
Intel valmistelee parhaillaan julkaistavaksi uusia 9000-sarjan Core-prosessoreita. Edelleen Coffee Lake -arkkitehtuuriin perustuvat prosessorit tulevat nostamaan Intelin kuluttaja-alustan maksimiydinmäärän kuudesta kahdeksaan ytimeen.
Guru3D:n mukaan useampi kuin yksi verkkokauppa on listannut sivuillaan tulevat Core i5-9600K-, i7-9700K- ja i9-9900K -prosessorit hintoineen päivineen. Sivuston mukaan i5-9600K:n hinta on ollut useamman verkkokaupan mukaan 299 euroa, i7-9700K:n 567 euroa ja i9-9900K:n 732 euroa. Näistä hinnoista ei ole kuitenkaan olemassa kuvankaappauksia.
Sen sijaan hollantilaisen CentralPoint-verkkokaupan hinnoista on myös kuvankaappaukset i7-9700K:n ja i9-9900K:n osalta. CentralPoint on hinnoitellut i7-9700K:n 539 euroon ja i9-9900K:n 689 euroon verottomina, jolloin Hollanin 19 %:n ALV:lla prosessoreiden todelliset hinnat olisivat noin 641 ja noin 820 euroa, eli selvästi Guru3D:n muualla näkemiä hintoja korkeammat. Valitettavasti myös CentralPoint on jo poistanut listaukset sivuiltaan.
Verrokiksi ilmoitettuihin hintoihin nähden Intelin 6-ytiminen LGA 2066 -alustan Core i7-7800X on hinnoiteltu Suomessa Hinta.fi-hintaseurannan mukaan edullisimmillaan 389 euroon ja 8-ytiminen i7-7820X 519 euroon. Kuluttajapuolen 6-ytimiset i5-8600K ja i7-8700K on hinnoiteltu puolestaan edullisimmillaan 248 ja 349 euroon.
Päivitys kello 19.10:
Ranskalainen PC21 on puolestaan listannut Core i9-9900K:n selvästi edullisempaan 512 euron hintaan ja tarjoaa siitä vielä liki 20 %:n alennusta tällä hetkellä, vaikkei prosessoria voikaan ostaa.
Lähde: Guru3D
Tuo i7-8700K -> i7-9700K -siirtymä on kyllä tässä hankalin. Jälkimmäinen lienee useimmilla kuormilla nopeampi, mutta ei varmaankaan kaikilla.
6700K ja 7700K ovat kumpikin 4 ydintä + HT, kuten myös kaikki aiemmat työpöytä-i7:t, mikset siitä nostanut meteliä kun 8700K ei ollutkaan enää 4/8 vaan 6/12? Se olisi voitu ihan perustellusti nimetä i9:ksi, kuten nyt tehtiin 9900K:lle
Riippuu ihan täysin käyttökohteesta ottaisinko ennemmin 6/12 vai 8/8, sen näkee sitten testien jälkeen missä käyttökohteissa 6/12 on parempi ja missä 8/8.
Sittenhän se olis pitäny jo tehä siinä se nimi muutos. Inttelin uus julkistettu prosessori yleensä on noin 15% tehokkaampi viime vuotta. Jos Jos otetaan 8700k ja lätkästään siihen pari corea lisää niin se menee ainakin mun näkemyksen mukaan siihen päivitettävän 15% sisään. Edelleenkin x sarja pitäis olla pelkästään i9 mutta nytten tolla nimi kikalla ne sais tuplattua prosesessorien hinnan kerta laakista.
Nimellä ei mitään hintoja tuplata, vaan ominaisuuksilla.
Olet siis oikeasti sitä mieltä, että yrityksillä ei ole oikeutta segmentoida tuotteitaan uudelleen?
Mitenkös se sitten näytönohjain puolella on menny. Onko ok nimetä näytönohjaimia uudelleen?
Mä luulen, että viime vuoden nimeämisiin vaikutti Ryzen. Koska R7 1800X:ssä oli 8 ytimen suorituskyky aika lähellä 6-ytimisen i7-8700K:n suorituskykyä, niin eivät varmaan kehdanneet nimetä i9:ksi. Nyt luultavasti kokevat, että suorituskyky on niin hyvä, että R7 2700X ei pärjää, ja siksi uutuuden voi nimetä i9:ksi. Samasta syystä sen 9700K:n voi nimetä i7:ksi, eli luultavasti se on riittävän nopea kaikkialla muualla paitsi Cinebenchissä, että nimi on uskottava.
Öö, täh? Eihän tässä mitään vanhaa olla nimeämässä uudelleen.
Ei tietenkään. Mitä uutta tossa on muuta kun pari uutta corea?
Mitä muuta uutta siinä pitäisi sitten olla että se kelpaisi "uudeksi" tuotteeksi? Sikälimikäli aiemmin vuotaneet markkinointisetit pitävät paikkaansa näitä tullaan edelleen markkinoimaan 8. sukupolven Core-sarjana vaikka numerot onkin 9000-sarjaa
Nuo korjaukset eivät tiettävästi kuulu näihin prosessoreihin, vaan vain Cascade Lakeihin.
Intel lupaa rautatasolla Spectre- ja Meltdown-korjatut prosessorit markkinoille vielä tänä vuonna – io-tech.fi
?
Kappas, unohtunut ihan tuo vanha uutinen. Saas nähdä miten käy kun viime aikoina puhuttu vain Cascade Lakesta
:facepalm: Ei pidä paikkaansa. Edes Haswell ei pääse lähellekään mitä Ryzen 1gen tarjoaa pelitehossa. Tästä on faktaa kun verrataan samoja pelejä veljen Haswell(4770K stock) kokoonpanoon samalla näytönohjaimella ja rammin määrällä. :vihellys: Erot on Aika ISOJA Ryzenin hyväksi.
Niin no, minä en keksi mitä kusetuksia näette intel 9th gen lga1151v2 lelusarjan nimissä.
I9:ssä on 8c +ht, i7 sarjassa on 8 aitoa ydintä, iivitosissa 6 ja kolmosissa on vain 4. Ehkä intel julkaisee joskus 9700k suoritinta hitaamman ja edullisemman i7-96X0k prosessorin jossa on 6c +ht 😉
Jos tarkoitat faktalla anekdoottia, niin joo, tästä on "faktaa".
Taitaa olla tämä "yli 20 fps" ero havaittu silmämääräisesti?
Vierekkäin on ollut hyvä verrata kun samoissa paikoissa kartalla pyörii.
En ala tästä vänkäämään. Fakta on se minkä itse näen ja koen!
Heitän taas ilmoille kysymyksen: Mitkä muistit? Ryzen 2400Mhz CL16 vs 3466Mhz Cl15 -> itsellä fps parantunut 10-20%.
Intelin hinnat kyllä melko takapajuiset, kun amd:ltä saa 300e pintaan 8 pelikelpoista ydintä (2700X) ja 420e 12 hyvää ydintä (1920X). Lisäksi ”HT” on vakio varuste. Ryzenin lievän heittelyn peleissä itseltäni ainakin poisti gsync näyttö mukavasti. Enää ei häiritse että fps käy välillä 90:n paikkeilla. Max fps:llä nyt muutenkaan mitään merkitystä ole, onko se 165 vai 200. Järkeenkäypä hinta 9900K:lle olisi kai joku 450€ suomihintana. Tuskin toteutuu
Tiedän että puhutaan nyt vakiona… Mutta jos mennään kellotteluun niin Ryzen 2gen (Ryzen 5 2600@4.07GHz) häviää jopa Ivy Bridge Core i5:lle (4,75GHz) jos pelille riittää ne 4c/4t.
Jos peli haluaa enemmän niin sitten Ryzen voittaa.
Mutta sitten taas jo 7-8v vanhat Westmere Xeonit (4.6GHz) pyyhkäsee rinnalle tai jopa ohi riippuen taas pelistä.
Juu ei tuossa ole mitään vänkäämisen aihetta. Noita kiviä on testattu about tuhannessa eri mediassa eikä missään muualla kun sinun veljesi koneella ole saatu mitään villejä +20 fps eroja.
Tuurillahan ne laivatki seilaa!
Usko mihin uskot.. tuo testi ei päde tässä.
Kyllähän ne spekseistä osaa lukea?
Veljellä DDR3 2400 ja VII Ranger emo.
Pelikäyttössä ei mitään järkeä.
Käytät saman rahan näyttiksen päivitykseen, niin saat paljon enemmän pelitehoa. Sen sijaan prossuksi joku 8700K tai 2700X tai vaikka 2600X.
Säästyneellä rahalla voit ostaa vaikka 1080Ti:n tai 2080:sen, 1080 tai 1070 sijasta.
Tällä logiikalla prossut ja näyttikset maksais kymmeniä ellei satoja tuhansia, koska luonnollisesti seuraavan sukupolven tuotteet aina edellistä tehokkaampia ja oikeuttaa sen +50% hintaa.
Voit pakata veitsesi.
Noissa testeissä kerrotaan aina kaikki oleellinen ja niissä on pyritty myös vakioimaan kaikki muuttujat. Mites on teidän supertieteellisen testin laita? Käytetty hyviä luotettavia mittareita ja kaikki mahdollinen on vakioitu/tasapäistetty? Haiskahtaa kyllä trollaamiselta.
OT: 57 viestillä tulet huutelemaan Trolliksi? :rofl:
Niin missä ne "kaikki oleellinen" on?
Voi vitun kuustoista mitä vääntöä.
Ihan mielenkiinnolla odottelen i5, saattaa vaihto olla edessä.
Nyt tulee tieto meltdown spectre päivityksistä.
Whiski järvessä on pikkaisen jo rautakorjauksia, muttei läheskään kaikkia, eli ensimmäinen kuluttajapuolen prossa jossa edes osa aukoista on paikattu.
https://www.tomshardware.com/news/whiskey-lake-mitigations-in-silicon-intel,37723.html
Kellolta kellolle sama kuin i5-8600K, eli ei mitään uutta ja erikoista. Purkatkin vielä välissä, vain 8-coret ovat juotettu.
En kyllä ymmärrä yhtään tota i7 9700k mallia. Mitä järkeä on mennä 12 threadisesta –> 8 threadiseen… Olis pitänyt sen 6c12t sdtupin ja nostanu vaan kelloja. Ihan typerä tommosena toi uusi i7…
Sepä se, desktop i7 ilman HT:tä tuntuu ihan samanlaiselta brändillä kusetukselta kuin ne läppäri dualcore-i7:t.
Kuluttajan harhauttamistahan se on täysin. Olisi sitten tehneet uuden mallin kokonaan, missä ei ole HT:ta.
Ei se HT mikään i7:n määritelmä ole, ihan yhtä hyvin voisi väittää että neljä ydintä oli työpöytä-i7:n määritelmä joten jo nykyprossut rikkoi sen
Oli tai ei määritelmä, niin i5ssa tietää ettei HT:ta ole, mutta i7:ssa sen voisi olettaa olevan.
Intelin mallimerkinnät eivät ole vuosikausiin tarkoittaneet mitään muuta kuin asemointia Intelin sisäisen tuotepaletin sisällä ja minkään muun hakeminen niistä on turhaa.
Jos välität teknisistä ominaisuuksista, niin katsot specsheetistä sen mitä haluat ja jos et välitä tai ymmärrä, niin senkun valitset niin ison numeron kuin mihin budjetti venyy.
Ei BMW:n 320 tai 325 mallimerkintäkään ole enää vuosiin kertonut luotettavasti moottorin iskutilavuudesta, vaikka se ehkä joskus muinoin saattoi kertoakin.
Jeps, moni kuitenkin elää siinä uskossa että i5 = HT:lta ja 25% L3:sta karsittu versio.