AMD:ta koskevat Spectre-variantit paikataan käyttöjärjestelmäpäivityksellä sekä valinnaisella mikrokoodipäivityksellä, joka koskee Spectren kakkosvariantin teoreettisena pidettyä uhkaa.

AMD:n prosessorit ovat kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan immuuneja polttavana puheenaiheena viime päivät olleelle Meltdown-haavoittuvuudelle, mutta samaan pakettiin kuuluva Spectre-haavoittuvuus koskee myös sen prosessoreita. Yhtiö on julkaissut aiheeseen liittyvän lausunnon ja aiemmin, mutta nyt yhtiö on julkaissut tarkempia tietoja koskien haavoittuvuuksien korjaamista.

AMD:n mukaan sen prosessorit ovat haavoittuvuia Spectren ensimmäiselle variantille ja teoriassa haavoittuvia sen toiselle variantille. Jälkimmäisestä puhutaan lähinnä teoreettisena haavoittuvuutena, koska yksikään taho ei ole onnistunut osoittamaan haavoittuvuutta. Yhtiö kuitenkin laskee teoreettisenkin mahdollisuuden haavoittuvuudeksi.

Yhtiön tuoreen päivityksen mukaan Spectren ensimmäinen variantti paikataan muiden alustojen tavoin käyttöjärjestelmäpäivityksillä. Windows-järjestelmille alun perin jaettu päivitys aiheutti ongelmia osalla AMD:n vanhemmista prosessoreista (Opteron-, Athlon- ja Turion X2 Ultra -sarjojen prosessoreille), jonka vuoksi sen jakelu keskeytettiin AMD:n prosessoreilla varustetuille kokoonpanoille väliaikaisesti. Sittemmin päivityksen jakamista on jatkettu myös niille AMD:n prosessoreille, joille päivitys ei aiheuttanut ongelmia. Myös Linux-alustojen ensimmäisen Spectre-variantin korjaavat päivitykset ovat parhaillaan jakelussa.

Toiselle Spectre-variantille on luvassa sekä prosessorin mikrokoodi- että käyttöjärjestelmäpäivityksiä. AMD:n mukaan sen Ryzen- ja Epyc-prosessoreille julkaistaan mikrokoodipäivitys tällä viikolla ja vanhemmille prosessoreille lähitulevaisuudessa. Päivitys julkaistaan valinnaisena, jolloin käyttäjät voivat itse päättää haluavatko he paikata teoreettisena pidetyn haavoittuvuuden vai eivät. Mikrokoodipäivitys tullaan jakamaan käyttäjille emolevyvalmistajien kautta BIOS-päivityksenä.

Ensimmäiset toisen Spectre-variantin käyttöjärjestelmätason päivitykset ovat parhaillaan jakelussa Linux-alustoille ja AMD kertoo tekevänsä yhteistyötä Microsoftin kanssa sovittaakseen päivitysten julkaisuaikataulut yhteen mikrokoodipäivitysten kanssa. AMD tekee lisäksi parhaillaan yhteistyötä Linux-kehittäjien kanssa Retpoline- eli ”Return trampoline” -päivityksen parissa, joka liittyy toisen Spectre-variantin paikkaamiseen.

Lähde: AMD

This site uses XenWord.
;