
Huhukentällä on jo pitkään kaikunut väitteet, joiden mukaan Apple aikoisi ennemmin tai myöhemmin yhdistää macOS- ja iOS-käyttöjärjestelmät yhdeksi ja samaksi käyttöjärjestelmäksi. Nyt huhut saavat taas lisäpontta, kun Bloombergin lähteet kertovat Applen aikovan vaihtaa macOS-tietokoneidensa prosessoriarkkitehtuuria jo lähitulevaisuudessa.
Bloombergin lähteiden mukaan Applen nykyisissä suunnitelmissa puhuttaisiin uuteen prosessoriarkkitehtuuriin siirtymistä jo vuonna 2020. Lähteiden mukaan projektin nimi on Kalamata ja se on osa suurempaa hanketta saada Applen eri laitteet toimivaan entistä sujuvammin keskenään. Yhtiöllä kerrotaan olevan työn alla myös Marzipan-koodinimellinen alusta, joka mahdollistaisi iOS-sovelluten ajamisen macOS-käyttöjärjestelmällä.
Mikäli Apple tulee luopumaan Intelin prosessoreista, olisi loogisin vaihtoehto siirtyä yhtiön iOS-laitteiden tapaan itse suunniteltuihin ARM-ytimiin. Vaihdos vaatisi merkittäviä ponnisteluja käyttöjärjestelmäpuolella, mutta se ei olisi Applelle ensimmäinen kerta; yhtiö kertoi vuonna 2005 vaihtavansa IBM:n ja Freescalen PowerPC-suorittimista Intelin x86-suorittimiin lähitulevaisuudessa.
Muutos oli käytännössä valmis jo vuonna 2006, kun Apple sai julkaistua joka tuotesegmenttiin Intelin prosessorilla varustetun mallin. Viimeisen naulan Apple löi PowerPC:n arkkuun Mac-tietokoneissa vuonna 2009, jolloin se julkaisi Mac OS X -käyttöjärjestelmän Snow Leopard version vain x86-prosessoreille.
Apple on muutoinkin viime aikoina pyrkinyt enenevissä määrin omavaraisuuteen. Se esimerkiksi siirtyi Imaginationin PowerVR-grafiikkaohjaimista itse suunnittelemiinsa grafiikkaohjaimiin ja parhaillaan yhtiö kehittää omia microLED-näyttöjään.
Lähde: Bloomberg
No en tiedä käyttääkö tuo kuinka hyvin Quick Synciä. Olen katsonut tuon videon joskus tuolloin kun sen tuli, ja nyt töissä en sitä pysty katsomaan, mutta muistelen että kaikki 8 threadia oli 100% ja tuuletin huusi maksimeilla, että varmaan se nyt jotain core suorituskyvystä kertoo. Mutta kun sanot ettei "millään tasolla" mittaa prosessorin tehoa tuollainen huudattaminen, niin onko joku muu testi sitten relevantimpi?
"millään tasolla" oli ehkä väärä ilmaisu, mutta pointti oli kuitenkin että käytetään hommassa auttavaa rautatoteutusta (mikä myös vaikuttaa automaagisesti heikentävästi videon laatuun). Voisin kuvitella että luureissa niitä käytetään aina oli asetukset mitkä tahansa, joten pelkän prosessorisuorituskyvyn testaaminen videoenkoodauksella ei ole välttämättä se paras idea.
Käytännössä jos halutaan prosessorisuorituskykyä testata, pitää testin olla sellainen ettei se käytä hyväkseen mitään fixed function tms kiihdytysrautaa. Koko alustan suorituskyky on sitten toinen juttu, mutta siinä vaiheessa olisi suotavaa ottaa sitten kerralla kaikki mahdolliset temput käyttöön kaikilla alustoilla.
Itseä on nuo Applen hyvät Geekbench tulokset lähinnä ihmetyttänyt jo monta vuotta, mutta mitä muitakin testejä olen tutkinut niin suht linjassa ovat tuohon Geekbench suorituskykyyn.
Onhan Galaxy S9 Exynos piirillä Applea nopeampi tuossa videoeditoinnissa, mutta en tiedä, että mitä taikatemppuja siinä tehdään, onko sitten huonompi laatu vai reilusti parempi hardware.
Mutta no seurataan tilannetta.
iPhoneja on vaikea benchmarkata kattavasti, sillä browser based benchmarkit ovat niin riippuvaisia selaimesta / JS-enginestä, että ainoa järkevä vertailukohta on MacOS läppäri Safarilla.
Nopeasti katsottuna uusin iPad Pro, iPhone 8 ja iPhone X saavat melkein saman benchmark-tuloksen esim. speedometerissä kuin Mackbook Pro Core i7-6920HK prossulla.
Speedometer 2.0
Tämä ei pahemmin prossutehostakaan kerro.
Jotta oikeasti olisi vertailukelpoisia tuloksiat pitäisi ajaa aitoja työkuormia.
Toivottavasti joku io-tech tekee kattavan suorituskykyvertailun
Harvemmin videon purkua tehdään raa'alla CPU-väännöllä dedikoitujen rautayksiköiden sijaan…
Joten lienee yhtä hyödytön täyssynteettinen käärmeöljy… ei kun benchmarketti kuin pelihyperihkaman tyyliin nimetty GeekBench.
x264 tai x265 enkoodaus olisi se joka testaa CPU-tehoja.
Ja onhan sitä paljon "Wintel" yhteensopivuudesta vähät välittäviä raskaita käyttöjä, joihin luulisi ARMin tunkeutuneen, mikäli se raa'assa väännössä oikeasti omaa merkityksellistä etua energiatehokkuudessa x86:en.
Aika hurjaa. Toisaalta Applella on tuhannen taalan paikka käyttää järjettömiä kassavarojaan oman kehityksen käynnistämiseksi.
Kyse taitaa olla siitä, että ei ole ollut markkinoilla kysyntää tuollaiselle tuotteelle, joten ei ole kannattanut lähteä tekemään n+1 vuoden kehitystyötä saadakseen aikaan tuohon käyttöön sopivaa rautaa, varsinkin kun lopputuloksen hyvyys (saati kysyntä) ei olisi mitenkään varma. Loppuisi siinä kehitysrahat isommaltakin firmalta kesken. Ilmeisesti Apple kuitenkin uskoo saavansa aikaan tehokkaita ARM-prosessoreita, ja mobiilipuolen ARM-kehityksessä Apple on kyllä mennyt ihan omia latujaan.
x265 on myös varsin keinotekoinen benchmarkki kun ei sitä kukaan luurilla tai tabletilla aja. Mobiililaitteissa on hardis-enkooderit juuri sitä varten, ettei tarvitsisi käyttää softaenkooderia.
X265:sta ei muutenkaan pitäisi käyttää mihinkään muuhun kuin harrastustoimintaan, koska yrityskäytössä tarvitaan H.265 lisenssit ja ne saa helpoiten ostamalla jonkun kaupallisen enkooderin…
No siinähän se ongelma on. Kattava suorituskykyvertailu useilla eri benchmark ohjelmistoilla voi olla vähän tekemätön paikka kun iLaitteeseen asennetaan vain iKaupan ohjelmia. Siinä on äkkiä cinebenchit, specintit ja monet muut standardi suorituskyky testisoftat heti rajattu ulos.
Lisäksi jos nyt teoriassa pääsisi ajamaan mitä haluaa, niin se A11 pitäisi kaivaa ulos kuoristaan ja saada aktiivinen jäähdytys, jottei esim jossain specintin testiseteissä iske throttlea lämpöjen vuoksi. 🙂
Iphoneen voi asentaa softaa myös muualta kuin app-storesta, ei ole edes kovin vaikeaa, senkun klikkaat oikeanlaista linkkiä webbiserverillä ja sieltä tulee.
Nämä tyypillisesti perustuvat systeemeihin, jotka on speksattu todella tyhmästi/perusidea on ollut tyhmä (kuten itanium). ARMv8-käskykanta taas on speksattu fiksusti
Apple on kehittänyt omia ARMv8-ytimiään jo vuosia. En näe mitään estettä sille, että sieltä olisi tulossa ydinmalli hiukan pidemmällä liukuhihnalla ja järeämmillä SIMD-yksiköillä. Ja että se laitetaan piirille, jossa on muistikaistaa ja välimuistia tarpeeksi. Oikeastaan muuta ei tarvita.
Mutta mites paljon hyötyä tosta olisi loppupeleissä verrattuna x86-arkkitehtuurissa pysymiseen, kun nuo kaikki taitaa nostaa piin määrää reippaasti ja kohottaa virrankulutusta?
Historia on kyllä täynnä täydellisesti feilanneita hyviäkin ideoita. Otetaan vaikka Windows Phone johon upotettiin miljarditolkulla rahaa.
Se, että ARMv8 käskykanta on speksattu hyvin ei millään tavalla automaattisesti johda siihen, ettei sillä käskykannalla onnistuttaisi toteuttamaan täysin surkeaa prosessoria (tai jopa epäonnistuttaisi täysin sen prosessorin tuottamisessa) ja täysin surkeaa ohjelmistoa joka sitä prosessoria käyttää.
Oleellinen hyöty olisi että Apple voisi ITSE päättää millaisia piirejä kehittää. Nyt Apple on intelin armoilla siinä, mitä intel sattuu tekemään.
Ja ei se virrankulutus ja piin määrä kuitenkaan inteliä suuremmaisi menisi, vain hyvin lähelle samaa tasoa.
[offtopic]
WP ei ollut hyvä vaan huono idea.
[/offtopic]
Apple on jo onnistunut tekemään ARmv8lle erinomaisia ytimiä hiukan (muttei paljoa) alemmassa koko- ja virrankulutusluokassa.
Se, että Apple olisi jotenkin täysin kyvytön suunnittelemaan ytimen hiukan pidemmällä liukuhihnalla ei ole uskottavaa.
Varmasti osaa tehdä tuollaisen piirin. Se että tarvitseeko Apple tuollaista piiriä on asia ihan erikseen. Itse uskon että Apple tunkee ihan normi mobiiliprossan kiinni kevytkannettaviinsa. Samaa rautaa kuin puhelimiin ja iPadeihin ihan vain jo hinnan ja tuotantokulujen takia. Useimmille ihmisille siinä on ihan riittävästi tehoa…
Sitten jos pro mallistoon menee omalla prossalla, niin sitten voi olla tarpeen tehdä siihen käyttöön oma prossa. Ja jep kyllä ne saa sen aikaan ei siinä mitään, mutta onko se heille järkevää… well pitäisi nähdä vähän laskelmia.
Mobiiliprossien käyttö myös läppäreissä taas pelkästään kuluja kun samaa prossaa voi käyttää vielä useammassa laitteessa kuin tätä nykyä joten hintaa per / tuotettu prossa päästään hilaamaan alaspäin.
Ei täysin kyvytön, mutta ei myöskään täysin erehtymätön. Sai Apple death gripinkin aikaiseksi, vaikka oli suunnitellut jo useita puhelimia antenneineen.
Se alkuperäinen väite oli joka tapauksessa se, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Mikä ei aivan pidä paikkaansa. Applella toki on hieman myös tietotaitoa sen rahan lisäksi mikä on suuri etu.
No esim. juuri tällä hetkellä Intel on rajoittanut Applen läppäreiden muistimäärän efektiivisesti 16GB:seen kohta 5v ajan.
Apple päätti useampia vuosia sitten, että heidän läppäreidensä yksi erikois-ability on se, että kun kannen sulke (läppärin laittaa sleeppiin) ja kannen avaa viikon päästä, niin akku edelleen melkein samassa lukemassa kuin se oli kansi sulkiessa ja kone käynnistyy n. sekunnissa.
Tämä onnistuu käyttämällä LPDDR3 muistia, joka mahdollistaa maksimissaan 2x8GB muistien käytön. Intel on sen jälkeen lisännyt prossuihinsa DDR4 tuen ja kaikki muut modernit läppärit käyttävät DDR4:sta ja tukevat parhaimmillaan 64GB muistia. Huonona puolena on vain se, että DDR4 kuluttaa sleepissä n. 20x enemmän akkua LPDDR3…
LPDDR3 on muuten ihan ok, (suorituskyvyssä häviää hyvin vähän vrt. DDR4), mutta sitä ei vaan voi fyysisesti änkeä yhteen intelin muistikanavaan enempää kuin 2x8GB, koska prossu ei vaan tue.
Ja intel ei ole jaksanu asiaa korjata, koska ei Applella mitään parempaakaan vaihtoehtoa ole. AMD ei osaa kilpailukykysiä läppärisiruja tehdä ja no… Kaikki pitää tehdä itse jos haluaa sanella speksit tarkasti…
Eikö se käyttiksen tila kannata kirjoittaa ennemmin nopealle SSD:lle talteen ja ladata sieltä(hibernate), jos aikaa Sleepissä on kulunut käyttäjän määrittelemä aika?
Aika nopeasti tuolla ratkaisula häviää ongelmat muistityypin kanssa.
Huvittavaa on myös se että tämän takia ne vermeet on saman hintasia 8)
Eikai kukaan täysjärkinen CADia applella käytä nykyäänkään
Hyvin sulla ilmeisesti tää kenttä hallussa. Jos X265 on yhtään samalainen kun X264, niin se on todennäköisesti markkinoiden nopein ja paras encoderi. X265:sta on saatavilla ihan kaupallinen versiokin. PS. Geekbench on aivan paska benchmarkki ja täysin optimoitu näihin mobiilivehkeiden "suorituskyvyn" mittaamiseen! Joten sitä ei välttämättä kannattaisi heitellä täällä jonain JumalaBenchmarkkina kuten sinä teet.
Kyllä nuo softaenkooderit kuten X264 ja X265 on todella hitaita, mutta tekevät hyvää laatua jos enkoodaukseen saa käyttää rajattomasti aikaa. Esimerkiksi Nvidian näytönohjaimien rautaenkooderi on noin 10 kertaa nopeampi kuin X265 joten sitä voi käyttää reaaliajassa tapahtuvaan enkoodaukseen.
Softaenkooderit ovat paikoin ihan kilpailukykyisiä nopeuden ja laadun suhteen kunhan asetukset laitetaan tarpeeksi alas. Yleensä ne häviävät energiatehokkuudessa.
Niin.. "voi". Voihan sitä tehdä mitä tahansa jos on rajattomasti aikaa ja/tai rahaa. Ilmeisesti niitä resursseja tai motivaatiota ei kuitenkaan ole rajattomasti kun iRaudalla ajeltuja testejä ei kovin monenlaisia löydy, valtaosa juurikin GeekBenchejä. GB on ihan ok mobiililaitteiden tehojen testaamiseen, mutta siihen se sitten jääkin.
Tuossa kyllä ei tulla onnistumaan. Intel omaa kuitenkin kokemusta ja etumatkaa reilusti. Vaikka iPhone yms tehot onkin kasvaneet niin se ei riitä työpöytäkäytössä. Olisi vinhaa nähdä milloin ohittavat iMac Pro:n tehot omalla prosessorilla. Riittääkö 12kk? Mitä Intel tuo 12kk päästä? Menee taas ohi.
Applella on kyllä vissi softan tekemisen kyky, ja se kokonaisuus on se mikä sille kuluttajalle ja ostajalle ratkaisee. Jos alustakin on kokonaan omatekemä, ne voivat panostaa jatkossa vaikka kuinka paljon esim. johonkin Siriin, ja sen taakse johonkin pilveen tulevaan Sirin hemaisevaan isosiskoon, eikä tarvitse jatkossa pelätä, että joku kopioi tai piratoi niiltä yhtään mitään. Ei kai tuota parempaa kopiosuojausta edes olekaan, kuin omatekemä prosessori alustaksi? Vielä kun aivan kaikki softa pyöräytetään jatkossa Apple kaupan kautta, niin ne saavat vielä siitäkin oman pienen siivunsa. Kyllähän tuo sitä maksavaa asiakaspohjaa laajentaa. Se "Her" leffa kuvasi aika hyvin sitä, mihin ne luultavasti tulevat pyrkimään. Ja tuollaiselle ratkaisulle kyllä riittää asiakkaita. Ei ehkä meistä, mutta siitä suuresta ihmisten enemmistöstä kyllä.
Apple on sen verran riski firma, ja aina kulkenut vähän omia polkujaan, että uskon että ne tuostakin irtiotosta kyllä selviävät. Ja jos tuloksesta tulee oikeasti hyvä, niin helppohan sitä on jatkossa itsekin alkaa noille asiakkaaksi. Sitä ei vain tarvitse olla ensimmäisessä rintamassa omena-uskovaisten kanssa yötä myöden tuollaisia juttuja jonottamassa ulkona tihkusateessa. Toisaalta… se voisi tehdä ehkä hyvääkin. Se, että olisi oikein innostunut jostakin, se voisi siis tehdä hyvää.
On se ihan hyvä asia, että tietotekniikkaan tulee myös toisenlaista ajattelua ja aivan uusia tuulia. Ei niitä tuotteita tarvitse ostaa, jos niistä ei pidä, mutta noiden tuleminen on minusta kuitenkin ihan kannatettava asia. Johan tässä on nähty, miten Intelille on käynyt, kun ei ole ollut kilpailua. Homma on ollut kuin Trabantin tuotekehitystä… 50 vuotta ja oven saranat edelleen oven ulkopuolella…
T -.-
Intelin kokemus ja etumatka eivät tule riittämään, jos ne edelleen vaikuttavat omahyväisiltä. Niin se loppui mikrojen teko IBM:ltäkin, ja eihän tuotakaan kukaan olisi voinut millään uskoa. Samoin jokin Nokia on myös hyvä esimerkki suoranaisesta ylpeydestä johtuvasta lankeamisesta.
Minulle oli yllätys, ettei Intelillä ollutkaan sitä pöytälaatikkoa, mistä he olisivat nostaneet Ryzenin suoranaisen tappajan kuin taikuri nostaa sen kanin hatusta. Eihän niillä ollut yhtään mitään siellä pöytälaatikossaan. Kyllä tuo vähän avasi silmiä tuosta "kokemuksesta" ja "etumatkasta"…
-.-
Tuo oli oikein helppo uskoa, kun katsoi vain IBM:n hintoja verrattuna kilpailijoiden hintoihin. Niillä ei ollut siihen aikaan mitään Applen keinoja saada myytyä asiakkailleen tuplahinnalla samaa mitä muutkin. Ei tainnut sentään ainakaan loppuvaiheissa oll ihan tuplahintaa, mutta ei kuitenkaan mitään sellaista, mikä olisi ollut perusteltu syy maksaa enemmän kuin muiden vehkeistä.
”Apple on muutoinkin viime aikoina pyrkinyt enenevissä määrin omavaraisuuteen. Se esimerkiksi siirtyi Imaginationin PowerVR-grafiikkaohjaimista itse suunnittelemiinsa grafiikkaohjaimiin ja parhaillaan yhtiö kehittää omia microLED-näyttöjään.”
Apple kulkee täysinvastakkaiseen suuntaan kuin mihin elektroniika tuotteissa siirryttiin jo kymmeniävuosia sitten.
Kun kokohommahan lähti siitä että kaikila oli omat viritelmänse eikä ne sopineet yhteen kenenkään muun viritelmien kanssa.
Yleisestiottaen ihmiset on olleet tyytyväisiä sihen että heitä ei ole pakotetu yhden systeemin käyttäjiksi mutta Apple uskovaiset onkin nyt täysin eripopulatio kuin normi ihmiset.
Saanähdä kuinka kauan Apple voi jatkaa tätä ihmisten vapauksin karsimista ennen kuin tulee vastareaktio ja Apple merkin omaavia ansahäkkejä aletaan karsastaa.
Täytyy eritellä IBM x86 pöytäkoneet ja x86 miniserverit IBM Thinkpad läppäreistä kun ne IBM Thinkpad läppärit oli hintansa tasoisia ja myivät mutta ne IBM x86 pöytäkoneet ja x86 miniserverit oli kalliita mutta eivät tarjonneet vastaavassamäärin mitään exstra arvao verrattuna muihin x86 pöytäkoneisiin tai muihin x86 miniservereihin.
PS tuo x86 miniserveri niin se mini on tarkoituksella siinä edessä kun IBM:mällä on muutakin serveripuolen rautaa kuin mini luokan rautaa.
PPS Lenovo on onnistui säilyttämään Thinkpad läppärein laatutason aikapitkään (onnistui on menneessäaikamuodossa tarkoituksella).
Tuota Applen kultaista häkkiä ei vain moni niin huomaa. Helppokäyttöisyys ja tuo perhanan "trendikkyys" ihmisiä kovin houkuttelevat, ja häkin raja ei tule vastaan, jos sitkaasti pysyy tuossa samassa tuotemerkissä. Applen käyttäjät ovat kuin kokoomuksen äänestäjiä, on aivan sama mitä ko. pulju tekee tai ajaa, niin joillekin ne ko. hankkeet ovat aina ihan oikea ja hyvä vastaus aivan kaikkeen. Osalle ihmisistä jokin muistikortin puute ja vähäiset liittimetkin saadaan uskoteltua vaikuttamaan joltain edulta. Onhan niitä sellaisiakin ihmisiä, jotka korostavat omaa yksilöllisyyttään pukeutumalla täysin mustiin, eivätkä he huomaa mitään outoa, vaikka heitä olisi samassa tilassa vaikka satakin kappaletta yhtä aikaa. Kaikki tuntevat olevan erittäin yksilöllisiä yhä edelleen. – Eikä siinä mitään varsinaisesti pahaa tietenkään olekaan.
Apple on valinnut sen tien, että se ei edes yritäkään kaapata suurempaa markkinaosuutta, vaan se tekee pienemmälle kohde segmentille ja oikein hyvällä katteella. Ja kyllähän maailmassa rahaa otettavaksi riittää, sitähän luodaan tyhjästä ja annetaan velaksi. Yksi elitistinen merkki pystyy kyllä aina brändäämään itsensä paremmaksi kuin muut, koska osa ihmisistä ihan kaipaamalla kaipaa sitä, että he eivät kulje sitä valtavirtaa pitkin. Apple on aivan erityisen ja hyvin yksilöllisen yksilön tekemä yksilöllinen valinta itse itselleen. (/s) Sen merkin kauneus on siinä, että se täyttää ihmisen sanoiksi pukemattomia tarpeita.
Samalla se käyttöjärjestelmä on ihan hienosti kasattu ja sovittuihin rajapintoihin nojaava unix -viritelmä, jonka kirjastokerrokset ovat monien vuosien mittaan hyvin huolella hiotut ja viimeistellyt. Helppoa tuota on myydä myös asiasta jotain ymmärtävillekin. OsX on oikeasti kerrassaan hieno sisältä päin, ja toimii kuin japanilainen kvartsikello. Oikeita töitä tehdessä se on käyttäjälleen hyvin läpinäkyvä, eikä varsin hankaa vastaan mistään kohdasta. <- tuo on merkittävä etu.
Se on kyllä kauheaa, että jokainen käytetty formaatti on suljettu formaatti, tuota systeemiä kun muutaman vuoden käyttää ja kaikki kuvat ovat iPhoton sisällä ja kaikki musiikit ovat jossain iTunesin hämärissä syövereissä, niin suurin osa ihmisistä ostaa ihan sovinnolla jo sen seuraavan samanmerkkisen koneen.
On se minullakin vastareaktio tällaista toimintaa kohtaan… pakko myöntää. Näppylöitähän tuosta saa. Jotain Solus 4:ää tai muuta Budgie työpöytä viritystä sitä tässä taas odottelee. Verrokki on vain pahuksen kova, ja tuntuu joka kerta vetävän suorassa kilpailutilanteessa pidemmän korren. Samoin tuo elegantti selkeä toimivuus, kun siihen on päässyt näiden hackintoshien kanssa tutustumaan, miellyttää kummasti. Koska systeemi on kaupallinen, niin kaikki lisenssin alaiset jutut ovat taustalla Applen toimesta maksetut, ja kaikki vain toimii. Täällä kotona koko systeemi on hackintosh pohjainen ihan tuota htpc konetta myöden.
Mutta on siis totta, että kaivelen vetämättömästi ja haluttomasti lusikalla pakotietä tästä suljettujen formaattien vankilasta nyt sitten minäkin. Kuvat ja musat löytyvät myös ihan perus hakemistoinakin, ja siirtyvät kyllä ympäristöstä toiseen. Tuo omaa polkuaan hyvin pitkään tallannut ja yksinkertaisen ja simppelin näköinen käyttöliittymäpinta on vain kovin kypsä ja eleettömän hienosti toimiva. Sillä saa aikaiseksi. Ei tästä mielellään luopuisi, ei sitten niin millään.
Älypuhelimissakin on se ongelma, ettei niitä ole kuin kahta lajia käytännössä, toinen maksaa aivan hirveästi, ja toinen myy eteen päin tiedot jopa vessareissuistakin kaikesta muusta myytävästä puhumattakaan. On kuin joutuisi valitsemaan koleran ja ruton väliltä. iPhonen kallis hinta tasoittuu pitempänä käyttöaikana, eikä se sentään ihan kaikkea vakoile, vaikka tästäkään ei voi tietenkään olla enää ihan varma tästäkään asiasta. Silleen pysymällä OsX:ssä sitä saisi sen toimivan "ekosysteemin" mitä miltään muulta toimittajalta ei niin taida saada. Apple on aika hyvin estänyt yhteistoiminnan Androidin kanssa, ja siihen niillä on tietenkin täysi oikeus. Tilanne vain vähän harmittaa. Jos Applen kelkkaan lähtee, niin kannattaa ajatella jo heti alkuun, että kaiken (isomman) on sitten jatkossa oltava Applen tekemää.
Kunpa tämä olisikin selkeä musta-valkoinen valinta tilanne, mutta kun se ei ole sitä. Millään pyörittelyllä ei kaikkea hyvää saa samaan pakettiin, ei vaikka kuinka yrittäisi. Tapani mukaan sitä on sitten vähän halvaantunut, eikä tee minkäänlaista päätöstä mihinkään suuntaan, vaan lähinnä sitä vain odottelee. Olen muuttumassa tai oikeastaan jo muuttunutkin Dilbertin töpselitukka pomoksi. "Ei tehdä mitään, odotan merkkiä ylhäältä…"
Joutessani kierrätän serriä edestakaisin, ja yritän lähinnä olla happamoitumatta enää tämän enempää.
T -.-
Vanhaan PC-rautaan saa kohtuullisen sovinnolla menemään OsX:n noin jonnekin 10.10.5 tasolle saakka. Tuollainen toimii yksinkertaisella bootloaderilla vielä ihan bios -pohjaisessa emolaudassa. Tuon jälkeen emon on oltava kertaluokkaa uudempi efi kapistus. 10.11 ja 10.12 sarja menivät sitten kohtuullisesti näihin uudempiin koneisiin, jos rauta vain sattui olemaan hyvin tuettua. Haksiminen meni vain reilusti hankalammaksi, kuin mitä se oli ennen. Systeemiin tuli sisäisiä turvajuttuja, ja ne pitää sammuttaa, että kokonaisuus toimisi. Noiden turvajuttujen sammuttamien ei kuitenkaan tunnu ihan viisaalta toiminnalta… Uusin 10.13 sarja on ainakin lukemani mukaan aika ongelmallinen haksittava. Joka eri päivitys on käsitykseni mukaan hyvin suurella todennäköisyydellä rikkonut haksitun koneen systeemin. Ei tuotakaan kyllä viitsi kovin pitkään, ei jos laiskuus alkaa jo vaivaamaan. Kyllä se vähän siltä näyttää, että haksiminen ja siten osx:n käyttäminen hyvällä laadun suhteella hintaansa nähden sopivassa pc -alustassa alkaa hiljalleen lähestymään päätepistettään. Tuo Arm prosessoreihin siirtyminen on se viimeinen naula haksikoneiden arkun kanteen.
Kyllä tässä täytyy nyt kovasti mietiskellä sitä, ostaako sitä jatkossa edulliset MacMinit (3 kpl) , minkälaisia ne sitten tulevaisuudessa lienevätkään, ja pariksi noille pari iPhonea. Nuo toimisivat, ja toimisivat jopa hyvin. Jokin tässä vaihtoehdossa vain niin pykii ja tökkii… aivan kuin sitä tunnustaisi olevansa jo vanha tai jotain… Jotenkin sitä säilytti vielä "kasvonsa" omissa silmissään, kun sentään teki nämä haksit, mutta ettäkö sitä ostaisi valmiita kodinkoneita, joiden pääkäyttäjäkään sitä ei enää edes olisi… jotenkin tuntuu, että tuossa menee se raja mitä ei kyllä kannata ylittää.
En tiedä.
-.-
Niin paitsi missään ei ole varmuudella osoitettu että apple omia desktop prosessoreita alkaisi tekemään. Tää koko homma voi aivan hyvin tarkoittaa sitä että apple on vain vaihtamassa kokonaan AMD:n asiakkaaksi jolloin on mahdollista saada koko paketti customoituna AMD:ltä.
Ei tää kyllä pidä paikkaansa.
Ihan hyvin voit hankkia iPhonen ja muut vehkeet microsoftilta tai linuxia esim.
iPhonejakin on halvempia jos ottaa vanhemman mallin tai esim kätevän kokoisen SE mallin.
Voi, mutta jos mitään tekee iphonessa "natiivina" niin eipä ole sisältö käytettävissä muilla laitteilla, kun menee applen pilveen.
Eli jos vaikka erehtyy ostamaan kirjoja applen kirjakaupasta, ei ne ole luettavissa muiden valmistajien laitteilla. Pitää tajuta, että ostaa kirjansa vaan kindlestä.
Samoin iOS tosiaan osaa esim. googlen kalenterin kanssa synkata, mutta pitää tajuta säätää siten että kalenterimerkinnät menee oletuksena sinne googlen eikä applen kalenteripilveen jne.
ja iOS ei taida tukea edes sinihampaan tiedostonsiirtoprotokollaa, että yksittäisiä tiedostoja saisi kätevästi muista laitteista siirrettyä iOS-laitteeseen tai iOS-laitteesta ulos. Sen sijaan applella on jotain omaa suljettua protokollaansa saman asian tekemiseen wlanin yli vain applen laitteiden välillä
.. ja sitten näihin tulee ensin tarkoitukselliset hidastamiset ja sen jälkeen tietoturvapäivitykset loppuu. Käytännössä vanha apple-laite ei ole kovin toimiva ratkaisu.
Hankin melko samoihin aikoihin ipad minin ja jollan.
Aluksi ipad mini oli selvästi Jollaa jouhevampi peruskäytössä. Uusien softapäivitysten myötä Jolla nopeutui, ipad mini hidastui. Vuosi sitten kun luovuin jollan käyttämisestä tilanne oli jo se, että jolla toimi käytännössä paljon nopeammin kuin ipad mini.
Akunkesto sen sijaan ipad minissä on edelleen erinomainen, kun jollasta akku oli kärsinyt pahasti, juuri sen takia vaihdon jollan uudempaan luuriin.
iCloudihan pitää ensimmäiseksi ottaa pois käytöstä. Sama kuin muissakin puhelimissa pilvet disablee. Veljellä taitaa olla 5S käytössä jopa niin että sillä ei ole koko Apple ID:tä olemassa. Eli ei käytä storea eikä mitään muutakaan. Sähköposti, webselain, sms ja puhelin käytössä. Nykyään ei kai saa puhelinta edes käyttöön ilman id:tä ja nettiyhteyttä?
Välillä muuten ikävä kun tulee joku softapäivitys niin sun valokuvat on taas varastettu analysoitavaksi googlen pilveen. Joskus ihmettelin että miksi google drivestä on 50% käytössä vaikka ei mulla pitäs olla siellä mitään, "jaa kappas kaikki valokuvat täällä, ja pilvi backup täppä menny itsekseen päälle" gg. Samaa vittuilua teki Windows Phonekin, kaikki yksityisyys asetuksetkin oli maagisesti mennyt väärään asentoon päivitysten jälkeen.
Kalenterit on ainakin itellä lähinnä offline käytössä puhelimessa. En käytä kalenteria muuten, joku 1 merkintä per kuukausi ehkä tulee laittua. Vaimolla joka käyttää iPhonea on paperikalenteri.
Kuka viittii lukea kirjoja iPhonen näytöltä? En nyt muutenkaan ostaisi mitään Applen digitaalista sisältöä, jos iLaitteen omistaisi.
Olen siirrelly iPhonesta Windows PC:lle tiedostoja usbn kautta. Jotain valokuvia otin talteen vaimon puhelimesta. En tiedä saako kaikkiea sieltä ulos. Kai sitä sitten pitäisi jonkun dropboxin kautta siirrellä jos tiukka paikka tulee.
Vaimon 5S on ihan nopea vieläkin. Tulee päivityksiä vieläkin. Tuohan on jo aika helvetin vanha kapula. SE malli on uudempi tuosta ja tuetaan vielä pidempään, parempi rauta. Kaipa uusi versio SE:stä olisi järkevämpi tai sitten joku iPhone 7.
Ilman AppleID:tä ei voi ladata appstoresta appseja puhelimeen, itse en ainakaan ymmärrä miksi hommata älypuhelin jos ei aio appseja käyttää. Edes whatsappia ei saa…
Hiukan off-topiccina, mutta tähän samaan aiheeseen kuitenkin löysästi liittyen: Applessa on pakettipalomuuri, jota voi erilaisilla helppokäyttöisillä graafisilla käyttöliittymäpinnoilla itse peukaloida. On olemassa myös softia, joilla näppärästi näkee sen, mihin kone aina kulloinkin ottaa yhteyttä. Tuollaisia:
Screenshots – Graphical Network Monitor
Kun mailiohjelman lähetyksen jälkeen valot vilkkuvat pitkin maailmaa ja lähinnä siis Amerikan Ihmemaassa, niin sitähän tietenkin sillä palomuurin graafisella käyttöliittymäpinnalla säätää sen oma mailiohjelmansa ottamaan yhteyttä VAIN JA AINOASTAAN siihen oman palveluntarjoajansa maili serveriin. Sen jälkeen sitä tietenkin luulee, että kaikki on hyvin. Ja niinhän se onkin… vähän aikaa….
Kuin jokin perhanan jojo tai oikeamminkin ilkeä vieteri-pelle joka ei pysy siinä omassa laatikossaan, ne palomuurin asetukset aina jotenkin kummasti vain kahdentuvat, ja hyvin säädeltyjen ja tiukkojen sääntöjen alapuolelle syntyvät UUDET SÄÄNNÖT, jotka taas mahdollistavat sen, että maili ohjelma lähettää samaan aikaan mailin kanssa "diagnostiikka tietoja" Amerikan Ihmemaan suuntaan… heh heh… tähän kohtaan voisi jo laittaa pitkän nipun Korson slangia… "ensin mä olin, että ei s…tanassa, mutta sitten mä olinkin, että ei v..tussa…"
Suljetun kaupallisen koodin tekijät sahaavat nyt sitä oksaa, millä ne istuvat. Sahaavat oikein olan takaa poikki istuen sillä oksan puolelle, ei rungon puolella sitä katkaisupintaa. Ei voi muuta sanoa. Että jos M$ harrastaa ikävää koneeseen tunkeutumista, niin kyllä sitä tekee myös Applekin. Ne vain eivät näemmä pysty pitämään hyppysiään erossa toisten hunajapurkeilta.
Tekisi mieli suoraan sanoen koodata jokaiseen signatureen löysästi salattuja "kill Obama" ja "kill Trump" pätkiä, että olisi niilläkin vähän lisäpuuhaa. Tuon kun kaikki tekisivät, niin siinäpä kuuntelisivat silmät ammollaan (no, korvat töröllään) ja sormi kyynärpäätä myöden suussa. Kyllä tämä meno vähän sapettaa. Oliko se F-Securen Hyppönen, joka lohkaisi aika osuvasti, että jos olet ihminen, jolla ei ole mitään salattavaa, olet myös ihminen, johon toiset eivät voi luottaa.
Rautapalomuurit (tai itse vanhoista koneista tehdyt) ja 32 ytimiset Epycit, joilla voi ajella sitten virtuaalikoneissa näitä kaupallisia systeemejä, alkavat kummasti kangastelemaan omissa mietteissä. Kyllä ovat maailmankirjat jo aivan sekaisin, jos ei kaupallisen käyttöjärjestelmän tekijään voi enää ollenkaan luottaa.
En minä mitään prosessoreista tiedä, mutta ei varmasti ole alalle haitaksi, jos X86 alustalle syntyy kilpailua. Silleen odotan mielenkiinnolla noita Applen hankkeita, vaikka näyttää jo aika todennäköiseltä, että en ryhdy enää jatkossa heidän asiakkaakseen. Ainakin tavallisessa arkisessa työpöytäkäytössä voisin jo kuvitella linuxilla pärjääväni, vaikka se vähän käytössä kankea onkin. Selaimet eivät suoraan auo pdf tiedostoja, ruudun kaappauskuvat eli ne pienet leikkeet eivät ole suoraan pdf:ää, ja kaiken huipuksi kun leikkeen vetäisee hiirellä takaisin tekstiin, paikalle tuleekin polku siihen leikkeeseen… aivan, senhän se käyttäjä siihen juuri halusikin laittaa, polun omalle työpöydälleen… Tajunnette, mitä ajan takaa? Käyttöliittymän teossa matkaa on vielä jäljellä, eikä ihan vähän olekaan. Mutta suunta on kuitenkin oikea. Jokunen vuosi vielä lisää, niin kyllä tuosta voi hyvä tulla. Ja ilmaista vastaan on todella paha kilpailla millään hinnalla.
Tuo että kaupallisten käyttöjärjestelmien tekijät saapastelevat toisten koneisiin ja yrittävät leikkiä isäntää siellä, on vain niiden kaupallisten toimijoiden loppu. Nyt niillä ei oma järki tunnu enää sanovan sitä niille. Sääli. Jumalaan ei kenenkään pidä uskoa, mutta säädyllisestä luterilaisuudesta kannattaisi kyllä yrittää pitää paremmin kiinni.
T -.-
Tietokoneet eivät nyt ole enää mikään ongelma, koska linux on kuitenkin olemassa. Puhelimet ovat se ongelma. Jokin riippumaton 3. osapuoli tuolle puolelle kaivattaisiin todella kipeästi. Jolla… mikä sekin nyt on, kun ei sitä mistään kaupasta voi edes valmiina ostaa… voisivat nyt edes vähän enemmän yrittää. Ostaisivat vaikka tehdashinnalla niitä Sonyjä, ja laittaisivat itse sen puhelimen valmiiksi saakka sille asiakkaalle… joka jumalan hommako tässä maailmassa täytyy ihan itse tehdä…
Edelliseen viestiin kommentiksi: Selain ja sähköposti ovat se syy, miksi pitää olla älykännykkä. Mistä sitä muuten tietää, mitä on missäkin paikassa lounaaksi? Minä en käytä minkäänlaista sosiaalista mediaa. Oikeasti yllättävän moni ei käytä, sosiaalisen median käyttäjät vain eivät enää edes näe meitä. 🙂
Ei ne sun sähköpostiohjelmien ja selainten sandboxaukset mitään laskentatehoa tarvitse. Pyörivät ihan hyvin jollain dual / quadcorella, kunhan muistia on vähän enemmän.
Minusta taas Apple on nimenomaan ainoa jonka asiakkaaksi huvittaa ryhtyä. Googlelle ja Facebookille minä olen tuote jota he myyvät mainostajille… Apple sentään saa rahansa 100%:sesti minulta ja mainostajat ovat heille lähinnä vain haitta. Apple jopa lopetti mainosverkonsa ja kukaan ei voi enää heidän datansa perusteella kohdistaa mainoksia.
—
Appsien käyttämättä jättäminen nyt vaan on typerää. Vaihdat kaupunkia ja et voi edes ladata paikallisen julkisen liikenteen reittiopasta. No, kukin voi tietysti vaikeuttaa omaa elämäänsä niin paljon kuin haluaa. Tai tietty jos ei tee koskaan mitään tai mene mihinkään, niin tarpeet eivät voi muuttua.
Miten minusta tuntuu, että M$ on vain vanhan maineensa vanki ajalta, jolloin oltiin paljon herkkähipiäisempiä ja älähdettiin kaikista huonoista ehdoista.
Joku Google ja Facebook on vienyt kaiken yksityisyyden ja tietävät käyttäjistään enemmän kuin he itse, koska tietävät myös ne tiedot, mitä muilla on käyttäjästä. Eikä kukaan edes välitä.
Kummallista, että vaikka EU:n viranomaiset eivät ole mitenkään tuollaiseen reagoineet.
Kyllähän niihin on nyt reagoitu EU:n toimesta. GDPR tulee voimaan alle 2kk päästä.
General Data Protection Regulation – Wikipedia
Näinhän se on. Puhelimen merkitys vain kasvaa ja kasvaa, ja kohta se on jo maksuvälinekin. Ties vaikka kohta jo suurin sellainen… Otan nuo ominaisuudet käyttööni sitten kun tarvitsen niitä oikeasti, en sitä ennen. Annan muiden koeponnistaa ne ensin. Ja muualla kuin Helsingissä ei todellisuudessa olkein ole sitä julkista liikennettä, ellei kerta päivässä suuntaansa menevää linja-autoa sellaiseksi lasketa…
Varmasti tulevaisuudessa noita eri appseja tarvitaan, tällä hetkellä niitä ei ole vanhan Androidin kanssa mitään syytä käyttää, kun sillä vain aukaisee aukon puhelimensa kylkeen. Se vain on noin. Vaimo latasi omaansa jonkin sääsovelluksen, joka tyhjensi lähinnä vain laitteen akun. Piti tehdä sille puhelimelle täysi resetti ja palautus, että siitäkin roskasta pääsi eroon. Hän ei enää ikinä lataa puhelimeensa yhtään mitään yhtään mistään, se on se arkinen todellisuus meille "ei niin teho käyttäjille".
Silleen jos ei muuta säädyllistä löydy, niin iPhonehan se seuraava puhelin tietenkin on. Jollakin kävisi, jos sen joku kykenisi valmiina myymään. Käsittääkseni ne ovat kuitenkin aika raakileita. iPhone sentään toimii ja päivittyykin. Mutta en minä siihenkään enää varsinaisesti "luota"… luottamus on jotain, mikä täytyy ansaita. Ja ansaita aivan joka päivä. Puheet ovat puheita, ja vasta teot ratkaisevat. Myös Applen luotettavuuden perässä on ainakin minulla kysymysmerkki, ja suosittelisin, että muutkin laittaisivat sen kysymysmerkin sen oman sokean luottamuksensa jatkeeksi. Ne eivät ole meidän kavereitamme eivät millään muotoa.
T -.-
Povataan pankkien kuolemaa. Mielestäni on hieman eri asia, että joillakin firmoilla on kaikki tiedot itsestä ja koittavat myydä jotain kuin että tietojen sijasta lähteekin kaikki rahat. Pankeilla on aika pitkä historia siinä, että pystyvät huolehtimaan ihmisten rahoista. Itse en kyllä ihan heti olisi antamassa jonkun it-firman huolehtia koko omaisuudestani.
Mitä tekee älypuhelimella, jos ei käytä sen ominaisuuksia? Kai niitä tyhmiäkin puhelimia edelleen myydään. Itsekään en ole tehokäyttäjä, mutta kyllä sitä aikatauluja, navigointia, sääennustuksia tulee aina silloin tällöin käytettyä ja joka kerta on ollut sellainen, että hankaluuksia olisi ollut ellei olisi voinut. Sen lisäksi on tietenkin someissa, lähinnä vain lukemassa. Lähinnä iotechiin tulee jotain kirjoiteltuakin ja sekin toimii oikein hyvin luurilla.
Sen toki olen huomannut, että 100 euron luuri on ihan riittävä.Tai no 200 euron luuri se käytännössä on, oli Elisan tosi hyvässä tarjouksessa. Jos haluaisi olla noiden tietojenkeruufirmojen tavoitettamattomissa, niin kyllä sitä pitäisi sitten olla ilman mitään älyluuria eikä missään tapauksessa saa olla missään somepalvelussa. Facebook ainakin on ihan vihoviimeinen paikka. Ei kyllä varmaan kannattaisi surffailla netissäkään.
Aika useille ihmisille tosiaan riittää se selain ja sähköposti. Selaimella sitä hoitaa ne netti jutut, mitä puhelimeltaan nyt edes odottaakin. Tyhmän puhelimen ja helvetin hienon ja appseista ihan turpeaksi turvonneen äly/peli -puhelimen välimaastossa on kyllä paikka sille puhelimelle, millä kaikkia nettisivustoja voi selata ja lukea. Ehkä jostain luotettavasta lähteestä ihan vain muutama pakollinen apsi, mutta siinä se tarve sitten on. Ihan totta, on meitä tällaisiakin. Ei noiden muutaman appsin hintana nyt vain voi olla se, että kaikki henkilökohtaiset kuvat viedään puhelimesta mitään lupia kyselemättä tai oikeammin siitä vastauksesta yhtään mitään välittämättä, tai että osoitekirja sisältöineen myydään eniten tarjoavalle taholle. Hinta vaikuttaa silloin aivan liian kovalta. (se on sitä)
Linux puhelimelle olisi selkeä tilaus, ja se saisi olla aika kalliskin, mutta valmiina ja täysin toimivana se täytyisi pystyä ostamaan. Se vain on niin, että mikään taho ei voi tulla ulkoapäin MINUN puhelimeeni, ja viedä sieltä yhtään mitään tietoja. Tällaisessa nykyisessä tilanteessa minä en käytä sitä puhelinta käytännössä mihinkään muuhun kuin soittamiseen ja lounaslistojen selailemiseen. Ihan hyvin olen pärjännyt näinkin. Mielestäni koko puhelinbusiness on kääntynyt aivan väärille urille. En minä ole myytävänä, en mistään hinnasta.
T -.-
Jaahas, josko tämä yleinen Apple-offtopic sitten alkaisi riittää tässä ketjussa…
Applen vaihtaminen täysin AArch64:ään prossupuolensa on ihan väistämätön tapahtuma, nykyinen jako kahden eri prosessoriarkkitehtuurin välille on ongelma integraatiolle.
Voivat käyttää omia prossujaan mutta mikäänhän ei estäne käyttämästä muitakin AArch64-prossuja. Cray vääntää supertietokoneita ARM-pohjalta, ThunderX2:n tulevat versiot varmaan olisivat Mac Prohonkin ihan käypäsiä. Kannattaa muistaa että AMD:kin oli jo vaihtamassa AArch64:ään, Zen oli vain sivuprojekti samasta prosessorista – huhuthan kertovat että K12 oli kymmenkunta prosenttia Zeniä nopeampi mutta tuolla erolla AMD:n tottakai kannatti vielä panostaa valtaviin x86:markkinoihin.
Intelkin on tuomassa uutta x86-arkkitehtuuria tuossa samassa aikahaarukassa joka ei ole täysin x86-yhteensopiva, vois heittää että kuinka epäyhteensopiva se lopulta onkaan, ARM64-prossut näyttävät alkavan vetää sellaista suorituskykyeroa x86:een että tiedä vaikka Intelin seuraava prossukin olisi ARM-pohjainen….
Hilloa riittää…
Slidewareen kannattaa nyt kuitenkin aina suhtautua pienellä varauksella. Oikeita tuotteita ei ole oikein näkynyt vieläkään, vaikka puhetta on olllut pitkään. 2020 on jo lähellä, pitäisi olla jo jotain näytettävää tai sitten Applella on jokin todella salainen porukka kellarikerroksessa suljettujen ovien takana. Julkiseen myyntiin tuleva tuote olisi jo hirvittävässä hypetyksessä mikälli se olisi myyntikunnossa 2020 ja softakehityksen pitäisi olla täydessä vauhdissa. Oikeastaan se piiri pitäisi olla jo ulos tehtaalta tai ainakin vähintään tehtaassa, että olisi mitään toivoa.
Vuosi validointiin ja vuosi softaintegrointiin ja 2020 onkin jo melkein siinä. Eikä tuossa aikataulussa jää tyhjää mokailulle.
Softahan Applella on ollut kehityksessä jo pitkään. Sujuvaan yhdistämiseen lähinnä tarvitsisi siirtymäajalle sulavan x86-arm kääntäjän kumpaankin suuntaan / prossut jotka ajavat kumpaakin ja näitä taas Intelin on huhuttu kehittäneen jo pitkään.
Siis itse korjaisin huhua niin että Apple on hylkäämässä x86:n, Intelin hylkääminen samalla ei ole mikään itsestäänselvyys.
Itse en Applen tuotteista välitä mutta haluaisin kunnollisen Windows phonen, siis sellaisen jolla voi ajaa samoja ohjelmia kuin pöytäkoneellakin. Intel ryssi x86:n mobiililaitteisiin, tai arm-pohjaiset prossut omaavan liian suuren edun energiatehokkuuteen arkkitehtuurin takia joten x86-prossu ei ikinä tule puhelimeen mutta desktoppi voi muuttua helposti arm-pohjaiseksi. Intelilläkään ei paljon vaihtoehtoja taida enää olla kuin alkaa suunnitella arm-prossuja koska sekä Apple että Microsoft suunnittelevat systeemin yhdenmukaistamista mobiililaitteiden ja työpöytävehkeiden välillä.
Intelhän oli muistaakseni suunnittelemassa x86:lle seuraajaa, josta on karsittu vanhat, nykyaikana tarpeettomat osat, jotka on järkevämpää emuloida, eli saattaa se virrankulutus parantua ilman ARMiakin. Antaisin linkin io-techin uutiseen, mutta en onnistunut löytämään sitä.