
NVIDIA jatkaa GeForce RTX 30 -sarjan laajentamista edullisempiin malleihin ja nyt vuorossa on ylempään keskiluokkaan sijoittuva ja 1440p-pelaamiseen suunnattu 3060 Ti -malli. Käytössä on sama GA104-grafiikkapiiri kuin 3070:ssä, mutta sen laskentayksiköitä on karsittu pois käytöstä entistä enemmän ja kellotaajuutta laskettu. Muistiväylä on edelleen 256-bittinen ja sen jatkeena on kahdeksan gigatavua GDDR6-näyttömuistia.
Suositushinta GeForce RTX 3060 Ti:lle on Suomessa 429 euroa eli se on 100 euroa edullisempi kuin GeForce RTX 3070. Valitettavasti Founders Edition -malli ei tule myyntiin yhtiön omassa Suomen verkkokaupassa, vaan ainoastaan näytönohjainvalmistajien mallit jälleenmyyjien kautta.
io-techin omien tietojen mukaan 3060 Ti:n saatavuus tulee olemaan julkaisun yhteydessä Suomessa eri jälleenmyyjillä ainakin satoja kappaleita ja lähiaikoina lisää on tulossa ainakin muutamia satoja kappaleita. Todellinen jälleenmyyjien hintataso tulee kuitenkin olemaan 429 euron suositushinnan sijaan saatavuudesta riippuen noin 450 eurosta ylöspäin ja jos tavaraa löytyy hyllystä 500 eurosta ylöspäin.
GeForce RTX 3060 Ti -testitulokset saa julkaista tänään 1. joulukuuta ja myyntiin näytönohjaimet saapuvat huomenna 2. joulukuuta klo 16. Tutustumme tässä artikkelissa NVIDIAn omaan 3060 Ti Founders Edition -malliin ja suorituskykytestit on ajettu 3840×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. Mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.
io-techin aiemmin julkaisemat GeForce RTX 30 -artikkelit:
- Katsaus NVIDIAn Ampere-arkkitehtuuriin ja ominaisuuksiin
- Testissä NVIDIA GeForce RTX 3080 Founders Edition
- Testissä GeForce RTX 3090
- Testissä NVIDIA GeForce RTX 3070 Founders Edition
3060 Ti Founders Edition on ulkoisesti täysin identtinen kuin 3070, ainoastaan metallikehyksen väri on vaihtunut tumman harmaasta hopeksi. Näytönohjain on siis kahden korttipaikan korkuinen, 24,2 cm pitkä, varustettu kahdella 85 mm:n tuulettimella. Vasemmanpuoleinen imee ilmaa näytönohjaimen etuosasta ja puhaltaa lämpimän ilman kotelosta ulos näyttöliittimien yläpuolelta. Oikeanpuoleinen tuuletin puhaltaa ilmaa näytönohjaimen ja lämpöputkien läpi ja kotelotuulettimien on tarkoitus puhaltaa lämmin ilma ulos kotelosta. Päädyn GeForce RTX -logoteksti ei ole valitettavasti valaistu.
Founders Editionissa on käytössä 12-pinninen lisävirtaliitin ja mukana toimitetaan adapteri yhteen 8-pinniseen PCI Express -lisävirtaliittimeen. GeForce RTX 3060 Ti:n TDP-arvo on 200 wattia eli 20 wattia alhaisempi kuin GeForce RTX 3070:llä ja 50 wattia alhaisempi kuin 2080 Superilla.
Näytönohjain on varustettu yhdellä HDMI 2.1 -liittimellä ja kolmella DisplayPort 1.4a -liittimellä.
GeForce RTX 3060 Ti:ssä on käytössä laskentayksiköiltään 3070:tä enemmän karsittu GA104-grafiikkapiiri. Karsittuna on yhteensä 10/48 SM- eli Streaming Multiprocessor -yksikköä.
Aktiivisena käytössä on 38 SM-yksikköä, 4864 CUDA-ydintä, 152 teksturointiyksikköä, 152 tensoriydintä, 38 RT-ydintä ja 80 ROP-yksikköä. Samsungin 8 nanometrin prosessilla valmistettava grafiikkapiiri rakentuu 17,4 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on 392 neliömillimetriä.
Muistiväylä on 256-bittinen ja sen jatkeena on kahdeksan gigatavua 14 Gbps:n nopeudella toimivaa GDDR6-muistia, jonka myötä muistikaistaa on käytettävissä 448 Gt/s. GeForce RTX 3060 Ti on parhaimmillaan 1440p-resoluutiolla, jolla kahdeksan gigatavun muistimäärä tuskin tulee ongelma nykypeleissä tai lähitulevaisuudessa.
NVIDIAn Founders Editionissa GA104-grafiikkapiiri toimii 1410 MHz:n perustaajuudella ja 3D-rasituksessa 1665 MHz:n Boost-taajuudella. GDDR6-muistit toimivat 14 Gbps nopeudella, jonka GPU-Z ilmoittaa 1750 MHz:n kellotaajuutena.
Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa 4k-resoluutiolla keskimäärin noin 1875 MHz. Grafiikkapiirin lämpötila nousi 10 minuutissa 72 asteeseen ja tuulettimen kierrosnopeus 48 %:iin eli noin 1700 RPM:ään. Tuulettimet alkoivat pyöriä vasta, kun grafiikkapiirin lämpötila nousi 57 asteeseen.
GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimilla grafiikkapiirin kellotaajuus on hyvin tiiviisti sidoksissa käytettävään näyttöresoluutioon. Full HD -resoluutiolla grafiikkapiirin kellotaajuus oli noin 1950-1965 MHz ja 1440p-resoluutiolla 1935 MHz.
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä GeForce RTX 3060 Ti -näytönohjainta verrattiin ensisijaisesti edellisen sukupolven GeForce RTX 2080 Superiin, jonka hintataso on ollut noin 700-900 euroa. Toissijaisena vertailukohtana on edellisen sukupolven 2060 Super, joka on ollut myynnissä reiluun 400 euron hintaan.
Hintataso Suomessa 2.12.2020
- Radeon RX 5700 XT: alkaen 430 €
- GeForce RTX 3060 Ti: alkaen 499 € (?)
- GeForce RTX 3070: alkaen 590 €
- Radeon RX 6800: alkaen 725€
- Radeon RX 6800 XT: alkaen 849 €
- GeForce RTX 3080: alkaen 800 €
- GeForce RTX 3090 alkaen 1595 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi NZXT:n Kraken Z63 AIO -nestekierrolla jäähdytetty AMD:n 12-ytiminen Ryzen 9 5900X -prosessori asennettuna Asuksen ROG Crosshair VII Hero -emolevylle ja 32 gigatavua DDR4-3600-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Corsairin 2 teratavun MP600 M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- AMD Ryzen 9 5900X (12/24 ydintä/säiettä, boost 4,8 GHz)
- Asus ROG Crosshair VIII Hero Wi-Fi (AMD X570)
- 32 Gt Corsair Dominator Platinum RGB 3600 MHz (16-18-18-36)
- Corsair MP600 2 Tt M.2 SSD (PCI Express 4.0)
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- NZXT Kraken Z63 AIO -nestekierto
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja jätetään huomioimatta. Kyseessä on tarkemmin ottaen 1. persentiili, kun ruutujen renderöintiajat on muutettu ruudunpäivitysnopeudeksi eli ruutua sekunnissa (FPS, Frame Per Second) ja järjestetty paremmuusjärjestykseen. Tavoitteena on jättää huomioimatta muutama yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu, joka on mahdollisesti poikkeustapaus.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla
Battlefield V:ssä 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 8 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Shadow of the Tomb Raiderissa 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 4 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
F1 2020:ssä 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 5 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Doom Eternalissa 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 7 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Dirt 5:ssä 4k-resoluutiolla 2080 Super oli 2 % suorituskykyisempi kuin 3060 Ti.
3DMark TimeSpy Extremessä 4k-resoluutiolla RTX 3060 Ti:n grafiikkatulos oli 4 % parempi kuin 2080 Superilla.
Watch Dogs: Legion -pelissä ajettiin Benchmark läpi ja 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 13 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super
Flight Simulator 2020 -peli päivittyi ennen 3060 Ti -testejä, eikä vanhat tulokset olleet enää vertailukelpoisia. 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 4 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Assassin’s Creed Valhalla -peli päivittyi ennen 3060 Ti -testejä, eikä vanhat tulokset olleet enää vertailukelpoisia. 4k-resoluutiolla 3060 Ti oli 5 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla
Battlefield V:ssä 1440p-resoluutiolla 3060 Ti oli 8 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Tomb Raiderissa 1440p-resoluutiolla 3060 Ti oli 3 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
F1 2020:ssä 1440p-resoluutiolla 3060 Ti oli 6 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Doom Eternalissa 1440p-resoluutiolla 3060 Ti oli 4 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Dirt 5:ssä 1440p-resoluutiolla 2080 Super oli 4 % suorituskykyisempi kuin 3060 Ti.
Flight Simulator 2020:ssä 1440p-resoluutiolla 3060 Ti ja 2080 Super olivat tasoissa.
Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla
Battlefield V:ssä 1080p-resoluutiolla 3060 Ti oli 9 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Tomb Raiderissa 1080p-resoluutiolla 3060 Ti oli 4 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
F1 2020:ssä 1080p-resoluutiolla 3060 Ti oli 7 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Doom Eternalissa 1080p-resoluutiolla 3060 Ti oli 7 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Dirt 5:ssä 1080p-resoluutiolla 2080 Super oli 5 % suorituskykyisempi kuin 3060 Ti.
Flight Simulator 2020:ssä 1080p-resoluutiolla 3060 Ti oli 4 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
DirectX Raytracing -suorituskyky (säteenseuranta)
3DMarkin uudessa pelkästään säteenseurantaa käyttävässä DXR-testissä GeForce RTX 30 -sarjan näytönohjaimet ovat selvästi uusia Radeoneita suorituskykyisempiä. 3060 Ti:n ruudunpäivitysnopeus oli samalla tasolla Radeon RX 6800 XT:n kanssa ja 23 % parempi kuin 2080 Superilla.
Säteenseurantaa hyödyntävässä 3DMark Port Royal -testissä 3060 Ti ja 2080 Super olivat käytännössä tasoissa ja molemmat jäivät RX 6800:n taakse.
Controlissa säteenseuranta päällä RTX 3060 Ti oli resoluutiosta riippuen 10-15 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla.
NVIDIAn GeForce RTX 3060 Ti:llä kokoonpanon tehonkulutus oli 380 wattia eli 32 wattia alhaisempi kuin 2080 Superilla.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin GPU-Z-ohjelman avulla ja 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla.
NVIDIAn omalla RTX 3060 Founders Editionilla GA104-grafiikkapiirin lämpötila oli 72 astetta eli 4 astetta alhaisempi kuin 2080 Superilla.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä 4k-resoluutiolla. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Founders Editionilla tuulettimet pyörivät täydessä rasituksessa 1700 RPM:n kierrosnopeudella ja kokoonpanon melutasoksi mitattiin 36,5 desibeliä. Melutaso oli korvakuulolla miellyttävän hiljainen ja samalla tasolla 3070:n kanssa ja hieman hiljaisempi kuin 3080- ja 3090-malleilla.
Näytönohjaimille tyypillistä virransyötön ja kelojen sirinää oli kuultavissa hyvin minimaalisesti.
Ylikellotustestit
Ylikellotustestissä GeForce RTX 3060 Ti Founders Edition oli asennettuna suljetun Cooler Master Cosmos C700P -kotelon sisälle. Power- ja Temp Target- eli tehonkulutuksen ja lämpötilan ylärajat nostettiin maksimiin eli 110 %:iin ja 90 asteeseen. Tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.
GeForce RTX 3060 Ti Founders Editionin Power Limit on vakiona 200 wattia ja 10 % korotus maksimiin tarkoittaa 220 wattia.
Näytönohjain ylikellottui GA104-grafiikkapiirin osalta +125 MHz eli 1790 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus 3D-rasituksessa oli 4k-resoluutiolla noin 1965-2010 MHz. Samsungin GDDR6-muistit venyivät vakaasti ilman ongelmia +1250 MHz eli 16,5 Gbps:n nopeudelle (2063 MHz).
Grafiikkapiirin lämpötila nousi ylikellotettuna kahdella asteella 74 asteeseen ja kokoonpanon tehonkulutus 380 watista noin 20 watilla 400 wattiin. Tuulettimien kierrosnopeus nousi 48 %:sta 51 %:iin (1700 -> 1840 RPM), mutta melutasoon sillä ei ollut käytännön merkitystä (36,5 -> 37 dB) ja näytönohjain oli edelleen miellyttävän hiljainen.
Ylikellotettuna GeForce RTX 3060 Ti Founders Edition oli Tomb Raiderissa noin 10 % suorituskykyisempi kuin vakiona.
Loppuyhteenveto
GeForce RTX 3060 Ti jatkaa samalla linjalla jo aiemmin syksyllä julkaistujen RTX 30 -sarjan näytönohjaimien kanssa. Suorituskykyä on tarjolla reilusti lisää verrattuna edellisen sukupolven GeForce RTX 20 -sarjaan huomattavasti edullisempaan hintaan, alhaisemmalla tehonkulutuksella, lämpötilalla ja melutasolla. io-techin testien perusteella Suomessa noin 500 euroon hinnoiteltu 3060 Ti tarjoaa pelistä ja resoluutiosta riippuen 4-9 % paremman suorituskyvyn kuin 2080 Super, joka on ollut myynnissä 700-900 euron hintaan. Controlissa DXR-säteenseuranta päällä 3060 Ti oli 10-15 % suorituskykyisempi kuin 2080 Super.
4k-pelaamiseen parhailla kuvanlaatuasetuksilla ja yli 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeudelle 3060 Ti:n suoritsukyky ei kunnolla riitä, vaan fokus on 1440p- ja 1080p-pelaamisessa. Edellisen sukupolven 2060 ja 2070 Supereihin verrattuna 3060 Ti:n suorituskyky on resoluutiosta ja pelistä riippuen keskimäärin jopa 20-40 % parempi.
NVIDIAn omalla Founders Editionilla grafiikkapiirin lämpötila oli 3D-rasituksessa 72 astetta ja tehonkuluus oli 2070 Superin tasoa. Melutaso oli lähes äänetön, joten näytönohjainvalmistajien malleilta voidaan odottaa reilun 60 asteen lämpötiloja erittäin hiljaiseen melutasoon. Ylikellotustesteissä näytönohjaimesta saatiin puristettua 10 % lisää suorituskykyä.
GeForce RTX 3060 Ti saapuu sopivasti myyntiin ennen joulua ja saatavuuttakin on odotettavissa paremmin kuin yhdenkään aiemmin tänä syksynä julkaistun uutuusnäytönohjaimen kohdalla. Hyvän säteenseurantasuorituskyvyn ansiosta kyseessä lienee oiva valinta Cyberpunk 2077 -pelin kaveriksi 1440p- ja 1080p-resoluutioille, kun rinnalle kytketään DLSS-ominaisuus auttamaan ruudunpäivitysnopeutta. Varsinainen NVIDIA vs AMD taistelu ylemmässä keskiluokassa nähdään ensi vuonna, kun AMD oletettavasti julkaisee Radeon RX 6700 -sarjan kilpailemaan 3060 Ti:n kanssa.
io-techin testilaboratioon saapui hyvissä ajoin myös Asuksen ja Gigabyten 3060 Ti -mallit, joista on luvassa piakkoin artikkeli ja video.
Ne ketkä fanittavat ilmoittavat jotain päätöntä fiktiota kuten "merkillä x vaan kaikki toimii". Kaikki ei vaan kykene asialliseen keskusteluun vaan pitää identifioitua jonkin miljardifirman tuotteisiin.
Innolla tai oikeammin kauhulla odotan miten paljon cyberpunk2077 kyykyttä cpu:ta. Ehkä säteenseuranta siirrtää kuorman gpu rajotteiseksi tai ehkä loppuu cpu kesken. Ei tiedä vielä.
Muuten tuo se vain toimii kommentti Nvidiasta on täyttä paskaa. Esimerkiksi tuolla GTX 970 vaati aika paljon leikkimistä eri liitäntöjen kanssa että löyty oikean combo että sai kuvan näkymään kaikilla kolmella näytöllä.
Myöskin DP:n ei tahtoneet GTX 970 eikä GTX 980 ti:lla syöttää kuvaa kun DVI tai HDMI oli myös kytketty. Kun taas AMD korteilla sai laittaa kaapelit aivat miten halusi niin kuvan tuli jokaiseen näyttöön eli se vaan toimi.
GTX 980 ti uudempaa Nvidiaa en omistakkaan kun sen jälkeen niiden hinta/laatu suhde meni aivan perseelleen joten pitäkööt korttinsa.
Itse olen innolla odottanut että Intel toisi huhutut korttinsa, mutta eipä ole vielä näkynyt
Olisi hienoa kun olisi taas markkinoilla kolme valmistajaa ja Nvidian ylivalta pitää saada ajettu alas että loppuu niiden kaikki perseily mitä ovat viimeiset 15 vuotta harrastaneet (kuten viimeksi GPP NVIDIA Ends GeForce Partner Program).
Harmi muuten että PC puolelle PowerVR ei tee enää GPU piirejä vaan ovat keskittyneet vain puhelin/tabletti hommiin, kun löytyy hyllystä yks PowerVR:n Kyro 2 64Mb kortti (jolla oli/on niitä "oikeita" ajuri ongelmia kuin muille jakaa).
Ja sorry offtopic keskustelu.
Kohteliaasti aloitettu offtopic-vastaus teilläpäin ihan ensimmäisesssä lauseessa "…täyttä paskaa."
Sitä oppii iän myötä jottei Pe-iltaisin kannata aina painaa sitä Lähetä-nappulaa.
…mutta itse aiheeseen jatkaakseni.
nVidia on täällä toiminut käytännössä ongelmitta 2013 lähtien. Tiedän jotta erikoisemmissa tilanteissa on ollut heilläkin ongelmia, en ole onneksi itse törmännyt. Jos jollain tulee ongelmia, niin aina paljon varmemmin amd’llä
Intelin paluuta tai oikeamminkin liki "ensiyrittämää" käyttökelpoisten erilliskorttien puolella odotan itsekin mielenkiinnolla! Heillä olisi ainakin budjettia tehdä vaikka mitä, mutta GPU-puolen hintakilpailu epäilyttää. Intelin tapanahan ei ole koskea heikko-katteisiin tuotteisiin, joita GPU’t ovat varsinkin jos niitä ei voi valmistaa _itse_ paremmalla prosessilla. Siksen vieläkään usko jotta Intel aikoo/haluaa tehdä mitään GPU-puolella jos se ei suoranaisesti edistä samalla heidän CPU-liiketoimintaansa.
Miksi Intel tuhlaisi vähää tuotantokapasiteettiaan GPU-puoleen jos se ei näytä riittävän edes CPU-tuotantoon?
Vahva epäilys jälleen kerran jottei Intel suorita eikä heitä edes kiinnosta – koskei edes likimain käyttö/testikelpoisia kortteja ole vieläkään näkynyt mailla halmeilla
On tää nyt jumalauta kun -60 sarjalaisia myydään 450+ eurolla, aikanaan tuolla sai -70 mallista premium-mallia. Ja en tarvi muistutusta inflaatioista tai muista.
Köyhälle mikä tahansa kallista. Kannattaa ennemmin tuijottaa kortin suorituskykyä kun mallinumeroita.
Hienosti argumentoitu. Jostain kumman syystä nää hinnat ei ole vaan sitä luokkaa missä oltiin vielä 1060:n aikana jolloin 300e:llä sai hyvän pelikortin.
300e saa hyvän kortin kun 3050 tulee.
Hulluksi ovat menneet ajat jos -50 kortista pitää maksaa 300eur
Joskin sellainen kutina perseessä että tässä käy kuten viime sukupolvessa, eli nyt tulee vielä 3060, ja sitä alemmat tulevat GTX-mallistoon.
Mut ota nyt huomioon että aiemmin ei ole ollut -90 -korttia. Kaikki siis putoo "pykälällä" jos vanhempaan generaatioon vertaa, tämä 3060 Ti on siis oikeestaan jo -50 Ti
Aikakone tulille ja 590 & 690 testipenkkiin
Njoo, mutta tuo 3090 nyt on vaan "kuluttajakortiksi" naamioitu Titan.
Ainiin Titan, unohtui täysin. Menee sittenkin tasan noi numerot..
Ostin kyllä ihan pelailuun 3090 ja hyvin toimii. Se mitä varten titan on/oli ei liikuta.
Juujuu, nyt vaan ei tullut Titania vaan lippulaiva-pelikortti samaan segmenttiin. Pointin tajunnet kuitenkin
3060ti on 2080super tasoa peleissä. Asiaa voi katsoa, että sai 2080super tasoisen kortin halvemmalla tai 3060ti tasoisen kortin kalliimmalla. Ikävä kyllä nykyään ei enää valmistusprosessit pudota tuotteiden hintoja samalla tahdilla kuin ennen. Pikemminkin tuodaan entistä isompia piirejä kalliimmilla valmistusprosesseilla ja paremmilla jäähyillä.
Mut tässä covid19 tilanteessa hinnat on mitä on. ovh:lla ei saa kuin ihan äärimmäisen isolla tuurilla ja silloinkin vain suomen ulkopuolelta.
Voi myös miettiä asiaa niin, että 1080ti on 3.5v vanha tuote, tai se piiri oikeasti 4v wanha. 4v aikana hädintuskin on suorituskyky tuplaantunut perinteisissä peleissä. Vaikka nyt sijottaisi enemmän korttiin niin ehkä seuraavan 4v päästä se wanha kortti vs. uusi kortti on suorituskyvyssä 30fps vs. 60fps. Satsaa sopivaan korttiin niin sen elinikä on huomattavan pitkä eikä tarvi joka toinen vuosi päivitellä.
Joo ja GT 1030 on GTX 480 tasoa. Tavallaan on ok verrata aiemman sukupolven lippulaivaan mutta mielestäni se ei siltikään saa oikeuttaa korkea(hko)a hintaa, tai ainakaan sen puolustamista.
Tai no vittuako tämä ole mun ongelma, ikänäni en ole yli 200eur maksanut yksittäisestä näyttiksestä niin köyhänähän minä täällä huutelen. Poistun takavasemmalle, jatkakaa..
Joo ja RT-ytimet ja tensori-ytimetkään ei varmaan ole ihan ilmaisia. Tosin 2000-sarjalaiset taisi maksaa enemmänkin noiden suunnittelu/kehityskustannuksia kuin itse korttien paljon kalliimpia valmistuskustannuksia. Mutta joo tosi on, että kalliimpia varmasti valmistaa. Ja eipä tuo RTX 3060ti ei ole tehoiltaan klassinen Nvidian 60-sarjalainen eli 1080p -kortti, vaan aika kova 1440p -kortti. Saa nähdä tuleeko sieltä uusi GTX-sarja, vai esim. ”RTX 3050” sitten ensi vuoden puolella.
Kohat lähtee mun ser koneesta 100€ hinnalla kaverille rtx2080 kyllä se nyt on niin, että käytetty on ainoa budjettiluokka valitettavasti. Tuskin amd korjaa asiaa hetkeen, kun heilläkin dollarit kiiltää silmissä….
AMD heitti hyvän kortin pitkästä aikaa highend luokkaan niin kärsivät rahastaa sielläkin, tuli itellekin yllätyksenä 6800 (XT):n suorituskyky kun tottunut pitämään viime vuosina altavastaajana.
Jep ainoa yllätys oli, että lähtivät kalliimmalle tielle, kun nvidia. Mielenkiinnolla odotan 6900xt hintoja siellä saattaa tulla uusi hintaennätys!
Budjettipelaajilla on täysi oikeus kritisoida hintoja. Sen sijaan RTX 3090 omistajien kommentit hintakeskustelussa aiheuttaa joka kerta naurunpurskahduksia. Vähän sama kuin joku Ferrarin omistaja menee Nissan ja Skoda -omistajien hintakeskusteluun heittämään jotain duunari/köyhä -kommenttia ”Pörssiyhtiön tehtävä on tehdä voittoa” -kommentit myös yleisiä näissä keskusteluissa. Mun mielestä kansalaisilla ei ole velvollisuutta ottaa kapitalismilta *PIIP*, mutta oikeus siihenkin toki on.
No ei pidä kyllä paikkaansa. GTX 1650 supereita saa uutena jopa Suomesta alle kahdensadan, joten kyllä budjettipelaajille on tarjolla myös uusia vaihtoehtoja. Säteenseurantaa ei ole tarjolla toistaiseksi, mutta 1080p 60fps -pelaajat sen varmaan hyväksyy.
Voi olla, että saa mutta tuo on silti vanhaa rautaa ja parempaa saa varmasti käytettynä sillai, että takuuta vielä jäljellä. Odottaa sopivaa myynti-ilmoitusta ja hyökkää kimppuun heti, kun 4xxx sarja tulee lähtee mun 3090 vaihtoon ja jos joku kaveri ei huoli se menee poistohinnalla vaikka täällä.
Lainaan vähän hervottomasti lisäten detaljeja pascal vs. turing vs ampere. Turingit varmaan maksoivat enemmän isompien piirien ja kilpailutilanteen takia verrattuna pascaliin. Super mallit korjasivat hintaa, kun tuli hintakilpailua. fe mallien jäähyt myös paranivat tuossa välissä oleellisesti. 1080ti fe:ssa olisi surullisen äänekäs ja ei niin tehokas blower, joka lienee ollut suhteellisen halpa.
Valmistusprosessihan ei pascal-turing välissä merkittävästi muuttunut, jos uskoo, että tsmc 12nm on hieman säädetty 16nm. 1080ti 16nm tsmc:n prosessilla 471mm ja 2080ti 12nm tsmc prosessilla 754mm, jos en ihan väärin googlettanut. Samsungin 8nm hinta on kai mysteeri versus tsmc 12/16 tai tsmc 7nm. Vois olettaa, että samsung on halvempi, kun se on yksinkertaisempi prosessi valmistaa piirejä versus tsmc 7nm.
Menee kyllä jo pahasti OT:ksi mutta tälläiset on aina aivan naurettavia perusteluita yhtään mihinkään suuntaan. RTX 2060 läppärissä ja yritti saada toimimaan RTX voicea, niin kaatui teamssia ja kaatui videot joutui useaan kertaan boottailemaan konetta ja säätämään, että sai kaiken edes jotenkin toimimaan. Nvidian johonkin omaan softaan pitäisi työläppärille alkaa tekemään tunnuksia, että sinne pääsee edes sisälle. Ei nämä ole todellakaan mitään "aina toimii, koska minä" juttuja. Molemmilla puolilla on omia ongelmiansa mitkä sitten riippuu täysin subjektiivisesta kokemuksesta, mutta joita ei pidä yleistää koskemaan kaikkia. Nämä väitteet, että nvidia vaan toimii yms. on ihan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet, että AMD:n ajurit on paskaa. Muuttujia on PC:ssä aina niin paljon ja ohjelmia, erilaisia kokoonpanoja yms. on niin tuhottomasti, että kaikkea ei aina vain voi saada kummankaan valmistajan korteilla. Keskimäärin molemmat silti toimii sen 99.9% ajasta kuin junan vessat. Sinun, minun tai jonkun muun subjektiivinen kokemus on yhtä validi asia alkaa yleistämään, eli käytetyn vessapaperin luokkaa todisteena jostain.
Menee kyllä jo pahasti OT:ksi mutta tälläiset on aina aivan naurettavia perusteluita yhtään mihinkään suuntaan. RTX 2060 läppärissä ja yritti saada toimimaan RTX voicea, niin kaatui teamssia ja kaatui videot joutui useaan kertaan boottailemaan konetta ja säätämään, että sai kaiken edes jotenkin toimimaan. Nvidian johonkin omaan softaan pitäisi työläppärille alkaa tekemään tunnuksia, että sinne pääsee edes sisälle. Ei nämä ole todellakaan mitään "aina toimii, koska minä" juttuja. Molemmilla puolilla on omia ongelmiansa mitkä sitten riippuu täysin subjektiivisesta kokemuksesta, mutta joita ei pidä yleistää koskemaan kaikkia. Nämä väitteet, että nvidia vaan toimii yms. on ihan yhtä tuulesta temmattuja kuin väitteet, että AMD:n ajurit on paskaa. Muuttujia on PC:ssä aina niin paljon ja ohjelmia, erilaisia kokoonpanoja yms. on niin tuhottomasti, että kaikkea ei aina vain voi saada kummankaan valmistajan korteilla. Keskimäärin molemmat silti toimii sen 99.9% ajasta kuin junan vessat. Sinun, minun tai jonkun muun subjektiivinen kokemus on yhtä validi asia alkaa yleistämään, eli käytetyn vessapaperin luokkaa todisteena jostain.
Just näin. Kummankin leirin korteilla on tullut törmättyä mitä ihmeellisimpiin ongelmiin, joista kukaan muu ei ole koskaan kuullutkaan jne, ja vastaavasti kuullut muualta ongelmista joita itse ei ole todistanut ikinä.
Vaan on sekin ihan ymmärrettävää, että "valitaan" leiri vähän alitajuisestikin. Totta kai jos käy niin huono säkä että nvidialla mallista riippuen tulee aina ne ongelmat vastaan, helppo se on valita amd ja vice versa.
Täällä kans yks joka ei ole kärsinyt ajuriongelmista aikoihin. Mulla oli vielä viime vuonna Crossfirekin ja sekin toimi ongelmitta niissä peleissä jossa oli tuki. Henkilökohtaisesti pidän AMD:stä enemmän mutta hyvin tää vanha Nvidian piirikin pikseliä työntää ruudulle, joten sinänsä se ja sama kumman puljun vehje siellä ylimmässä PCIe slotissa on.
Kyllä