Kuten jo etukäteen tiedettiin, Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuvat toisen sukupolven Epyc-prosessorit sisältävät parhaimmillaan peräti 64 ydintä ja voivat suorittaa yhtäaikaisesti 128 säiettä.

AMD on esitellyt Rome-koodinimellisiä Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuvia palvelinprosessoreita jo aiemmin, mutta nyt yhtiö on myös julkaissut uudet Epyc-prosessorit. Työpöytäpuolen Ryzen-prosessoreiden tapaan myös uudet Epycit sopivat suoraan aiemman sukupolven emolevyihin.

Kuten jo etukäteen tiedettiin, siinä missä ensimmäisen sukupolven Epyc-prosessoreissa oli maksimissaan 32 ydintä, on toisen sukupolven prosessoreissa maksimissaan 64 ydintä. Prosessorit käyttävät pikkupiirehin perustuvaa ns. chiplet-arkkitehtuuria, jossa prosessorialustalle on sijoitettu kahdeksan 7 namometrin prosessilla valmistettua pientä prosessorisirua ja yksi vanhemmalla 14 nanometrin prosessilla valmistettu I/O-siru. Prosessorisirut ovat identtisiä yhtiön 3. sukupolven Ryzen-prosessoreissa käytettävien prosessorisirujen kanssa.

AMD:n omien testien mukaan myös Epyc-puolella on saavutettu keskimäärin noin 15 % ensimmäistä sukupolvea parempi IPC (instructions per clock) yhdellä säikeellä, kun 32 ytimellä ja 64 säikeellä IPC:n kerrotaan kasvaneen peräti 23 %. Vaikka prosessoriydinten maksimimäärä on tuplattu, on muistikanavia edelleen kahdeksan ja ne tukevat Ryzen 3000 -sarjan tavoin DDR4-3200-nopeutta ja maksimissaan 4 teratavua muistia (64 Gt per ydin). PCI Express 4.0 -linjoja on käytettävissä yhteensä 128.

Vaikka uudet Epyc-prosessorit ovat yleisesti taaksepäin yhteensopivia ensimmäisen sukupolven emolevyjen kanssa, löytyy mallistosta kolme prosessoria, joille ei taata täyttä yhteensopivuutta. Epyc 7542, 7642 ja 7742 on varustettu 225 watin TDP-arvoilla, kun ensimmäisen sukupolven emolevyille taataan täysi yhteensopivuus vain 200 watin TDP-arvoon asti. Kokosimme AMD:n uuden malliston alla olevaan taulukkoon. Joissain mallinimissä esiintyvä P-kirjain kertoo prosessorin toimivan vain yhden prosessorikannan järjestelmissä.

AMD kertoi lisäksi päivitystä Zen-arkkitehtuurin lähitulevaisuuteen. Yhtiön mukaan Zen 3 -arkkitehtuurin ja siihen perustuvan Milan-palvelinprosessorin suunnittelutyö on nyt saatu päätökseen. Zen 4 puolestaan on parhaillaan suunnitteluvaiheessa. Vielä aiemmin kesällä Zen 3:n kerrottiin olevan edelleen aikataulussaan, mutta edelleen suunnitteluvaiheessa.

AMD Epyc

This site uses XenWord.
;