In Win on tullut tunnetuksi rohkeista konseptikoteloistaan sekä muun muassa kotelomateriaalitrendien edelläkävijänä.

In Win on tullut monelle tutuksi paitsi rohkeista konseptikoteloistaan, myös yhtenä merkittävimmistä kotelotrendien luojista. Computex-messuilla yhtiö on esitellyt erittäin erikoisen Winbot 07 -konseptin sekä kaksi todennäköisemmin myyntiin päätyvää, puuta koristemateriaalina käyttävää koteloa.

Winbot 07 on suuri, pallon muotoinen, jalustalla seisova läpinäkyvä kotelo, jonka voi avata saranan avulla kahteen puolikkaaseen. Pleksipallon sisään on sovitettu paikat E-ATX-kokoluokan emolevylle, virtalähteelle, maksimissaan 330 mm pitkälle näytönohjaimelle, 170 mm korkealle prosessoricoolerille sekä nestejäähdytykselle. Lisäksi kotelon sisältä löytyy määrittelemätön määrä paikkoja 2,5-tuumaisille SSD-asemille tai kiintolevyille ja yhteensä viisi 120 mm:n tuuletinpaikkaa (kolme sisään, kaksi ulos).

Kotelon muodon lisäksi toinen erikoisuus on Windows Hello -yhteensopiva biometrinen tunnistusjärjestelmä. Koteloon rakennettu 3D-kamera rakentaa käyttäjän kasvoista 3D-mallin, jonka perusteella se tunnistaa käyttäjän. Kotelon niin sanotusta etupaneelista löytyy yksi USB Type-C -liitäntä, kolme USB Type-A -liiitäntää sekä kuuloke- ja mikrofoniliitännät. Kotelon kokonaismitat ovat 700 x 685 x 648 millimetriä.

In Win 806 ja Gaming Cube A1 edustavat perinteisempiä koteloita, jotka tullaan todennäköisesti näkemään myös markkinoilla. Koteloiden koukuksi In Win on valinnut puupaneloinnin, joka peittää 806:n etupuolen ja katon yhtenä, jatkuvana paneelina. Gaming Cube A1:ssä puu peittää vain kotelon katon. Kummankin kotelon runko on valmistettu alumiinista ja niiden vasen kylki on valmistettu karkaistusta lasista.

In Win 806:n mitat ovat 215 x 490 x 468 millimetriä. Sen sisään mahtuu ATX-emolevy, maksimissaan 170 mm korkea prosessoricooleri ja maksimissaan 320 mm pitkä näytönohjain. 120 mm:n tuuletinpaikkoja on yhteensä kahdeksan, kaksi edessä, takana, katossa ja lattiassa. Kotelon kattoon sijoitetussa I/O-paneelissa on kaksi USB Type-A ja yksi USB Type-C -liitäntä sekä kuuloke- ja mikrofoniliittimet.

Gaming Cube A1 on mitoiltaan 200 x 268 x 340 mm ja sen sisään sopii ITX-emolevyt. Näytönohjain saa olla maksimissaan 315 mm pitkä ja viedä 2,5 korttipaikkaa. Prosessoricoolerin maksimikorkeus on 160 mm ja virtalähteen koko on rajoitettu SFX-luokkaan. Tuuletusta varten kotelosta löytyy kaksi 120 mm:n tuuletinpaikkaa pohjasta sekä yhdet 120 mm:n tuuletinpaikat oikealta sivulta ja kotelon takaa. Kattoon, suoraan puupaneliin leikatusta I/O-paneelista löytyy kaksi USB Type-A- ja yksi USB Type-C -liiitäntä sekä kuuloke- ja mikrofoniliittimet.

Lähde: TechPowerUp (1), (2)

This site uses XenWord.
;