io-tech otti tuoreeltaan ensituntumat New Yorkissa julkaistusta Samsung Galaxy Note8 -älypuhelimesta.

Samsung Galaxy Note7 –älypuhelimen julkaisusta tuli viime vuonna melkoinen farssi, mutta yritys on siivonnut varsin hyvin tapauksesta seuranneen miljardiluokan sotkun ja nyt vuorossa on epäonnisen mallin seuraajan saapuminen markkinoille. Monet eurooppalaiset kuluttajat ovat odottaneet sitä pitkään, sillä edellinen Euroopassa myyty Note-malli oli versionumeroltaan 4.

Samsung esitteli Note8:n eilen (23. elokuuta) New Yorkissa järjestämässään Unpacked 2017 –tapahtumassa ja io-tech matkusti paikan päälle tutustumaan uutuuteen. Laitteesta ennakkoon nähtyjen lukuisten vuotojen myötä uutuusmalli ei päässyt juuri yllättämään millään osa-alueella.

Tutustumme tässä ensituntumat-artikkelissa sekä oheisella videolla laitteesta saamiimme ensivaikutelmiin sekä huomioihin. Note8:aan syvällisemmin perehtyvä varsinainen testiartikkeli on luvassa todennäköisesti syys-lokakuun taitteessa, kunhan olemme saaneet testikappaleen käsiimme ja ehdimme tutustumaan siihen riittävän syvällisesti käytännön testijakson puitteissa.

Ulkoisesti Note8 noudattaa pitkälti samaa kaavaa kuin aikaisempinakin vuosina – se näyttää Galaxy S –mallien suurikokoisemmalta ja hieman kulmikkaammalta ”isoveljeltä”. Puhelimen ääriviivojen kulmat on muotoiltu hieman jyrkemmiksi ja myös näytön kulmien pyöristys on hieman pienempi.

Rakenne koostuu alumiinirungosta sekä Gorilla Glass 5 –suojalasista valmistetuista etu- ja takakuoresta. Kokonaisuus on suojattu vedeltä IP68-standardin mukaisesti. Kädessä Note8 tuntuu Galaxy S8 –mallien tapaan erittäin tukevalta ja hyvin tehdyltä.

Suomessa myyntiin tulevia värivaihtoehtoja ovat Midnight Black sekä Maple Gold.

Vaikka Note8:n yleisilme näyttääkin hieman Galaxy S8 –malleja ”kulmikkaammalta”, on sen muodot miellyttävän sulavia ja pyöristettyjä. Etu- ja takakuoren pitkiltä sivuilta kaarevat lasipinnat yhdistyvät alumiinirunkoon lähes saumattomasti ja sivulta katsoen Note8 on symmetrinen etu- ja takapuolen suhteen. Alumiinirunko kapenee selvästi laitteen kyljissä sivuille kaartuvien lasien vuoksi. Kokeilimme puhelimen kaikkia neljää värivaihtoehtoa, joista Suomessa myyntiin tulevat musta ja kulta olivat pahimpia sormenjälkimagneetteja.

Fyysisiltä mitoiltaan Note8 on suurikokoinen puhelin, mutta näytön tuumakokoon nähden se tuntuu kädessä yllättävän hyvin käsiteltävältä. Syy tähän löytyy näytön kapeista reunoista sekä näytön poikkeuksellisen laajasta kuvasuhteesta. Note7:ään nähden ”kasi” on merkittävät yhdeksän millimetriä pidempi, mutta melko maltilliset 0,9 mm leveämpi sekä 0,7 mm paksumpi. Knoppitietona Note8 on 8,4 mm kapeampi, kuin alkuperäinen ensimmäisen sukupolven Note. Painoa Note8:lla on 195 grammaa, joka on kuitenkin hyvin tasapainossa ulkomittojen kanssa.

Note8:n näyttö on 6,3-tuumainen, eli 0,6 tuumaa suurempi kuin Note7:ssä ja 0,1 tuumaa suurempi kuin Galaxy S8+:ssa. Näyttö perustuu Super AMOLED –paneeliin, jonka tarkkuus on 1440 x 2960 pikseliä, eli kuvasuhde on tavanomaista laajempi 18,5:9. Näyttö on pitkiltä sivuiltaan kaareva, mutta vain hyvin hyvin kevyesti. Galaxy S8 –mallien tapaan näytön alareunaan sijoitettu virtuaalinen kotipainike on varustettu paineentunnistuksella. Kuvanlaadultaan näyttö vaikutti erinomaiselta, mutta tarkempia analyyseja teemme vasta testiartikkelin yhteydessä.

Rautapuolella Note8 tarjoaa pitkälti yllätyksettömän kattauksen. Järjestelmäpiirinä toimii markkina-alueesta riippuen joko Exynos 8895 tai Snapdragon 835, joista kumpikin ovat kahdeksanytimisiä ja valmistettu 10 nm viivanleveydellä. Muistia on 6 Gt LPDDR4 RAM –muodossa sekä 64 Gt UFS 2.1 –tallennustilan muodossa. Tallennustila on laajennettavissa jopa 256 Gt:n micro-SD- ja UFS-muistikorteilla. LTE-yhteydet tukevat jopa Cat.16-luokan siirtonopeuksia. Sisäinen 3300 mAh akku on laitteen ulkomittoihin nähden melko pienikokoinen ja sen lataaminen onnistuu sekä Quick Charge 2.0 –pikalaturilla että langattomasti WPC- ja PMA-standardien puitteissa.

Note-puhelimien keskeisimpiin erikoisominaisuuksiin on aina kuulunut S Pen –kosketuskynä ja niin on asian laita myös Note8:n tapauksessa. Kynän paikka sijaitsee puhelimen rungon sisällä ja se vedetään ulos alapäädyn oikeasta reunasta. Kynässä on pieni jousitettu nuppi, josta kynä on helppo vetää ulos puhelimen sisältä. Note8:n kynä tulee 4096 eri painetasoa ja sen vaihdettavissa oleva kärki on vain 0,7 mm paksu. Kynä toimii myös veden alla.

Samsung on tälläkin kertaa uudistanut ja monipuolistanut S Peniin liittyviä ominaisuuksia ja sen toimintovalikko on vihdoin käyttäjän mukautettavissa. Uusiin ominaisuuksiin lukeutuvat mm. aikuisille suunnattu Coloring-värityskirjatoiminto, kielikäännökset sekä valuutta- ja yksikkömuunnokset osaava Translate sekä kynällä piirrettyjen animoitujen gif-kuvaviestien luomisen mahdollistava Live Message.

Yksi Note8:n mielenkiintoisimmista uusista ominaisuuksista on kaksoiskamera, joka käyttää kahta 12 megapikselin kamerasensoria. Kamerat ovat sijoitettuna takakuoren yläosassa sijaitsevaan kehykseen, joka on aavistuksen takakuoren lasipinnasta kohollaan. Kameroista vasemmanpuolimmainen on laajakulmakamera ja oikeanpuolimmainen puolestaan telekamera. Salama ja pulssinmittaussensori ovat sijoitettuna kameroiden ja sormenjälkitunnistimen väliin, jotta sormi ei tuhrisi kameran linssejä rasvaisilla sormenjäljillä. Sormenjälkitunnistin on kehyksessä aavistuksen enemmän upotettuna kuin Galaxy S8 –malleissa, joten sen löytäminen näppituntumalla on hieman helpompaa.

Kamerasensoreista toinen on Galaxy S8 –malleista tuttu 1/2,55-tuumainen malli, jonka parina on valovoimainen f1.7 26 mm laajakulmaobjektiivi. Toinen kameroista käyttää uutta 1/3,4-tuumaista sensoria, jonka parina on f2.4-aukkosuhteen 52 mm (kinovastaava polttoväli) teleobjektiivi, joka mahdollistaa häviöttömän kaksinkertaisen zoomauksen. Harvinaisena herkkuna Samsung on lisäksi varustanut molemmat kamerat optisella kuvanvakaimella. Tarkennukseen kamerat käyttävät Dual Pixel –vaiheentunnistustekniikkaa.

Note8:n kamerasovellus tarjoaa pari uutta temppua, joista ensimmäinen on nykypäivänä muotia olevan syvyysterävyysefektin loihtiva Live Focus. Ominaisuus käyttää kameran zoomiominaisuutta ja sumentaa kuvauskohteen taustan ohjelmallisesti. Efektin voimakkuutta voi säätää sekä kuvaushetkellä että jälkikäteen. Toteutus on hieman erilainen kuin Galaxy S8 –mallien valikoiva tarkennus –ominaisuudessa, joka mahdollisti tarkennuspisteen valitsemisen kuvasta jälkikäteen. Uusi Dual Capture –ominaisuus hyödyntää molempia takakameroita samanaikaisesti ja tallentaa myös laajakuvanäkymän, vaikka käyttäjä ottaisi lähikuvaa kohteesta zoomin avulla.

Pääsimme testaamaan Note8:n kameraa vain hyvin rajatusti esittelytilassa, mutta sen kuvanlaatu vaikutti puhelimen näytöltä tarkasteltuna varsin lupaavalta. Tarkempaa analyysiä kuvanlaadusta on luvassa, kunhan pääsemme käyttämään kameraa erilaisissa käytännön tilanteissa.

Maininnan arvoisena pikku-uudistuksena Note8 tarjoaa Apps Edge –valikossa mahdollisuuden luoda pikakuvakkeita sovelluspareihin. Toisin sanoen käyttäjä voi valita kaksi usein yhdessä käytettävää sovellusta, jotka avautuvat yhdestä pikakuvakkeesta jaetun näytön tilaan.

Uusi Note8 ei onnistunut tarjoamaan merkittäviä yllätyksiä huhumyllyä seuranneelle mobiilitoimittajalle, mutta ensituntumien perusteella se vaikutti siitä huolimatta erittäin vakuuttavalta kokonaisuudelta. Tämän kokoluokan laite ei toki sovi kaikkien käyttötarpeisiin, eikä niin ole tarkoituskaan. Koon ohella monille kompastuskiveksi muodostuu varmasti hinta, joka on nelinumeroisena varsin hurja. Toisaalta markkinoilta ei juuri löydy vastaavia vaihtoehtoja, etenkin jos S Pen –kynän ominaisuudet houkuttavat. Jäämme io-techissä mielenkiinnolla odottamaan Note8:n testikappaletta ja etenkin kaksoiskameran loihtimien otosten kuvanlaatua.

Galaxy Note8:n myynti alkaa Suomessa 15. syyskuuta 1029 euron suositushintaan. Ennakkotilaukset ovat tehtävissä 23. elokuuta lähtien. Ennakkotilaajat saavat kaupan päälle 159 euron hintaisen DeX Station –telakan.

This site uses XenWord.
;