NVIDIAn suunnittelema 12-pinninen lisävirtaliitin on tulossa tämän hetkisten tietojen mukaan käyttöön vain Founders Edition -näytönohjaimissa, mutta täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole.

NVIDIA valmistelee parhaillaan uusien Ampere-sukupolven GeForce-näytönohjainten julkaisua. Aiemmin kesällä netissä liikkui huhuja, joiden mukaan yhtiö toisi uusien näytönohjainten mukana myös uuden lisävirtaliittimen.

Nyt Twitter-käyttäjä HXL on julkaissut kuvia, jotka osoittavat huhujen pitävän paikkaansa ja yhtiön todellakin suunnitelleen uuden 12-pinnisen lisävirtaliittimen. Kuvissa näkyy Seasonicin valmistama kaapeli, joka muuntaa virtalähteen päästä kaksi 8-pinnistä PCI Express -lisävirtaliitintä uudeksi 12-pinniseksi liittimeksi. Fyysisesti Molex MicroFit 3.0 -liitintä käyttävä lisävirtaliitin ei ole ATX-standardin tukema tai PCI-SIG:n ratifioima, vaan ainakin toistaiseksi NVIDIAn oma liitin. Kooltaan se on jopa hieman nykyisiä 8-pinnisiä PCIe-lisävirtaliittimiä pienempi.

Kesällä liikkuneiden huhujen tukena liikkui myös muutamia teknisiä piirrustuksia tulevasta liittimestä, joskin ne olivat keskenään osittain ristiriitaisia. Yhden lähteen mukaan liittimen 12 voltin pinnit olisi suunniteltu 8,5 ampeerin virralle, toisen mukaan 9 ampeerin ja kolmannen 9,5 ampeerin virralle. Kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että liittimessä on yhteensä kuusi 12 voltin pinniä, mikä tarkottaisi teoriassa maksimissaan 612 – 684 watin tehoa. Seasonicin adapterikaapelin paketoinnin mukaan sen kanssa on suositeltavaa käyttää vähintään 850 watin virtalähdettä.

HardwareLuxx-sivuston Andreas Schilling raportoi saaneensa Seasonicin adapterin jo käsiinsä ja vahvistaa adapterista löytyvän kuusi 12-voltin pinniä, neljä maata ja kaksi sense-pinniä. Schillingin mukaan hänen tietojensa pohjalta liitintä on tarkoitus käyttää vain Founders Edition -näytönohjaimissa ja AIB-valmistajien omat mallit luottaisivat tuttuihin PCIe-lisävirtaliittimiin, mutta asiasta ei ole vielä täyttä varmuutta.

Lähteet: HXL @ Twitter, Andrea Schilling @ Twitter, HardwareLuxx

This site uses XenWord.
;