
Päivitys 2.4.2017: Uutinen ei ole aprillipila, vaan totta. Uutiskeräimen kehitys on hyvällä mallilla ja julkinen beta julkaistaan toukokuun alussa.
Io-tech ei tule todennäköisesti koskaan pääsemään lähteeksi Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston kilpailijana Ampparit.com-uutiskeräimeen.
Lue lisää Wikipediasta Amppareiden puolueettomuudesta
Tästä johtuen olemme päättäneet kehittää oman uuden sukupolven uutiskeräimen suomalaisille uutisten ystäville.
Projekti on jo hyvässä vauhdissa ja kehityksestä ja koodista vastaa TechBBS-foorumin aktiivijäsen Matti ”copter” Korvenmaa, joka on aikaisemmin työskennellyt muun muassa 3DMark-testiohjelmista tunnetun Futuremarkin ORB-tulostietokannan parissa. Korvenmaan nykyiseen toimenkuvaan kuuluu älyliikenteen taustajärjestelmien kehitys ja tekninen toteutus.
”Työn alla on uutiskeräin 2.0, joka tullaan kehittämään vahvasti yhteistyössä mahtavan TechBBS-foorumiyhteisömme kanssa”, toteaa Sampsa Kurri, toinen io-techin perustajista.
TechBBS on kasvanut vajaassa puolessa vuodessa Suomen aktiivisimmaksi tietotekniikka-aiheiseksi keskustelufoorumiksi, johon on rekisteröitynyt jo lähes 12 000 jäsentä ja päivittäin foorumille kirjoitetaan 4000 – 6000 uutta viestiä. Maaliskuussa io-tech.fi-sivustolla vieraili noin 150 000 uniikkia kävijää ja sivulatauksia kertyi noin 6,2 miljoonaa.
Tuleva uutiskeräin on jo toiminnassa ja palvelun nimi tullaan paljastamaan huhtikuun aikana. Ensimmäinen palveluun lisätty lähde oli Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston RSS-syöte.
”Emme ole lähteneet kopioimaan Amppareita. Kehitämme tekniseltä toteutukseltaan ja käyttöliittymältätään ylivertaisen palvelun, jossa tullaan näkemään useita uusia ominaisuuksia, joita uutisista kiinnostuneet käyttäjät tulevat varmasti arvostamaan, kuten klikkiotsikoihin reagoiminen”, lisää Kurri.
Julkiseen beta-testiin uusi uutiskeräin tullaan julkaisemaan toukokuun alussa.
”Nykypäivän informaatiotulva asettaa korkean riman uutisten laadulle sekä sille, mikä kaikesta saatavilla olevasta informaatiosta on relevanttia ja lukemisen arvoista. Mielestämme tarjolla olevat palvelut eivät ole ratkaisseet tätä ongelmaa kokonaisuudessaan. Julkistettavan palvelun pääsijainen tavoite on tarjota paras ja todenmukaisin näkymä saatavilla olevaan uutisointiin ja informaatioon”, päättää Korvenmaa.
TechBBS-foorumille on avattu viestiketju, jossa voi keskustella ja osallistua uutiskeräimen kehitykseen.
Hienoa! Toivottavasti tulee kattavat profiiliasetukset, jotka toimivat kirjautumisen kautta kaikilla alustoilla.
Kyllähän tämä profiiliasia on hyvinkin tiedostettu erittäin kaivatuksi ominaisuudeksi, joten eiköhän se tule olemaan melko korkealla prioriteettilistalla 🙂
En ole ampparit.comia koskaan käyttänyt mutta tämäkun tulee niin…
:sysop:
Herra siunaa, meinas tulla onnen kuset lahkeeseen ku kuulin tästä, että totista totta on tämä. Ottaen huomioon, millaisella korvalla on ylläpito kuunnellut yhteisöä foorumin ja uutisten osalta, uskallan väittää, että tämän uutiskeräimen kohdalla priimaa yritetään ja priimaa pukkaa 🙂
Tämä on oikeasti paras uutinen koko viikonloppuna. Joku käyttäjien feedbackin perusteella klikkihuorauksen piilottava / hyvin alas dumaava palvelu on enemmän kuin tervetullut. Ampparit sai jo lähteä, tätä odotamme. Kiitos sampsa ja copter!
Pääsekös Muropaketin uutiset tuohon palveluun :cigar2:
Täällä jo pari tuntia kärvisteltiin, että oliko vain aprillipilan boostia kun se 0:01 tuli ja meni!
Ensimmäinen palveluun lisätty lähde oli Ampparit Oy:n omistaman Muropaketti.com-sivuston RSS-syöte.
Edit: Tuo siis sanottu tuossa Sampin eka postauksessa vaan en osaa muka quotettaa oikein.
Tämä tulee käyttöön.
Jo näillä lupauksilla (klikkiotsikot sekä hyvin toteutettu kustomointi) menee käyttöön heti kun beta-testi alkaa.:tup:
Ei perekele, uskaltasko vielä uskoa..? :kahvi:
Jep, erittäin hyvä uutinen, tulen varmasti käyttämään heti kun on saatavilla :tup:
Ai juma… Tällaisella lupauksella saat minun tukeni ja rahani. :tup:
Eilen vierailin pitkästä aikaa Ilta-Sanomien sivuilla ja päätin poistua saman tien. Se klikkiotsikoiden määrä on jotain ihan uskomatonta ja varsinkin sivustoilla jotka tituleeraavat itsensä uutissivustoiksi.
Samoin. 🙂
Tätä en ole koskaan tajunnut, miksi luoda erillinen appis webbisivusta kun kännyköissä on se vallan hyvä webbiselain muutenkin käytössä?
Webbisivu jossa toimiva mobiililayout on täysin riittävä. Tai ainakaan en laittaisi mitään erillisten appisten tekemiseen ennen kuin tuo on kunnossa.
Tosin tuo toimii nykyisellään Amppareissa aika hyvin. Toki se vaatii pientä kustomointia mutta ärsyttävimmät otsikoinnit saa pois helposti.
Eli siinä on Sampsalle targetti, minimivaatimuksena profiili & lähdekohtainen filtteröinti. Tuolla voin harkita Amppareista siirtymistä. Bonuksena vielä otsikoiden wildcard filtteröinti niin sitten ei enää kaipaa mitään Amppareiden featureita.
Juuri tämä tässä näin. Mobiilileiska kuntoon ennen kuin mitään erillisiä appeja tehdään.
Amppareissa voi myös käyttää profiilin suodattimia yms. ilman että kirjautuu sivulle. Kätevä juuri mobiiliselaukseen yms. missä ei jaksa/halua kirjautua.
Ja mobiilisivu ennen mitään turhia "appeja". Nykyäänhän noita "appeja" tehdään vain liimaamalla se mobiilisivu selaimeen ilman selaimen valikkoja. Porukka tykkää "appista", vaikkei se eroa mitenkään selaimen versiosta. :facepalm:
Aivan loistavalta kuulostaa Ampparit-vaihtoehto jo näin "paperilla". Pari vuotta mennyt puhelimella ilman uutiskeräintä, kun otsikointi ja kustomointi eivät tyydyttäneet. :btooth:
Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa – onnea ja menestystä projektiin! :tup: Rimaa hivutatte ainakin kirjoitusten perusteella korkealle 😮
En sanoisi, että heti pitää käyttää suurta osaa resursseista mobiiliappsien tekoon (tärkeämpääkin tekemistä varmasti on), mutta kyllä hyvin toteutettu natiivisofta on paljon mukavampi käyttää kuin yksi mobiilisivu 30 tabin joukossa. Itselle ainakin kivempi kun softan löytää heti ja sivut avautuvat saman ohjelman sisällä, muista featureista ja näkyvyydestä puhumattakaan.
Itse toivon että high.fi:stä kopioidaan "esikatselu". Eli ennen linkin klikkausta näkee jo sivun alun ilman vierailua. Uskon vahvasti että osaamista ja ymmärrystä löytyy hyvän sivun toteuttamiseen. 🙂
Hyvä homma tätä on oikeasti kaivattukkin…
Onko keräimellä tarkoitus keskittyä ensin it uutisiin?
Onko keräimestä tarkoitus tehdä kaikki kategoriat/alueet kattava?
Mikä on teidän kantanne, että olisiko mahdollista lisätä keräimeen suurimpien ulkomaalaisten it/elektroniikka-sivujen uutiset? mahdollisesti oman filtterin taakse…
Makuasiat ja niin edelleen mutta itseäni häiritsee ehdottomasti eniten esim. Amppareiden appiksessa se että se sandboxaa sut sen sisälle. Jos haluat selata jotain muuta kuin niitä mitkä on Amppareissa listattuna niin sun pitää kuitenkin avata se selain. Tai jos jo selaat muuten vaan nettiä ja haluat tsekata Amppareita, ei ole hirveän suurta hinkua hypätä toiseen applikaatioon kun voi vain avata uuden tabin.
Kuitenkin kyseessä on palvelu joka kerää eri webbisivuja yhteen. Joten luonnollisin keino selata noita on webbiselaimella. Erillisen appiksen pitäisi siten olla käytännössä lähes se täysin webbiselain muutenkin, plus mitä ikinä kustomointeja kyseinen palvelu aiheuttaakin. Ja karu fakta on se että erittäin suurella todennäköisyydellä ne parisataa insinööriä Cupertinossa tai Mountain Viewssä pystyvät tuottamaan paljon paremman käyttäjäkokemuksen kuin yksi porilainen DI.
Niin ja mitä tulee softan löytämiseen, sitä varten pikakuvakkeet on keksitty. Androidista en muista mutta ainakin iOS:ssä voi lisätä webbisivun homescreenille samallalailla kuin appiksen.
Tälle projektille isosti peukkua :geek:
Jos vielä joskus journalismi nostaisi päänsä siitä kuopasta mihin se on ajettu ja klikkihuoraus katoaisi tästä maailmasta.. :rolleyes:
Kokeile Ilta-lehteä näin alkuun. Siellä todella harvoin enää löytää klikkiotsikoita ja nekin sitten alempana niitä jotain leivontauutisia tms
Huomenta itse kullekin. Kiitos positiivisesta palautteesta, on tietysti mukava huomata että olemme oikealla asialla.
Projekti on jo tosiaan ollut hetken aikaa pyörimässä ja uutisessakin ollut screenshot oli otettu ihan toimivasta järjestelmästä. Näin alkuvaiheessa on tehty enemmän backend puolen kehitystä ja palvelun ulkoasuun taikka julkiseen näkymään ei ole panostettu vielä, joten käytännössä selaimessa oli 5 min efortilla tehty layoutti testausta varten. Tämä tiedoksi niille jotka olivat huolissaan fonteista, jaottelusta, grafiikoista jne. Ulkoasun kimpussa on tällä hetkellä ammattilainen graafikko.
Mitä tulee toimintoihin, ominaisuuksiin ja muihin esille nostettuihin seikkoihin, niin uskomme vahvasti että tulemme täyttämään käyttäjien tarpeet. Meillä on vahva visio siitä miten homma pitäisi hoitaa ja olemme tehneet listan toiminnoista ja ominaisuuksista jotka tulemme sisällyttämään ensimmäisessä julkisessa versiossa. Kehitys tulee tämän jälkeen olemaan jatkuvaa ja uusia ominaisuuksia tullaan esittelemään tiheällä syklillä. Sen verran voin tässä vaiheessa todeta, että yksikään tässä ketjussa mainituista toiminnoista ei ole sellainen jota emme olisi jo kartoittaneet roadmappia tehdessämme.
En menisi ihan vannomaan tuon IL:n journalismin tasoon :confused2::
Tosin on se huomattavasti parempi kuin IS :facepalm::
Kokeilin:
– Suomalaisperheen vene yhä tuuliajolla Etelä-Kiinan
merellä – apua ei saada perille!
– Nuorten velkataakka voi paisua hetkessä – paljastava kuva korkoloukun uhkasta
– Jäikö IL-TV:n suosittu aprillipila näkemättä KATSO SE TÄSTÄ
Jos tämä ei ole klikkihuoraamista, niin mikä on? Ei jatkoon. :hammer:
Saisikohan tähän keräimeen myös sellaisen ominaisuuden, että saisi nuo maksumuurin takana olevat uutiset suodatettua pois? Jos kaipaatte projektiin huonoa koodia niin voisin osallistua kehittämiseen myös kunhan saan kurssit kesätauolle. :kippis:
Jos Sampsa oikeasti saa tuohon kunnon suodatuksen noille "Turha julkimo X joi oluen! Katso kuvat!" tyylisille paskaotsikoille, niin menee High.fi vaihtoon.
Otan ehkä jopa käyttöön jos näin käy.
En ole koskaan osannut/tykännyt) käyttää noita keräimiä. :btooth:
Iso syy juurikin tuo klikkihuoraus…
Miten minulla on muuten fiilis, että High.fi:n porukka tulee viihtymään tässä ketjussa hyviä ideoita kuppaamassa? Ampparit keskittyvät tunnetusti vain klikkiotsikoihin, joten heitä eivät hyvät ideat kiinnosta.
Jep, makuasioitahan nämä, Androidissakin onnistuu pikakuvakkeen käyttö, mutta tällöin avautuu uusi tabi joten uutisten selailun jälkeen pitää taasen etsiä se aiempi käytössä ollut sivu sieltä tabiviidakon seasta (tietääkö joku miten Androidin Chromessa pääsee edelliselle katsotulle tabille?). Ts. mieluummin hypin kahden selkeästi fokusoidun ohjelman kuin tabien välillä. Tarvittaessa esim. High.fi:ssakin on valinta 'Avaa selaimessa' jos haluaa vilkuilla sivustoa enemmän, ja toki navigointi onnistuu ilmankin saman sivuston sisällä.
Lisäksi tuntuu miellyttävämmältä pitää ne auki ponnahtelevat uutissivut mahdollisine popupeineen oman laatikkonsa sisällä, poissa pääselaimesta.
Suuri osa nopeasti kasatuista webview-kikkareista on kyllä melko hirveitä käytettävyydeltään, mutta silti usein parempi kuin ei mitään. Ja saattaisi tuoda kaivattua näkyvyyttä sivustolle kun löytyy esim. Play storesta heti Amppareiden/High.fi appsien vierestä.
Bonuksena näiden keräämien appsien kautta on ajoittain onnistunut lukea uutisia maksumuurien ohi, en tiedä miksi mutta kiva lisä kuitenkin.
Tässä muutama oma ajatus mobiiliappsin hyödyllisyydestä, ymmärrän toki jos käyttäjät haluavat pitää kaiken sisällön samassa selaimessa, omaa käyttötapaani se ei vain tällä hetkellä kovin hyvin tue 🙂
Ja toisaalta onnistuisiko perinteisten sisällöntuottajien kanssa yhteistyö siten, että yksittäisten maksu-muuriartikkeleiden lukeminen onnistuisi pientä korvausta vastaan.
Tälläkin foorumilla aika ajoin näkee pyyntöjä toimittaa maksullista sisältöä. Jos yksittäisen artikkelin lukeminen muutaman kymmenen sentin maksua vastaan olisi mahdollista, voisi syntyä ihan uusi palveluympäristö. Harva haluaa sitoutua nykyään yhteen palveluun tai sisällöntuottajaan, mutta vastaavasti voisivat varmasti käyttää jonkin verran rahaa sisällöstä maksamiseen, jos nyt ei maksa mistään :btooth:
@Sampsa
Toki jos io-techin uutiskeräimeen saisi jonkinlaisen lompakon mihin voisi tallettaa rahaa ja tuosta rahasta voisi maksaa noita muutaman kymmenen setin maksuja uutista kohden. Itseäni ei napostele maksaa esimerkiksi hesarin kuukausimaksua siitä hyvästä, että voin lukea yhden mielenkiintoisen jutun.
Mikromaksamista on toki kokeiltu. Ei ole niin yksinkertaista.
Henkilökohtaisesti olen käyttänyt amppareiden nettisivustoa ja siellä ne mitä seurannut ovat:
Eli minut tyytyväiseksi asiakkaaksi saamiseksi ei paljoa sinänsä vaadita 🙂
Joskus katson myös "Pelit" osiota.
Bonusta tosiaan olisi jos uutiset mitä tulee näkyviin olisivat sellaisia että:
– Oikea uutinen näkyy linkistä (ei pelkkä clickbait) ja se uutinen vastaa kategoriaa
– Niihin oikeasti pääsee suoraan linkkiä pitkin (ei vaadi rekisteröitymistä tai maksua jos erehtyy päälle 5 uutista sivustosta ajan X aikana lukemaan).
– Ne keräisivät (vaikka eri otsikon alle) suomen sekä englanninkieliset uutiset asiayhteyden tiimoilta (mieluusti asiakkaan valinnan mukaan, varmasti moni hieman iäkkäämpi ei halua kuin suomenkieliset uutiset). Tosin olen 100% varma että osa varmasti arvostaisi esim. viron/venäjän/ruotsin jne. kielisiä uutisia myös.
(HUOM! tarkoitus ei ole aiheuttaa mitään rasistista tms. väittelyä asiasta. Fakta nyt vaan on että muuallakin kuin suomessa tapahtuu ja muutkin sivustot niistä kirjoittelevat. Se että en osaa tiettyjä kieliä ei tarkoita etteikö suomessa sellaisia henkilöitä olisi suuressakin määrin joille kieli silti kääntyy hyvin.)
Yksi mitä voisi harkita ja uskoisin että ainakin itse tulisin sitä välistä käyttämään olisi myös ns. arkisto:
– Ne suosituimmat jutut tietyn kategorian alta esim. "top 100 IT uutista viimeisten 30pv ajalta" tms.
Tosin nykyisin kait suurin osa matkustaakin siten että lukee jatkuvasti uutisia mutta itselläni jos lähden vaikka viikon viron reissuun en todellakaan lue uutisia tai pahemmin edes katso mitään sosiaalista mediaa sinä aikana. Tämä ei tarkoita ettenkö koskaan tahtoisi niitä juttuja lukea tai tietää vaan sitä että jos olen lomalla / matkalla en halua ajatella silloin työ tai muita asioita vaan rentoutua.
Ei varmaan olekaan, mutta Kamsin idea on kyllä hyvä. Satunnaisesti noilla maksusaiteillakin on uutisia jotka oikeasti kiinnostaisivat kovasti, mutta silti niiden takia ei halua koko tilausta maksaa.
Joo ehkä toi todella harvoin oli vähän liiottelua. Mutta siis mielestäni huonoista medioista paras tällä hetkellä.. Jokin aika takaperin oli vielä vähemmän klikkiotsikoita, mutta nyt näyttäisi välillä kyllä joitain olevan.
Häh miks en tajunnut mihin tämä nyt liittyi?
Sexiwau! :nb:
Ilmottaudun Siepparin betatestaajaksi
Hyvä juttu, saa pari käyttäjää pitää kuravedet ihan itsellään 🙂
Toivottavasti tämä ottaa kunnolla tuulta alleen :). Klikinsäästäjä yritti läpimurtoa myös uutiskerääjän voimin mutta idea olisi vaatinut paljon aktiivisia käyttäjiä toimiakseen.
Ajatus oli kyllä alunperin turhan monimutkainen:
Älkää ainakaan mukailko tuota Klikinsäästäjien ulkoasua.
Sampsan kannattaisi keskittyä ensin tähän foorumiin, kun tämäkään ei oikein toimi.
#iotech
Eihän tänne uskalla enää tulla, kun ei ole suojattua yhteyttä. :smoke:
:sysop:
Mahtava juttu. Nyt vasta luin uutisen, koska ajattelin uutista aprillipilaksi 🙂 Copter:ille myös iso peukku!
Todella mahtavaa pioneeri-henkeä. :kippis:
Jos ei pääse mukaan niin tekee itse oman ja paremman.
Enpä ole koskaan ampparit-palvelua käyttänyt, mutta betassa mukana.
Joo voisi tuota samaa "ehdota parempaa otsikkoa" tähänkin lisätä, mutta ei prio #1 ominaisuutena. Ehkä jostain "harhaanjohtava otsikko" linkin takaa voisi löytyä "Haluatko ehdottaa parempaa?".