitellä, joskin asiaan tottuu jossain määrin käytön myötä. Mikään sujuvaan yhden käden käyttöön sopiva puhelin ei kuitenkaan ole kyseessä.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 165,9 x 81 x 13,6 mm
  • Paino: 290 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 72,5 %

Armor 7:n ulkomittoja ei voi verrata muihin saman näyttökokoluokan puhelimiin, sillä suojaukset nostavat ne aivan omaan luokkaansa. Vertailun vuoksi esimerkiksi samankokoisella 6,3-tuumaisella näytöllä varustettu Nokia 7.2 on 6 mm lyhyempi, 5,8 mm kapeampi ja 5,3 mm ohuempi sekä 110 grammaa kevyempi.

Yleisesti ottaen Armor 7:n näytön ja ulkomittojen välinen suhdeluku on nykymittapuulla varsin heikko, koska reunukset ovat näytön kokoon nähden leveät. Myös paino on poikkeuksellisen suuri – lähes 300 grammaa. Ainakin henkilökohtaisesti totuin siihen kuitenkin testijaksolla yllättävän nopeasti.

Armor 7:n rakenne on suunniteltu kestämään kovaa menoa. Puhelimella on IP68-suojaus, jonka puitteissa se kestää puolen tunnin vesiupotuksen 1,5 metrin syvyyteen sekä tunnin upotuksen betoniin metrin syvyyteen. Lisäksi laite täyttää myös IP69K-standardin vaatimukset, eli se on suojattu jopa 80 celsiusasteen lämpöiseltä 100 baarin korkeapainevesisuihkulta. Rakenne kestää myös höyrypesun EN 60529- ja DIN 40050-9-standardien mukaisesti.

MIL-STD810G-sertifioinnin mukaisia testejä laite on läpäissyt lämpötilan, auringonpaisteen, iskujen, kosteuden, homeen, suolasuihkujen, suolasuihkujen, kaasujen ja tärinän osalta. Rakenne on myös suunniteltu kestämään pudotuksia 1,2 metrin korkeudelta kovalle alustalle. Puhelin tiputettiin testijaksolla useampaan otteeseen betonilattialle, eikä siihen jäänyt mitään jälkiä. Hauskana huomiona kulmalleen osuessaan puhelimesta kuuluu pehmeä tömähdys ja suorastaan ponnahtaa kovalta lattialta takaisin ilmaan, joka kertoo osaltaan kulmien suojauksesta.

Kuten sanottua, takakuori on valmistettu lujitemuovista, jonka pinta on mattamusta. Takakuoren alareunaan on muotoiltu pieni metallilenkki, johon voi kiinnittää esimerkiksi mukana toimitettavan rannehihnan. Kulmikkuuden ja kumisten osien myötä Armor 7 pysyy varsin pitävästi kourassa, vaikka metalliset kyljet ja mattapintainen takakuori eivät olekaan erityisen pitävät. Huomionarvoisena seikkana päätyjen kumisuojat hankaloittivat puhelimen ottamista taskusta joissain housuissa, sillä ne tarrasivat kiinni vaatteen kankaaseen.

Puhelimen monokaiutin on sijoitettu takakuoren alaosaan ja sen maksimiäänenvoimakkuus (77,5 dBA) on keskiluokkaa. Äänenlaadussa olisi parantamisen varaa, sillä matalampien taajuuksien toisto on heikohkoa ja ääni lisäksi särkee hieman maksimivoimakkuudella.

Puhelimen vasempaan kylkeen on sijoitettu ylimääräinen toimintonäppäin, johon käyttäjä voi määritellä haluamiaan toimintoja lyhyelle, pitkälle ja kaksoispainallukselle. Oletuksena näppäimessä on määriteltynä, push-to-talk-ominaisuus, joka vaatii kuitenkin erillisen Zello-sovelluksen asentamisen. Näppäimeen voi määrittää jonkin viidestä käyttöjärjestelmätoiminnosta tai haluamansa sovelluksen avaamisen. Vasemman kyljen yläosassa sijaitsevaan korttikelkkaan mahtuu kaksi nano-SIM-korttia, joista toinen on vaihtoehtoisesti korvattavissa micro-SD-muistikortilla.

Oikean kyljen keskellä sijaitsee sormenjälkitunnistin, joka toimii nopeasti ja luotettavasti, kunhan sormen asettaa kunnolla tunnistimen päälle. Tunnistin olisi saanut sijaita hieman selkeämmin erottuvassa syvennyksessä, jotta sen sijainnin tuntisi näppituntumalla paremmin. Nykyisellään sormi tuli välillä asetettua vain puolittain tunnistimen päälle, jolloin tunnistus epäonnistui. Tunnistimen yläpuolella sijaitsevat metalliset virta-/lukitusnäppäin sekä äänenvoimakkuuspainikkeet, jotka erottuvat muotoilunsa puolesta hyvin toisistaan.

Armor 7:n näytön yläreunus on todellisuudessa nykymittapuulla varsin leveä, vaikka 16 megapikselin etukamera (f2.0) onkin sijoitettu pisaramalliseen näyttöloveen.  Näyttölasin yläreunaan on sijoitettu huomaamaton kuulokeritilä, jonka takana sijaitsee myös kolmivärinen LED-ilmoitusvalo. Valon sijainnin vuoksi se ei näy kovinkaan hyvin sivusuunnista katsottuna.

Puhelimen yläpäätyyn on sijoitettu ainoastaan sinertävä linssi, jonka takana sijaitsee puhelimen valoisuuden- sekä etäisyydentunnistimet. Päädyssä ja kulmissa on erittäin tukevat kumiset vaimennukset.

Laitteen alapäädyssä sijaitsee ainoastaan USB 2.0 Type-C –liitäntä sekä mikrofonin aukko. USB-liitäntä on vesisuojattu, mutta valmistaja ohjeistaa kuivaamaan sen ennen käyttöä. Maininnan arvoisena miinuksena kumisuojaukset liitännän ympärillä on ilmeisesti suunniteltu hieman liian paksuksi, sillä liitin on työnnettävä huolella pohjaan asti, jotta puhelin tunnistaa yhteyden. Törmäsimme ongelmaan useampaan kertaan testijaksolla, kun puhelin oli jäänyt latautumatta, vaikka johto oli liitettynä.

Käyttöliittymänavigointiin on tarjolla kolme eri vaihtoehtoa – perinteiset näytön alareunan painikkeet (järjestys vaihdettavissa), Android 9:n vakio pillerinavigointi sekä näytön alareunasta ylöspäin suoritettavat pyyhkäisyeleet.

Armor 7:n järjestelmäpiiriksi on valikoitunut Suomen markkinoilla varsin harvinainen TSMC:n 12 nanometrin FinFET-prosessilla valmistettava MediaTek Helio P90, joka julkaistiin noin vuosi sitten. Piiri rakentuu kahdesta suorituskykyisestä 2,2 GHz:n Cortex-A75-prosessoriytimestä, kuudesta vähävirtaisemmasta 2,0 GHz:n Cortex-A55-ytimestä, PowerVR:n GM 9446 –grafiikkasuorittimesta, LTE-modeemista sekä APU 2.0 -tekoälysuorittimesta.

Järjestelmäpiirin suorituskyky osoittautui testeissämme pieneksi pettymykseksi, ottaen huomioon että kyseessä on MediaTekin viime vuoden huippumalli. Osassa testeistä puhelin pärjäsi varsin hyvin ja esimerkiksi PCMark 2.0 antoi hyvän yli 9600 pisteen tuloksen. Toisaalta monessa testissä tulokset olivat yllättävän heikkoja – GFXBenchissä raskaampien testien lukemat olivat noin Snapdragon 665 –tasoa ja Geekbench-prosessoritestissä Armor 7 jäi selvästi kakkoseksi Snapdragon 730 –piirillisille puhelimille. Yleisesti ottaen Armor 7:n suorituskykytaso sopisi paremmin parisensataa euroa edullisemman hintaluokan laitteeseen. Pelikäytössä piiri pärjää kohtalaisesti, kunhan on tarvittaessa valmis ruuvaamaan grafiikka-asetuksia maltillisemmiksi. Rasituksessa suorituskyky vaikuttaisi säilyvän hyvin, emmekä havainneet mainittavia pudotuksia.

RAM-muistia puhelimessa on mukavat kahdeksan gigatavua, eikä se tule varmasti loppumaan tälle puhelimelle soveltuvissa käyttötarkoituksissa kesken. 128 gigatavun tallennustila perustuu UFS-muistiin ja sen koko on varsin tyypillinen tämän hintaluokan puhelimelle.

Tekniset ominaisuudet:

  • MediaTek Helio P90 –järjestelmäpiiri (2 x 2,2 GHz Cortex-A75 CPU, 6 x 2,0 GHz Cortex-A55 CPU, 970 MHz PowerVR GM 9446 GPU, LTE-modeemi)
  • 8 Gt LPDDR4X RAM
  • 128 Gt UFS 2.1 -tallennustilaa (vapaana noin 119 Gt), microSDXC-korttipaikka (max. 256 Gt)
  • Cat12/13 LTE-yhteydet (600/150 Mbit/s), Dual SIM
  • 11 a/b/g/n/ac 2.4G+5GHz
  • Bluetooth 5.0, GPS, GLONASS, Beidou, Galileo, NFC
  • 5500 mAh akku, USB Type-C 2.0, 15 W pikalataus, 10 W langaton lataus

Järjestelmäpiiriin integroidun LTE-modeemin suorituskyky on hyödynnetty täysin, eli puhelin tukee 600 Mbit/s maksimilatausnopeutta sekä 150 Mbit/s maksimilähetysnopeutta. Muiden yhteyksien osalta tuki on perustasoa, eli mukana ovat WiFi 5, Bluetooth 5.0 sekä NFC.

Kuvaajassa vihreä piste tarkoittaa yhden päivän, punainen kahden päivän ja sininen kolmen päivän yhtäjaksoista käyttöä.

Armor 7:n sisäänrakennettu akku on varsin suurikokoinen – 5500 mAh. Se tukee 15 watin pikalatausta sekä kymmenen watin langatonta Qi-latausta. Johdolla akku täyttyy tyhjästä täyteen vajaassa kolmessa tunnissa.

Runsaan viikon testikäytön perusteella akunkesto osoittautui erittäin hyväksi ja yhdellä latauksella selvittiin vaivatta kahden päivän yli ja toistuvasti jopa kolmen päivän yli ilman pelkoa virran loppumisesta kesken päivän. Parhaimmillaan kolmen päivän käytöllä näytön päälläoloaika oli kuuden tunnin luokkaa ja varausta oli vielä jäljellä lähes 30 %. Käyttöjakson perusteella puhelimen lepotilan virrankulutus vaikuttaisi olevan melko alhaista, joka mahdollistaa latausvälin venyttämisen kevyellä käytöllä entisestään.

Myös akkutesteissä Armor 7 saavutti vähintään kohtalaisen hyviä tuloksia: tunnin YouTube-videotoistossa varaus väheni noin 7 %, GFXBench Manhattan –akkutestissä puhelin sai hyvän noin 340 minuutin tuloksen ja PCMarkin akkutestissä laite saavutti hyvää keskitasoa edustavan noin 10 tunnin tuloksen.

Armor 7:n 6,3-tuumainen näyttö on nykypäivän puhelimille tyypilliseen tapaan kuvasuhteeltaan melko laaja 19,5:9, joka tarkoittaa 1080 x 2340 pikselin resoluutiota. Näyttö perustuu IPS-paneeliin ja sen yläreunassa on lovi kameralle. Lovea ei ole mahdollista piilottaa asetuksista. Puhelimen luonne huomioiden ehdoton plussa on asetuksista päälle kytkettävä hansikastila.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,3″ IPS LCD –näyttö
  • 19,5:9-kuvasuhde, 1080 x 2340 pikseliä, 410 PPI
  • Gorilla Glass 6 –suojalasi
  • hansikastila, yövalo-tila

Armor 7:n näytön kuvanlaatu näyttää varmasti peruskäyttäjän silmään melko hyvältä, mutta vaativammassa silmämääräisessä tarkastelussa löytyy selvästi parantamisen varaa. Näytön värimaailma vaikuttaa selvästi ylikorostuneelta ja valkoisen toisto on sinertävään kallellaan, eikä asetusvalikosta löydy säätömahdollisuuksia väreille. Kirkkautta löytyy maksimiasetuksella melko mukavasti, mutta toisaalta tummimpien sävyjen toisto jää mustan sijaan tummanharmaaksi. Näytön katselukulmissa ei ole valittamista.

 

Kamera

Armor 7:n takakuoressa sijaitsee kolmoiskamera, joista kaikkia voidaan hyödyntää kuvaamiseen. Kamerat sijaitsevat metallisessa kehyksessä, joka on niin vähän kohollaan takakuoren pinnasta, ettei puhelin pääse keikkumaan tasopinnalla käytettäessä.

Kameroiden kanssa samassa kehyksessä sijaitsee peräti viisi LED-valoa, joista neljä on tarkoitettu salamakäyttöön ja yksi taskulamppukäyttöön. On hieman erikoista, ettei kaikkia ledejä voi hyödyntää kummassa tahansa käyttötarkoituksessa.

Ledien alapuolella sijaitsee optinen pulssimittari aiempien vuosien Samsung-puhelimien tyyliin. Sykkeen mittaukseen löytyy puhelimesta oma yksinkertainen sovellus, mutta valitettavasti toimenpide on varsin hidas (yli puoli minuuttia).

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin kuvasensori (0,8 um pikselikoko, 1/2” sensori), 26 mm kinovastaava polttoväli, f1.7
  • 16 megapikselin yökuvauskamera, f2.0
  • 8 megapikselin telekamera, 52 mm kinovastaava polttoväli, f2.4
  • nelois-LED-salama
  • Videokuvaus: 4K 30 FPS

Kolmoiskameran kaikilla kolmella kameralla on mahdollista ottaa kuvia, mutta toteutus on hieman tavanomaisesta poikkeava. Pääkamera (alimmaisena) perustuu 48 megapikselin Quad Bayer –sensoriin, jonka edessä on kohtalaisen valovoimainen f1.7-aukkosuhteen laajakulmaobjektiivi. Kahdeksan megapikselin telekamera (ylimmäisenä) tarjoaa puolestaan pääkameraan nähden kaksinkertaisen polttovälin, eli kaksinkertaisen zoomin.

16 megapikselin kolmas kamera (keskimmäisenä) on sen sijaan erikoisempi tapaus – se on nimittäin tarkoitettu valmistajan mukaan yökuvaukseen. Ratkaisua voi pitää hyvin erikoisena, ottaen huomioon pääkameraa heikomman f2.0-aukkosuhteen, optisen vakaimen puutteen sekä pääkameran Quad Bayer –sensorin lähtökohtaisesti paremman soveltuvuuden hämäräolosuhteisiin. Kaikki kolme kameraa ovat Ulefonen mukaan Samsungin mallistosta.

Videokuvaus onnistuu nykypäivänä tavanomaisella 4K 30 FPS –laadulla – kaksinkertainen kuvanpäivitysnopeuskaan ei olisi ollut liikaa pyydetty tämän hintaluokan puhelimelta.

Armor  7:n kamerasovellus avautuu kohtalaisen nopeasti ja sen yleinen toiminta on melko jouhevaa. Kuva tallentuu heti suljinta painettaessa ja tarkennus on nopeaa.

Käyttöliittymän toimintalogiikassa olisi kuitenkin parantamisen varaa ja osa toiminnoista on sijoitettu epäloogisiin paikkoihin huonosti nimettyinä. Osa kuvaustiloista löytyy pystysuuntaisena listana suljinpainikkeen vierestä, loput taasen erillisestä valikosta vasemman alanurkan kuvakkeen takaa. Vasemman ylänurkan rataskuvakkeen takaa aukeava asetusvalikko on kuvakemuodossa, joka ei ole selkein mahdollinen toteutustapa. Lisäksi suomennoksissa olisi paljon parantamisen varaa.

Maininnan arvoisia kuvaustiloja ovat GIF-animaatioiden tallennustila sekä vedenalainen kuvaustila, jossa kuvan ottaminen tapahtuu sivunäppäimiä painamalla. Yksi kuvaustiloista on nimeltään ”FHD kuvan laatu” ja vasta kokeilemalla selvisi, että kyseessä on ohjelmallisesti interpoloimalla 108 megapikselin kuvia (12000 x 9000 pikseliä) muodostava kuvaustila.

Manuaalitilassa säädettävissä ovat ainoastaan valkotasapaino, herkkyys (ISO 100-800) sekä valotuksen kompensointi. Raakakuvausmahdollisuutta ei ole.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Armor 7:n pääkameran kuvanlaatu on hyvässä valaistuksessa perushyvää tasoa. Yleisilmeeltään kuvat ovat teräviä, mutta pikselitasolta tarkasteltuna yksityiskohdat eivät toistu erityisen hyvin. Värintoisto on melko luonnollista, joskin tuntuisi kaipaavan paikoin hieman lisää eloa ja valkotasapaino taittaa välillä hieman liikaa kellertävän suuntaan. Dynamiikassa ei havaittu suurempaa kritisoitavaa, mutta tumma pää jää paikoin hieman tukkoon.

Käyttökokemusten perusteella sensorin täydestä 48 megapikselin resoluutiosta ei ole juurikaan kuvanlaadullista iloa 12 megapikselin otoksiin verrattuna. Toisaalta havainto pätee myös toiseen suuntaan, eikä esimerkiksi 12 megapikselin otosten dynamiikka ole havaittavasti 48 megapikselin kuvia parempaa, vaikka teknisesti Quad Bayer –sensori sen mahdollistaisi.

Heikossa valaistuksessa kuviin ilmestyy selvää melko tasaista kohinaa, joka on pimeämmissä tilanteissa selvästi havaittavissa, muttei ole kuitenkaan luonteeltaan häiritsevää. Kamera pystyy pitämään kuvat kohtalaisen terävinä ja taltioimaan niihin melko mukavasti yksityiskohtia, jos valaistusolosuhteet ovat edes kohtuulliset. Suurin heikkous on värintoisto, joka jää helposti melko hailakaksi. Kamera ei myöskään pysty loihtimaan kuviin todellista suurempaa valoisuutta, toisin kuin monet muut nykypäivän 500 euron hintaluokan puhelimet. Kameran automatiikka pitää suljinajat melko lyhyinä ja nostaa mieluummin herkkyyttä. Pisimmillään pääkameran suljinaika nousi 1/17 sekuntiin ja herkkyys yli ISO 4000:n. 12 megapikselin tilan käyttämisestä ei vaikuttaisi olevan juuri mitään hyötyä täyteen 48 megapikselin resoluutioon nähden, vaikka tekniikka sen teoriassa mahdollistaisi.

Kuten useimmat muutkin markkinoilta löytyvät kamerapuhelimien normaali- ja telekamerat, myös Armor 7:n 52 mm:n kinovastaavalla polttovälillä varustettu ”2x zoom-kamera” tekee päivänvalossa käyttökelpoista jälkeä, mutta muuttuu hämärässä lähestulkoon käyttökelvottomaksi.

Pääkameran kuvanlaatu on kohtalaisen asiallista, joskaan ei pärjää pikselitasolla pääkameran jäljelle. Telekameran kuvissa oli myös havaittavissa selvää pehmenemistä etenkin vasemmassa reunassa. Dynamiikka ei ole yhtä hyvää kuin pääkamerassa, mutta riittävää useimmissa tilanteissa.

Heikossa valossa automatiikka vaikuttaisi ottavan kuvat kuvatietojen perusteella edelleen telekameraa käyttäen, mutta kuvanlaatu vastaa pääkameran otoksesta tehtyä digitaalista rajausta, eli juurikaan käytännön kuvanlaadullista hyötyä zoomin käytöstä ei ole.

Armor 7:n varustukseen kuuluu myös 16 megapikselin yökamera, jonka tarkoituksena on mitä ilmeisimmin tarjota parempaa kuvanlaatua heikossa valossa. Toteutus on erikoinen ja muuttuu vieläkin kummalliseksi, kun sen kuvanlaatua päästään vertaamaan pääkameraan.

Yökamera aktivoidaan valitsemalla kamerasovelluksesta erillinen Yökuva-kuvaustila. Toisin kuin yleisesti viimeaikaisissa älypuhelimissa on ollut tapana, yötila ei prosessoi montaa peräkkäistä kuvaa yhteen, vaan nappaa tavanomaisen oloisesti kuvan 16 megapikselin yökameralla. Lopputuloksena ei ole todellisia olosuhteita kirkkaampaa tai tavallista kuvausta tarkempaa otosta – päinvastoin.

Yökameralla otetut kuvat ovat kokemustemme mukaan sumeampia, pimeämpiä ja väreiltään heikompia kuin pääkameran kuvat ja valkotasapaino on selvästi liikaa kellertävään kallellaan. Toisin sanoen erillisestä yökamerasta ei vaikuttaisi testiemme perusteella olevan mitään hyötyä – päinvastoin.

Päivänvalossa yökameraa ei myöskään kannata käyttää, sillä sen kuvista tulee yksityiskohdiltaan selvästi pääkameraa pehmeämpiä.

Armor 7:lla tallennettujen videoiden taso vaikuttaisi olevan hyvin perustasoa. Parhaimmillaan taltiointi onnistuu 4K 30 FPS –laadulla. Tarjolla ei ole 60 FPS ruudunpäivitysnopeutta millään tarkkuudella. Puhelin tallentaa videot modernilla HEVC-koodekilla (Main@L5@Main) noin 42 Mbit/s bittivirralla. Ääni tallentuu stereona 128 kbit/s bittivirralla ja meluisammassa ympäristössä havaitsimme ääniraidan särkevän melko helposti. Zoomauspainikkeet eivät ole käytettävissä videokuvaustilassa ja nipistämällä toimiva zoomaus toimii ilmeisesti digitaalisesti. Kuvanvakautusta ei ole optisena eikä digitaalisena.

 

Käyttöjärjestelmä & suorituskyky

Armor 7 on varustettu varsin pitkälle vakio-Androidia muistuttavalla Android 9 –käyttöjärjestelmällä. Plussapuolena käyttöliittymä on toiminnaltaan varsin sulava ja nopea kaikissa tilanteissa – hidasteluja ei juurikaan havaittu.

Ensivilkaisulla käyttöliittymä näyttää hyvin muokkaamattomalta, mutta käytön myötä vastaan alkaa tulla pieniä kummallisuuksia. Hyvä esimerkki on sovelluskuvakkeiden poistaminen kotinäkymästä – pelkkää kuvaketta ei nimittäin ole mahdollista poistaa, vaan vaihtoehtona on ainoastaan poistaa koko sovellus. Lisäksi kotinäkymän kuvakkeet ovat varsin suurikokoisia, eikä kuvakeruudukon kokoon voi vaikuttaa. Käyttöliittymästä ja etenkin asetusvalikosta löytyy lisäksi todella runsaasti käännösvirheitä – vaikuttaa vahvasti siltä, että kukaan suomea puhuva ei ole käynyt missään vaiheessa käännöksiä läpi. Miinusta tulee myös Widevine L1 -tuen puuttumisesta, eli Armor 7:llä ei voi katsoa videomateriaalia suoratoistopalveluista HD-tarkkuudella.

Päivityspuoli ei myöskään vaikuta Armor 7:n osalta erityisen lupaavalta. Testihetkellä joulukuun alussa puhelimessa oli vanha Android 9 –versio ja elokuun tietoturvakorjaukset, eikä tilanteeseen ole tullut jälkikäteenkään muutosta. Valmistajalta luvataan puhelimen saavan Googlen tietoturvakorjauksia kahdesti ensimmäisen vuoden aikana – Android-versiopäivityksen suhteen Ulefonelta kerrottiin io-techille suoraan, ettei Android 10 –päivitystä ole luvassa, mikä on nykypäivänä 500 euron puhelimelta hävyttömän huono suoritus. Myöskään Ulefonen aiemmat mallit eivät juuri anna lupausta paremmasta – niiden päivittyvyys on ollut nimittäin varsin heikkoa.

PÄIVITYS 18.7.2020: OTA-päivitysten (suoraan puhelimeen tarjolle tulevien) saatavuus on ollut puolisen vuotta artikkelin julkaisun jälkeen olematonta, mutta valmistaja tarjoaa sivuillaan mahdollisuuden ladata ja asentaa päivityksen manuaalisesti. Heinäkuun alussa tarjolle tuli Android 10 -päivityspaketti, mutta se ei ole ilmeisesti päivitettävissä Android 9:llä varustettuun puhelimeen jostain käsittämättömästä syystä. Yleisesti ottaen manuaalipäivitys on tehtävä tietokoneella erillisen sovelluksen avulla ja Ulefonen tarjoamat ohjeet ovat varsin sekavat, joten toimenpidettä ei voi suositella ainakaan tavalliselle käyttäjälle.

Ulefonen ohjelmistossa on varsin vähän lisäyksiä vakio-Androidiin liittyen ja kaikki perustoiminnot tukeutuvat Googlen vakiosovelluksiin. Maininnan arvoisia Ulefonen lisäämiä ominaisuuksia ovat vasemman kyljen pikanäppäimen kustomointimahdollisuudet sekä sovellusvalikoimasta löytyvä ”Outdoor Toolbox”, joka sisältää kaksitoista kestävän puhelimen kohderyhmälle suunnattua toimintoa. Osa toiminnoista vaikutti nopealla kokeilulla ihan käyttökelpoisilta, mutta toteutukset vaikuttivat yleisesti ottaen hyvin yksinkertaisilta ja pelkistetyiltä.

 

Yhteenveto

Ulefone Armor 7 oli tuntemattomamman valmistajan erikoispuhelimena mukavaa vaihtelua suurten valmistajien lippulaivapuhelinten testaamisen joukossa. Samalla tuli jälleen huomattua, kuinka hyvin monet pienet ja itsestäänselvyyksinä pidettävät asiat toimivat useimmissa massamerkkien laitteissa. Armor 7:ssä asiat eivät olleet valitettavasti kaikilta osin aivan jiirissä, vaikka runko onkin asiallinen.

Fyysisesti Armor 7 on suurikokoinen ja työkalumainen mötkö, joka on kuitenkin ymmärrettävää tämän kategorian tuotteelta. Laatuvaikutelma on asiallinen ja käsituntuman perusteella ei ole vaikea uskoa, että puhelin sietää tavallista kovempaa menoa. Puhelinta tiputeltiin ja kasteltiin testijaksolla ilman minkäänlaisia jälkiä tai negatiivisia seurauksia.

Teknisesti Armor 7 on melko mielenkiintoinen puhelin, mutta käytännön tasolla suorituskyky ei osoittautunut yltävän aivan laitteen hintaluokan mukaiselle tasolle. Suomen markkinoilla varsin harvinainen Helio P90 –järjestelmäpiiri istuisi paremmin 150-200 euroa edullisempaan puhelimeen ja sen suorituskyvyssä havaittiin melko erikoista vaihtelua.

Akunkesto sen sijaan todettiin erinomaiseksi ja se on yksi Armor 7:n ehdottomia vahvuuksia. Kolmen päivän yhtäjaksoinen käyttö ilman latausta oli testijaksolla tavanomaista ja kevyemmällä käytöllä yhdellä latauksella selviää varmasti vieläkin pidempään. Plussaa tulee myös langattoman latauksen tuesta, joka ei ole itsestäänselvyys 500 euron hintaluokassa ja josta on iloa myös huonosti kontaktia ottavan latausliitännän korvaajana.

Kamerapuolen toteutus on käyttökelpoinen, mutta hieman erikoinen. 48 megapikselin pääkamera tekee kohtalaista jälkeä sekä päivänvalossa että hämärässä, joskin samaan rahaan saa huomattavasti parempiakin kamerapuhelimia. Telekamera on myös täysin käyttökelpoinen hyvässä valaistuksessa. Kolmantena oleva yökamera on sen sijaan kokemustemme mukaan täysin turha ja ei voi kuin ihmetellä miksi se on sisällytetty mukaan. Miinusta tulee myös suppeasta manuaalikuvaustilasta sekä hyvin pelkistetyistä videokuvausominaisuuksista.

Armor 7:n suurin sudenkuoppa on kuitenkin ohjelmistopuoli. Toteutuksessa olisi paljon parannettavaa, mutta saatavilla olevien tietojen perusteella parannuksia ei ole juurikaan luvassa. Käyttöliittymässä on pieniä bugeja ja paljon käännösvirheitä ja ohjelmistosta puuttuu mm. Widevine L1 –tuki suoratoistopalveluille. Valmistajalta kerrottiin suoraan, ettei Android 10 –päivitystä ole näkyvissä, vaikka puhelin onkin julkaistu sen julkaisun jälkeen. Myöskään tietoturvapäivitysten puolivuotinen uudistumistahti yhden vuoden ajan ei ole nykypäivää.

Ulefone Armor 7 olisi kovaa menoa kestävää puhelinta etsivälle houkutteleva vaihtoehto, jos hinta liikkuisi noin 300 euron tietämillä ja ohjelmistopuolen asiat olisivat kunnossa. Valitettavasti asiat eivät ole näin ja Armor 7 sisältää aivan liikaa puutteita hintaisekseen puhelimeksi. Iskun- ja vedenkestävien puhelimien markkinoilla ei toki ole ylimäärin tarjontaa, mutta siitä huolimatta rahat kannattaa käyttää johonkin muualle kuin tähän malliin.

Plussaa

  • Iskun- ja vedenkestävä jykevä rakenne
  • Erinomainen akunkesto
  • Ilmoitus-LED
  • nopea sormenjälkitunnistin
  • Käyttökelpoinen normaali-/telekamera
  • langaton lataus
  • Ohjelmoitava lisäpainike vasemmassa kyljessä

Miinusta

  • Hinta
  • Huonosti kontaktin muodostava USB-liitäntä
  • Helio P90 –järjestelmäpiirin suorituskyky varauksin
  • Täysin turha 16 megapikselin yökuvauskamera
  • Pelkistetyt videokuvausominaisuudet, ei 4K 60 FPS videokuvausta
  • Todella heikko ohjelmistopäivitystuki, Android 10 –päivitystä ei tulossa
  • Ohjelmiston käännösvirheet ja muut pienet ”toteutuskukkaset”
  • Ei Widevine L1 –tukea (videostriimaus ei toimi HD-laadulla)

Huomioitavaa:

  • Ei kuulokeliitäntää
  • Suurikokoinen, painava ja kömpelö käsitellä

 

This site uses XenWord.
;