Huippuylikellottaja Der8auerin videolla selviää, että Threadripper ja Epyc ovat paketointia myöten täysin eri prosessorit, vaikka ne ovatkin liki identtisiä päällepäin.

AMD:n Ryzen Threadripper -prosessorit ovat ulkoisesti liki identtisiä Epyc-prosessoreiden kanssa. Yleisin oletus onkin, että prosessorit tulevat samoilta linjoilta, mutta Threadripperin tapauksessa kaksi neljästä sirusta vain poistetaan käytöstä.

Tunnettu huippuylikellottaja Roman ”Der8auer” Hartung on julkaissut aiemmin videoita, joissa hän on muun muassa osoittanut Threadripper-prosessoreiden sisältävän neljä oikeaa sirua, vaikka kaksi niistä onkin poistettu käytössä. Tuoreimmalla videollaan Hartung tutkii Threadripperin ja Epycin eroja aiempaa syvemmältä.

Jo deliddauksen jälkeen on selvää, että vaikka prosessorit ovat näennäisesti identtisiä päällepäin, niissä on eroja vähintään orgaanisen paketoinnin merkintöjen ja pintaliitoskomponenttien osalta. Tutkiakseen prosessoreiden eroja pintaa syvemmältä, Hartung tuotatti itselleen röntgenkuvia sekä Epyc- että Threadripper-prosessoreista. Röntgenkuvista on nähtävissä, että prosessoreiden paketoinnissa on vielä selvästi enemmän eroa pinnan alla, kuin pelkkä pintavilkaisu antaa ymmärtää.

Tässä vaiheessa voidaan todeta varmuudella vain se, että aiemmat oletukset käytännössä identtisistä prosessoreista voidaan heittää romukoppaan ja että Threadripper- ja Epyc-prosessorit tuotetaan omilla tuotantolinjoillaan. Hartung toteaa, että oikeiden sirujen käyttö Threadripperin ”tukielementteinä” olisi täysin järjetön ratkaisu ja hän epäileekin röntgenkuvien perusteella, että todellisuudessa myös Threadripperin kaikki neljä sirua ovat sähköisesti kytkettyinä paketointiin ja että AMD saattaisi tulevaisuudessa julkaista maksimissaan 32-ytimisiä Threadripper-prosessoreita, mikäli markkinatilanne sitä edellyttää.

This site uses XenWord.