Ultraohut kannettava tietokone yhdistää mobiililaitteiden ja tietokoneiden parhaat puolet yhdeksi mukana kulkevaksi laitteeksi.

Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Huawein kanssa

Nykypäivänä älypuhelimet pystyvät moniin askareisiin, joihin ennen tarvittiin vielä tietokoneita, ja sen myötä ne voivatkin usein olla käyttäjilleen jopa ainoita mukana kulkevia ”tietokoneita”. Perinteisen kotona lepäävän pöytätietokoneen kaveriksi saattaa kuitenkin yhä edelleen olla tarvetta myös kannettavalle tietokoneelle, joka kulkee mukana ja mahdollistaa siten myös työskentelyn kodin ulkopuolella. Älypuhelimiin verrattuna kannettavat tietokoneet nimittäin tarjoavat yhä edelleen käytännössä ylivertaisen suorituskyvyn sisällöntuottoon oman erillisen näppäimistönsä ansiosta. Lisäksi kannettavien tietokoneiden näytöt ovat myös huomattavasti älypuhelimia suurempia, joten ne toimivat myös viihdekäyttöön aivan omalla tavallaan.

Nykyteknologian myötä kannettava tietokone voi hoitaa myös kodin tietokoneen virkaa, sillä ne kykenevät useimmiten tarjoamaan riittävää tehoa päivittäisiin askareisiin. Oli kannettava tietokone sitten koko kodin tietokeskus tai pelkkä matkakumppani, on sen tärkeää olla mukava käyttää. Mukavuuteen tietokoneen käytössä vaikuttavat useat tekijät, kuten kannettavan tietokoneen rakennemateriaalit, muotoilu, näytön laatu, akunkesto ja suorituskyky.

Ultraohuet kannettavat tietokoneet tuovat mukanaan niin perinteisten tietokoneiden kuin myös mobiililaitteiden parhaat puolet. Ne ovat keveitä ja pienikokoisia, minkä myötä niitä on helppo kuljettaa mukana, mutta kuitenkin niissä on silti fyysinen näppäimistö, mobiililaitteita huomattavasti suurempi näyttö ja täysiverinen työpöydällinen käyttöjärjestelmä. Huawein uusi MateBook X on mallikelpoinen esimerkki siitä, mihin uusin kannettavien tietokoneiden tekniikka kykeneekään pienikokoisessa paketissa.

 

Tietokoneen kannettavuus

Jos tietokonetta on tarkoitus kuljettaa mukana, on sen koko merkittävä tekijä käyttömukavuuteen. Niin työ- kuin lomamatkoilla mukaan otettavan tavaran määrä halutaan usein minimoida, minkä myötä ultraohut kannettava tietokone on usein mieluisa vaihtoehto, jota ei repussa tai laukussa välttämättä juuri huomaakaan.

Huawein MateBook X painaa vain yhden kilon, joten sen kuljettaminen ei juuri käsiä rasita. Paksuuttakin sillä on vaivaiset 13,6 mm, joten se sujahtaa tarvittaessa repun tai laukun pieneenkin rakoon kuin aikakauslehti, joten kompromisseja muiden mukana kulkevien tavaroiden määrässä ei tarvitse tehdä, vaikka kannettavan mukaan ottaakin. Pienestä koosta huolimatta kannettavan sisään on mahdutettu myös 42 Wh:n litiumpolymeeriakku, josta riittää virtaa tuntien käyttöön.

Pelkkä pieni koko ei kuitenkaan tee kannettavasta välttämättä täydellistä matkakumppania. Tietokoneen tulee myös kestää matkan mahdolliset rasitukset, minkä lisäksi julkisilla paikoilla sitä käytettäessä on myös eduksi jos se näyttää hyvältä. MateBook X täyttää myös mainituilta osin tehtävänsä esimerkillisesti. Sen magnesium-alumiiniseoksesta valmistettu runko suorastaan huokuu eleganttia kestävyyttä, minkä lisäksi se on saatavissa kahdessa värivaihtoehdossa – perinteisen tyylikkäänä hopeisena Silver Frost -värinä, kuin myös massasta erottuvan vihertävänä Forest Green -värinä.

 

Kannettavan tietokoneen suorituskyky

Tietokoneen käyttökokemus on usein hyvin riippuvainen laitteen tarjoamasta suorituskyvystä. Hidasteleva tai muuten vain huonosti toimiva kone jättää usein karvaan maun suuhun, eikä sitä tee mieli käyttää. Yhä energiatehokkaammaksi käyvän teknologian myötä suorituskykyä kyetään nykyään kuitenkin pakkaamaan yhä vain pienempikokoisiin kuoriin. Tämä näkyy myös ultraohuiden kannettavien suorituskyvyssä, sillä ne kykenevät nykyään helposti ajamaan myös kodin ainoan tietokoneen virkaa, etenkin jos käyttö muodostuu pääosin niin sanotusta peruskäytöstä.

Huawei MateBook X:n sisällä sykkii Intelin uusimman 10:n sukupolven 4-ytiminen Intel Core i5 -prosessori ja 16 gigatavua RAM-muistia, jotka tarjoavat varmasti riittävän suorituskyvyn vähän virtaa kuluttavassa muodossa.

Käyttökokemuksen kannalta pelkkä suorituskykyinen rauta ei kuitenkaan ole ainoa merkittävä tekijä. Huawei MateBook X tarjoaa nopeutta myös langattomien yhteyksien puolella. Kannettava tukee uusimman sukupolven nopeaa Wi-Fi 6 -yhteyttä, joka tarjoaa maksimissaan jopa 2,4 Gbps lähetysnopeudet, mikä varmistaa internetkokemuksen sulavuuden ja pätkimättömän elokuvakokemuksen videoiden suoratoistopalveluista.

Huawei MateBook X:n tarjoamasta pirteästä suorituskyvystä huolimatta se kykenee tarjoamaan miellyttävän käyttökokemuksen täysin äänettömästi. MateBook X:ssä ei nimittäin ole lainkaan erillistä tuuletinta, vaan tietokoneen jäähdytys hoidetaan passiivisesti metallisen rungon avulla. Tämä täysin passiivinen jäähdytys on mahdollista energiatehokkaan ja vain vähän sähköä kuluttavan raudan myötä.

 

Ultraohut kannettava viihteen keskuksena

Suorituskyvyn ohessa toinen merkittävä käyttökokemukseen vaikuttava tekijä on kannettavan tietokoneen näyttö. Niin työnteko kuin myös viihdekäyttö kärsii huomattavasti, jos näyttö on laadultaan huono tai siitä on vaikea saada selvää eri käyttötilanteissa. Ultraohuita kannettavia käytetään usein myös joukkoliikenteessä tai ulkoilmassa, jolloin auringonpaiste asettaa näytölle omat haasteensa.

Huawei MateBook X:ssä näyttö on ainakin nähtävissä ja se viekin helposti kaiken huomion. 90 prosentin näytön ja ulkomittojen välinen suhde mahdollistaa sen, ettei näytön ympärillä ole juuri lainkaan kehyksiä, jolloin kaiken huomion voi kiinnittää näytön sisältöön. Näyttö itsessään on 3K Infinite Huawei FullView -kosketusnäyttö, joka tarjoaa peräti 3K-resoluution (3000 x 2000 pikseliä) ja siten huipputarkan kuvan. Kosketusnäytön myötä tietokoneen käyttökokemukseen saa mukaan mobiililaitteista tutun helppouden, kun seuraava kohde on aina vain kosketuksen päässä.

MateBook X:n näytön edut eivät myöskään jää pelkkään kosketusohjaukseen ja suureen resoluutioon. Ohut LTPS-teknologiaa käyttävä näyttö tarjoaa myös pienen virrankulutuksen, mikä näkyy tietokoneen akunkestossa. Tästä huolimatta värintoistossa ei ole karsittu, vaan näyttö kattaa 100 prosenttia sRGB-väriavaruudesta ja tarjoaa siten luonnollisen ja elävän kuvan.

3:2-kuvasuhde MateBook X:n näytössä on myös täydellinen lukemiseen tai kirjoittamiseen, jolloin pelkän viihdekäytön ohessa näyttö tarjoaa myös työskentelykokemukset vailla vertaa.

Viihdekäytöstä puheen ollen MateBook X tarjoaa myös mukaansa tempaavan äänikokemuksen. Kannettavan nelikaiutinjärjestelmä tuo mukanaan syvän bassotoiston erillisillä bassokaiuttimilla ja selkeät korkeat äänet erillisillä diskanttikaiuttimilla.

 

Mitä muuta ultraohuelta kannettavalta voi odottaa?

Kannettavan tietokoneen käyttökokemukseen vaikuttavat siis niin sen kannettavuus kuin myös sen tarjoama rauta suorituskyvyn, näytön ja kaiuttimien osalta. Käyttökokemusta kannettavissa voi kuitenkin parantaa myös pienemmät yksityiskohdat ja se kuinka valmistaja hyödyntää tietokoneen rautaa ja ohjelmistoa.

Huawei MateBook X:n suurikokoinen Free Touch -kosketusalusta tukee monikosketuseleitä, eikä se sisällä yhtään liikkuvaa osaa, minkä seurauksena se toimii aina samalla tavalla, painoi sitä mistä vain. Tämä on mahdollista, koska kosketuslevy on toteutettu paineen tunnistavaksi alustaksi, joka antaa palautetta käyttäjälleen napakan värinän avulla.

Kosketuslevyyn on myös integroitu Huawei Share NFC -tunniste, joka mahdollistaa Huawein puhelinten ja MateBook X:n välillä äärimmäisen helpon yhteistyön. Puhelimella kosketuslevyä koskettamalla laitteet yhdistyvät toisiinsa ja puhelimen näyttö tulee automaattisesti esiin käytettäväksi kannettavan tietokoneen näytölle. Tämä mahdollistaa mm. helpon tiedostojen siirron ja muokkauksen laitteiden välillä ja puheluiden vastaanottamisen suoraan tietokoneelta.

Ultraohut kannettava kulkee usein käyttäjiensä mukana monenlaisiin tilanteisiin, minkä myötä myös tietoturva on merkittävä huomioitava tekijä. Huawei MateBook X:n virtapainikkeeseen on integroitu sormenjälkilukija, jonka avulla tietokoneen voi helposti lukita vain omistajalleen aukeavaksi. Lisäksi kannettavan webkamera on upotettu huomaamattomasti näppäimistön yläriviin oman ”näppäimen” takaa esiin nousevaksi. Käytännössä tämä mahdollistaa entistä kapeammat näytön reunukset sekä webkameran täydellisen piilottamisen, kun sitä ei tarvitse.

 

Yhteenveto

Ultraohuet kannettavat tietokoneet yhdistävät mobiililaitteiden ja täysikokoisten tietokoneiden parhaat puolet tyylikkääksi mukana kulkevaksi kokonaisuudeksi, jossa riittää suorituskykyä monipuolisesti arjen askareisiin. Huawei Matebook X on tästä huippuluokan esimerkki.

Huawein kehittyneet teknologiat, kuten Free Touch -kosketuslevy, Huawei Share -yhteys ja kehittynyt tietokonerauta Intelin uusimman sukupolven Core i5 -prosessorin, 16 gigatavun RAM-muistin, Wi-Fi 6 -verkkojen ja laadukkaan näytön muodossa tekevät Huawei MateBook X:stä erinomaisen vaihtoehdon kannettavaa tietokonetta etsivälle. Kaiken lisäksi MateBook X tarjoaa myös edistynyttä tietoturvaa sormenjälkilukijan ja piiloon upotettavan webkameransa kera.

Lue lisää Huawei MateBook X:stä ja sen ominaisuuksista osoitteesta: https://consumer.huawei.com/fi/laptops/matebook-x-2020/

Huawei Matebook X on saatavilla seuraavilta jälleenmyyjiltä 1599 euron suositushintaan:

 

This site uses XenWord.
;