Supon mukaan tiedustelupalvelujen kohteena ei ole ollut murretut reitittimet, vaan niitä on käytetty välineenä varsinaiseen vakoilukohteeseen pääsemiseksi.

Suojelupoliisi on tänään ilmoittanut selvittäneensä, että lukuisten suomalaisten yritysten ja yksityiskäyttäjien reitittimiä on käytetty ulkomaalaisten tahojen toimesta vakoiluun. Supo kehottaakin kaikkia tarkastamaan reitittimen asetukset turvallisiksi. Yleisenä ohjeena reitittimeen ei tule esimerkiksi sallia ulkoverkosta tulevia yhteyksiä ilman erillistä hyvää syytä ja sen salasana on syytä vaihtaa välittömästi käyttöönoton yhteydessä.

Suojelupoliisi ei ole tarkentanut, mikä tai mitkä maat olisivat vakoilun takana. Supon viestintäasiantuntija Anni Lehtonen kuitenkin kommentoi Helsingin Sanomissa, että kybervakoilu yleisesti kuuluu epädemokraattisten valtioiden työkaluihin. Kybervakoilun kerrotaan yleistyneen koronapandemian aikana ja sitä kohdistuvan myös suoraan suomalaisiin yrityksiin.

HS:n mukaan Supo on ollut yhteyksissä jo osaan yrityksistä, joiden laitteita on hyödynnetty vakoilussa. Vakoilijoiden kerrotaan käyttävän reitittimiä vain välipisteenä lopulliseen kiinnostuksen kohteeseensa, eikä niiden takaa löytyvän tiedon urkkimiseen. Supon mukaan yleisimpiä murtokohteita ovat perinteiset kotireitittimet ja NAS-verkkotallennusjärjestelmät, joita ei ole konfiguroitu oikein.

Lähde: Suojelupoliisi

This site uses XenWord.
;