Intelin Alchemist+ tähtää lähinnä korvaamaan nykymallistoa, mutta Battlemagella tähdätään jo ainakin yhtä suorituskykyluokkaa ylöspäin.

Vaikka CES-messujen anti on vallannut uutisrintaman tehokkaasti, on kuluneeseen tynkäviikkoon mahtunut muutakin uutisoitavaa. Intelin väitetty GPU-roadmap on päätynyt tuntemattomia teitä vääriin käsiin ja sen myötä julki.

RedGamingTechin julkaisema roadmap vaikuttaa kaiken saatavilla olevan tiedon mukaan aidolta. Se sopii paitsi Intelin tyyliin, myös siihen, mitä yhtiön edustajat ovat ehtineet jo mainita eri haastatteluissa. Yhtiö aikoo pitää verrattain rivakkaa tahtia kilpailijoihin nähden.

Vielä vuoden alkumetreillä eli kuluvan neljänneksen aikana Intel aikoo saada julki tällä hetkellä vain D23-nimellä tunnetut uudet Alchemist-mallit 150 watin TDP:llä ja ilmeisesti 192-bittisellä muistiväylällä, sillä muistia on 6 Gt. Ne asettuvat nykymalliston keskelle, eli oletettavasti tulossa on Arc A5 -sarjan näytönohjaimia.

Intelin ensimmäiset Alchemist-grafiikkapiirit julkaistiin tänä vuonna ja yhtiö ehtikin jo mainita, ettei kaikkea siihen liittyvää ole vielä nähty. Vain vuosi alkuperäisen julkaisusta onkin aika toivottaa vuoden puolivälin jälkeen tervetulleeksi ensimmäinen Alchemist+-grafiikkapiiri, ACM+G20. Kenties hieman erikoisestikin G20 ei ole kuitenkaan nykyisen G10:n korvaaja, vaan G11:n. ACM+G20:n TDP-arvot tulevat liikkumaan 75-100 watin haarukassa.

G10:n korvaajaksi tulee puolestaan ACM-G21, joka on tarkoitus julkaista kuluvan vuoden lopulla. Piiristä ei valitettavasti tiedetä muuta, kuin että sen on tarkoitus korvata nykyisiä Arc A7 -näytönohjaimia 175-225 watin haarukassa.

Vuoden 2024 alkumetreillä Intel polkaisee liikkeelle varsinaiset toisen sukupolven Arcit Battlemage-arkkitehtuurin myötä. Ensimmäiset partnerit tulevat saamaan kortteja heti vuoden alussa ja ensi vuoden toisella neljänneksellä myyntiin pitäisi tulla BMG-G10 ja heti perään BMG-G21. Toisesta diasta leikatun kaistaleen mukaan Battlemagessa tulee olemaan seuraavan sukupolven muistiohjaimet ja pakkausteknologiat, paranneltu säteenseuranta, yleisiä parannuksia mikroarkkitehtuuriin, viimeisimmät DeepLink-ominaisuudet sekä uusia koneoppimiseen pohjautuvia renderöintiteknologioita.

Intel on jakanut näytönohjainten suorituskyvyn kolmeen luokkaan: Enthusiast, Performance ja Mainstream. Lienee sanomattakin selvää, ettei yhtiön ”enthusiast” luokka kuitenkaan vastaa markkinoiden huippupäätä yli tonnin näytönohjaimien parissa, vaan jotain maltillisempaa. BMG-G10 on sijoitettu taulukossa selvästi kuitenkin ”enthusiast” luokkaan, vaikka senkin TDP-arvon luvataan olevan alle 225 wattia.

Toinen Battlemage-piiri on jo edellä mainittu BMG-G21. Se tulee sijoittumaan Intelin taulukon mukaan hieman ACM+G21:n yläpuolelle, eli samaan luokkaan nykyisten Arc A7 -mallien kanssa. Sen TDP-arvo on kuitenkin selvästi nykyisiä malleja pienempi ja jää alle 150 watin.

Lähteet: VideoCardz, RedGamingTech

This site uses XenWord.
;