io-tech testasi OnePlussan uuden keskihintaisen Nord-älypuhelimen.

Suomessa viime vuosina tunnetuksi brändiksi noussut OnePlus julkaisi uudet OnePlus 8 -malliston lippulaivapuhelimensa 14. huhtikuuta. Viime vuonna alkanut kahden malliversion samanaikainen julkaisu sai jatkoa, kun vuorossa olivat OnePlus 8 ja 8 Pro. Samaan aikaan käyttäjien ”pahimmat pelot” hintojen jatkuvasta kasvusta kävivät toteen ja OnePlus 8 Pro -lippulaivamallin hintalappu nousi korkeimmillaan jo tuhanteen euroon.

OnePlus on tunnettu tulevien julkistustensa ennakkohypettämisestä ja yhtiö aloittikin hetken OnePlus 8 -sarjan julkaisun jälkeen raottamaan verhoa mahdollisen täysin uuden tuotesarjan osalta. Tämän jälkeen alkoivat normaalit vuotopaljastukset, jotka paljastivat kyseessä olevan OnePlussan paluu ”juurilleen”, eli uuden edullisemman hintaluokan laitteen pariin.

Uusi OnePlus Nord -tuotesarja julkaistiin 21. heinäkuuta virtuaalisessa lisättyä todellisuutta (AR) hyödyntäneessä julkaisutilaisuudessa. OnePlus Nord sijoittuu erittäin kilpailtuun keskihintaluokkaan tuoden mukanaan monia kilpakumppaneitaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, kilpailukykyisempää rautaa. OnePlus Nordin myynti alkaa 4. elokuuta ja edullisempi 8 & 128 Gt:n muistiversio maksaa 399 euroa. Tallennustilan saa tuplattua 256 ja keskusmuistin kasvatettua 12 gigatavuun lyömällä tiskiin 100 euroa lisää. Värivaihtoehtoina on turkoosi Blue Marble sekä harmaa Gray Onyx.

Tutustumme tässä artikkelissa OnePlus Nordiin reilun viikon käyttökokemusten pohjalta. Pohjalle voi halutessaan katsoa io-techin unboksaus- ja ensituntumavideon.

 

Pakkaus ja sen sisältö

OnePlus Nordin ollessa täysin erillinen tuotesarja OnePlussan tuotekatalogissa on sen brändi-ilme myös hakenut omat uransa. Tämä näkyy heti myyntipakkauksessa, joka on aikaisempien kirkkaan punaisten laatikoiden sijaan saanut värikseen mustan ja turkoosin yhdistelmän.

Itse pakkauksen sisältö on varsin tuttu aikaisemmista OnePlussan puhelimista. Pakkauksen mukana toimitetaan puhelimen ohella läpinäkyvä taipuisa suojakuori, korttikelkan irrotustyökalu, USB Type-C –kaapeli, 30 watin Warp Charge 30T –pikalaturi, tarra-arkki, pikaohjeet ja takuutiedot.

 

Muotoilu, materiaalit ja käsituntuma

Ensisilmäyksellä Nordissa on tunnistettavissa varsin nopeasti sukunäköä muiden OnePlus-mallien kanssa ja sen muotoilua onkin yhtiön mukaan pyritty saamaan muistuttamaan lippulaivojen laatua. Huhtikuussa julkaistuihin OnePlus 8 -sarjan puhelimiin verrattaessa on jouduttu tekemään pieniä kompromisseja, joiden vaikutus itse kuluttajalle ovat varsin pieniä.

OnePlus Nord on ottanut monia vaikutteita lippulaivasarjan edullisemmalta OnePlus 8 -mallilta. Suurimmat erot löytyvät näytöstä, käytetyistä materiaaleista sekä pienistä ulkonäkömuutoksista. OnePlus 8:aan verrattaessa mukaan on tullut näytössä sijaitseva kamerareikä, joka Nordissa pitää sisällään kaksi kameraa. Lisäksi Nordin näytöksi on jälleen valittu ”tasainen” lasi, eikä aikaisemmissa OnePlus 7 ja 8 -sarjalaisissa käytettyä reunoille kaartuvaa lasia. Takakuoren materiaali on lasia, mutta se on kiiltäväpintaista, kun taas OnePlus 8:ssa takalasi on mattapintaista. Takakamera on siirtynyt vasempaan ylänurkkaan, kun aikaisempien mallien kamerat ovat olleet sijoitettu takakannen yläosan keskelle. OnePlussan edustajan mukaan sijainnin muutos liittyy valmistuskustannuksiin.

Materiaalien osalta käytössä on etu- ja takapuolella edelleen lasi, joka Nordissa on Corningin vanhempaa Gorilla Glass 5:sta. Suurempi ero materiaaleissa löytyy laitteen kehyksestä, joka on vaihtunut alumiinista muoviksi. Laitteen sisärunko on kuitenkin valualumiinia.

Fyysiset mitat (suluissa OnePlus 8):

  • Ulkomitat: 158,3 x 73,3 x 8,2 mm (160,2 x 72,9 x 8 mm)
  • Paino: 184 grammaa (180 g)
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 86,7 % (88,7%)

Ulkomitoiltaan OnePlus Nord ei ole mikään erityisen kompakti puhelin. OnePlus 8:aan verrattuna puhelimen pituutta on hieman saatu kutistettua, mutta samaan aikaan tasaisen näyttöpinnan takia puhelimen leveys on kasvanut muutaman millin kymmenyksen ja painoa on tullut neljä grammaa lisää. OnePlus Nordin näyttö on kutistunut hieman kasiin verrattuna ollen 6,44-tuumainen. Näytön ja ulkomittojen suhde on saatu pidettyä tässä hintaluokassa kohtalaisen hyvänä lähes 87 %:ssa.

Suuresta koosta johtuen myös OnePlus Nordin käsittely yhdellä kädellä on haastavaa ja etenkin näytön ylälaitaan ylettyminen keskikokoisilla käsillä vaatii sormiakrobatiaa. Sivusuunnassa näytön reunoihin ylettyy ongelmitta ja myös mahdolliset virhekosketukset, joita kaartuvien näyttöjen kanssa saattaa esiintyä, loistivat poissaolollaan.

OnePlus Nord:n etu- ja takakansi ovat siis Gorilla Glass 5 -suojalasia ja Nordin osalta takalasi on päätetty toteuttaa kiiltäväpintaisena eikä OnePlus 8 -sarjassa nähtynä mattapintana. Käsituntumaltaan kiiltäväpintainen lasi ei ole aivan yhtä miellyttävä ja se kerää myös sormenjälkiä. Testikappaleemme turkoosi Blue Marble -värivaihtoehto tosin pystyy piilottamaan mahdolliset sormenjäljet. Takalasin osalta käsituntuma on kuivissa käsissä liukas, mutta kosteilla näpeillä pitoa löytyy paremmin kuin mattapinnasta.

Puhelimen oikeassa kyljessä on OnePlussan puhelimista tuttu Alert Slider -tilakytkin, jolla valitaan puhelimen äänitila normaalin, värinän ja äänettömän välillä. Tuntuma ei tosin ole aivan yhtä jämäkkä kuin OnePlus 8 -malleissa. Kytkimen alapuolella sijaitsee virtapainike. Alert Slider -kytkin toimiikin edellisten OnePlus-laitteiden tapaan erittäin mallikkaasti ja saman tyyppistä ratkaisua tilojen vaihtoon toivoisi näkevän myös muilta Android-valmistajilta. Vasemmasta kyljestä löytyy ainoastaan puhelimen äänenvoimakkuuden säädin. Edullisempien laitteiden osalta ohjausnappien laadussa on varsin kirjava hajonta, mutta OnePlus on toteuttanut napit laadukkaan tuntuisesti.

Kokonaisuudessaan OnePlus Nord:n rakenne on onnistunut. Muovirungoille tyypillisesti laitetta kovalla voimalla vääntämällä rakenteesta on kuultavissa pientä narskuntaa, mutta runko ei tunnu vääntyvän tai antavan periksi, eli rakenne tuntuu jämäkältä.

Huomasimme kuitenkin yhden hieman isommalta vaikuttavan laatuongelman Nordin kehyksessä. Muutaman päivän käytön jälkeen rungon sininen pinnoite oli alkanut jo hilseilemään irti laitteen alapäädyssä läheltä latausporttia, vaikka laitetta ei ollut pudoteltu tai kohdeltu mitenkään kovakouraisesti. Samoja havaintoja löytyi myös muilta suomalaisilta toimittajilta. Asia on selvityksessä valmistajalla ja päivitämme artikkelia, kun saamme tilanteeseen jonkinlaista selvyyttä. Kyse on mahdollisesti vain testilaite-erän kohdalla esiintyvästä ongelmasta.

Päivitys 29.7: Saimme valmistajalta tiedon, että kyseessä olisi ongelma jota on esiintynyt vain suomen medialle toimitetussa erässä ja median saamat testikappaleet ovat vielä esituotantoversiota.

Virallista IP-luokitusta ei puhelimella ole, mutta OnePlussan mukaan laitteen rakenteessa on toteutettu vastaavat suojaukset, mutta virallista luokitusta ei ole kulujen takia haluttu tehdä. Mm. Jerryrigeverything-Youtube-kanavan videossa on nähtävissä, että Nordin sisällä mm. USB-liitännässä, kaiuttimessa sekä kaikissa sisäisissä liittimissä on käytetty suojaavia tiivisteitä. Tässä hintaluokassa virallinen IP-luokitus onkin jo melko harvinainen ominaisuus, eikä sellaista löydy kuin muutamasta kilpailijasta (mm. Xperia 10 II).

 

Tekniset ominaisuudet ja -yksityiskohdat

OnePlus Nordin etupuolta peittää siis hieman OnePlus 8 -mallia pienempi 6,44-tuumainen AMOLED-näyttö. Kuvasuhde on tuttu 20:9 ja sen resoluutio on 1080 x 2400. Resoluutio on siis pysynyt samana kuin OnePlus 8 -mallissa ja aikaisemmissa OnePlussan lippulaivapuhelimissa. Full HD+ -resoluutio on etenkin tässä hintaluokassa täysin riittävä. Näyttö tukee myös HDR10+:aa ja mukaan on laitettu lisäksi 90 hertsin virkistystaajuus aivan kuten OnePlus 8:ssa sekä viime vuoden OnePlus 7 Prossa.

400 euron hintaluokassa korkeampaa virkistystaajuutta tukevaa näyttöä joutuu etsimään varsin pitkään, eikä se ole mikään yleinen ominaisuus tässä hintaluokassa, joten Nord on näiltä osin useimpia kilpailijoitaan hieman edellä. Suomen markkinoilla samassa hintaluokassa uusista puhelimista vain uudessa Moto G 5G Plus -puhelimessa on myös 90 hertsin virkistystaajuus.

Puhelimen etukamera on toteutettu OnePlus 8:n tapaan näytön vasempaan yläkulmaan sijoitettuun kamerareikään. OnePlus 8:aan verrattuna toteutus on vaan viety vielä askeleen pidemmälle ja etukameroita on kaksi kappaletta, jolloin myös kamerareikä on todella kookas. Näkyvästä reiästä eroon haluaville OnePlus tarjoaa asetuksissaan vaihtoehdon kamerareiän piilottamiseen mustan yläpalkin avulla. Tällöin puhelimen yläpalkki sijoitetaan jatkuvasti näkyville peittämään kamerareikää, mutta toteutus on hölmö, sillä samalla näytön käytössä oleva kuvapinta-ala pienenee, koska ilmoitusrivin kuvakkeita ei ole sijoitettu mustalle alueelle.

Optinen sormenjälkilukija on sijoitettu näytön alle, kuten OnePlus on tehnyt jo 2018 vuoden OnePlus 6T:stä lähtien. Testijakson aikana itse lukijan kanssa ei koettu suuria ongelmia, mutta lukija on varsin herkkä sormien kosteudelle ja likaisuudelle, jolloin tunnistusvarmuus laskee.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,44” AMOLED
  • 20:9-kuvasuhde, 1080 x 2400 pikseliä, 408 ppi
  • HDR10+, 90 Hz virkistystaajuus
  • Gorilla Glass 5

Kuvanlaadultaan OnePlus Nord:n näytöstä ei löydy valittamista. Käytössä on selkeästi OnePlus 8:n kanssa samalla tasolla oleva paneeli, mutta hieman pienennettynä. Näytön värintoisto on normaalia, eikä värejä ole esimerkiksi lähdetty korostamaan ylimalkaisesti. Maksimikirkkauden osalta aivan kirkkaimmilla keleillä näytön maksimikirkkaus ei aivan riitä ja näytön luettavuus kärsii. Asetuksista on mahdollista myös säätää näytön värilämpötilaa tai toistettavaa väriavaruutta varsin monipuolisesti.

Näytön suurin erikoisuus tässä hintaluokassa on kuitenkin sen tarjoama korkeampi 90 hertsin virkistystaajuus ja OnePlus onkin yksi ensimmäisistä valmistajasta tuomassa lähinnä lippulaivapuhelimissa ollutta tekniikkaa keskihintaluokkaan. Lippulaivapuhelimissa on jo siirrytty monilta osin 120 hertsin virkistystaajuuksiin ja pelipuhelimissa on alkanut jo näkyä 144 hertsin virkistystaajuuksia.

OnePlus Nordin alapäätyyn on ahdettu rungon keskelle USB Type-C -tyypin latausliitin, joka Nordin osalta tukee USB 2.0 -nopeuksia. Liittimen vasemmalle puolelle on sijoitettu punaisella tiivisteellä varustettu SIM-korttikelkka, jonka taakse voi sijoittaa kaksi nano-SIM-korttia. Nordia tosin vaivaa toistaiseksi vielä sama puute kuin OnePlus 8 Pro:ta, eli 5G-kortin kanssa käytössä ei toistaiseksi voi olla toista korttia, vaan tuki 5G- ja 4G-korttien yhteiskäyttöön on luvattu tulevassa päivityksessä. Muistikorttitukea ei kelkasta löydy, eli tallennustilaa ei jälkikäteen pysty laajentamaan. Latausliittimen oikealle puolelle on sijoitettu laitteen ainoa kaiutin. Tähän hintaluokkaan OnePlus ei ole pystynyt toteuttamaan stereokaiuttimia. Kaiuttimen äänenlaatu on kohtuullista mono-kaiuttimelle ja aivan korkeammilla äänenvoimakkuuksilla on havaittavissa pienimuotoista äänen särkymistä.

Yläpäädyn osalta runko on pidetty puhtaana poislukien yhtä mikrofonireikää. Näytön ja yläreunan väliin on sijoitettu laitteen kuuloke oman ritilän taakse. Pillerin muotoiseen reikään sijoitettu etukamerakaksikko koostuu 32 megapikselin pääkamerasta ja 8 megapikselin ultralaajakulmakamerasta. Kuulokeritilä on sijoitettu näyttölasin reunalla kiertävään ohueen mustaan muovilistaan.

Sisäisen tekniikan osalta OnePlus on hintalapun alas painamiseksi joutunut tekemään pieniä ”kompromisseja”. Ensimmäinen on laitteen järjestelmäpiiri, joka on vaihtunut Qualcomm 800-lippulaivasarjasta hieman edullisempaan 700-sarjalaiseen, josta käyttöön on valittu melko tuore Snapdragon 765G -piiri. Seitsemän nanometrin prosessilla valmistettava Snapdragon 765G sisältää myös sisäänrakennetun 5G-modeemin, joka on ainakin teoriassa energiatehokkaampi kuin Snapdragon 865 -piirin kanssa erikseen käytettävä X55-modeemi.

Snapdragon 765G tarjoaa yhteensä kahdeksan Kryo 475:ksi nimettyä ydintä, jotka on jaettu kolmeen eri teholuokkaan. Suorituskykyisin yksittäinen ydin toimii 2,4 GHz taajuudella ja toinen tehokkaampi ydin, Kryo 475 Gold toimii 2,2 GHz taajuudella. Loput kuusi ydintä ovat vähävirtaisempia ytimiä ja toimivat 1,8 GHz:n kellotaajuudella. Grafiikkapuolesta huolehtii Adreno 620 -grafiikkasuoritin. Järjestelmäpiirin jäähdytys on toteutettu leveällä kuparilämpöputkella sekä lämpöä näytön taakse tasaavalla grafeenikerroksella.

Järjestelmäpiirin parina on joko 8 tai 12 gigatavua RAM-muistia, aivan kuten OnePlus 8 -lippulaivasarjassa. Määrät ovat tässä hintaluokassa poikkeuksellisen suuret. Sisäistä tallennustilaa on valittavissa 128 tai 256 gigatavua. Sisäinen tallennustila OnePlus Nordissa on UFS 2.1 -pohjaista muistia, joten tällä osa-alueella on jouduttu tekemään myös pienimuotoinen kompromissi lippulaivamalleihin nähden, mutta suorituskyvyn pitäisi silti olla hyvää.

OnePlus Nordin takakannen alla sijaitsevan akun kapasiteetti on 4115 mAh. Akun koko on nykypuhelimille varsin tyypillinen ja paperilla sen tulisi tarjota OnePlus Nordille varsin hyvät toiminta-ajat. Akun lataus onnistuu OnePlussan omalla Warp Charge 30T -pikalatauksella, mutta puhelin tukee myös virallista USB Power Delivery -latausstandardia.

Langattomien yhteyksien osalta OnePlus Nord on hintaluokassaan erittäin kattava pakkaus. LTE-yhteyksiä laite tukee Cat.18 nopeudella (1200 / 150 Mbit), jonka lisäksi tuki löytyy myös uusille 5G-verkoille, mutta ainoastaan alle 6 GHz:n taajuusalueella (NSA- ja SA-verkkotekniikat). WiFi:n osalta puhelin tukee vanhempaa WiFi 5 -standardia, mutta Bluetooth on jo uudempaa 5.1-versiota.

Tekniset ominaisuudet:

  • Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri (1 x 2,4 GHz Kryo 475 Prime, 1 x 2,2 GHz Kryo 475 Gold, 6 x 1,8 GHz Kryo 475 Silver)
  • 8 tai 12 Gt RAM
  • 128 tai 256 Gt tallennustilaa, UFS 2.1
  • 5G NSA & SA (sub 6 GHz, N1, N3, N7, N28, N78)
  • LTE Cat.18 (1200 / 150 Mbps), 4×4-MIMO, FDD, TDD, Dual SIM
  • WiFi 802.11 a/b/g/n/ac, 2×2 MIMO
  • Bluetooth 5.1 (aptX & aptX HD & LDAC & AAC & SBC), NFC
  • GPS (L1+L5 Dual Band), GLONASS, Galileo (E1+E5a Dual Band), Beidou, A-GPS, NavIC
  • Alert Slider -kytkin
  • 4115 mAh akku, USB Type-C 2.0, 30 W pikalataustuki (Warp Charge 30T), USB Power Delivery -lataustuki

 

Kamera

OnePlus Nord:n takakuoren yläosasta löytyy neljästä sensorista koostuva kamerajärjestelmä. Tällä kertaa kamerakotelointi on sijoitettu takakuoren vasempaan ylänurkkaan, minkä myötä sen erottaa heti OnePlus 8 -malleista. Itse kamerakehys kohoaa laitteen takakuoren pinnan yläpuolelle jonkin verran, jonka johdosta laite pääsee keikkumaan esimerkiksi pöydällä käytettäessä. Kaksois-LED-salama on sijoitettu kamerakehyksen ulkopuolelle.

Kameran tekniset tiedot:

  • 48 megapikselin pääkamera (1/2” IMX 586 -sensori, 0,8 um pikselikoko), f1.75, 26 mm kinovastaavuus, OIS, PDAF
  • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera, 119 asteen kuvakulma, 14 mm kinovastaavuus, f/2.25
  • 2 megapikselin makrokamera, f/2.4
  • 5 megapikselin syvyystietokamera, f/2.4
  • Kaksois-LED-salama
  • 4K 30 FPS videokuvaus, 1080p 240 FPS

OnePlus Nordin kameratoteutus mukailee hyvin pitkälti OnePlus 8:ssa nähtyä kameratoteutusta – itseasiassa puhelimen pääkamerassa on sama hyväksi todettu Sony IMX586 -sensori, mitä yhtiö käyttää OnePlus 8 -mallissa. Laajakulmakameran tueksi on tuotu hieman riisuttu kahdeksan megapikselin (16 MP OnePlus 8:ssa) ultralaajakulmakamera sekä kahden megapikselin makrokamera. Neljäntenä kamerana on vielä viiden megapikselin syvyystietokamera. On hieman erikoista, että makrokameran tarkkuus on pienempi kuin syvyystietokamerassa. Erillistä telekameraa ei ole.

Pääkamera on siis sensorin osalta sama kuin OnePlus 8 -mallissa ja tekniset ominaisuudetkin vaikuttavat olevan täysin samoja. Aukkosuhteen osalta Nord käyttää valmistajan mukaan f/1.75-aukkosuhdetta, kun OnePlus 8:lla sama luku oli f/1.8. Pääkamerassa on myös optinen vakain, joka ei ole tässä hintaluokassa itsestäänselvyys.

Ultralaajakulmakameran osalta OnePlus on joutunut hieman karsimaan tarkkuudessa, jotta puhelimen hintaluokka pystytään pitämään keskihintaluokassa. Ultralaajakulmakamera on siis varustettu kahdeksan megapikselin tarkkuudella ja f/2.25-aukkosuhteella. Tarkennus on kiinteä.

OnePlus Nordin kamerasovellus on pysynyt oikeastaan muuttumattomana OnePlus 8 -mallista ja tarjolla on myös aikaisempien OnePlus-puhelinten käyttäjille tuttu näkymä. Kamerasovellus aukeaa myös välittömästi kuvaketta napauttamalla tai vaihtoehtoisesti virtapainikkeen tuplanapautuksella.

OnePlussan kamerasovellus on erittäin selkeä ja helppokäyttöinen – toteutus on markkinoiden parhaimmistoa. Kameran kuvaustilat löytyvät omasta valikostaan tai suljinpainikkeen vieressä sijaitsevasta listasta, joiden välillä voidaan vaihdella pyyhkäisyeleillä.  Kuvausnäkymän vasemmalle puolelle on sijoitettu automaattilaukaisin, resoluution valinta, makrokameran painike ja valmiit värifiltterit. Käytännössä kamerasovelluksessa on suora pääsy käsiksi kaikkiin tärkeimpiin kuvausvaihtoehtoihin.

Pro-nimellä kulkeva manuaalikuvaustila on lähes samanlainen kuin OnePlus 8:ssa. Vasemman puolen pikavalintavaihtoehtoja on muutettu hieman, mutta käytännön kokemus on hyvin lähellä. Kuvaustila tarjoaa manuaalisäädöt suljinajalle (1/8000 – 30 s.), valkotasapainolle (2300 – 7500 K), valotuksen kompensoinnille (-2…+2), herkkyydelle (ISO 100-3200) ja tarkennukselle. Lisäksi Pro-tilassa perinteisten JPG-kuvien lisäksi on mahdollista tallentaa RAW-kuvia. Mielenkiintoisena huomiona automatiikka kykenee nostamaan ISO-arvoa korkeammalle kuin manuaalitilan vaihtoehdot mahdollistavat.

Ylle on liitetty testipuhelimen kameralla otettuja muokkaamattomia kuvia erilaisista käytännön tilanteista ja valaistusolosuhteista. Kuvat saa avattua alkuperäiseen kokoonsa klikkaamalla suurennettua kuvaa hiiren oikealla painikkeella ja avaamalla kuva sen jälkeen uuteen välilehteen.

Päiväsaikaan OnePlus Nordin kameran taltioima kuvanjälki on erittäin positiivista katsottavaa. Kuvat ovat yksityiskohtaisia ja myös dynamiikka on pääosin kunnossa. Myös värit tallentuvat luonnollisina, eikä niissä ole havaittavissa ylikorostamista. Valkotasapainon osalta kamera näyttäisi olevan hieman lämpimään kallellaan ja osassa kuvissa on havaittavissa pientä ”keltaisuutta”. Pikselitasolla tarkasteltaessa yksityiskohdissa on havaittavissa hieman pehmeyttä, mutta ne pysyvät kuitenkin luonnollisina eikä ylimääräistä prosessointia ole harrastettu.

Valon vähentyessä OnePlus Nord pystyy pitämään pintansa vielä suhteellisen hyvin. Perustilanteissa kuvien värimaailma pysyy luonnollisina ja tummat kohteet taltioidaan hyvin. Kameraohjelmisto ei myöskään yritä valottaa kuvia yliluonnollisesti. Kuten olettaa saattaa, kuvien yksityiskohtien määrä vähenee valon vähentyessä ja kuvissa on havaittavissa huomattavasti selkeämmin kohinaa ja pienimuotoista rakeisuutta. Dynamiikan osalta kamera pärjää vielä kohtalaisesti ja lähinnä kirkkaimmat kohteet voivat hämärässä palaa puhki.

OnePlus Nord:n ultralaajakulmakameran kuvanlaatu ei pärjää pääkameran kuvanlaadulle, kuten ennakkoon saattoi arvata. Hieman heikompi tarkkuus verrattuna OnePlus 8:aan näkyy kuvien laadussa. Kuvien yleisilme on huomattavasti pehmeämpää eikä yksityiskohtia tallennu läheskään niin paljoa. Värintoiston osalta kamera pyrkii edelleen tuottamaan luonnollista jälkeä, mutta kuvien värimaailma on hieman haaleampaa. Dynamiikan osalta ultralaajakulma kuitenkin pystyy tuottamaan jopa yllättävän hyvää jälkeä.

Valon vähentyessä ultralaajakulmaisen kameran kuvanlaatu tipahtaa selkeästi hyvässä valaistuksessa otetuista kuvista. Jos tarjolla ei ole yhtään ulkopuolista valonlähdettä, on ultralaajakulmakameran tuottama jälki pienen aukon johdosta erittäin tummaa ja tukkoista. Kohina on myös kuvissa selkeästi havaittavissa eikä dynamiikka enää pysy hallinnassa, vaan kirkkaimmat kohteet palavat auttamatta puhki. Lisäksi kuvien yleisilme muuttuu pehmeäksi. Aivan käyttökelvoton se ei kuitenkaan hämärässä ole.

OnePlus Nord mahdollistaa myös pääkameran koko tarkkuuden (48 Mpix) käyttämisen kuvien ottamiseen. Hyvässä valaistuksessa 48 megapikselin kuvien ottaminen voi käydä järkeen, jos tarve ja halu on saada käyttöön todella yksityiskohtaisia otoksia. Erot ovat kuitenkin yllättävän pieniä 12 megapikselin kuviin verrattuna.

Hämärämmällä täyden resoluution kuvien ottaminen ei enää ole mielekästä ja pääkameran Quad Bayer -suodatin onkin tarkoitettu juuri parantamaan hämärässä otettujen kuvien laatua. Hämärällä 48 megapikselin kuvissa on havaittavissa selkeää kohinaa ja sumeutta verrattaessa 12 megapikselin kuvaan.

Kuten aikaisemmissakin arvosteluissa on todettu, nämä sensorien mahdollistamat täyden resoluution kuvat ovat hyödyllisiä tietyissä tilanteissa, mutta kokonaisuutena erot jäävät jopa yllättävän vähäisiksi.

OnePlus Nord tarjoaa myös kamerasovelluksessa kuvakkeen kaksinkertaisen zoomaukseen. Kaksinkertainen zoomaus on toteutettu pääkameran 48 megapikselin sensorilta tehtävällä rajauksella, varsinaista erillistä telekameraa puhelimessa ei siis ole.

Pääkameran sensorilta tehtävä rajaus tuottaa jopa yllättävän hyvää jälkeä ja rajattu zoom-kuva onkin huomattavasti yksityiskohtaisempi ja tarkempi kuin suoraan 12 megapikselin kuvasta tehtävä rajaus. Nykyiset korkean tarkkuuden sensorit mahdollistavat laadukkaiden telekameralla otettuja kuvia muistuttavien kuvien ottamisen ja laatukin on osittain jopa parempaa, kuin heikompitasoisella telekameralla otettaessa.

Myös hämärällä kaksinkertainen zoomaus tarjoaa kohtuulaadukkaita otoksia, tosin niissä alkaa selkeästi esiintymään sumeutta ja kuvat ovat yleisesti huomattavasti pehmeämpi, kuten oletettavaa on. Jos kuvaustilanteessa on kuitenkin kohtuullisesti ulkopuolista valoa saatavilla, onnistuu digitaalisella zoomilla kuvien ottaminen varsin mallikkaasti – jopa paremmin kuin telekameralla vastaavassa tilanteessa.

Etenkin näin alle 400 euron hintaluokassa ei ole toistaiseksi kovin hyviä natiiveja telekameroita nähty, joten OnePlussan päätös toteuttaa kaksinkertainen zoomaus pääkamerasta rajaamalla tuntuu järkevältä ratkaisulta ja se tuntuu toimivan etenkin hyvässä valaistuksessa asiallisesti.

OnePlus on nykyisten trendien mukaisesti sisällyttänyt myös OnePlus Nord:n kamerajärjestelmään ”pakollisen” kahden megapikselin makrokameran. Makrokameran kahden megapikselin tarkkuus on ehkä juuri ja juuri hyväksyttävissä alle 400 euron puhelimessa, mutta esimerkiksi Samsungin tarjotessa Galaxy A71:ssä 5 megapikselin kameraa samassa hintaluokassa, olisi OnePlus voinut keksiä jotain muuta tilalle tai vaihtaa vaikkapa syvyystietokameran ja makrokameran sensorit päittäin.

Makrokameran kuvanlaatu on heikkoa, kuten jo olettaa saattaa ja samaa kameraa käytettiin mm. OnePlus 8 -mallissa, jonka osalta totesimme myös samanlaisia käytöstä. Kuvien tarkkuus jää luonnollisesti selvästi pääkameralla otetuista, jonka lisäksi väritoisto on haaleaa. Makrokamera tarjoaa paremman syväterävyyden, mutta senkin hyöty jää lopulta kyseenalaiseksi, sillä monesti lähikuvia ottaessa kohde halutaan irrottaa taustasta bokehin avulla.

Jo aikaisemmista OnePlus-puhelimista löytynyt Nightscape-yökuvaustila löytyy myös OnePlus Nord:sta. OnePlus ei ole oman yökuvaustilan kanssa lähtenyt tekemään yöstä päivää, vaan pyrkii parantamaan hämärässä otettujen kuvien dynamiikkaa ja värintoistoa samalla pyrkien säilyttämään kuvanottohetken luonnollisuuden. Nightscape-yökuvaustila on käytettävissä niin pääkameralla kuin myös ultralaajakulmakameralla.

Nappasimme myös muutaman vertailukuvan OnePlus 8 -puhelimen pääkameralla samoista tilanteista OnePlus Nordin kanssa, jotta pystymme vertailemaan näiden kahden samaa sensoria käyttävän puhelimen mahdollisia jälkiprosessoinnissa tulevia eroja. Kuten yllä olevista kuvista voi huomata, kameroiden eroja saa etsiä suurennuslasilla. Jos puhelimista joitain eroja haluaa väkisin kaivaa, niin OnePlus 8 vaikuttaisi tallentavan yksityiskohtia aivan pikkuriikkisen paremmin.

OnePlus Nordin etukameran osalta on päädytty tuplakameraratkaisuun, jossa pääkamera on 32 megapikselin laajakulmainen Quad Bayer -sensori ja toinen kahdeksan megapikselin ultralaajakulmainen kamera, joka tarjoaa 105 asteen kuvakulman.

Väritoistoltaan 32 megapikselin pääetukamera tuntuu nojaavan reilusti lämpimämpään, kun taas ultralaajakulmaisempi kamera toistaa värit neutraalimpina ja hieman todellisuutta mukailevampana. Yksityiskohtia pääkamera taltioi varsin mukavasti eikä ultralaajakulmaisenkaan kameran laatu ole hassumpaa. Aivan täysin järkevää syytä tuplaetukameralle on hankala keksiä, mutta etenkin vloggaus-käytössä tai ryhmäkuvissa muutaman kaverin kanssa ultralaajakulmainen kamera saattaa tulla tarpeeseen.

Hieman erikoisesti OnePlus Nord tarjoaa takakameralla käyttöön maksimissaan 4K 30 FPS videokuvausta, mutta etukameralla on mahdollista taltioida myös 4K 60 FPS videokuvaa. Asettelu kuulostaa hieman oudolta ja toivottavasti OnePlus saisi tuotua myös takakameralle 4K 60 FPS videokuvaustilan. 4K 30 FPS videokuvaa on mahdollista kuvata niin pääkameralla kuin ultralaajakulmakameralla. Laadullisesti ultralaajakulmakameralla kuvattu 4K 30 FPS video on hyvin vastaavaa kuin pääkameran tuottama jälki, mutta video on yleisilmeeltään hieman pehmeämpää.

4K 30 FPS videoita voi kuvata OIS:n tukemana sekä vielä käyttämällä erillistä Super Stable -ominaisuutta, jossa mukaan otetaan vielä sähköinen vakautus. Video tallentuu 42 Mbit/s bittivirralla (High@L5.1, CABAC, 1 Ref Frames) ja äänet 156 kbit/s laadulla stereona. Pakkausmuotona on tarjolla myös tehokkaampi h.265-koodekki.

Itse 4K video on tässä hintaluokassa laadultaan varsin onnistunutta. Videon värintoisto ja terävyys ovat hyvällä tasolla ja tässä hintaluokassa kärkikastia. Pikakuvakkeen kautta käyttöön on mahdollista ottaa vielä Super Steady -kuvanvakautus, jossa mukaan otetaan sähköinen EIS-vakautus. Super Steady -tilassa kuvatussa videossa tosin näkyy huomattavasti selkeämmin pientä pätkimistä ja videolaatu on myös selkeästi prosessoidumpaa, mutta kokonaisuutena silti laadukasta.

 

Käyttöjärjestelmä

OnePlus Nord käyttää tuttuun tapaan OnePlussan omaa Oxygen OS -käyttöliittymää, jonka alla pyörii tuorein Android 10 -versio. Testijakson alussa puhelimeen tuli tarjolle uusi 10.5.1-versionumerolla varustettu Oxygen OS -päivitys. Tietoturvapäivitykset olivat puhelimessa kesäkuun päiväyksellä.

OnePlus itse kertoo tehneensä Oxygen OS -käyttöjärjestelmäänsä valtavan määrän optimointeja, jotta Snapdragon 800 -piireillä ennen käytössä ollut järjestelmä on saatu toimimaan sulavasti hieman heikommalla 765G-järjestelmäpiirillä. Suurimmat muutokset esimerkiksi OnePlus 8 -sarjaan verrattuna on muutama OnePlussan oman ohjelman tippuminen pois (mm. puhelin, tekstiviesti ja yhteystiedot) ja tilalle on otettu Googlen viralliset ohjelmat. Muita eroja ei käyttöjärjestelmästä on käyttäjän silmillä mahdotonta oikeastaan löytää ja muutokset löytyvätkin lähinnä käyttöliittymän sulavuuden ja toimivuuden optimoinneista.

Vaikka OxygenOS noudattaa pitkälti vakio-Androidin ulkoasua, tarjoaa se useita asetuksia ja ominaisuuksia, jotka vakio-Androidista puuttuvat. Tällaisia ovat esimerkiksi lukuisat näytön lisäsäädöt, mukautusmahdollisuudet (kuvakkeet, teemat), eletoiminnot, rinnakkaissovellukset, sovelluslukko, ajastettu käynnistys ja sammutus sekä pelitila.

Yleisesti ottaen OnePlussan päivitystuki on ollut viime vuodet Android-markkinoiden parhaimmistoa – se lupaa vähintään kaksi seuraavaa Android-versiopäivitystä sekä tietoturvapäivitykset joka toinen kuukausi vähintään kolmen vuoden ajan. Esimerkiksi keväällä 2017 julkaistu OnePlus 5 tulee saamaan Android 10 -päivityksen vielä noin kolme vuotta julkaisunsa jälkeen ja neljä vuotta sitten julkaistu OnePlus 3 sai viimeiset päivityksensä marraskuussa, 3,5 vuotta julkaisunsa jälkeen. Harva Android-valmistajan Googlen omia Pixel-malleja lukuun ottamatta pistää tästä paremmaksi, etenkään keskihintaluokassa.

Päivitys 4.8.2020: XDA-Developers -sivuston toimittaja Max Weinbach on löytänyt OnePlus Nordin ohjelmistosta asennettuna mm. Facebookin taustasovelluksia sekä muutamia Facebookin omistamia sovelluksia (mm. Instagram). Puhelimeen on valmiiksi järjestelmäsovelluksiksi asennettu mm. Facebook App Installer sekä Facebook App Manager -palikat, joiden avulla esimerkiksi Instagram -sovelluksen päivitykset hoidetaan taustalla Googlen Play Storen ohi. Testijaksolla asiaan ei kuitenkaan kiinnitetty huomiota, eivätkä valmiiksi asennetut sovellukset aiheuttaneet negatiivisia vaikutuksia puhelimen toimintaan. Itse käyttösovellukset (Facebook, FB Messenger ja Instagram) ovat käyttäjän poistettavissa, mutta järjestelmäsovelluksina olevia Facebookin palveluita ei pysty poistamaan. Niiden disablointi kuitenkin onnistuu, kuten muissakin puhelimissa.

Suorituskyky

OnePlussan tiukasta aikataulusta johtuen OnePlus Nord ehti viettämään ympärivuorokautisessa käytössä noin viikon verran. Laitteesta kuitenkin pystyttiin muodostamaan jo tässä ajassa varsin kattava kokonaiskuva. Viikon aikana ei laitteelle tullut vielä uusia ohjelmistopäivityksiä, mutta sellaisia on ilmeisesti luvassa vielä myyntipäivän (4. elokuuta) lähentyessä.

Päivitys 28.7: Testilatteemme sai uuden päivityksen versionumeroltaan 10.5.2, joka ilmeisesemmin vastaa ns. myyntiversion ohjelmistoa. Ohjelmisto toi mukanaan mm. viimeiset sertifioinnit Googe Pay:n käyttöön (GP ei toiminut testiversiolla ollenkaan) sekä   Googlen heinäkuun tietoturvapäivitykset.

Peruskäytössä, eli käyttöliittymässä liikuttaessa ja jokapäiväisiä sovelluksia avatessa sekä niiden välillä vaihtaessa OnePlus Nord on erittäin sulava ja nopea – eroa kalliimpiin OnePlus-malleihin on hankala huomata ilman rinnakkainvertailua. 90 hertsin näyttö tässä hintaluokassa mahdollistaa tällaisen sulavan ja nopean käyttökokemuksen käyttöliittymässä ja sovelluskäytössä.

Ero lippulaivapuhelimiin ja niiden käyttämiin Snapdragon 865 -järjestelmäpiiriin saadaan lähinnä raskaita sovelluksia, kuten AAA-tason pelejä pyörittäessä. Korkeampia ruudunpäivitysnopeuksia tukeva Altos Odyssey tuntuu suorastaan lentävän OnePlus Nordin 90 hertsin näytöllä. Kokeilimme lisäksi Asphalt 9:ää ja Call of Duty Mobilea. Raskaampien pelien osalta eroja esimerkiksi graafikoissa on hyvin vähän ja Nord tuntuu pystyvän pyörittävän näitä raskaampiakin pelejä hyvillä grafiikka-asetuksilla erittäin pätevästi. Pelattaessa Nordin takakuori lämpiää havaittavasti, mutta se ei missään vaiheessa tuntunut häiritsevältä tai polttavalta.

OnePlus 8:aa ja Nordia verrattaessa niiden suorituskykyeroja on hyvin vaikea havaita, etenkin peruskäytössä ja käyttöliittymän selauksessa. Jos eroja haluaa hakea niin joidenkin hieman isompien sovellusten avaaminen kestää Nordilla aivan himpun verran pidempään, mutta erot menevät jo hiusten halkomisen asteelle.

Synteettisissä suorituskykytesteissä Nordin suorituskyky on sitä mitä Snapdragon 765G -piiriltä osattiin odottaa. Otimme verrokeiksi Snapdragon 855 -piirillä varustetun OnePlus 7T:n sekä Snapdragon 845 -piirillä olevan OnePlus 6T:n ja vielä samassa hintaluokassa liikkuvan Honor 20 Pro:n (Kirin 980).

OnePlus Nordin suorituskyky liikkuu Snapdragon 845 -piirillisen OnePlus 6T:n luokassa, häviten kuitenkin hienoisesti niin prosessori- kuin grafiikkaintensiivisissä testisovelluksissa. Myös Kirin 980 -piirillä varustettu Honor 20 Pro saa synteettisissä testeissä hieman paremmat tulokset.

Huomionarvoisena seikkana tallennustilan luku- ja kirjoitusnopeutta mittaavan Androbench 5 -testin tulokset on ajettu mukautetuilla, paremmin tosielämän käyttöä vastaavilla asetuksilla (1 thread, 300 Mt file size, 256 kt buffer size), joita on käyttänyt mm. Anandtech-sivusto testeissään. Androbenchin tulokset ovat täten suhteessa alhaisempia kuin vakioasetuksilla ajetuissa testeissä.

Akunkesto

Akunkeston suhteen alkuasetelmat olivat odottavaisen positiiviset. Nordin akkukoko on reilu 4000 mAh, jonka pitäisi tarjota modernin 765G-järjestelmäpiirin kanssa varsin hyvää akunkestoa. Noin viikon käytön perusteella akkukesto on keskitasoa, mutta ei yllä loistavalle tasolle. Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, kun virallinen ohjelmisto julkaistaan lähiaikoina.

Nord vietti io-techin ympärivuorokautisessa testissä reilun viikon ajan ja testijakson aikana näytön päälläoloajat ovat liikkuneet 2,5 h:n molemmin puolin ja akkua on tällöin ollut jäljellä päivän päätteeksi noin 50 %. Hieman kevyemmällä käytöällä näytön päälläoloajan ollessa noin tunnin ja kahden tunnin välillä, akkuprosentit tippuivat hieman 70 – 80 % välimaastoon.

Testijakson puhelimenkäyttöprofiiliin kuului mm. WhatsApp- ja Slack-viestittelyä, Twitterin ja Instagramin selailua, sähköpostien lukemista, karttasovelluksen selailua ja navigointia, nettiselailua, muutamia puheluita, lyhytjaksoista pelailua ja kameran käyttöä mobiiliverkkoyhteyden, Bluetoothin, WLAN:in ja synkronointien ollessa jatkuvasti päällä. Käyttöjärjestelmän teema oli asetettu suurimman osan ajasta tummaksi. 5G-yhteys oli kytketty pois päältä ja näytön virkistystaajuus pidettiin 90 hertsissä.

OnePlus Nord tukee maksimissaan 30 watin teholla toimivaa Warp Charge 30T -pikalatausta ja tähän kykenevä verkkovirta-adapteri toimitetaan myyntipakkauksessa mukana. Valmistajan mukaan akku latautuu tyhjästä 70 %:iin puolessa tunnissa. Kuten taulukosta voidaan huomata pitää valmistajan lupaukset latausnopeudesta paikkaansa ja tyhjästä täyteen akku latautuu alle tunnissa, joka on erittäin hyvä suoritus. Langatonta latausta ei Nordissa ole.

 

Yhteenveto

OnePlus Nordia on pidetty OnePlussalle erittäin tärkeänä julkaisuna, koska sen viimeisimpien lippulaivamallien hinnat alkavat lähennellä jo uhkaavasti tuhannen euron rajapyykkiä. Monien pitkäaikaisten fanien mielestä hintataso on noussut jo aivan liikaa ja OnePlus olisi ajautunut kauas sen alkuperäisestä ideologiasta, jonka tarkoitus oli tuottaa lippulaivatason laitteita erittäin kilpailukykyisellä hinnalla.

Aivan täysin OnePlus Nord ei tähän menneiden vuosien kauipuuseen pysty vastamaan – koska laitteen hintaluokka on haluttu pitää kilpailukykyisenä, on puhelimessa jouduttu tekemään muutamia kompromisseja. Erittäin kilpailtu keskihintaluokka on tällä hetkellä täynnä hyvin samankaltaisia puhelimia, joista jopa suurin osa on hinnoiteltu yläkanttiin, kun todellisia haastajia ei ole ollut.

Teknisesti suurin muutos aikaisempiin OnePlussan laitteisiin on järjestelmäpiiri, joka on ”jouduttu” vaihtamaan Snapdragon 765G -piiriin. Kyseinen piiri tarjoaa tällä hetkellä noin kaksi vuotta sitten julkaistun Snapdragon 845 -piirin suorituskyvyn, mutta tuo mukanaan huomattavasti virtapihimmän toiminnan sekä integroidun 5G-modeemin. Normaalissa jokapäiväisessä käytössä ei varmasti eroa näiden piirien välillä pysty huomaamaan ja suurin eroavuus on nähtävissä vain raskaimpia AAA-tason mobiilipelejä pelatessa. Järjestelmäpiirin parina on runsaasti keskusmuistia, joista etenkin suurempi 12 Gt:n vaihtoehto tuntuu jopa hieman yliampuvalta.

Näytön osalta resoluutio on laskettu QHD:sta takaisin Full HD+ -tasolle, mutta puhelimeen on tuotu myös korkeamman, 90 hertsin, virkistystaajuus, joka on toistaiseksi ollut saatavissa vain kalliimman luokan puhelimissa. Korkeampi virkistystaajuus on tämän hintaluokan puhelimissa suurehko valttikortti, varsinkin kun samaan aikaan Oxygen OS -käyttöjärjestelmä on optimoitu onnistuneesti hieman heikommalle raudalle.

Kameran osalta Nord tarjoaa toimivan toteutuksen, vaikka sen monipuolisuus ei olekaan aivan lippulaivapuhelimien tasolla. Kuvanlaadullisesti jälki on hyvää ja luonnollista molemmilla polttoväleillä, mutta kolmantena kamerana käytettävä kahden megapikselin makrokameran tarpeellisuus tai hyödyllisyys on kyseenalaista. Telekamera uupuu, mutta pääkameralta tehtävä rajaus tuottaa 2x-zoomauksella käyttökelpoista jälkeä. Videopuolella tilanne on hieman erikoinen, sillä Nord mahdollistaa ainoastaan 4K 30 FPS videokuvauksen pääkameralla, kun taas etukamerassa on mahdollisuus 4K 60 FPS videon tallentamiseen. 4K 60 FPS videokuvauksen puuttuminen on hyvin erikoista ja toivottavaa olisi, että OnePlus pystyisi tuomaan sen mahdollisesti tulevassa ohjelmistopäivityksessä – teknisesti sille ei pitäisi olla esteitä. Alle 400 euron hintaluokassa löytyy jo kilpailijoilta myös 4K 60 FPS kuvausmahdollisuuksia.

Ohjelmistopuolella Nord tarjoaa omaan hintakategoriaansa ehdottoman valttikortin Oxygen OS -käyttöjärjestelmänsä puolesta. Lähellä kustomoimatonta Androidia ulkonäkönsä puolesta oleva Oxygen OS on noussut suureen suosioon ja se tarjoaa huomattavasti virtaviivaisemman käyttäjäkokemuksen lähes kaikkiin kilpaileviin toteutuksiin verrattuna. Käyttöjärjestelmä on erittäin sulava ja nopea toiminen eikä testijakson aikana havaittu minkäänlaisia hidasteluita tai pätkimisiä normaalisissa jokapäiväisessä käytössä. Lisäksi käyttöjärjestelmän päivitystuki on parasta, mitä Android-puhelimiin on tässä hintaluokassa tarjolla.

Yhteenvetona OnePlus Nord tekee monia asioita oikein ja tarjoaa keskihintaluokkaan erittäin kilpailukykyisen paketin. Nordin pahimpina kilpailijoina muiden valmistajien tuoreimmista laitteista voidaan pitää Lenovon Moto G 5G Plussaa sekä Xiaomin Mi 10 5G Liteä. Muuten pahimmat kilpailijat löytyvät viime vuoden lippulaivapuhelimista, joiden hinnat ovat nyt vuoden jälkeen laskeneet noin 400 – 500 euron hintahaarukkaan. Tosin näissä laitteissa ei ole tarjolla 5G-modeemia, jos sellaisen kokee itselleen tarpeelliseksi.

Samaan aikaan Nord asettaa myös OnePlussan oman laitevalikoiman hieman erikoiseen valoon, sillä Nord tarjoaa alle 400 euron hintaluokassa monilta osin vastaavia ominaisuuksia kuin 300 euroa kalliimpi OnePlus 8. Ostajan kannattaakin todenteolla miettiä, saako 300 eurolla tarpeeksi rahoilleen vastinetta, jotta OnePlus 8 olisi parempi vaihtoehto. Nordin asema olisi ollut vieläkin hullunkurisempi, jos viime vuoden 7T-mallia saisi edelleen normaalilla 499 euron ”tarjoushinnalla”. Onkin selvää, että OnePlus 8:n yhteydessä myyntiin jääneet 7 Pro ja 7T-mallit on pyritty myymään pois varastoista, jotteivat ne astuisi Nordin tontille hinnallaan ja ehkä hieman monipuolisemmalla kameratoteutuksellaan ja suorituskykyisemmällä raudallaan.

Omassa hintakategoriassaan OnePlus Nord on tällä hetkellä parasta mitä rahalla saa ja siitä on hankala löytää suurempia heikkouksia tai puutoksia. Kokonaisuutena OnePlus Nord on tasapainoinen ja kattava paketti ja se ansaitsee etenkin 399 euron hintaisena perusversiona io-techin Toimituksen valinta -erityismaininnan.

Plussaa:

  • Hyvä HDR10+:aa tukeva AMOLED näyttö 90 hertsin virkistystaajuudella
  • Tukeva rakenne muovirungosta huolimatta
  • Nopeat mobiiliverkkoyhteydet (5G & Cat.18 LTE)
  • Ripeä 30 watin pikalataus
  • Sulava ja nopea käyttökokemus
  • Oxygen OS -käyttöliittymän tarjoamat parannukset kustomoimattomaan Androidiin
  • Hyvä ohjelmiston päivitystuki
  • Pääkameran kuvanlaatu

Miinusta:

  • Kahden megapikselin makrokameran kuvanlaatu ja hyödyllisyys
  • Rungon maalipinnan kestävyys varauksin
  • Ultralaajakulmakameran kuvanlaatu varauksin
  • 4K 60 FPS videokuvaus ei ole mahdollista takakameralla
  • Ei muistikorttipaikkaa
  • Ei ilmoituslediä

Huomionarvoista:

  • Ei 3,5 mm ääniliitäntää
  • Melko kookkaat ulkomitat
  • Puhelimen rakenteessa käytetty tiivisteitä, vaikka IP-luokitusta ei olekaan hankittu
  • 5G ei toistaiseksi käytettävissä dual-SIM-tilassa (tuki tulossa myöhemmin päivityksenä)
  • Puhelimeen asennettuna järjestelmäsovelluksina Facebookin sovelluksia.

 

 

This site uses XenWord.
;