
Suomen suurimmat teleoperaattorit DNA, Elisa ja Telia ovat avanneet omat 5G-verkkonsa kaupalliseen käyttöön, kun kun valtioneuvoston myöntämät verkkotoimiluvat astuivat voimaan vuoden vaihteessa. Kaikilla kolmella operaattorilla tilanne on toistaiseksi sama – 5G-verkkoa hyödynnetään alkuvaiheessa lähinnä palvelujen kehittämisessä sekä yrityasiakkaiden kanssa. Kuluttajille 5G-verkko avautuu kunhan päätelaitteet tulevat saataville myöhemmin tämän vuoden aikana.
Operaattoreista DNA on avannut 5G-verkkonsa toistaiseksi vain Helsingissä ja lisäksi Vantaalla on käynnissä pientalojen kiinteän 5G-yhteyden (Fixed Wireless Access) käyttöpilotti. DNA aikoo laajentaa verkkoaan kuluttajapäätelaitteiden yleistyessä markkinoilla. DNA haluaa valmistaa, että verkon käyttökokemus täyttää kaikki ennakko-odotukset, ennen kuin se avataan kuluttajille. Täten yritys odottaa laadukkaiden päätelaitteiden saapumista markkinoille ennen kuin tuo 5G-liittymiä ja palveluja kuluttajien saataville.
Elisalla on puolestaan 5G-verkkoja avattuna Helsingissä, Tampereella, Turussa sekä Jyväskylässä ja ne kaikki ovat nyt hyödynnettävissä kaupallisiin tarkoituksiin. Alkuvaiheessa 5G-verkon kaupallinen käyttö keskittyy yritys- ja tutkimuskäyttöön. Kuluvan vuoden aikana Elisa jatkaa 5G-verkkonsa rakentamista uusiin kaupunkeihin. Elisan mobiiliteknologiajohtaja Eetu Prieurin mukaan 5G-verkkoa pääsee kokeilemaan heti, kun 5G-päätelaitteet saapuvat markkinoille kuluvan vuoden aikana.
Telian 5G-verkko on toteutettu yhdessä Nokian kanssa Telian mukaan 5G-verkon rakentaminen ja käyttöönotto jatkuu alkuvuodesta erityisesti yritysasiakkaiden kanssa suunniteltavien 5G-hankkeiden muodossa. Kilpailijoidensa tapaan Telia lupaa verkon avautuvan kuluttajille 5G-päätelaitteiden myynnin käynnistyessä. Telian 5G-verkkoja löytyy tällä hetkellä pääkaupunkiseudulta mm. Töölöstä, Messukeskuksesta, Vallilasta ja Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja Oulusta Oritkari-Nuottasaaren teollisuusalueelta. Telialle on käynnissä 5G:tä hyödyntäviä pilottihankkeita mm. Finavian, Postin, Deleten ja RD Velhon kanssa.
Kuva: DNA
Peittoalueet ovat kuitenkin edelleen todella pieniä, kun katsoo vaikka Elisan kuuluvuuskarttaa.
Itse asun 5km päässä keskustasta eikä 5G yllä tänne asti. Sama tilanne näyttää olevan myös edellisessä osoitteessa toisessa kaupungissa, vaikka asunnolta keskustaan vain reilu 3km.
Taitaa olla vain Elisalla taktiikkana spämmätä uutisia joka kylälle erikseen, viimeisin tiedote Telialta uusista 5G alueista on tammikuulta ja DNA:lta viime kuun puolelta vaikka varmaan kaikki kyllä rakentavat verkkoja koko ajan. Tietysti voi olla että käyttöönottoa on porrastettu eri tavalla yms.
Pointtina siis että Elisa on ainut joka on tämän kuun puolella aiheesta uutisoinut.
Pyrin lisäilemään aina kun operaattorit noista tiedottavat ja pistää silmään. Aika vähänpuoleisesti on vaan tullut DNA:lta ja Telialta tiedotteita aiheesta, joten ihan heidän aktiivisuuden puutteesta on kyse. Ei ole niin korkean prioriteetin juttu tämä, että jaksaisin lähteä noita erikseen metsästämään.
DNA näyttäisi lähinnä laajentaneen viimeaikoina verkkoaan noilla olemassaolevilla alueilla:
DNA:n 5G laajentunut Tampereella ja Tampereen seudulla | DNA
corporate.dna.fi
DNA:n 5G laajentunut Turun seudulla – matkaviestinverkkojen liikenne kasvussa | DNA
corporate.dna.fi
DNA:n 5G-yhteydet laajentuneet pääkaupunkiseudulla – matkaviestinverkkojen toimivuus varmistetaan myös poikkeusoloissa | DNA
corporate.dna.fi
Telia tainnut viimeksi tiedottaa 5G-verkoistaan näemmä joulu-tammikuussa:
Epress | Medialle | Telia yrityksenä | Telia
http://www.telia.fi
Epress | Medialle | Telia yrityksenä | Telia
http://www.telia.fi
Epress | Medialle | Telia yrityksenä | Telia
http://www.telia.fi
Epress | Medialle | Telia yrityksenä | Telia
http://www.telia.fi
DNA avasi 5G-verkon Raumalla ja laajensi Porin 5G-verkkoa | DNA
corporate.dna.fi
Elisa avaa Lapin alueen ensimmäisen 5G-verkon Kemiin – ePressi
http://www.epressi.com
DNA: Oulu, Raahe, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Pirkkala, Heinola
DNA avasi 5G-verkon Oulussa ja Raahessa | DNA
corporate.dna.fi
DNA avasi 5G-verkon Jyväskylässä | DNA
corporate.dna.fi
DNA avasi 5G-verkon Kuopiossa | DNA
corporate.dna.fi
DNA avasi 5G-verkon Lahdessa | DNA
corporate.dna.fi
DNA:n 5G rakentunut vauhdilla 20 paikkakunnalle – 5G-palvelut tarjolla nyt myös Pirkkalassa | DNA
corporate.dna.fi
DNA modernisoi Heinolan verkot ja toi 5G-palvelunsa kaupunkiin | DNA
corporate.dna.fi
Elisa: Iisalmi, Salo, Järvenpää, Hämeenlinna, Raahe, Kempele, Kajaani,
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-jo-25-paikkakunnalla-%E2%80%93-laajeni-nyt-iisalmeen/28829706632341
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-laajeni-saloon/47814720463371
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-etel%C3%A4-suomessa-laajenee-j%C3%A4rvenp%C3%A4%C3%A4h%C3%A4n/95491369018499
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-laajeni-h%C3%A4meenlinnaan/55498929280528
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-laajeni-raaheen/67770534082890
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-jo-30-paikkakunnalla-suomessa-%E2%80%93-avasi-5g-verkon-kempeleeseen-ja-laajensi-verkkoaan-oulussa/96490316735427
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-laajeni-kajaaniin/44256832455091
https://corporate.elisa.fi/uutishuone/tiedotteet/uutinen/elisan-5g-verkko-laajentunut-p%C3%A4%C3%A4kaupunkiseudulla-kymmeniin-uusiin-kaupunginosiin-/72309926275175
Telia: Littoinen, Kaarina, Naantali, Lieto, Raisio, Nokia, Ylöjärvi, Harjavalta. Lisäksi Telia avasi 5G-verkkovierailun Pohjoismaissa.
Telian 5G-verkko laajentunut Turun seudulla – ePressi
http://www.epressi.com
Kuuluvuuskartta | Verkkokartat | Verkko | Asiakastuki | Telia
sonera.mail-epr.net
Epress | Medialle | Telia yrityksenä | Telia
http://www.telia.fi
Telia Company ja Nokia strategiseen kumppanuuteen Suomen 5G-verkon rakentamiseksi – ePressi
http://www.epressi.com