Kokonaisuudessaan Xiaomi 12 on kokonsa myötä luokastaan erottuva puhelin, jonka kompastuskohdat ovat valitettavasti kalliimmasta 12 Prosta tutut, eli selvästi liian heikko jäähdytysteho ja hintaluokassaan harmillinen IP-luokituksen puute. Näiden lisäksi perusmallista on poistettu myös telekamera ja heikennetty kamerajärjestelmää muutenkin, mutta miinuspuolten vastapainona akunkesto on suurempaa sisarustaan parempi.
Mikäli puhelimen käyttö ei sisällä jatkuvan rasituksen tilanteita on Xiaomi 12 850 euron hintaansa kokonaisuudessaan kohtalaisen tasapainoinen ja nykymarkkinoilla miellyttävän pienikokoinen lippulaivapuhelin sellaista kaipaavalle, mutta samalla lippulaivapiiri menee kuitenkin väistämättä hieman hukkaan, kun sen tehoja ei voida pidempikestoisesti hyödyntää. Mikäli pienehkö puhelin kiinnostaa, kannattaa Xiaomin lisäksi harkita samaan hintaluokkaan saatavia iPhone 13 -malleja, minkä lisäksi Android-markkinoilta samaan kokoluokkaan löytyy 50 euroa kalliimpi Samsung Galaxy S22 -perusmalli.
Plussaa
- Käteen istuva kohtalaisen kompakti koko
- Kolme suurta Android-päivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset
- Langaton lataus ja käänteinen langaton lataus
Miinusta
- Suorituskyvyn erittäin voimakas lasku jatkuvassa rasituksessa
- Ei telekameraa
- USB-liitäntä tukee vain USB 2.0 -nopeuksia
- Ei IP-luokitusta
- Ohjelmiston bugit varauksin
Xiaomi 12 -lippulaivamallisto muodostuu tänä vuonna Suomessa kahdesta laitteesta – jo io-techin testipenkissäkin käyneestä malliston huipulle sijoittuvasta 1099 euron hintaisesta Xiaomi 12 Prosta sekä edullisemmasta ja pienikokoisemmasta Xiaomi 12:sta.
Nyt io-techin testiin päätynyt Xiaomi 12 tarjoaa 849 euron suositushintaansa Pro-mallista tutut Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin ja 256 Gt:n tallennustilan, mutta pienemmän 8 Gt:n RAM-muistin. Myös fyysinen koko on huomattavasti pienempi, sillä Xiaomi 12:n näyttö on nykypäivän mittapuulla varsin hillitty 6,28-tuumainen. Samalla akku on pienentynyt 4500 mAh:iin ja latausteho 67 wattiin.
Kameroiden osalta Xiaomi 12 erottuu Pro-mallista varsin selvästi, sillä pääkameran vastaavasta 50 megapikselin resoluutiosta huolimatta kamerasensori on eri ja sen parina perusmallissa ovat viime vuoden Mi 11:stä tutut 5 megapikselin telemakrokamera sekä 13 megapikselin ultralaajakulmakamera.
Xiaomi 12:n myynti on alkanut Suomessa Pro-mallin kanssa samaan aikaan 21. huhtikuuta. Tässä artikkelissa tutustumme Xiaomi 12:een pykälän tavanomaista testirutiinia lyhyemmässä muodossa noin puolentoista viikon ympärivuorokautisten käyttökokemusten pohjalta.
Pakkaus ja sen sisältö
Pro-mallista poiketen Xiaomi 12 toimitetaan mustan sijaan valkoisessa pahvipakkauksessa, jonka päällä komeilee puhelimen mallinumero. Itse laitteen lisäksi toimitussisältöön kuuluu:
- Ohjelappuset
- Korttikelkan avaustyökalu
- Joustavamuovinen suojakuori
- USB-A->USB-C-kaapeli
- 67 watin verkkovirtalähde
Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat
Ulkoisesti Xiaomi 12 muistuttaa kalliimpaa sisarustaan, mutta huomattavasti pienemmässä koossa.
Fyysiset mitat:
- Ulkomitat: 152,7 x 69,9 x 8,16 mm
- Paino: 180 grammaa
- Näytön ja ulkomittojen suhde: 89,2 %
- Näytön suojana Gorilla Glass Victus, takalasina Gorilla Glass 5, alumiinirunko
Perusmallin Xiaomi on jopa yli sentin lyhyempi ja lähes 5 mm kapeampi kuin Pro-malli. Paksuus laitteissa puolestaan on identtinen. Niin ikään Android-markkinoilla hillityn kokoiseen Samsung Galaxy S22:een verrattuna Xiaomi 12 on kuitenkin jopa 6,7 mm korkeampi ja 0,8 mm paksumpi, mutta 0,7 mm kapeampi.
Materiaaleiltaan Xiaomi 12 tuntuu kädessä arvokkaalta. Takakuoren Gorilla Glass 5 on Pro-mallin tavoin mattapintainen ja siten kuivissa käsissä kenties hieman liukas. Näytön suojana puhelimessa on Gorilla Glass Victus ja runko laitteessa on alumiinia. Takakuori kareutuu pitkiltä sivuiltaan aivan kuten näyttökin, minkä myötä puhelin noin 70 mm:n leveänä istuu ainakin allekirjoittaneen käteen varsin mukavasti.
Pro-mallin tavoin myös perusmallista puuttuu virallinen IP-suojaus, mikä on väistämättä yli 800 euron laitteelle jo selvä miinus.
- Alapääty:
- Toinen stereokaiuttimista
- USB-C-liitäntä (USB 2.0)
- Mikrofoni
- Korttikelkka
- Yläpääty:
- Infrapunalähetin
- Mikrofoni
- Toinen stereokaiuttimista
- 32 megapikselin etukamera, f2.45
Pohjan USB-liitännän jääminen vain USB 2.0 -nopeuksille on lippulaivaluokan puhelimelle harmillinen miinus, mutta ei toisaalta Xiaomi 12:n tapauksessa yllätys, sillä myös Pro-malli tukee vain USB 2.0 -tasoa. Mielenkiintoisesti stereokaiuttimet on sijoitettu perusmallissa sekä ylä- että alapäädyissä vasemmalle puolelle, joten niistä toisen peittäminen vahingossa ei ole yhtä helppoa kuin Pro-mallissa. Harman/Kardon-brändäyksestään huolimatta kaiuttimet eivät ole äänenlaadultaan erityisen massasta poikkeavat. Äänestä puuttuu bassoa ja diskantit korostuvat erityisesti kovemmilla voimakkuuksilla, mutta positiivisena puolena kaiuttimet ovat kohtalaisen äänekkäät.
32 megapikselin etukamera tuottaa päivänvalossa laadukasta jälkeä värien toistuessa eläväisinä ja kuvien ollessa yksityiskohtaisia. Hämärässä jälki pehmenee tavanomaiseen tapaan varsin selvästi, mutta pysyy kuitenkin kohinaltaan vähäisenä ja värintoistoltaan kohtalaisena.
Näytön tekniset ominaisuudet:
- 6,28” AMOLED -näyttö
- 20:9-kuvasuhde, 2400 x 1080 pikseliä, 419 PPI
- 120 Hz, 480 Hz kosketuksentunnistus
- 1100 nitin (cd/m2) pistemäinen maksimikirkkaus
6,28-tuumainen AMOLED-näyttö Xiaomi 12:ssa on kokonaisuudessaan laadukas. Kuva on eläväinen, mutta luonnollinen ja 1080p-resoluutiokin on tässä kokoluokassa riittävän tarkka. Kirkkaudeltaan se ei yllä 12 Pron tasolle, mutta osoittautui kuitenkin täysin riittäväksi keväisessä auringonpaisteessakin.
Xiaomi lupaa puhelimen näytön kykenevän näyttämään peräti 68 miljoonaa eri väriä, sillä käytössä on 12-bittinen paneeli, eli siltä osin näyttö on jopa kehittyneempi kuin Pro-mallin 10-bittinen näyttö. Käytännössä ainakaan allekirjoittanut ei kuitenkaan päivittäisessä käytössä huomannut värintoistossa selvää eroa muihin laadukkaisiin näyttöihin verrattuna.
Näyttö on pitkiltä sivuiltaan voimakkaasti kaareutuva, minkä myötä se onnistuu olemaan näyttävä ja puhelin pysyy leveyssuunnassa kohtalaisen sirona. Kaikki eivät kaarevuudesta kuitenkaan pidä ja testijaksollakin sivut ottivat pariin kertaan virhepainalluksia, joskaan erityisen yleistä se ei ollut. Näytön alle sijoitettu sormenjälkilukija toimi testijaksolla nopeasti ja luotettavasti.
Sisuskaluiltaan Xiaomi 12 vastaa pitkälti Pro-mallia. Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin parina on kuitenkin 8 Gt RAM-muistia 12 Gt:n sijaan, mikä on vielä alle 900 euron laitteelle varsin tavanomaista. 256 Gt:n tallennustila puolestaan on jopa positiivinen yllätys, vaikkakin myös toivottavaa jo tämän hintaluokan puhelimelle.
Pro-mallissakin varsin kuumana käyvä piiri yhdistettynä pienempiin ulkomittoihin antaa ennustaa kohtalaisen lämpimänä käyvää lopputulosta. Yritys mainostaa panostaneensa jäähdytykseen, mutta vastaavasti markkinoidaan myös Pro-mallin jäähdytystä ja kuten myöhemmin artikkelissa käsitellään, on Xiaomi 12:lla haasteita pitää piiriä viileänä pidempikestoisessa rasituksessa.
4500 mAh:n akku on vain 100 mAh:a pienempi kuin Xiaomi 12 Prossa, eli akkujen kapasiteetit ovat jopa yllättävän lähellä toisiaan ottaen huomioon perusmallin selvästi pienemmän fyysisen koon. Akun latausnopeus on kuitenkin pudotettu 67 wattiin, mikä on edelleen nykypäivänä varsin hyvä lukema ainakin paperilla. Xiaomi 12 tukee myös langatonta latausta ja käänteistä langatonta latausta.
Yhteysominaisuuksien osalta tuettuna ovat tutut 5G-yhteydet ja Bluetoothin 5.2-versio. Pro-mallista perusmalli erottuu kuitenkin Wi-Fi 6E-yhteyksien puuttumisen myötä ja sen sijaan perusmalli tukee Wi-Fi 6 -tasoa.
Tekniset ominaisuudet:
- Qualcomm Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiri (1 x 3,00 GHz Cortex-X2 + 3 x 2,50 GHz Cortex-A710 + 4 x 1,8 GHz Cortex-A510 CPU, Adreno 730 GPU)
- 8 LPDDR5-RAM-muistia
- 256 Gt tallennustilaa (vapaana noin 230 Gt)
- 5G, NSA/SA, sub6 (n1, n3, n5, n7, n8, n20, n28, n38, n40, n41,n66, n77, n78, n79)
- Dual SIM
- Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6), Bluetooth 5.2, NFC, (A)GPS, GLONASS, BeiDou, Galileo, NavlC
- 4500 mAh akku, USB-C (USB 2.0), 67 watin pikalataus
Kamera
Kamerajärjestelmä Xiaomi 12:ssa sijaitsee takakuoren vasemmassa yläkulmassa omassa saarekkeessaan, joka nousee kohtalaisen selvästi kuoren pinnan yläpuolelle. Lisäksi pääkameran linssi nousee vielä saarekkeenkin yläpuolelle.
Kameran tekniset tiedot:
- 50 megapikselin pääkamera, (IMX766, 1/1,56”, 1 um pikselikoko), f1.88, PDAF, OIS, 26 mm
- 13 megapikselin ultralaajakulmakamera (1/3,06”, 1,12 um pikselikoko), f2.4, 123˚, 12 mm
- 5 megapikselin telemakrokamera, f2.4, 50 mm
- Dual-LED -salama
- Videokuvaus: 8K 24 FPS / 4K 60 FPS
Kamerajärjestelmä Xiaomi 12:ssa erottuu varsin selvästi Pro-mallista. 50 megapikselin pääkameran resoluutio on malleissa yhtenevä ja molemmat tarjoavat myös optisen kuvanvakaimen, mutta perusmallissa käytössä oleva IMX766-sensori on fyysiseltä kooltaan selvästi Pro-mallin IMX707:ää pienempi. Pro-mallin 50 megapikselisten tele- ja ultralaajakulmakameroiden sijaan perusmalli tyytyy viime vuoden Mi 11:stä tuttuihin 13 megapikselin ultralaajakulmakameraan ja 5 megapikselin telemakrokameraan.
Videokuvausta Xiaomi 12 tukee korkeintaan 8K 24 FPS -tasolla tai vaihtoehtoisesti 4K-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella.
Kamerasovellus Xiaomi 12:ssa on Pro-mallista tuttu. Sovellus toimi testijaksolla sulavasti ja ongelmitta. Vaikka puhelimessa ei olekaan erillistä telekameraa, tarjoaa kamerasovellus myös 2x-tilan, mutta valitettavasti tila vaikuttaisi olevan vain digitaalinen zoom, eli se ei kerää perustilaa enempää yksityiskohtia.
Hyvässä valaistuksessa Xiaomi 12:n pääkamera tuottaa kohtalaisen laadukasta jälkeä, mutta markkinoiden kärkeen tai Pro-mallin rinnalle se ei yllä. Kuvien värintoisto on hieman korosteista, mutta kuitenkin yleisilmeeltään laadukasta ja dynamiikka on pääosin hyvällä tasolla. Kontrastia kuviin kertyy kuitenkin kirkkaassa auringonpaisteessa hieman liikaa ja tummat alueet voivat tummua umpeen. Yksityiskohtia kuviin kertyy hyvin, mutta tarkemmalla tarkastelulla on nähtävissä kohtalaisen selvää käsittelyjälkeä ja terävöitystä, minkä lisäksi kuvissa on pikselitasolla myös hieman terävöitetyn näköistä kohinaa.
Hämärässä pääkamera kykenee Pro-mallin tavoin vakuuttamaan. Kuviin kertyy hyvin valoa ja värintoisto säilyy miellyttävänä. Yksityiskohtien määrä heikkenee kuitenkin selvästi ja Pro-mallia pienempi kamerasensori on nähtävissä pikselitasolla suttuisempana yleisilmeenä ja suurempana kohinamääränä. Kamera ottaa automaattisesti hämärässä käyttöön ikään kuin kevennetyn yökuvatilan valottaen kuvia parisen sekuntia, mutta pääkameralla tila ei käytännössä käynnisty kuin kaikkein hämärimmissä olosuhteissa.
Ultralaajakulmakamera Xiaomi 12:ssa häviää Pro-mallille paperilla varsin selvästi, sillä 50 megapikselin sijaan käytössä on vain 13 megapikseliä. Automaattitarkennusta kamera ei tue, joten lähikuvia sillä ei käytännössä voi kuvata. Hyvässä valaistuksessa ultralaajakulmakamera tuottaa kuitenkin varsin miellyttävää jälkeä. Kuvien värintoisto mukailee hyvin pääkameraa ja yleisilme säilyy suuremmaltakin näytöltä tarkasteltuna kohtalaisen yksityiskohtaisena.
Hämärässä sensorin valovoimaisuus tulee selvästi Pro-mallia nopeammin vastaan ja puhelimen automaattinen yökuvatila asettuukin käyttöön lähes poikkeuksetta. Automaattiasetuksilla kuvat säilyvät kohtalaisen laadukkaina – yksityiskohdat toki sumenevat, mutta värintoisto pysyy iskevänä ja dynamiikka hyvällä tasolla. Täysin hämärässä ympäristössä kameran kyvyt kuitenkin loppuvat kesken.
Yötila pois pakotettuna kuvat puolestaan jäävät selvästi suttuisemmiksi ja kohinaa muodostuu selvästi enemmän, kuten yllä olevasta kuvagalleriasta on nähtävissä.
2x-tilaan ei valitettavasti keräänny pääkameran perustilaa enempää yksityiskohtia, eli kyseessä ei ole suoraan sensorilta tehtävä rajaus. Sen sijaan kuvaa on vain terävöitetty perustilan kuvia voimakkaammin. Lippulaivaluokan puhelimelle digitaalinen zoom 2x-tilana on väistämättä jo miinus, joka heikentää puhelimen kamerajärjestelmän monipuolisuutta selvästi.
Xiaomi 12:n makrokamera on tuttu viime vuoden Mi 11:stä ja edelleen markkinoiden makrokameroiden terävintä kärkeä. Teleobjektiivin myötä kuvatessa pääsee selvästi useimpia makrokameroita lähemmäs kohdetta, minkä lisäksi kamera tukee automaattitarkennusta, eli tarkkojen lopputulosten ottaminen on selvästi useimpia kilpailijoita helpompaa.
Kuvanlaadultaankin lopputulokset ovat markkinoiden makrokameroiden kärkeä ja 5 megapikselin resoluution myötä kuvat kestävät myös tarkastelua suuremmaltakin näytöltä.
Xiaomi 12:n yökuvatila on käytettävissä niin pääkameralla kuin myös ultralaajakulmakameralla ja sen tuottama jälki on Pro-mallista tuttuun tapaan varsin laadukasta. Perustilassa käyttöön asettuvaan yökuvatilaan nähden erillinen yökuvatila tekee kuvista selvästi valoisampia, mutta pitää kuitenkin lopputulokset edelleen kohtalaisen realistisena.
Videokuvausta Xiaomi 12 tukisi pääkamerallaan korkeintaan 8K-resoluutiolla 24 FPS:n nopeudella, mutta jo totuttuun tapaan kyseisen tilan video jää helposti varsin nykiväksi ja parempaa jälkeä saa useimmiten 4K-resoluutiolla 60 FPS:n nopeudella. Kuvanlaadultaan pääkameran video on kohtalaisen laadukasta ollen tarkkaa ja värintoistoltaan pääosin luonnollista. Pro-mallista tuttuun tapaan videossa on kuitenkin nähtävissä digitaalista terävöitystä, mikä voi liikkeessä näkyä pienenä väreilynä.
Ultralaajakulmakamera puolestaan kykenee korkeintaan 4K 30 FPS -kuvaukseen ja kyseisessä tilassa kameraa voi vaihtaa myös kesken kuvaamisen. Vaihtaminen tapahtuu Pro-mallista tuttuun tapaan liukusäätimellä, joten juuri oikeaan kameraan pysähtyminen voi olla kohtalaisen haastavaa.
Ohjelmisto
Käyttöjärjestelmänä Xiaomi 12:ssa toimii Googlen tuorein Android 12, jonka päällä on valmistajan oma MIUI 13.0.16 ja puhelimen käyttökokemus on käytännössä 12 Pro -mallista tuttu.
MIUI tarjoaa kattavat kustomointimahdollisuudet, mutta myös kohtalaisen paljon esiasennetuja sovelluksia. Valmistajan omien sovellusten lisäksi Xiaomi 12 sisältää Amazon Shoppingin, Facebookin, Netflixin ja Spotifyn. Pro-mallista tuttuun tapaan sovellukset ovat kuitenkin käyttäjän itse poistettavissa.
Testijaksolla puhelimeen päivittyi huhtikuun tietoturvakorjaukset, eli puhelin on erittäin hyvin ajan tasalla. Xiaomi myös lupaa lippulaivoilleen kolmen suuren Android-päivityksen ja neljän vuoden tietoturvakorjausten päivityslupauksen, joka on Android-markkinoiden kärkeä. Samsungin lupaukselle Xiaomi kuitenkin häviää niin suurten päivitysten kuin myös tietoturvakorjausten suhteen yhdellä vuodella.
Testijakson lopulla tulleesta päivityksestä huolimatta MIUI:ta vaivasi yhä myös Pro-mallin kanssa kohdattu bugi, jonka vuoksi ilmoitusvalikon läpinäkyvyysefekti hajosi akun varauksen laskiessa 20 prosenttiin.
Päivittäisessä käytössä Xiaomi 12 on sulava, kuten Snapdragon 8 Gen 1:n sisällään pitävältä laitteelta voi odottaakin. Raskaammastakin rasituksesta puhelin selviää lyhyissä pyrähdyksissä erinomaisesti ja synteettisten suorituskykytestien tulokset ovat samalla tasolla kuin muillakin saman piirin sisältävillä laitteilla.
Pitkässä rasituksessa Xiaomi 12 kuitenkin lämpenee mainostetusta suurehkosta jäähdytyspinta-alastaan huolimatta erittäin voimakkaasti, kuten teki myös suurempi Pro-mallikin. Perusmallin tapauksessa pieni koko osoittaa miinuspuolensa, sillä suorituskyvyn lasku on vielä Pro-malliakin voimakkaampaa ja CPU-suorituskyky CPUThrottle-testissä laski lähes puoleen jo viiden minuutin jälkeen. 3DMark WildLife Stress Testissäkin suorituskyky laski lähes puoleen ja GFXBenchin Manhattan Battery Test puolestaan kaatui ylikuumenemiseen.
Pelatessa Pro-mallin kaltaista äkillistä romahtamista suorituskyvyssä ei ollut nähtävissä, mutta hyvää perusmallinkaan pelikokemus ei silti ollut. Graafisesti raskas Genshin Impact toimi jo suoraan käynnistyksestä piirin tehoihin nähden hieman hitaasti ja laski vähitellen lopulta Pro-mallista tuttuun alle 30 FPS:n nopeuteen. Kokonaisuudessaan lippulaivaluokan piiri meneekin ikään kuin hukkaan Xiaomi 12:n sisällä, sillä suorituskyky tippuu roimasti yhtään pidempien rasitusten aikana.
Pro-malliakin heikomman jatkuvan rasituksen keston vastapainona Xiaomi 12 -perusmallin akunkesto vaikuttaisi olevan pykälän Pro-mallia parempi. Kovemmalla käytöllä akkua saa ladata päivittäin, mutta kevyempinä reilun yhden tunnin näytön päälläoloaikojen päivinä puhelin jaksoi kohtalaisen helposti kaksikin päivää.
Latausnopeus Xiaomi 12:ssa on kohtalaisella tasolla, mutta ei yllä markkinoiden kärkeen, vaan tyhjästä täyteen lataaminen kestää lähes 50 minuuttia.
Akun latausnopeus (67 w):
- 5 min – 13%
- 15 min – 41 %
- 30 min – 77 %
- 37 min – 90 %
- 47 min – 100 %
Yhteenveto
Xiaomi 12 on kiinalaisvalmistajalta mielenkiintoinen uutuus, sillä selvästi suurinta osaa Android-markkinoista pienempi koko onnistuu olemaan puhelimelle väistämättä myös myyntivaltti.
Fyyiseltä olemukseltaan puhelin on myös koon ulkopuolelta varsin onnistunut, sillä kaareutuvan Gorilla Glass Victus -näytön, Gorilla Glass 5 -takalasin ja alumiinirungon kanssa puhelin tuntuu kädessä arvokkaalta. 850 euron hintaiselle laitteelle miinuksena toimii kuitenkin väistämättä täysi IP-luokituksen puute.
Hintaluokassaan Xiaomi 12 onnistuu myös vakuuttamaan ominaisuuksiltaan, sillä Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin parina on 256 Gt tallennustilaa, erittäin laadukas 6,28-tuumainen AMOLED-näyttö kokoluokkaansa riittävällä Full HD -resoluutiolla ja puhelin tukee myös langatonta latausta. 8 Gt:n RAM-muisti ja vajaassa 50 minuutissa puhelimen täyteen lataava 67 watin pikalataus puolestaan ovat varsin tavanomaisia, mutta kuitenkin hyviä lukuja luokassaan. 4500 mAh:n akullaan Xiaomi 12 onnistui yllättämään, sillä sen akunkesto osoittautui toistuvasti Pro-mallia paremmaksi ja puhelin jaksoi kevyellä käytöllä myös kaksi kokonaista päivää yhdellä latauksella.
Pelkkää ruusuilla tanssia puhelimen tekninen toteutus ei kuitenkaan ole, sillä Pro-mallista tuttuun tapaan myös perusmallin Xiaomi 12:n jäähdytys jää väistämättä liian heikoksi Snapdragon 8 Gen 1:lle ja jatkuvassa rasituksessa suorituskyky laskee jopa puoleen, mikä ei missään nimessä ole enää hyväksyttävä taso. Tavanomaisessa päivittäisessä käytössä suorituskyvyn laskua ei toki näe, mutta pelaamiseen tai muuhun raskaampaan käyttöön puhelin ei yksinkertaisesti ole omiaan ja lippulaivaluokan järjestelmäpiiri menee ikään kuin hukkaan.
Kameroiden osalta Xiaomi 12 on perushyvä suoriutuja tasaisella kuvanlaadulla. Telekameran puuttumisen lisäksi suoraan pääkameran sensorilta rajattuna tehtävän 2x-tilan puuttuminen on kuitenkin lippulaivaluokan puhelimessa jo merkittävä miinus.
Ohjelmiston osalta tarjolla on Pro-mallista tuttu kokonaisuus – MIUI itsessään on vanha tuttu ja monin osin miellyttävän monipuolinen käyttöliittymä, jossa on kuitenkin edelleen häiritsevänä bugina havaittavissa ilmoitusvalikon läpinäkyvyyden hajoaminen akun laskiessa 20 prosenttiin. Xiaomi lupaa myös perusmallin Xiaomi 12:lle kolme suurta Android-päivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset, mikä on Android-markkinoiden kärkeä, vaikka se hieman Samsungin lupaukselle häviääkin.
Kokonaisuudessaan Xiaomi 12 on kokonsa myötä luokastaan erottuva puhelin, jota vaivaa kuitenkin kalliimmasta Pro-mallista tutut kompastuskohdat eli IP-luokituksen puute ja heikohko jäähdytyssuorituskyky. Näiden lisäksi perusmallista on poistettu myös telekamera ja heikennetty kamerajärjestelmää muutenkin, mutta miinuspuolten vastapainona akunkesto on suurempaa sisarustaan parempi.
Mikäli puhelimen käyttö ei sisällä jatkuvan rasituksen tilanteita on Xiaomi 12 850 euron hintaansa kokonaisuudessaan kohtalaisen tasapainoinen ja nykymarkkinoilla miellyttävän pienikokoinen lippulaivapuhelin sellaista kaipaavalle, mutta samalla lippulaivapiiri menee kuitenkin väistämättä hieman hukkaan, kun sen tehoja ei voida pidempikestoisesti hyödyntää. Mikäli pienehkö puhelin kiinnostaa, kannattaa Xiaomin lisäksi harkita samaan hintaluokkaan saatavia iPhone 13 -malleja, joiden suorituskyky on tasapainoisempaa, mutta näytöt kuitenkin vain 60 hertsisiä. Lisäksi Android-markkinoilta samaan kokoluokkaan löytyy 50 euroa kalliimpi Samsung Galaxy S22 -perusmalli Exynos 2200 -järjestelmäpiirillä.
Plussaa
- Käteen istuva kohtalaisen kompakti koko
- Kolme suurta Android-päivitystä ja neljän vuoden tietoturvakorjaukset
- Langaton lataus ja käänteinen langaton lataus
Miinusta
- Suorituskyvyn erittäin voimakas lasku jatkuvassa rasituksessa
- Ei telekameraa
- USB-liitäntä tukee vain USB 2.0 -nopeuksia
- Ei IP-luokitusta
- Ohjelmiston bugit varauksin
Jouduin lukemaan tuon kaksi kertaa. Henkilökohtainen ongelma tosin.
Tää nyt saattaa kuulostaa jo vähän kuluneelta levyltä. Mutta miksei mainintaa infrapunasta, joka on nykyään aika erikoinen (ja loistava) ominaisuus.
Infrapuna on mainittu löytyvän puhelimen yläpäädystä:
Sen tarkempaa mainintaa ei arvioon tällä kertaa tullut, mutta toisinaan se on myös tekstissä mainittu. Kaikille kyseessä ei ole kaikille tärkeä ominaisuus, mutta toisaalta siitä pitävät kyllä ilahtunevat sen löytymisestä. Xiaomilla taitaa tuo lähetin useimmista laitteista edelleen löytyä.
Lämpenikö luuri päivittäisessä käytössä pelien ja testiohjelmien ulkopuolella?
Ei lämmennyt merkittävästi jatkuvan rasituksen ulkopuolella.
Muutaman päivän ollut kyseinen luuri nyt käytössä ja muuten passeli omaan käteen ja käyttöön. Mutta… Sellasen ominaisuuden huomannut kun meillä on töissä pari suojattua työtilaa missä ei puhelimet kuulu, netti kun katkeaa, niin se ei välttämättä nouse itsekseen takaisin vaan vatii uudelleenkäynnistyksen. Tavallisessa käytössä tavalliselle ihmiselle tuskin juurikaan merkitystä ja saattaa korjautua päivitysten myötä.
Ei kuulosta kyllä normaalilta toiminnalta, jos ei muulla lähde kuin uudelleenkäynnistyksellä
On kyllä aika ikävä "ominaisuus". Vanhassa oneplus 7pro netti alko toimimaan käytännössä heti kun kentät palasi. Täytyy seurailla tilannetta. Ei jaksaisi joka päivää montaa kertaa boottailla puhelintakaan.
Xiaomi 12(X) on kuitenkin puoli senttiä pidempi kuin nykyinen Zenfone 8 ja mieli halajaa XZ1 Compactin kokoluokkaan. Galaxy S22 olisi tietysti aavistuksen pienempi mutta käytännössä kuitenkin saman kokoinen. Ehkä se on sitten iPhone 13 Mini seuraava kapula?
Sinänsä kuitenkin positiivista, että Android puolelta löytyy useampia puhelimia noin 150x70mm kokoluokassa, kun yhdessä välissä näytti siltä, ettei siihenkään kokoluokkaan löydy oikein mitään.
Kyllä on Dual SIM.
Nyt DNA möi tätä 399€ pihalle. Ostin itselleni. Tähän hintaan erinomainen laite.
Saa kyllä vastinetta rahalle tuolla hinnalla