Julkaisimme io-techin toisen vuoden aikana lähes 800 uutista ja yli 100 artikkelia. Listasimme suosituimmat jutut.

io-tech.fi täyttää 1. tammikuuta 2019 kaksi vuotta. Sivuston kävijämäärä kasvoi viime vuoden aikana noin 30 % ja nykyään sivustolla vierailee kuukausittain noin 300 000 uniikkia kävijää, vierailuita kertyy noin 1,5 miljoonaa ja sivulatauksia yli 10 miljoonaa. TechBBS-keskustelufoorumille on rekisteröitynyt kahdessa vuodessa yli 27 000 jäsentä.

Vuonna 2018 keskityimme ensisijaisesti sisällön ja oman tekemisen kehittämiseen. Kesäkuussa rekrytoimme mobiiliarvostelijaksi aiemmin mm. Muropakettiin älypuhelintestejä kirjoittaneen ja TechBBS:stä ”inf”-nimimerkillä tunnetun Juha Uotilan. Foorumilta tuttu Roger ”The Stilt” Tolppola kirjoitti muutaman todella asiantuntevan ja syvällisen emolevyartikkelin ja yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa. Lisäksi ensi vuonna tietotekniikka-aiheisten artikkeleiden kanssa tulee avustamaan Niko ”mehari” Wessman, joka testasi loppuvuonna Asuksen 4K UHD 144 Hz -pelinäytön ja kokeili Battlefield V -peliä GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimilla DirectX Raytracing -säteenseurannalla.

Uutisrintamalla lanseerasimme TechBBS-foorumille Uutiset lyhyesti -alueen, jossa käsitellään nopeasti lähdelinkin kera vähemmän merkittäviä tuotejulkaisuja ja tapahtumia, jotka muuten saattaisi jäädä uutisoimatta etusivulla. Uutisotsikot nostetaan io-techin etusivulle omaan nostoboksiin ja uutisaihetta voi kommentoida foorumin puolella.

Maaliskuussa aloitimme suorana Twitchissä ja YouTubessa lähetettävän io-techin viikon tekniikkakatsauksen eli podcastin, joka on kerännyt aktiivisen osallistuja ja kuuntelijakunnan. Viikottain lähetystä seuraa ja osallistuu chatin välityksellä useampi sata katsojaa ja jälkikäteen 1-2 tunnin lähetystä katsellaan noin 2000 kertaa. Videomuotoisen podcastin tekemistä jatketaan myös tänä vuonna.

io-techin luetuimmat uutiset 2018

  1. NVIDIA esitteli GeForce RTX 2080 Ti-, 2080- ja 2070-näytönohjaimet
  2. Intelin prosessoreista löytynyt bugi vaatii suorituskykyyn vaikuttavan käyttöjärjestelmätason päivityksen
  3. NVIDIA GeForce RTX 2080 & 2080 TI: Tämä tiedetään ennakkoon
  4. Telia tuo ensimmäisenä operaattorina Suomessa eSIM-tuen kuluttajien saataville
  5. Huawei julkisti suorituskykyisen Kirin 980 -järjestelmäpiirinsä
  6. Iso pula näytönohjaimista ja hinnat nousussa
  7. AMD julkaisi oman tiedotteensa koskien Meltdown- ja Spectre-tietoturvauhkia
  8. GRC:n InSpectre kertoo onko Windows-kokoonpano suojattu Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksilta
  9. Ensimmäiset suorituskykylukemat GeForce RTX 2080 Ti -näytönohjaimella julki
  10. Jimm’s PC-Store on myyty saksalaiselle Caseking-verkkokaupalle

Uutisaiheissa vuoden 2018 alussa kiinnosti Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuudet ja syksyllä GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimien julkaisu. Suomiaiheista luetuimmat olivat Telian eSIM-tuki ja Jimm’s PC-Storen myynti saksalaiselle Caseking-verkkokaupalle.

 

io-techin luetuimmat artikkelit 2018

  1. Testissä Nokia 7 Plus
  2. DDR4-muistinopeus & Ryzen 2:n suorituskyky
  3. Testissä AMD Ryzen 7 2700X & Ryzen 5 2600X (Pinnacle Ridge)
  4. Testissä Samsung Galaxy S9 ja S9+
  5. Testissä Nokia 8 Sirocco
  6. Testissä MSI GeForce RTX 2080 Gaming X Trio (TU104)
  7. Testissä AMD Ryzen 5 2400G & Ryzen 3 2200G (Raven Ridge)
  8. Testissä Huawei P20 Pro
  9. Kokeiltua: Huawei P Smart
  10. Testissä OnePlus 6

Artikkelipuolella io-techin ylivoimaisesti luetuin artikkeli oli Nokia 7 Plus -testi. Muutenkin Nokia-puhelimien testit kiinnostivat yleisesti ottaen hyvin ja listalta löytyy myös Samsungin ja Huawein lippulaivamallit. Edullisemman hintaluokan puhelimista luetuimpien listalle nousi Huawei P Smart. Tietotekniikkapuolella luetuimpien artikkeleiden listalle nousivat 2. sukupolven Ryzen ja GeForce RTX 2080.

io-techin toimitus toivottaa lukijoille hyvää uutta vuotta 2019!

This site uses XenWord.
;