Khronoksen tuleva OpenXR-standardi perustuu ohjelmistorajapintaan ja laitetasoon, jotka varmistavat yhteensopivuuden eri alustojen välillä ilman, että kehittäjien tarvitsee erikseen tukea jokaista VR-alustaa. Uuden standardin kehitystyö aloitettiin virallisesti alkuvuodesta.

Khronoksen OpenXR:n parissa toimiva työryhmä on saanut mielenkiintoisen ja epäilemättä arvokkaan lisäyksen, kun Jules ’CrossVR’ Blok liittyi mukaan standardin kehittäjiin. Blok tunnetaan parhaiten ReVive-työkalusta, joka mahdollisti Oculukselle suunniteltujen VR-sovellusten toiminnan HTC:n Vive-virtuaalilaseilla.

Khronoksen työryhmään liittyminen kehitystyöhön mukaan pääsevänä Associate Member -jäsenenä on oletuksena saatavilla vain yrityksille 175 dollarin hintaan per työntekijä, mutta kuitenkin minimissään 3500 dollarilla. Blok päätti silti yrittää liittymistä suoraan 3500 dollarin hintaan, vaikka hän onkin vain yksi, itsenäinen kehittäjä eikä osa suurempaa yritystä. Tarkoitusta varten hän perusti Patreon-tilin, jonka tarkoituksena oli saada rahat kokoon joukkorahoituksen voimalla.

Patreon-tili osoittautui kuitenkin lopulta turhaksi, sillä OpenXR-kehitysryhmä ja Khronos päättivät lopulta sponsoroida Blokin jäsenmaksun ja ottaa hänet mukaan kehitysryhmään. Koska rahoja ei tarvitakaan jäsenmaksuun, tullaan tällä hetkellä 2161 dollaria kuukausittain tuottavan Patreon-tilin rahat ohjaamaan ReViven kehitystyöhön.

Lähde: Tom’s Hardware, Patreon