Teknologiamaailmassa jylläävä tekoälyvallankumous jatkaa kiihtymistään. Yhdysvaltalainen ohjelmistojätti Oracle, joka tunnetaan muun muassa pilvipalveluistaan, lyöttäytyy yhteen NVIDIAn kanssa uusien tekoälykeskustensa rakentamisessa. Uusissa keskuksissa aiotaan käyttää niin NVIDIAn nykyisiä datakeskuksiin suunnattuja Hopper-arkkitehtuurin näytönohjaimia kuin myös tulevia Blackwell-näytönohjaimiakin, joissa on panostettu erityisesti tekoälysuorituskykyyn.
Uusista keskuksista käytetään nimeä ”OCI Supercluster” eli Oracle Cloud Infrastrucure Supercluster ja ne soveltuvat ison mittakaavan tekoäly- ja suurteholaskentaan. Kaavailtuna on mm. yli 65 000:lla Hopper-näytönohjaimella varustettuja keskuksia, mutta tulevia Blackwell-näytönohjaimia Oracle suunnittelee mahduttavansa jopa 130 000 kappaletta yhtä keskusta kohti. Määrät ylittävät siis moninkertaisesti alan nykyiset kärjet, kuten Frontier-supertietokoneen, ja yltävät parhaimmillaan jopa 2,4 zettaflopsin laskentatehoon.
Oraclen kunnianhimo ei suinkaan lopu siihen, vaan yhtiö aikoo tulevina vuosina rakennuttaa lisäksi kolme omaa ydinvoimalaansa vastaamaan alati kasvaviin energiavaatimuksiinsa, sillä suunnitteilla on jopa gigawatin tehonkulutukseen yltävä tekoälykeskus. Vielä ei ole varmaa, minne Oracle aikoo ydinvoimalansa rakennuttaa, mutta lupa-asiat yhtiöllä on ilmeisesti jo kunnossa.
Tämähän on vasta alkua.
data-unfurl="true" data-result-id="660319" data-url="https://www.ans.org/news/article-5842/amazon-buys-nuclearpowered-data-center-from-talen/" data-host="www.ans.org" data-pending="false">
class="link link--external fauxBlockLink-blockLink"
target="_blank"
rel="nofollow noopener"
data-proxy-href="">
Amazon buys nuclear-powered data center from Talen
data-onerror="hide-parent"/>
http://www.ans.org
Kertonee investointien aikaskaala isojen firmojen uskosta konesalibisnekseen. Oraclen ellisonin näkemys isoista perusmalleista alla. Puhui paljon myös siitä, että isojen mallien opettamisen ulkopuolellakin on tarpeita(inferenssi, domain spesifiset mallit, mallien hienosäätö omalla datalla)
Mutta pyöriikö Crysis
Kommentoi uutista tai artikkelia foorumilla (Kommentointi sivuston puolella toistakseksi pois käytöstä)
Lähetä palautetta / raportoi kirjoitusvirheestä