Lisa Sun keynote-esityksessä saadaan lisätietoja sekä Zen 2- että Navi-arkkitehtuureista, eikä Ryzen 3000 -prosessoreiden varsinainen julkaisukaan ole pois suljettu vaihtoehto aiemmin ilmoitettujen aikataulujen perusteella.

AMD:n Lisa Su piti yhden vuoden alottaneiden CES-messujen virallisista keynote-esityksistä. Nyt Taiwan External Trade Development Council (TAITRA) on ilmoittanut Sun pitävän myös Computex 2019 -messujen virallisen keynote-esityksen.

Lehdistötiedotteen mukaan Computex-messut avataan tänä vuonna ensimmäistä kertaa ennen varsinaisia messuja pidettävällä keynote-esityksellä, jossa Su tulee kertomaan omia ajatuksiaan tulevan sukupolven teknologian ihmeistä. Sun esitys tulee sisältämään muun muassa uusia tietoja yhtiön tulevista tuotteista, kuten Zen 2 -arkkitehtuuriin perustuvista Epyc- ja Ryzen 3000 -prosessoreista sekä Navi-arkkitehtuurin näytönohjaimista.

Computex-messut tullaan pitämään touko- ja kesäkuun vaihteessa 28.5 – 1.6, mikä sopisi AMD:n aiemmin ilmoittamaan Ryzen 3000 -sarjan ”vuoden puolivälin tienoilla” -julkaisuaikatauluun. Myös Navia on huhuttu kesällä julkaistavaksi, mutta todennäköisimmin varsinaiset näytönohjainjulkaisut tulevat tapahtumaan myöhemmin ja tapahtumassa saataneen niiden sijasta katsaus itse arkkitehtuurin uudistuksiin.

Lähde: Computex

This site uses XenWord.