
Kouvolaan putosi sunnuntaina kaksi miehittämätöntä lennokkia eli droonia, joista uutisoitiin Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa pian tapauksen jälkeen venäläisinä drooneina ja että tieto olisi peräisin puolustusministeriöltä. Kyseessä oli kuitenkin kyseisten mediatalojen käyttämän tekoälytyökalun luoma virheellinen tulkinta, joka oikaistiin hyvin pian juttujen julkaisun jälkeen. Droonit eivät olleet venäläisiä, vaan ukrainalaisia, eikä puolustusministeriö ollut antanut lausuntoa, jossa se olisi todennut droonien olleen venäläisiä. Virheellinen uutisointi oli seurausta toimituksen julkaisuprosessin pettämisestä, eikä tekoälyn tuottamaa aineistoa tarkistettu alkuperäislähteestä, vaikka se on toimituksen ohjeistus.

Asian turvallisuuspoliittisen luonteen vuoksi IS julkaisi anteeksipyynnön virheellisestä uutisoinnista, joka on eittämättä herättänyt lukijoissa sekaannusta. Tekstissä lehden päätoimittaja Johanna Lahti kertoo mm. seuraavaa:
Tieto oli peräisin toimituksemme käyttämästä AI-työkalusta, joka haravoi toimitukseen tulevaa suurta tiedote- ja sähköpostimäärää ja lähettää niistä hälytyksen toimituksen sisäiselle kanavalle. Työkalu oli virheellisesti kirjoittanut viestiinsä Venäjän, vaikka puolustusministeriön alkuperäisessä tiedotteessa tällaista mainintaa ei ollut.
Myöhemmin sunnuntaina sekaannuksen jälkeen myös pääministeri Petteri Orpo arvioi mediassa droonien olleen ukrainalaisia. Ukraina on tehnyt viime viikolla useita droonihyökkäyksiä Venäjälle ja se myös esitti Suomelle anteeksipyynnön tapauksen johdosta. Toisen drooneista viranomaiset ovat jo hallitusti räjäyttäneet ja toisen droonin mahdollista räjähtämistä pudottuaan selvitetään.
40 kommenttia
Loading new replies...
Sysop
Sysop
Sysop
☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Banhammer
BANNATTU
Banhammer
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →