
Microsoft on julkaissut tänään Windows 11 -käyttöjärjestelmän yleiseen jakeluun. Käyttöjärjestelmä julkaistiin ilmaisena ja vapaaehtoisena päivityksenä Windows 10 -käyttäjille, mutta jakelu tapahtuu tuttuun tapaan porrastetusti.
Windows 11 tuo paljon uutta sekä ulkonäköpuolelle että konepellin alle. Tehtäväpalkki on nyt lukittu vastoin kaikkea järkeä ruudun alalaitaan ja kuvakkeet ovat oletuksena keskitetty keskelle tehtäväpalkkia. Keskityksen voi kuitenkin halutessaan asettaa vasempaan nurkkaan asetuksista. Pelaajia hellitään puolestaan esimerkiksi täydellä DirectStorage-tuella sekä AutoHDR-toiminnolla, joka pyrkii sovittamaan laajempaa värimaailmaa tukemattomat pelit HDR-aikaan automaattisesti.
Eniten porua ovat aiheuttaneet Windows 11:n laitteistovaatimukset, jotka ovat poikkeuksellisen tiukat. Oletuksena tietokoneilta vaaditaan TPM 2.0 -tuki (Trusted Platform Module), mikä rajaa esimerkiksi ensimmäisen sukupolven Ryzenit ja 7. sukupolven Intel Coret muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pois tuettujen järjestelmien piiristä. Voit tutustua käyttöjärjestelmän uudistuksiin tarkemmin aiemmassa uutisoinnissamme.
Windows 11 on saatavilla välittömästi sekä uusien tietokoneiden mukana että päivityksenä tai uutena lisenssinä. Mikäli haluat päivittää Windows 10:n heti ensimmäisten joukossa, eikä Windows Update tarjoa päivitystä, voit ladata Microsoftin verkkosivuilta päivitys- tai asennustyökalun, jotka ohittavat porrastetun jakelun.
Lähde: Microsoft
Media creation toolilla tehty tikku suostuu myös asentumaan ei tuettuun koneeseen kunhan sieltä tikulta vaan poistaa appraiserres.dll:än. Ei toimi puhtaassa asennuksessa mutta päivitys esim. kympistä onnistuu tuolla tavalla.
Tuon avaimen saa suoraan MS sivuilta.
Key Management Services (KMS) client activation and product keys for Windows Server and Windows
docs.microsoft.com
Sillä et tee mitään ellei ole omaa KMS palvelinta jne.
Key Management Services (KMS) activation planning for Windows Server
docs.microsoft.com
AMD: Windows 11 Slows Our CPUs Up To 15%, Patch Coming
http://www.tomshardware.com
Tiedä sitten diginatiivista, mutta oli meillä commodore 64, Amiga ja sitten 286 personal computer. Ehkä oli hieman trollia omassa viestissäni. Pojalta oppinut boomer-sanan…sopi mielestäni tähän hyvin. Vähän ärsytti viesteissä yleinen muutosvastaisuus uutuutta kohtaan. Kaikki sitä kuitenkin vuoden päästä käyttää. En ota kantaa siihen jos töissä ei jokin toimi, koska ei toimi 11:sta. Harrastelijan näkökulmasta asiaa katselen.
Ps. Työkaveri jaksaa kantaa vielä läppäriä missä XP
Ymmärrän kyllä tavallaan tuollaiset kommentit, kun tavan tallaaja ei välttämättä kiinnostu siitä miten paskasti joku asia on toteutettu. Riittää, että lentää hypen mukana ja some toimii. Miljoona kärpästä ja silleen…
Meinasin sanoa että minulla MP600:lla päinvastoin kun ekassa ajossa oli tullut vain lisää nopeutta mutta kun ajoin uudestaan (ja pari kertaa sen jälkeen) niin putosi sieltä reilusta kahdesta tuhannesta kahdeksaan sataan. Eli jotain käpyä siellä on, ja ilmeisesti nimenomaan prossun linjojen suhteen. Toinen M.2 SSD tuntuu toimivan ns. norminopeudella.
No, eipä ole sitten minulla mitään kiirettä päivitellä
Huomaa että on vähän aikaa siitä kun on viimeksi asennellut itse muita kuin retail lisenssejä. My Bad
Itse aina pitänytkin perusheterosti palkin alhaalla, mutta kuvakkeiden keskitys aiheutti alkuun pahasti oksennusta. Mutta vaihdettuani sen perinteisesti vasemmalle aloin kanssa miettimään, että melko työlästä hakea ultrawidella kaikkea tarvittavaa sieltä vasemmasta alanurkasta. Ja niin vaan parin päivän päästä keskitin sen takaisin oletusasetuksiin ja erittäin tyytyväinen olen.
Kauankohan tässäkin menee, että "tukkivat" tämän mahdollisuuden?
Kyllä, epäilemättä tämän myötä menee täysin toimivia prossuja yms. SER:iin, koska kaikki ei varmaan jaksa Linuxiin siirtyä. En sano tätä hyväksi ratkaisuksi Microsoftilta, mutta aika paljon kuluttajille jää onneksi vaihtoehtoja. 5 vuoden päästä voi ostaa Win11 yhteensopivan läppärin tai pöytäkoneen pilkkahintaan, ja jatkaa netinkäyttöä tutulla käyttöjärjestelmällä. Ja itse kyllä käytin Win7 tuenkin jälkeen, ja mitään ongelmia ei peruskäytössä ollut, eli netin selaamisessa yms. Win10 menee varmasti vielä pitkään.
Kuvakkeiden keskitys tuskin on ongelma kenellekään, varsinkaan kun sen voi muuttaa reunaan. Kulmassa se kuvake on siksi kätevä, kun sinne pystyy osumaan hiirellä katsomatta.
Suuremmat käytettävyysheikennykset tulevat muualta. Mm. kuvakkeiden pakkoryhmittely ja monta muuta vastaavaa typeryyttä aiheuttavat vaan tarpeettomia kliksutteluita, eikä todellisia perusteita ominaisuuden poistolle ole.
No…. Kyllä tää tästä alkaa sujumaan, lisää teetä ja suklaakeksejä.
Nyt myös Windows 11 aiheuttaa suorituskykyongelmia AMD:n prosessoreilla – io-tech.fi
Tjoh! Itse luin sen booring ihan rakkaudella kirjoitetuksi 🙂
Kyllä tästäkin ihan hyvä tulee ja aluksi on takuulla myös ongelmia. Niin se vain päivitykset menee, kun rautaa on miljoonaa erilaista!
Joitain vanhoja juttuja jää itsekkin kaipaamaan, mutta kun muistelee muutamaa vähemmän diginatiivia, jotka vahingossa sai käynnistyspalkin ”väärään” paikkaan tai jopa ”katoamaan” niin isommat rajoitteet jopa ymmärtää 😉
Mutta kyllähän tehokäyttäjälle kaipaisi vähän lisää vapauksia, mutta start 11 ja vastaavat hoitavat homman niille, jotka sitä oikeasti kaipaavat ja digipeukalo keskellä kämmentä ihmiset luultavasti kiittävät siitä, että on vähemmän asioita, jotka voivat ”mennä” pieleen.
Linuxin iso puute on se, että se on niin vapaa, että tavallinen Matti Meikäläinen on ihan pihalla, kun joku asia ei toimi, koska kyseinen distro tekee asiat eri tavalla kuin toinen distro… Eli ei Linux nouse tälläkään kertaa, jollei Linux rupea tiukalla kädellä rajoittamaan mitä saa tehdä ja mitä ei ja miten… Ja rajaisi vaihtohdot yhteen Linuxiin ehkä kahdella eri työpöytävaihtoehdolla, joissa ohjelmat, laitteet ja muut asiat vain toimisivat asentaisi sinne minkä tahansa Linux ohjelman, tai minkä tahansa lisälaitteen… Tämä muutos ei tule tapahtumaan vuoteen 2025 mennessä, näin luulen vaikka avoimen lähdekoodin kannattaja olenkin!
Jos haluat heti.
Download Windows 11
Ei välttämättä liity AMDn. Jaetaan vaan porrastetusti.
Tänks, mutta odottelen Windows Updatea.
Se voi sitten tulla sieltä vasta keväällä. Sitä ei voi tietää kukaan etukäteen, että milloin se tulee millekin koneelle, kun jakelua on porrastettu. Manuaalisesti sen saa vaikka heti, eikä vaadi ihmeellistä panostusta.
Sit tulee, ei tässä jäniksen selässä vielä ainakaan olla. Kymppiinkin siirryin Seiskasta sen vuoden päivitysikkunan ihan lopussa.
Joo, ei siinä mitään. Lähinnä ajattelin että tämä on syytä tuoda ilmi taas kerran, kun sitä kysellään vähän väliä siinä uskossa, että taustalla on joku mystinen salaliitto, jos oma kone ei huuda päivitystä punaisella huutomerkillä heti julkaisupäivänä.
Lisäksi Win11 vaikuttaa muutenkin käytettävyydeltään sen verran pahasti beta-taso tuotteelta, ettei kannata välttämättä kiirehtiä senkään vuoksi. Toinen vaihtoehto on, että MS oikeasti haluaa suuntautua tällaiseen puhtaasti "casual user" -tyyppiseen käytettävyyteen, jolloin pitää itsekin miettiä että olisiko maailmassa jotain muita vaihtoehtoja. En jaksa uskoa siihen, vaan pikemminkin veikkaan, että siellä ei nyt vaan ole joku johtaja tehtäviensä tasalla ja tilanne korjaantuu tuttuun tapaan Win11.1:ssä sitten kunhan syyllinen löytyy ja saa kenkää.
Ei se päivitysikkuna ole koskaan loppunutkaan. Edelleen voi asentaa Win10:n seiskan avaimella.
Näin vissiin tosiaan kävi, meinasin sitä vuoden jaksoa minkä aikana Winkkari huusi oikeassa alareunassa päivitystä. Ja muuten saattaa käydä Seiskan avaimet myös 11:en.
Seiskan avaimen pitäisi käydä 11 kunhan ensin asennat kympin sillä avaimella ja päivität. Puhtaalla asennuksella ei taida kelvata ihan sellaisenaan
Käy suoraan
Näin sen kuuluukin toimia, toiminut ainakin Vistasta lähtien muistaakseni
Alle 0,21% Windows 10:n käyttäjistä on päivittänyt Windows 11:een.
Windows 11 a Flop, Survey Claims Less Than 1% Upgraded, Microsoft Improves Start Menu
http://www.techpowerup.com
Kaduttaa kyllä päivä päivältä enemmän että tuli päivitettyä. Jotenkin käsittämätöntä että tietyt perustoiminnot on voitu pudottaa kokonaan pois (edim drag n drop jne). Sitten jollain githubin purkkavirityksillä tulee kaikkea korjailtua ja defender huutaa kohta vihaisena ja kierre on valmis… Ymmärrän että kosketusnäytön ehdoilla mennään, mutta pakkoko kaikki oli pudottaa pois. Kone ei sammu kunnolla ja nyt huutaa tuulettimet… Prkl

Enkä ihmettele yhtään. Päivityksessä on keskitytty päällisin puolin lähinnä käyttäjäkokemuksen hämmentämiseen. Ainoa järkevä syy päivittää tällä hetkellä Win10->Win11 on käytännössä Alder Laken omistaminen ja siihen liittyvien aikaisempien käyttöjärjestelmäversioiden scheduler-ongelmien välttäminen. Itselläni tuo Win11+ADL-setti on tällä hetkellä ajossa ja sekä ExplorerPatcherin että O&O ShutUp10++:n jäljiltä suunnilleen tyydyttävässä kunnossa.
Uskaltaisitko suositella tuota? tai siis onko aiheuttanut kummempia ongelmia? Tekisi mieli kokeilla jotain muuta ja tuossa näyttäisi olevan vähän kaikkea, mihin mulla on nyt tällä hetkellä kaikenlaisia erillisiä korjauksia ajettuna.
Ei ole ollut itselläni ongelmia, tosin käyttis kerkesi olemaan vain vähän yli viikon ajossa. Osasi myös ainakin kertaalleen päivittää itsensä automaattisesti. En tosin ihmettelisi jos joku MS:n patchi silloin tällöin rikkoisi tuon toiminnallisuutta.
Entäs Windows 8/8.1 avaimet?
Ulkomuistista sama mutten päätäni pistä vadille asiasta
ja ainakin itselläni alkaa näyttämään enemmän ja enemmän varmalta se, että tulen käyttämään win10:iä pitkälti yli 2025:nkin, sinne enää 3 vuotta ja en kyllä ihan meinannu kaikkia koneitani uusia siihen mennessä. Jos win11:n feature ja muut päivitykset tulevat myös "ei tuettuihin" koneisiin, niin ehkä sitten voisin pohtia uusiks, mutta nytten.. ei kyllä ihan heti ole yhtään mikään kiire.
Eli ei löydy Secureboottia, TPM sirua tai edes UEFI:tä
Tosin jostain syystä tuo WIndows 11 tuntui tuolla hitaalta, mutta pykälää vanhemmalla Xeon X3470:llä (aka Core i7-870) se oli täysin sulava ilman mitää suorituskyky ongelmia.
Tiedä sitten mikä LGA1366 alustalla mättää, mutta MS rikkoi tuolta jo vuonna 2019 Windows 10:ssä Virtualisoinnin (jos se on päällä Windows ei starttaa) ja taas LGA775 sekä LGA1156 se toimii vieläkin ihan mallikkaasti Windows 11:ssa
Tjooh, siitä ei oo epäilystäkään ettenkö sais asennettua about kaikkiin rautoihini win11. Isoveikka ajaa samanlaisissa Z820:ssä iloisesti win11:stä mikä itsellänikin on ja muu ajorautani tuppaa olemaan paljon yhteensopivampaa tuosta. En vain ajatellut lähteä ollenkaan ajelemaan majoripäivitysten (eli onko ne sit vuosipäivitykset vai puolivuosipäivitykset nykysin) yhteydessä uudelleenasennuksia, joten saa kyllä toistaiseksi tosiaan olla, ellei tuohon tule jotain päivitettyä tietoa.
Eiköhän ne asennu kuten tuokin, eli yks tiedosto helkuttiin asennus USB:ltä ja eikun asentamaan. Tietenkin homma vaikenee ettei voi suoraan Windows Updatesta päivittää.
Tuossa USB tikulta päivittäessä pitää vaan muistaa ettei asennukselle anna lupaa mennä "päivittämään" mitään. Jos antaa luvan niin sitten homma ei onnistu.
Muuten eihän se Windows 10 21H1 asennu (siis Windows Updaten kautta) Haswelleihin tai sitä vanhempaan rautaan ollenkaan, vaan sekin päivitys piti ajaa erikseen USB-tikulta.
Tässä taloudessa käytössä 9 PC:tä ja kahdessa vaan Windows 11:sta kun tuon käyttöliittymän MS pasko niin kirjaimellisesti.
Eli tuo W11 on asennettu rouvan opiskelu Huihain Ryzen 5 3500U läppäriin sekä tuohon testi penkissä olevalle SSD:lle. Testi penkkiin otin sen vain sen takia ettei tarvitse porukan valittaa tai ilkkua miksen SERien kanssa käytä uusinta Windowsia (ja kyllä porukka etsii aina valittamisen aiheen vaikka väkisin)
Tähän pitäisi tietää myös kuinka monelle prosentille sitä on tarjottu. Aktiivisesti käyttämästäni viidestä tietokoneesta tarjous on tullut yhteen ja yhteen on asennettu ilman tarjousta.
Osa kritiikistä toki aiheellista, mutta silti pistää hymyilyttämään kun 99,9% kuitenkin kiltisti käyttelee edelleen Windowsia vaikka miten uhoilevat.
Itse en tule varmaan vielä vuosikausiin vaihtamaan 11, niin turha siitä on stressata.
Kiteytettynä täsmälleen noin. Jotkut puolustelee täällä näitä uudistuksia vähän kapeakatseisesti ja asian vierestä. Kyllähän minäkin osaan "helposti" reg. editorilla menuja muokata tai ladata githubista "parilla klikkauksella" softan jolla joku asia onnistuu, tai opetella uuden tavan käyttää näppistä jnejne… Olen edelleen sitä mieltä että em. jutut pitäisi pystyä hoitamaan fiksummin. Pointti ei siis ollut se että joku asia on täysin mahdoton hoitaa mieleisekseen.
e. se siitä jankkauksesta. I rest my case