
Blass järjesti ensin Twitterissä äänestyksen, kiinnostaako ketään kuva OnePlussan seuraavasta puhelimesta. Yli 5000 seuraajaa äänesti 80-prosenttisesti kyllä ja Blass palkitsi kiinnostuneet twiittaamalla kuvan laitteesta.
Kuva on otettu laitteen takapuolelta yläviistosta ja näyttää alapäädystä löytyvän Type C -mallisen USB-liittimen ja 3,5 mm:n kuulokeliitännän. Kuvassa näkyy myös sormenjälkilukija, jonka yläpuolella on salama ja osa kaksoiskamerasta. Laitteen takakuoren pinnoite näyttää nahalta tai puulta tai niitä mukailevalta materiaalilta tai suojukselta.
Uusi vuotokuva mukailee viime kuussa Kiinasta vuotaneita kuvia, joissa kiiltäväpintainen laite esiintyi etu- ja takapuolelta kuvattuna. Tuolloin kuvissa näkyi lähes koko etupuolen täyttävä näyttö, jonka yläosassa oli pieni lovi etukameralle, kaiuttimelle ja muille antureille.
Lähde: Twitter
Toivottavasti kuluttajat lopettais näitten ”loviluurien” ostamisen jotta loppuis tää paska muoti ja alotettais suunittelee oikeesti puhelimia sensijasta että kisataan kuka kopioi parhaiten.
Osta sitten Applea. Se menee edeltä ja muut kopioi perässä minkä kerkee.
Tekeekö StyleSwap kuoret paluun? Ehkei kuitenkaan mutta harvinaisen tyylikäs on tuo takakuoren pinnoite. Tästä voidaan varmaankin päätellä jo, että OP6:ssa ei ole sormenjälkitunnistinta näytön alla. Ellei sitten OnePlus tee kuten Huawei (PORSCHE DESIGN HUAWEI Mate RS | Android Phones | HUAWEI Global).
Apple kopioi loven Essential Phonesta 😉
On kyllä kätevä tuo sormenjälkilukijan sijainti, tulee varmasti räplättyä kameran linssi sumeaksi.
Samaa mieltä. Itsellä oneplus 5 ja sormenjälkilukija on mielestäni siinä optimaalisessa paikassa. Työpuhelimessa juurikin takapuolella sijaitseva ei kyllä omasta mielestä ole mitenkään toimiva. Siinä takana sijaitsevan lukijan kanssa käden asentoa joutuu vaihtamaan lukituksen avaamisen jälkeen, edessä sijaitsevassa ei ole omassa kädessä sitä ongelmaa ja käyttö on huomattavasti vaivattomampaa.
Suojakuoren kanssa tuo löytyy kyllä helpommin, mitä kameran linssi. Sen verran koholla kuitenkin. 🙂
Saattaa olla ihan dbrandin skini takakuoren päällä. Huhuttu on, että takaosa olisi lasia.
Takakansi selvästi lasia. Tuo uusi kuva vaan hämää kun siinä on joku skini vetäisty päälle. Liekö sitten tulisi julkkarissa pari vaihtoehtoa mukana.
Itse en perusta noista lasisista takaosista. Kuorien kanssa siitä ei ole edes iloa silmille ja ilman kuoria on rikki ensimmäisen ”hups” pudotuksen jälkeen. Ystävillä on aika paljon samsungin kapuloita joista takaosa on ikävästi halki. Omien huomioiden mukaan keskimäärin 7:llä käyttäjällä 10:stä, jompikumpi tai molemmat on halki
Sinänsä olisi hienoa, jos tulisi hyvin toteutettu versio vaihdettavista takakuorista. Itseä ei oikeen lasiset eikä metalliset takakannet innosta. Metalli kylmä ja liukas, lasinen liukas ja herkkä hajoamaan.
Eli takakansi olisi jotain tyyliin millin paksu paikalleen jämäkästi napsautettava levy, jota saisi nahkaisena, metallisena, lasiseja, puisena, kumisena jne.
Tuskin tällaista kuitenkaan tulee, varsinkaan hyvin toteutettuna.
Niin varmaan. Mikä ihmeen Essential phone kukaan kuullukkaan.
Kaikki puhelinmaailmaa edes etäisesti seuraavat ovat varmasti kuulleet Essential Phonesta vaikkei se myyntimenestys ollutkaan Andy Rubinin kapeareunaisella näytöllä varustettu The Essential Phone julki – io-tech.fi
Myös Sharp Aquos S2:ssa taisi olla näyttölovi ennen iPhone X:ää.