NVIDIA pyrkii parantamaan GeForce-näytönohjainten saatavuutta uusilla louhintakorteilla ja rajoittamalla GeForce RTX 3060 -näytönohjaimen louhintanopeuden puoleen normaalista.

Kryptolouhinta on nostanut taas ikävästi päätään näytönohjainmarkkinoilla ja yhdessä koronapandemian kasvattaman kysynnän kanssa tehnyt uusien näytönohjainten ostamisesta liki mahdottomalta tuntuvan tehtävän. NVIDIA ilmoitti jo aiemmin harkitsevansa uusia nimenomaan louhintakäyttöön suunnattuja tuotteita helpottaakseen painetta GeForce-markkinoilla ja nyt se on myös toteuttanut aikeensa.

NVIDIA CMP tai pidemmin Cryptocurrency Mining Processor on yhtiön uusi, tässä vaiheessa neljästä mallista rakentuva sarja louhintakortteja. Louhintakorteista puuttuu näytönohjainten näyttöulostulot ja NVIDIAn mukaan niiden kellotaajuuksia ja jännitteitä on rajoitettu energiatehokkuuden parantamiseksi. Yhtiön mukaan niihin käytettäisiin vain grafiikkapiirejä, jotka eivät kelpaa GeForce-mallistoon, minkä pitäisi helpottaa pelaajien tilannetta entisestään. Yhtiö tulee lisäksi rajoittamaan GeForce RTX 3060 -näytönohjaimen louhintanopeuden ajureiden kautta puoleen normaalista, mutta vastaavista aikeista muiden RTX 30 -mallien osalta ei ole ollut puhetta.

NVIDIA ei ole virallisesti paljastanut mihin grafiikkapiireihin uudet louhintakortit perustuvat, mutta niille ilmoitettujen louhintanopeuksien perusteella vain huippumalli perustuu uuteen Ampere-arkkitehtuuriin ja loput vanhempaan Turing-arkkitehtuuriin. Huippumalli CMP 90HX:n louhintanopeus Ethereum-pohjaisille virtuaalivaluutoille on 86 MHash/s. Oletettavasti GA102-grafiikkapiiriin perustuvassa laskentakortissa on 10 Gt tarkemmin määrittelemätöntä muistia ja 320 watin TDP-arvo.

45 MHash/s nopeuteen yltävän CMP 50HX:n on spekuloitu perustuvan viime sukupolven TU102-grafiikkapiiriin. Se on 90HX:n tavoin varustettu 10 Gt:n muistilla, mutta louhintakortin TDP-arvo on matalampi 250 wattia. 40HX perustuu mahdollisesti TU104-grafiikkapiiriin. 8 Gt:n muistilla varustettu louhintakortti on varustettu 185 watin TDP-arvolla ja 36 MHash/s:n louhintavauhdilla. Porukan pohjimmaisena löytyvä 30HX tarjoaa 26 MHash/s laskentanopeutta ja sen oletetaan perustuvan TU106-grafiikkapiiriin. Louhintakortin TDP-arvo on 125 wattia ja siinä on 6 Gt muistia.

AnandTech on huomannut kuitenkin yhden selkeän ongelman NVIDIAn uudessa CMP-sarjassa: Suorituskyky wattia kohden. Minerstat-sivuston statistiikkojen mukaan RTX 3080 ja 3090 tarjoavat 0,44 ja 0,42 MHash/s per watti, RTX 3060 Ti 0,50 Mhash/s per watti ja RTX 3070 peräti 0,53 MHash/s per watti; kaikkien luvut ovat siis selvästi korkeammat kuin parhaimmillaankin vain 0,27 MHash/s per watti tasolle yltävillä CMP-louhintakorteilla. Mikäli louhintakorttien hinnoittelu ei ole selvästi GeForce-sarjaa edullisempi, voi niiden hankinnan perustelu olla vaikeaa.

NVIDIA CMP -sarjan 30HX ja 40HX saapuvat myyntiin vuoden ensimmäisen neljänneksen ja 50HX sekä 90HX toisen neljänneksen aikana.

Lähteet: NVIDIA (1), (2)

This site uses XenWord.
;