
Viikonloppuna netti täyttyi otsikoista, joiden mukaan tulevat Ryzen 7000X3D -prosessorit tukisivat ylikellotusta. Uutinen otettiin laajalti ilolla vastaan, mutta kyse oli ennenaikaisesta ilakoinnista, sillä AMD on nyt antanut HardwareLuxxille lausunnon asian tiimoilta.
Ensimmäisen sukupolven X3D-prosessori eli Ryzen 7 5800X3D ei monien harmitukseksi tukenut prosessoriydinten ylikellotusta, vaan vain muistiohjaimen ja Infinity Fabricin kellotaajuudet olivat säädettävissä. Ryzen 7000X3D -prosessoreiden tuotesivuille oli kuitenkin eksynyt teksti, jonka mukaan uudet prosessorit tukisivat ylikellotusta, mikä sai monet jo innostumaan, mutta valitettavasti turhaan.
HardwareLuxxille antamassaan lausunnossa AMD heittää kylmää vettä ylikellotustukea juhlineiden päälle: Ryzen 7000X3D -sarjan prosessorit tukevat edeltäjiensä tapaan ylikellotusta muistiohjaimen ja Infinity Fabricin osalta sekä uusina ominaisuuksina automaattista ylikellotusta Precision Boost Overdriven ja Curve Optimizerin kautta. Manuaalinen ydinten ylikellotus on edelleen pannassa, kuten ensimmäisenkin sukupolven prosessoreilla.
Lähde: HardwareLuxx
Voiko tähän muuta sanoo ku että… ÄHhhhh 🙁
ainiin. Eka.
Hmmm… 3d cache ei vieläkään ole siis ongelmaton. Mutta kun tietää miten vähän ylikellotuksesta on nykyprossilla, niin ei haittaa muita kuin niitä jotka yrittää LN2 kellotuksia ja vastaavaa. Oikeassa käytössä alikellottaminen lienee monta kertaa hyödyllisempää.
Jep. En kyllä hirvittävästi enää ole huomannut hyötyä kellottamisesta esim. 5900X:n kassa ja tuon 7900X:n kanssa alikellottaminen on kyllä ihan järjettömän hyvä keino saada tuota järjetöntä kulutusta alas ja samalla lämmöt tippui 92 asteesta 65 asteeseen.
Toki AMD:llä on viimeaikoina ollut jotenkin epäselvää tiedottamista tietyissä asioissa ja esim. Lissun esitys viimeksi oli semmoista jargonia ja lässytystä että ei mitään rajaa…toki Intelin vastaava oli vähintään yhtä tyhjän kanssa joten tasoissa ollaan:)
Mikä hinku jengillä on "ylikellottaa" 3D-VCache prossuja ja saada huonompi suorituskyky kuin vakiona?
Onko joku tosiaan hinkunut huonomman suorituskyvyn perään vai väitteletkö itse rakentamiesi olkiukkojen kanssa? Varmaan toiveena on että ylikellottamalla saataisiin parempi suorituskyky, oli se sitten nykypäivänä enää realistista tai ei.
Kannattaa hieman tutustua miten se tapahtuu eikä vain umpimähkään hakata biossia
Ja kuinka usea Ryzeni kulkee all-core ylikellotuksella (jota tämä "manuaalinen" on) enemmän kuin boostit vakiona? Varsinkin 7000-sarja normaaleilla järeillä ilmajäähyillä ja parhaimmillakaan AIO-coolereilla ei sinne veny, ei taida custom looppikaan paljoa auttaa. Joo, toki tuolla tavalla jotenkuten saa paremman all-core suorituskyvyn, mutta sinnepähän sitten onkin kadotettu useita satoja megahertsejä single-core tai muutaman coren rasituksen kelloista, jolloin reaalisuorituskyky kaikissa muissa "normaaleissa" käyttötilanteissa onkin taas merkittävästi heikompi, varsinkin peleissä.
Tuo ylikellotus ei ole maailmanloppu kun nykyprosessoreista on jo vakiona kellotettu tappiin asti ja tuo 100mhz nosto mitä niistä voi saada ei tee mitään kovin suurta eroa.
Pääasia että muisti ja curve optimizer on tuettuna niin saa sen parhaan suorituskyky lisäyksen eli sama mitä 5000 sarjalaisten kohdalla.
Toinen ongelma on lämmöntuotto kun jo 5800x3d nosti lämpötilan 20 astetta verrattuna perusmalliin niin se voi olla suurin haaste saada se jäähtymään ettei throttlaa jatkuvasti.
Voit saada molemmat kellotettua kun perehdyt enemmän aiheeseen.
Esimerkiksi cpu- ja rammipullonkaulaisessa Overwatchissa prosessori menee suoraan all core – tilaan, siinö ei ole mitään väliä paljonki 1x tai 2x coren huiput on. Poikkeuksena on sitten pelit, jotka ohjelmointinsa takia raisstavat vain korkeintaan paria ydintä.
Toisin sanoen monissa tapauksissa edelleenkin all core on se mikä merkitsee.
Onko sull mikä CPU? Mulla oli ennen 9900k, peleissä all core kellot koska boostaus ei niin fiksua.
Nyt 7700X, mitä oon pelaillu, kyllä coret yleensä ollu ~5500 Mhz, cinebench taas jossain 5100 Mhz esim. all corena.
Nopealla googletuksella löytyi tämmönen testi OW2, joka näyttää kyllä 5500 mhz koko ajan (tuskin all core kellotettu).
Luulisin että Zen3/4 ainakin boostaa fiksusti, eikä all core kellotuksella saa juuri mitään hyötyä.
Sehän riippuu siitä tarviaako all core suorituskykyä vaiko 2 ydin. Mutta lämpötilahan siihen pitkälti vaikuttaa miten prosessori pitää kellotaajuudet tai boostaa.
Oli puhe siitä että meneekö Zen 4 prosessori all core kelloille peleissä, minun mielestäni ei. All core kellotusta ei tee juuri kukaan zen3/4 prossuilla, vaikka se olisi mahdollista.
Voisi varmaan tämän mutuilun siirtää sinne kuuluvaan paikkaan.
Ryzen 7000 Kellotukset kokemukset ym.
bbs.io-tech.fi
Siellä joku varmaan osaa kertoa sinulle hyödyt.
Mulla on 7000 sarjaan prosessori, eli tässä on muutakin kun mutuilua. Eikö tää uutinen liittynyt 7000 sarjan prosessorien kellotusominaisuuksiin? Yritin alunperin lähteä oikomaan muiden esittämiä virheellisiä väittämiä Ryzen 7000 sarjan käyttäytymisestä peleissä.
Tässä esim. on testattu eri kellotustapoja, niin peleissä tulee takkiin all core kellotuksella vs curve optimizer. Toki ylipäänsä nähdään että kellotus tuo hyvin vähän etuja 7700X kanssa. Sama pätee peleissä muihinkin julkaistuihin 7000 sarjan prosessoreihin.
katso liitettä 1036920
katso liitettä 1036919
SkatterBencher #47: AMD Ryzen 7 7700X Overclocked to 5750 MHz – SkatterBencher
skatterbencher.com
Jep. Kovasasti olen yrittänyt 5900X:n kellotusta jos vaikka mihin suuntaan. On muisteja kiristelty, kellotettu prossua tappiin asti vedellä ym. viritystä Ryzen Masterin avulla…jotain hyötyä on saatu johonkin mutta lähtökohtaisesti turhaa touhua esim. peleissä koska se näyttis on se pullonkaula lähtökohtaisesti jne. Hienoa että kaikki se säätäminen on mahdollista ja jokseenkin helppoa nykyään vs. mennyt aika mutta todellinen hyöty on ns. perusjampesterille näkymätön verho koska pelikohtaisesti tulokset ovat sitä sun tätä ja plussana aina vaivaa arpominen siitä kaatuuko vai ei. Välillä joku softa toimii välillä ei ja biossin nollaaminen on siirretty reset napin taakse koska: se on helpointa
Toki itselle tämä on ajanvietettä, hauskaa kokeilua ja laitteiden äärirajoille viemistä esim. muistien suhteen mutta ne todelliset hyödyt ovat lähellä nollaa…