
AMD esitteli 3D V-Cache -välimuistilla varustettua Ryzen-prototyyppiä jo viime vuonna, mutta markkinoille ne on saatu vasta palvelinpuolen Epyceinä. Nyt yhtiö on vihdoin toimittamassa uutuutta myös kuluttajapuolelle.
AMD Ryzen 7 5800X3D saapuu myyntiin 20. huhtikuuta. Prosessorin suositushinta on 449 dollaria eli sen pitäisi löytyä kaupasta samaan hintaan, kuin alkuperäinen Ryzen 7 5800X oli julkaisussaan. Suomessa 5800X maksoi julkaisussaan noin 480 euroa. Yhtiön mukaan prosessori on markkinoiden suorituskykyisin peliprosessori ja peittoaa neljällä lisäytimellä varustetun Ryzen 9 5900X:n noin 15 %:n marginaalilla.
Ryzen 7 5800X3D -prosessori on varustettu kahdeksalla Zen 3 -ytimellä, jotka tukevat SMT-teknologiaa. Normaalin 32 Mt:n L3-välimuistin lisäksi siinä on kuitenkin myös erillisellä piisirulla 64 Mt L3-välimuistia. Välimuistisiru on sijoitettu fyysisesti prosessorisirun välimuistien päälle ja ne kommunikoivat TSV-läpivientien (Through-Silicon-Via) avulla. Ensitestien perusteella lisävälimuisti kasvattaa viiveitä korkeintaan nimellisesti.
AMD julkaisee samalla myös uusia edullisempia Ryzen-prosessorimalleja. Ryzen 5 5500, 5 5600 ja 7 5700X perustuvat Zen 3 -arkkitehtuuriin ja Ryzen 3 4100, 5 4500 ja 5 4600G Zen 2 -arkkitehtuuriin. Ryzen 5 4600G on varustettu lisäksi integroidulla Vega-grafiikkaohjaimella. Tuttuun tapaan Ryzen 3 -sarja on neliytimisiä, Ryzen 5:t kuusiytimisiä ja Ryzen 7:t kahdeksanytimisiä. Löydät prosessoreiden tarkemmat tiedot ja Yhdysvaltojen verottoman hintatason yllä olevista dioista.
Kirsikaksi kakun päälle AMD on tuomassa vihdoin Zen 3 -tuen 300-sarjan piirisarjoille myös täysin virallisesti. A320-, B350- ja X370 -emolevyt saavat tuen AGESA 1.2.0.7 -päivityksen myötä, mutta se vaatii luonnollisesti oman panoksensa myös emolevyvalmistajalta. Löydät yllä olevasta diasta päivitetyn listan AMD:n piirisarjojen prosessorituesta.
Lähde: AMD:n lehdistömateriaalit
r/Amd – ASUS Announces UEFI BIOS Support for AMD Ryzen 7 5800X3D and new AMD Ryzen 5000 Series and 4000 Series CPUs for ASUS AM4 X570, B550, X470, B450, X370, motherboards* 83 motherboards listed with more to come.
http://www.reddit.com
Tuossa linkkiä. Sama on kyllä jo uutisoitu monilla tekkisivustoilla.
Kiitos linkistä.
Tuo ei ole suoraan Asusilta vaan pikemminkin Asusin työntekijän Redditiin lähettämä vuoto.
Henkilö vaikuttaa olevan Asusin sisäpiiriä.
On vähän outoa, että A320 ja X370 löytyy taulukosta, B350 ei.
Tämä, eivät ne prosessorit yleensä mihinkään "kulu" vaan pikemminkin ne emolevyt sitten vanhuuttaan alkavat jossain vaiheessa hajoamaan.
Eli kannattaa katsella käytettyjä prosessoreita niiltä jotka vaihtavat nyt uudempiin tai suuremmassa määrin vuoden lopussa kun AM5 kantaan vaihtavat alkavat myymään niitä. Tosin silloin tulee varmaan koko paketti kerralla myyntiin (emo+prosessori+muistit).
Iteltä löytyy 5600x ja on tilanteita kun sais olla se kaks ydintä lisää. 6800xt kaverina. 5800x3d on todennäkösesti se seuraava kunnes ddr5 saadaan jotain järkeä.
Tuolle jäähylle(max 95W) en hommaisi 5800X tai X3D:tä. Vakiona noissa on 142W tehoraja(PPT) ja se vaatii jo hyvän jäähyn. Toki ainakin 5800X:ssä voi kytkeä 65W ekomoodin päälle tai tuunata tehorajoja. Jos ei innosta helppo tuunaus niin katselisin ennemmin 65W TDP prossuja, 5600/X ja 5700X. Tehoja kyllä tulee reippaasti lisää ja lisäwateilla ei tee juuri mitään pelikäytössä(cinepeli kyllä pyörii paremmin). Oma 5800X kuluttaa peleissä sen ~90W mikä on aika lähellä 65W TDP prossujen tehorajaa(76-89W PPT).
Julkaisu on mielestäni kyllä hyvä toivottuun segmenttiin.
Uskoisin ja epäilisin että kohderyhmä 5800x3d prosessorille on henkilö jolla:
a) on jo AM4 emolevy ja/tai
b) on päivittämässä (vanhasta) koneesta uudempaan
c) on ostamassa uutta konetta sen muutaman vuoden vanhan (ehkä marketti) koneen tilalle
Eli EI henkilö jolla jo on jokin 5000-sarjan prosessori (en usko että edes moni 5600X omistaja olisi päivittämässä uuteen vielä ehkä jos joskus saavat 5950X tai 5900X "halvalla"). Mikäli alla on 1000 tai esim. 2000 sarjan prosessori ja nyt emokin saa vielä päivityksen tukemaan uusia prosessoreita niin päivitys on huomattava.
Toki löytyy tältäkin foorumilta useampia käyttäjiä jotka ostavat aina sen uuden prosessorin kun se ilmestyy, tekevät testejä ja sitten tyytyväisenä myyvät eteenpäin kun jokin uudempi ja "parempi / tehokkaampi" prosessori julkaistaan.
Ja itseä lainatakseni, nyt virallisia testejä jotka tuon vahvistaa.
AMD Speedruns Destruction of Goodwill (R5 4500 CPU Review) – YouTube
Aivan turhake prosessori kun 5500 saa 20e kalliimmalla. Toki järkevin ostos nyt 5600.
Hyvin samaa tasoa 12900KF:n kanssa. Joissakin häviää niukasti, toisissa voittaa enemmän tai vähemmän.
Huom! 12900KF DDR4 -muisteilla.
AMD Ryzen 7 5800X3D Gets Full Set of Gaming Benchmarks Ahead of Launch
http://www.techpowerup.com
katso liitettä 835307katso liitettä 835308
katso liitettä 835309katso liitettä 835311
Aika paljon Alderia tossa rampauttaa, kun DDR nelosen muistikaista on vaan puolet siitä mitä se voisi parhaimmillaan olla.
Jännästi avg/1% oli Metrossa 5800x3d:llä kovin hyvä.
AMD Ryzen 7 5800X3D Review – The Magic of 3D V-Cache
http://www.techpowerup.com
Paljon riippuu pelistä onko lisävälimuistista hyötyä ja TPUn testaamilla peleillä hieman yli 10 prossaa lisää nopeutta vrt 5800x. Hyötysoftissa hieman hitaampi kuin normi 5800x kiitos hieman pienempien kellotaajuuksien. Mutta kertoo miten optimoida uudet CPUt paremmin pelien suhteen.
Ryzen:
2x 16 GB DDR4-3600
16-20-20-34 1T
Infinity Fabric @ 1800 MHz 1:1
Alder Lake:
2x 16 GB G.SKILL Trident Z5 RGB DDR5-6000
36-36-36-76 2T / Gear 2
Mahtaako nuo Ryzenin muistit olla edes dual rankit. Vielä parempien muistien kanssa se olisi voinut olla jopa tasoissa näissä testatuissa peleissä.
Äkkiseltään cache ei näyttänyt tekevät fps-jakautumaan muutoksia niin että 1% olisi vähemmän huono kuin 12900k:ssa tai 5800x:ssä.
Aika lailla hyötyä on niissä peleissä joissa nopeista muisteista olisi etua. Hyötysovelluksista winrarissa tuli paljon etua mutta sekin on tunnetusti herkkä muistinnopeudelle. Niin ja puolet testipeleistä on GPU-rajoitteisia kun melkein kaikki prossut on samalla tasolla.
Kuumana käy kyllä, päivittäjien esim. R5 3600 kannattaa olla tarkkana jos nykyinen cooler on juuri riittänyt.
Kuumana käy kyllä, päivittäjien esim. R5 3600 kannattaa olla tarkkana jos nykyinen cooler on juuri riittänyt.
Oot pettynyt kun uusi prossu ei tehny näytönohjaimesta tehokkaampaa?
ÖÖ, en? On siellä seassa myös niitä prossupainotteisia pelejä (jopa sillä huikealla 1440p resolla) joissa se suorituskyky marginaalisesti parempaa.
Hyvin spesifisiä pelejä joissa tuosta cachesta hyötyy. Ja hintalisä huomioon ottaen vähän meh.
E coren poistolla ja oikeasti muistin säädollä joka näkyy videolla se suorituskyky Alderiin tehdään.
katso liitettä 835896
Saman voi todeta nopeista muisteista.
Yllä miten mietit asiaa.
Sinun täytyy miettiä tätä asiaa seuraavasti:
Oho, tämähän tarkoittaa suoraan sitä että tulevaisuudessa kun näytönohjaimet kehittyvät niin nämä 1080p tulokset siirtyvät aika suoraan 1440p, 4K ja myöhemmin myös 8K tuloksiin. Tämähän on oikea ilon ja onnen päivä. Saan mahdollisuuden ostaa prosessorin joka on tulevaisuudessa PAREMPI kun vaan joku tekee markkinoille parempia näytönohjaimia ja tulen itse päivittämään pikkuhiljaa myös 8K näytön itselleni.
Eikä "höh, pieni pettymys kun tekivät parempaa kuin mitä nykyteknologia osaa edes hyödyntää 1440p ja 4K resoluutiolla johtuen näytönohjaimista, ei olisi kannattanut vaivautua kun vähempikin olisi riittänyt siihen että olisin ollut innostunut ja ostanut tuotteen".
Ehkä tämän takia on hyvä että välistä tehdään myös noita 720p low settings testejä vaikka itse vihaankin niitä. Eli niissä nähdään teorian tasolla miten sitten juuri se kyisenen prosessori tulee toimimaan myöhemmin kun on tehokkaampia näytönohjaimia myynnissä 1440p, 4K tai 8K resoluutioilla kun tällä hetkellä ne ovat kaikki näytönohjain riippuvaisia joten "osta mikä tahansa prosessori, ei mitään eroa" tulos tulee helposti.
Grafiikka-asetuksissa on kyllä prossun kuormaan vaikuttavia säätöjä(esim LOD, erinäiset tiheyssäädöt) joten low-asetukset ei mielestäni ole kovinkaan järkevät indikoimaan tulevaisuutta. Ellei sitten pelaa low-asetuksin korkeammalla resoluutiolla.
Samaten, tunnetusti Nvidian softashereduleri vaatii prossulta enemmän. Tuo voisi pärjätä Radeoneilla paremmin.
AMD Ryzen 7 5800X3D review
http://www.guru3d.com
AMD Ryzen 7 5800X3D Review – The Magic of 3D V-Cache
http://www.techpowerup.com
Päivittäjän päivät on juu.
Kassan kautta kulkiessa kannattaa tarkistaa päivän hinta 5700x:lle (joka kait on ppt/edc/tdc-asetuksen muokkaamisen jälkeen 5800x).
Näistä on tullut hitaammin testejä ehkä siksi kun testin tulokset tietää jo ennalta, tylsää touhua.
Hyvä nähdä tuokin vertailu eli äkkiseltään katsottuna peleissä x370 oli luokkaa 1…3 % hitaampi. Kai se menee pcie 3 vs pcie4 piikkiin. Virransyöttöjen osuudesta en tiedä kun en katsonut videoita vaan ainoastaan muutamat graafit.
Emolevyn päivitys x370/x570 ei enää pahemmin kannata jos 5700x sopii vanhalle emolevylle (koska Alderi ja kohta Zen 4 on kiinnostavammat emolevyostokset).
300-sarjan emolevyistä vain harvat virransyötön puolesta jaksaa 5800x3d:tä. AM4 tier lististä voi luntata vastauksia (ilman takeita) ensi hätään.
5800x3d on todella tyylikäs tapa kuopata AM4 lopullisesti, kirsikka AM4 kakun päälle. …. jolla tänään ostettu AM4 setti jaksaa 2026 asti.
Sitten luetaan satoja sivuja täällä että mikä on kun x määrä koneita ei kestä. Eihän nuo osat kestä edes 3090. Ja siihen vielä huippu prossu.
Niissä on 3D V-Cachea ihan saman verran per chiplet kuin 5800X3D:ssäkin. Juu, siellä on malleja missä on joku 8 ydintä ja 768 Mt, mutta ei tartte olla penaalin terävin kynä että huomaa ettei säikeiden paloittelu chipletiltä toiselle ole järkevää, ne mallit on tehty spesifiin tarpeeseen.
Eli siis 16-core Milan-X olisi tasaväkinen tai huonompi kuin 5800X3D?
Mietin vaan että jos rahaa olisi ettei tiedä mihin käyttää niin joku tollanen epycciläpykkä voisi olla sellanen mitä ei tarvitsisi _hetkeen_ päivittää
En ole penaalin terävin kynä, mutta en tiedä myöskään mitään prosessoreiden muistinhallinnasta
Se varmaan riippuu siitä miten tärkeää työtä teet tai miten määrittelet sen hetken? Ei tuollaisia kotikoneeseen kuitenkaan ostella vaikka kuinka yrittäisi perustella että "pelikäyttöön mutta ettei tarvisi hetkeen päivittää".
Mutta jos nyt teoriassa on rahaa eikä väliä mitä ostaa niin tässä olisi miljoonan dollarin PC, siitä kokoamaan:
Ei tarvitse "hetkeen" päivittää…
Piti hetken niellä etten vastaa vittumaisesti.
Sopivasti poimit yhden lauseen mihin vastasit.
Yksinkertaisesti mietin mitä lukemia tauluun laittaa Milan-X pelikäytössä.
Wabbajackilla nuo modikokoonpanot saa ainakin Bethesdan pelien osalta näppärästi standardisoitua (ts. jokaisella käyttäjällä täysin identtinen asennus) ja sieltä kyllä löytyy sellaisiakin modilistoja millä saa vaikka 3090:n kyykkäämään.
Mutta onhan nuo silti jo auttamatta vanhentuneita eivätkä osaa oikein ottaa täyttä hyötyä irti modernista raudasta (Fallout 4:ssä esim. FPS voi välillä tipahtaa pahastikin mutta cpu/gpu käyttöasteet ei kummatkaan siltikään lähelläkään 100%).
Starfield sitten vuoden lopulla on varmasti hyvä lisä testipenkkiin, tullee tykkäämään erityisesti nopeasta prossusta ja muisteista jos on kuin aiemmat Bethesdan tuotokset.
Olisi huonompi, jos siinä olisi täysi l3 siinä olisi 2 ydintä per chiplet käytössä eli kaikki yli neljää threadia käyttävät joutuisivat pallottelemaan dataa chiplettien välillä mikä on verrattain hidasta