Jo aiemmin varmistettujen tietojen mukaan kaikki kolme perustuvat samaan Asmedian Promontory 21 -piiriin, mutta X670(E)-emolevyissä niitä on kaksin kappalein.

AMD tulee julkaisemaan Zen 4 -arkkitehtuuriin perustuvat Raphael-prosessorit vielä tämän vuoden aikana. Uudet prosessorit sopivat uuteen AM5-prosessorikantaan ja vaativat sen myötä uudet emolevyt sekä DDR5-muistit.

Luotettavan maineen omaava tekniikka-alan sivusto lipsautti tänään julki uutisen, jossa se varmisti AMD:n julkaisevan X670E-, X670- ja B650-piirisarjat ensi viikolla käynnistyvillä Computex 2022 -messuilla. Uutinen jätti auki kuitenkin viime hetken muutosmahdollisuudet aikatauluihin ja esiteltäviin piirisarjoihin. Artikkeli on jo poistettu linjoilta, mutta olemme varmistaneet itsenäisesti sen olleen eilisen aikana kaikkien luettavissa.

Tom’s Hardwaren jo aiemmin varmistamien tietojen mukaan sekä B650- että X670(E)-piirisarjat tulevat perustumaan samaan Asmedian suunnittelemaan Promontory 21 -siruun. B650-piirisarjoissa niitä on yksi ja X670(E)-piirisarjoissa kaksi. Käytännössä piirisarjat erottaa toisistaan siis vain tuettujen liitinten määrät.

Tänään julki lipsahtaneen uutisen mukaan X670- ja X670E-piirisarjat puolestaan erottaa toisistaan vaatimuksista emolevyille. X670E-emolevyissä sekä näytönohjaimen että prosessoriin kytkettyjen M.2-liitinten on tuettava PCI Express 5.0 -standardia, kun X670-emolevyissä PCIe 4.0 tuki riittää.

Lähde: VideoCardz

This site uses XenWord.
;