
Pitkään odotettu ja paljon hypetetty AMD:n uusi Vega-arkkitehtuuri ja siihen perustuva Radeon RX Vega 64 -lippulaivanäytönohjain on nyt virallisesti julki ja rajoitetusti myynnissä. Alun perin Vegaa odotettiin jo huhti-kesäkuussa, kun yritys ilmoitti julkaisevansa Vegan Q2/2017. Lopulta markkinoille lanseerattiin kuitenkin kesäkuun lopulla 999 dollarin hintainen Radeon Vega Frontier Edition, joka on pelaamiseen sijaan suunnattu ammattilaiskäyttöön mm. pelikehittäjille.
Vega-arkkitehtuuri on AMD:n mukaan suurin muutos sitten Graphics Core Next -arkkitehtuurin lanseerauksen ja olemmekin jo ehtineet io-techissä käsitellä arkkitehtuurin ominaisuuksia ja uudistuksia erillisessä tekniikkakatsauksessa.
AMD vahvisti Vega-arkkitehtuurin olemassaolon maaliskuussa 2016 eli 17 kuukautta sitten. Tuolloin yritys esitteli GPU-arkkitehtuurin tulevaisuuden roadmapin, jonka mukaan Vega suurin piirtein tämän vuoden alussa, sen avainominaisuudeksi listattiin HBM2-muistit ja suorituskykyä per watti Polarista paremmaksi.
AMD on hehkuttanut koko kevään tekevänsä paluun pelinäytönohjainten huipulle. Radeon RX Vega 64:n perusmalli on hinnoiteltu ilman veroja Yhdysvalloissa 499 dollariin. Saksassa Radeon RX Vega 64 saapuu AMD:n mukaan julkaisun yhteydessä myyntiin 499 euron hintaan eli se olisi hinnoiteltu noin 40 euroa halvemmaksi kuin edullisimmat GeForce GTX 1080 -näytönohjaimet. Pohjoismaissa näytönohjainta myy julkaisun yhteydessä ainoastaan ruotsalainen Komplett, jossa hintataso on alkaen 5090 SEK eli 532 euroa. Edullisempi Radeon RX Vega 56 saapuu myyntiin 28. elokuuta ja sen suositushinta on 399 dollaria.
Päivitys 17.8.2017: Radeon RX Vega 64:n hinnoittelu on herättänyt paljon keskustelua ja hämmennystä. Pelkkää näytönohjainta myytiin Euroopassa julkaisupäivänä hieman yli 500 euron hintaan muutamien satojen kappaleen erä. Norjassa ja Ruotsissa toimiva Komplett ei toimittanut näytönohjaimia lainkaan Suomeen ja esimerkiksi Jimm’s PC-Storessa Sapphiren Vega 64 on hinnoiteltu 769 euroon eli 279 euroa yli AMD:n 499 euron julkaisuhinnan* (lue lisää).
Kun julkaisuerä oli myyty loppuun, tällä hetkellä Euroopasta on saatavilla Radeon RX Vega 64 -näytönohjaimia kahden pelin kera ja hintataso on yli 600 euroa. Pelkkää näytönohjainta ei toistaiseksi löydy ostettavaksi 499 euron suositushinnalla.
Radeon RX Vega 64:sta tulee saataville yhteensä kolme eri mallia. Mustan muovisella ilmanohjaimella varustetun perusmallin rinnalle tulee kalliimmat metallikuoriset Limited Edition- ja Liquid Cooled Edition -mallit, joista jälkimmäinen toimii korkeammilla kellotaajuuksilla ja sen TDP-arvo on 345 wattia. Limited Edition- ja Liquid Cooled Edition -mallit tulevat Yhdysvalloissa suoraan AMD:lta myyntiin ainoastaan osana Radeon Pack -kokonaisuutta, jossa täytyy ostaa lisäksi Freesync-näyttö, Ryzen-prosessori ja AM4-emolevy. Euroopassa näytönohjainvalmistajilta, kuten Sapphirelta, on kuitenkin tulossa metallikuoriset versiot myyntiin myös erikseen, mutta hinta on samalla kalliimpi kuin osana Radeon Pack -tarjouspakettia.
Vega 10 -grafiikkapiirissä on yhteensä neljä Compute Engine -kokonaisuutta, jotka sisältävät yhteensä neljä uusittua geometriayksikköä, 64 Next-Gen Compute Unit -yksikköä (NCU) ja 64 ROP-yksikköä (Render Output Unit). 64 NCU-yksikköä puolestaan sisältävät yhteensä 4096 stream-prosessoria ja 256 teksturointiyksikköä. L2-tason välimuistia on 4 megatavua ja yhteensä SRAM-tyyppistä muistia piiriltä löytyy peräti 45 Mt. L2-välimuistin määrää voidaan pitää merkittävänä muutoksena, sillä sitä on peräti kaksinkertaisesti Fijiin nähden. Grafiikkapiirillä on kaksi 1024-bittistä HBM2-muistiohjainta (High Bandwidth Memory). Vega hyödyntää myös AMD:n Zen-prosessoreista tuttua Infinity Fabric -yhdysväylää.
Globalfoundriesin 14 nanometrin FinFET LPP -prosessilla valmistettava Vega 10 -grafiikkapiiri rakentuu 12,5 miljardista transistorista ja piisirun pinta-ala on noin 486 neliömillimetriä. Io-techin testinäytönohjaimessa oli vuoden 2017 viikolla 17 eli toukokuun puolivälissä valmistettu grafiikkapiiri.
Vertailun vuoksi NVIDIAn GeForce GTX 1080 Ti:n GP102-grafiikkapiiri rakentuu 12 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on noin 500 neliömillimetriä. GeForce GTX 1080:n ja 1070:n käyttämä GP104-grafiikkapiiri rakentuu 7,2 miljardista transistorista ja sen pinta-ala on 314 neliömillimetriä. AMD:n Radeon RX 400- ja 500-sarjan näytönohjaimissa käytettävän GF:n 14 nm -prosessilla valmistettavan Polaris 10/20-grafiikkapiirin transistorimäärä on 5,7 miljardia ja pinta-ala on 232 neliömillimetriä.
Vega 10 käyttää 2. sukupolven HBM- eli High Bandwidth Memory -näyttömuistia, joka integroidaan interposer-alustalle grafiikkapiirin välittömään läheisyyteen. Käytössä on kaksi neljän gigatavun muistipinoa eli yhteensä kahdeksan gigatavua ja muistin kellotaajuus Radeon RX Vega 64 -näytönohjaimessa on 945 MHz.
HBM2-muisteissa 945 MHz:n kellotaajuudella siirtonopeus on 1,89 Gbps per pinni. Yhdessä HBM2-pinossa on yhteensä 1024 data- eli I/O-pinniä, joten yhden pinon kaistanleveys on 242 gigatavua sekunnissa (1,89 Gbps/pin * 1024 pinniä / 8). Kahdella 945 MHz:n kellotaajuudella toimivalla HBM2-piirin pinolla muistiväylän kokonaiskaistanleveydeksi muodostuu 2 * 242 Gt/s = 484 Gt/s.
AMD:n Vega 64 -referenssinäytönohjaimen esittely
Io-techin testiin saapui Radeon RX Vega 64:n edullisin perusmalli, joka on varustettu mustalla muovisella ilmanohjaimella. 26,8 senttiä pitkä ja kahden korttipaikan korkuinen näytönohjain on varustettu 85 mm:n radiaalituulettimella, joka imee ilmaa kotelon sisuksista ja puhaltaa kaiken ulos näyttöliittimien yläpuolelta. Tuuletin pyörii koko ajan, eikä sammu lepotilassa.
Näytönohjaimen hintataso on AMD:n mukaan Saksassa julkaisun yhteydessä 499 euroa* (julkaisuhinta, lue lisää) ja Pohjoismaissa näytönohjaimia myy ainoastaan Komplett, jossa hintataso on alkaen 5090 SEK eli 532 €. Yritys ei kuitenkaan toimita näytönohjaimia Suomeen ja Suomessa Jimm’s PC-Storessa julkaisun yhteydessä Sapphiren Vega 64:n hinta on jopa 769 euroa.
Takapuolta peittää alumiininen levy, joka suojaa piirilevyä. CrossFire-konfiguraatiossa näytönohjaimet kommunikoivat keskenään PCI Express -väylän kautta, eikä AMD:n näytönohjaimissa ole ollut fyysisiä liittimiä sillalle enää muutamaan sukupolveen.
Piirilevy on varustettu kahdella 8-pinnisellä PCI Express-lisävirtaliittimellä, joka mahdollistaa yhdessä PCI Express x16 -väylän kanssa teoriassa 375 watin tehonkulutuksen (150 + 150 + 75 wattia). Virtaliittimien kohdalla piirilevyllä on kahdeksan GPUTach-lediä, jotka näyttävät grafiikkapiirin käyttöasteen. Viereisillä DIP-kytkimillä ledien värin voi vaihtaa halutessa siniseksi.
Radeon RX Vega 64:n TDP-arvo on 295 wattia, mutta käyttäjälle on tarjolla yhteensä kuusi eri Power-profiilia, joita kontrolloidaan näytönohjaimesta löytyvän VBIOS-kytkimen ja ajureiden Wattman-välilehden Performance-profiilien avulla.
Vakiona kytkin suorituskykyisemmässä tilassa ja ajureista on käytössä Balanced-profiili, jolloin grafiikkapiirin tehonkulutusraja on 220 wattia. Turbo-profiililla tehonkulutusraja on 253 wattia ja tarjolla on myös Power Saver -vaihtoehto 165 watin tehonkulutusrajalla. Jos VBIOS-kytkin vaihdetaan toiseen asentoon (kauemmas näyttöliittimistä), käyttöön tulee 15-23 wattia alhaisemmat tehonkulutusrajat.
Näyttöliittiminä on tarjolla alarivissä kolme DisplayPort-liitintä ja yksi HDMI-liitin. DVI-liitin on jätetty kokonaan pois ja tilalla on aukkoja lämpimän ilman ulostulolle.
Jäähdytyksessä grafiikkapiiri ja HBM2-muistit ovat kontaktissa kupariseen höyrykammioon, jonka päällä on alumiinirivasto. Radiaalituuletin imee ilmaa kotelon sisuksista ja puhaltaa sen osan alumiinirivaston läpi ulos kotelosta näyttöliittimien viereisistä rei’istä. Virransyötön komponentteja jäähdytetään koko piirilevyn peittävällä mustaksi anodisoidulla alumiinilevyllä.
Virransyöttö on yhteensä 13-vaiheinen, josta 12 vaihetta on pyhitetty Vega 10 -grafiikkapiirille ja yksi vaihe HBM2-muisteille. Virransyöttöä ohjataan piirilevyn takapuolelle sijoitetulla International Rectifierin IR35217-ohjainpiirillä ja jokaisessa grafiikkapiirin vaiheessa on käytetty IRF6894- ja IRF6811-MOSETteja (High & Low Side).
GPU-Z-ohjelman 2.2.0-versio ei tunnista Vegan ominaisuuksia vielä kunnolla. Radeon RX Vega 64 on asetettu toimimaan Vega 10 -grafiikkapiirin osalta 1274 MHz:n perustaajuudella ja 1546 MHz:n Boost-taajuudella. GPU-Z näyttää grafiikkapiirin kellotaajuudeksi korkeimman DPM7-tilan eli 1630 MHz, johon grafiikkapiirin kellotaajuus voi maksimissaan nousta lämpötilan ja tehonkulutuksen niin salliessa.
Todellisuudessa Vega 10 -grafiikkapiirin kellotaajuus seilasi 3D-rasituksessa 1200-1536 MHz:n välimaastossa ja grafiikkapiirin lämpötila nousi parissa minuutissa 85 asteeseen. Tuulettimen kierrosnopeus oli koko ajan 48-49 % (2400 RPM).
Testikokoonpano
Radeon RX Vega 64:n ensisijaisena vertailukohtana on NVIDIAn GeForce GTX 1080 Founders Edition -näytönohjain, jota ei enää ole juurikaan saatavilla kuin NVIDIAn omasta verkkokaupasta 629 euron hintaan. Valmistajien omiin suunnitelmiin perustuvien GeForce GTX 1080 -näytönohjaimien hintataso on Suomessa tällä hetkellä alkaen 540 eurosta ylöspäin.
Otimme testiin mukaan Asuksen uuden 11 Gbps -nopeuden GDDR5X-muisteilla varustetun ROG-STRIX-GTX1080-O8G-11GBPS-mallin, joka edustaa käytännössä AIB-valmistajien omiin suunnitelmiin perustuvien 1080-mallien parhaimmistoa ja se on 670 euron hinnallaan mielenkiintoinen vertailukohta näytönohjainvalmistajien omiin Vega 64 -malleihin verrattuna.
Lisäksi testeissä on mukana AMD:n edellisen huippunäytönohjain eli Radeon R9 Fury X sekä NVIDIAn noin 765 euron hintainen GeForce GTX 1080 Ti Founders Edition. Ajoimme mukaan myös testitulokset edullisemmalla Radeon RX Vega 56 -näytönohjaimella, joka testataan io-techissä virallisesti myöhemmin.
Varsin lyhyestä testiajasta johtuen testit ajettiin ainoastaan 3840×2160-resoluutiolla. AMD:n näytönohjaimilla oli käytössä Crimson 17.30.1051 Beta 4 -lehdistöajurit ja NVIDIA:n näytönohjaimilla GeForce 384.94 -ajurit.
Hintataso Suomessa 14.8.2017
- AMD Radeon RX Vega 64: alkaen 532 € (Ruotsi, julkaisuhinta)
- AMD Radeon R9 Fury X: alkaen 735 €
- NVIDIA GeForce GTX 1080: alkaen 540 €
- NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti: alkaen 765 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Corsairin isohkon Obsidian 800D -kotelon sisälle, jonka pohjassa on yksi 140 mm:n kotelotuuletin ja testit ajettiin kylkipaneeli kiinni. Testikokoonpanona toimi Intelin 4,0 GHz:n kellotaajuudelle ylikellotettu 8-ytiminen Core i7-5960X -prosessori asennettuna Asuksen X99-Deluxe -emolevylle, joka on varustettu 16 gigatavulla DDR4-2400-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Kingstonin 480 gigatavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- Intel Core i7-5960X (8/16 ydintä/säiettä, 4,0 GHz)
- Asus X99-Deluxe (Intel X99)
- 16 Gt Corsair Vengeance LPX 16GB DDR4-2400 (14-14-14-36 2T)
- Kingston 480 Gt HyperX Predator PCIe
- Corsair Force GT 240 Gt SSD SATA 6 Gb/s
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
Crimson 17.30.1051 Beta 4 -ajurit:
- AMD Radeon RX Vega 64
- AMD Radeon RX Vega 56
- AMD Radeon R9 Fury X
GeForce 384.94 -ajurit:
- NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti Founders Edition
- Asus ROG-STRIX-GTX1080-O8G-11GBPS
- NVIDIA GeForce GTX 1080 Founders Edition
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan kahdella eri tavalla. Mukana on täysin synteettiset 3DMark- ja Superposition-testit sekä pelaamalla pelatut nopeusmittaukset, joissa OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja 99. persentiili 60 sekunnin aikana.
99. persentiili (99th percentile) ilmoittaa muuttujan arvon, jota parempia ovat 99 % arvoista. Yksinkertaistetussa esimerkissä on 100 mitattua arvoa, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. 99. persentiili jättää huomioimatta huonoimman arvon ja ilmoittaa 99. parhaimman arvon.
Kyseessä ei ole siis perinteinen ruudunpäivitystesteissä esitetty minimiarvo, joka voi olla vain yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu ja poikkeustapaus, vaan minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja on jätetty huomioimatta.
Suorituskyvyn skaalautuminen resoluution mukaan
Vertasimme Radeon RX Vega 64:n ja GeForce GTX 1080 FE:n suorituskyvyn skaalautumista Full HD-, QHD- ja Ultra HD -resoluutioilla Battlefield 1-pelillä. Full HD- ja QHD-resoluutioilla käytössä oli Ultra-tason ja Ultra HD -resoluutiolla High-tason kuvanlaatuasetukset.
GeForce GTX 1080 FE oli Full HD -resoluutiolla prosentin suorituskykyisempi kuin Vega 64, mutta korkeammilla resoluutioilla suorituskyky kääntyi Vega 64:n eduksi (QHD 5 % ja Ultra HD 9 %).
3DMark Fire Strike
3DMarkissa Vega 64:n grafiikkatulos oli 235 pistettä eli 5 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Superposition Benchmark
Superposition Benchmarkissa 1920×1080-resoluutiolla, DirectX 11 -rajapinnalla ja Extreme-asetuksilla Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 0,8 FPS:ää eli 3 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Battlefield 1
Battlefield 1:ssä DirectX 11 -rajapinnalla Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 4,5 FPS:ää eli noin 9 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
The Witcher 3
The Witcher 3:ssa GTX 1080 FE:n ruudunpäivitysnopeus oli 5 FPS:ää eli noin 11 % parempi kuin Vega 64:llä.
Deus Ex: Mankind Divided
Deus Ex: Mankind Dividedissä Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 2,8 FPS:ää eli noin 6 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Doom
Doomissa Vulkan-rajapinnalla Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 9,1 FPS:ää eli noin 15 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Mass Effect: Andromeda
Mass Effect: Andromedassa GTX 1080 FE:n ruudunpäivitysnopeus oli 11,2 FPS:ää eli noin 14 % parempi kuin Vega 64:llä.
Sniper Elite 4
Sniper Elite 4:ssä Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 1,4 FPS:ää eli noin 3% parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Rise of the Tomb Raider
Rise of the Tomb Raiderissa Vega 64:n ruudunpäivitysnopeus oli 3,5 FPS:ää eli noin 7 % parempi kuin GTX 1080 FE:llä.
Blender
Ajoimme Blenderillä suositut BMW Benchmark CUDA-testit GeForce GTX 1080- ja 1080 Ti -näytönohjaimilla ohjelman 2.78c-versiolla ja CUDA-rajapinnalla ja Radeon RX Vega -näytönohjaimilla ohjelman tuoreella 2.79 RC 1 -versiolla ja OpenCL-rajapinnalla.
Molemmat Vega-näytönohjaimet olivat BMW-renderöintitesteissä OpenCL:llä nopeampia kuin GeForcet.
Claymore’s Dual Ethereum AMD+NVIDIA GPU Miner v9.8
Testasimme Ethereumin louhintanopeutta ja molemmilla Radeon RX Vega -näytönohjaimilla hashrate oli noin 30 Mh/s.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Rise of the Tomb Raider -peliä.
Radeon RX Vega 64 -näytönohjaimella kokoonpanon tehonkulutus oli 3D-rasituksessa samaa tasoa Fury X:n kanssa ja jopa 125 wattia korkeampi kuin GeForce GTX 1080 FE -kokoonpanolla.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin AMD:n näytönohjaimilla ajureiden Wattman-välilehden monitorointityökalulla ja NVIDIAn näytönohjaimilla EVGA:n Precision OCX -ohjelmalla. 3D-rasituksena käytettiin Rise of the Tomb Raider -peliä.
Radeon RX 64 Vegan grafiikkapiirin lämpötila nousi 3D-rasituksessa parissa minuutissa 85 asteen maksimiarvoon.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 32,6 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Rise of the Tomb Raider -peliä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Huom! Melu on logaritminen suure, jonka yksikkö on desibeli (dB). 3 desibelin muutos tarkoittaa melutason kaksinkertaistumista ja 10 desibelin muutos melutason kymmenkertaistumista. Tuulettimen melu voi olla silti häiritsevää, vaikka mitattu desibeliarvo jäisi alhaiseksi. Jokaisella tuulettimella on omanlainen äänensävy, joka on seurausta tuulettimen rakenteesta, kuten lavoista, moottorista ja osien laadusta.
Radeon RX Vega -näytönohjaimet olivat selvästi testijoukon äänekkäimmät yli 40 desibelin melutasolla. Subjektiivisesti arvioiden melu ei onneksi ollut sirkkelimäistä ulinaa, vaan enemmänkin tasapaksua raskasta puhinaa.
Ylikellotustestit
AMD:n Radeon RX Vega 64 -referenssinäytönohjaimen ylikellotustestit sujuivat varsin mollivoittoisesti ja ongelmia ja ihmeteltävää riitti koko rahalla. Kirsikkana kakun päälle AMD lähetti medialle lauantaina uuden Beta6-ajuriversion, joka ylipäätään tuki kunnolla Vegan ylikellottamista.
Kun tuuletin pidettiin Auto-asennossa ja AMD:n ajureiden Wattman-välilehdeltä yksinkertaisesti säädettiin virrankulutuksen Power Target -yläraja maksimiin eli +50 %:iin nousi kokoonpanon tehonkulutus yli 500 wattiin ja grafiikkapiirin lämpötila luonnollisesti 85 asteen maksimiarvoon. Jo vajaassa minuutissa grafiikkapiirin kellotaajuus throttlasi alhaisemmille kellotaajuuksille kuin vakiona, vaikka kellotaajuutta ei vielä oltu edes varsinaisesti korotettu. Kun grafiikkapiirin kellotaajuus yritettiin korottaa esimerkiksi 1700 MHz:iin, throttlasi kellotaajuus nopeasti vielä enemmän alle 1000 MHz:iin.
Koska ylikellotuksista ei tullut mitään tuulettimen Auto-asennossa, kokeilimme vielä säätää kokeilumielessä tuulettimen pyörimään täysillä eli huimalla 4900 RPM:n kierrosnopeudella, joka nosti kokoonpanon melutason 42 desibelistä päätä huimaavaan 55,5 desibeliin.
Vega 10 -grafiikkapiiri ylikellotettiin 4,5 % -asetuksilla 1702 MHz:iin ja paremman jäähdytyksen ansiosta grafiikkapiirin kellotaajuus pysyi 3D-rasituksessa yli 1500 MHz:n kellotaajuudella. HBM2-muistit saatiin puolestaan toimimaan 1050 MHz:n kellotaajuudella.
Battlefield 1:ssä keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus parani ylikellotetulla Vega 64:llä 6,4 FPS:ää eli noin 12 %.
3DMarkin grafiikkatestin tulos parani ylikellotetulla Vega 64:llä 164 pistettä eli noin 3 %.
Kokeilumme perusteella Vega 64 -referenssinäytönohjaimen ylikellottamista ei voi suositella sillä vakiojäähdytys ei yksinkertaisesti kykene jäähdyttämään grafiikkapiiriä ylikellotettuna, joka aiheuttaa kellotaajuuden yltiöpäistä throttlausta ja lisäksi näytönohjaimen tehonkulutus lähtee täysin lapasesta.
Yhteenveto
Pitkän odotuksen jälkeen AMD sai vihdoin julkaistua uudet Radeon RX Vega -pelinäytönohjaimet ja testasimme heti tuoreeltaan tänään myyntiin saapuneen suorituskykyisemmän Vega 64 -mallin. Varsin mallikkaasti onnistuneen Ryzen-julkaisun jälkeen Vegan ympärille ehtikin muodostua lähes järjettömät odotukset. Kuten prosssoripuolella, myös näytönohjainmarkkinoilla tiukka kilpailu AMD:n ja NVIDIAn kesken hyödyttäisi kuluttajia edullisempien hintojen muodossa.
AMD itse on koko ajan puhunut paluusta näytönohjainkilpailun terävimpään kärkeen. Vuosi sitten tämä olisi tarkoittanut kilpailua GeForce GTX 1080 -näytönohjaimen kanssa, mutta NVIDIA julkaisi helmikuussa entistä suorituskykyisemmän GeForce GTX 1080 Ti -mallin. Kevään ja kesän aikana alkoikin käydä selväksi, että kaikki ei välttämättä olekaan täysin kunnossa Vegan suhteen. Kesäkuun lopulla AMD julkaisi monien pettymyksesi pelinäytönohjaimen sijaan 999 dollarin hintaisen kehittäjille suunnatun Radeon Vega Frontier Edition -näytönohjaimen, jonka alustavat testit eivät lupailleetkaan odotettua kuuta nousevaa.
Nyt Radeon RX Vega -pelinäytönohjaimet ovat kuitenkin testaajien käsissä ja kauppojen hyllyillä, joten on tilinpäätöksen aika. Io-techin testeissä reilun 500 euron hintainen* (julkaisuhinta, lue lisää) Radeon RX Vega 64 oli suurimmassa osassa testejä 3-9 % suorituskykyisempi kuin NVIDIAn referenssisuunnitteluun perustuva GeForce GTX 1080 Founders Edition, joka maksaa NVIDIAn verkkokaupassa 629 euroa. Suomessa edullisin GeForce GTX 1080 -malli on kuitenkin tällä hetkellä noin 540 euroa.
Selvästi kalliimman GeForce GTX 1080 Ti:n tasolle Radeon RX Vega 64:llä ei kuitenkaan ole mitään asiaa ja kaupasta saa tarvittaessa ostettua Founders Editionia vieläkin tyyriimmän ja suorituskykyisemmän tehtaalla ylikellotetun 1080 Ti -mallin.
Radeon RX Vega 64:n keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus 3840×2160-resoluutiolla ja pelien High-asetuksilla liikkui testeissämme noin 50 FPS:n molemmin puolin. Nautinnolliseen pelikokemukseen 4k-resoluutiolla suosittelemme laskemaan kuvanlaatuasetukset Medium-tasolle, mutta parhaiten näytönohjain soveltuu pelaamiseen alhaisemmilla 1920×1080- tai 2560×1440-resoluutioilla.
GeForce GTX 1080 Founders Edition -tasoisen suorituskyvyn varjopuolena on kuitenkin Radeon RX Vega 64:n lähes järjetön tehonkulutus. Vega 64 -kokoonpano kulutti jopa 125 wattia enemmän kuin GeForce GTX 1080 Founders Edition ja noin 60 wattia enemmän kuin tehdasylikellotettu ja suorituskykyisempi Asuksen ROG-STRIX-GTX1080-O8G-11GBPS-malli. Vega 10 -grafiikkapiiri toimi 3D-rasituksessa jatkuvasti 85 asteen maksimilämpötilassa ja kellotaajuus heitteli 1200-1536 MHz:n välimaastossa.
Ylikellotustestit menivät AMD:n referenssinäytönohjaimella täysin penkin alle, sillä kokoonpanon tehonkulutus nousi yli 500 wattiin ja ylikellotustestejä onnistuttiin ajamaan ainoastaan kokeilumielessä tuulettimen puhaltaessa päätä huimaavalla 100 % kierrosnopeudella. Vega 64:n suorituskyky parani ylikellotettuna Battlefield 1:ssä lupaavasti jopa 12 %, mutta nähtäväksi jää miten näytönohjainvalmistajien järeämmät jäähdytykset selviytyvät Vegan lämmöntuotosta.
AMD:n merkittävin kilpailuvaltti Radeon RX Vega 64:n kanssa on Freesync-näyttötuki, jonka tarjoamaa pelikokemusta AMD on alkanut aggressiivisesti markkinoimaan raa’an suorituskyvyn sijaan. Freesync-teknologia on rojaltivapaa ja näytöt ovat tällä hetkellä noin 300 euroa edullisempia kuin NVIDIAn vastaavat G-Sync-ominaisuudella varustetut näytöt:
- Hinta.fi, Asus MG279Q -näyttö alkaen 549 € (Freesync)
- Hinta.fi, Asus PG279Q -näyttö alkaen 829 € (G-Sync)
Seuraavaksi io-techin testissä on edullisempi Radeon RX Vega 56 -malli, joka saapuu myyntiin 28. elokuuta ja sen hintataso julkaisun yhteydessä on todennäköisesti reilussa 400 eurossa. AMD:n leirissä Vega 56:een löytyykin ilmeisesti enemmän luottoa, sillä se pyysi viikonloppuna mediaa mahdollisuuksien mukaan priorisoimaan Vega 56 -testejä Vega 64:n sijaan. Io-techin toimituksessa päätökset tehdään kuitenkin lukijoiden edun eikä valmistajan toiveiden mukaan, joten koimme parhaaksi ajaa rauhassa Vega 56 -artikkeliin kunnolliset testit 1920×1080- ja 2560×1440-resoluutioilla ja ylikellotustesteillä. Lisäksi Vega 56 saapuu myyntiin vasta kahden viikon kuluttua, joten päättömälle kiirehtimiselle ei nähty lopulta järkevää syytä.
Eli aivan kuten RX480 ja RX580… Oikeastä julkaisukellojen kannattaisi olla ehkä 100MHz alempana ja vastaavasti volttien myös. Suorituskykytappio olisi aika pieni, mutta melu ja tehonkulutus romahtaisivat.
Niinpä, JayzTwoCent testaili noita ja jos katsoo laajempaa kuvaa, ei tämä sentään täysi susi-julkaisu ole. Etenkään viiskutosen kohdalla:
Tuossa Vega 64 mallissa ei kyllä omasta mielestäni ole juurikaan järkeä. 56 malli on 1080 FE:n perseessä kiinni aika monessa pelissä, eikä siitä kovinkaan paljoa jää. 64 malli on vain vähän tehokkaampi kuin 1080 FE ja kuluttaa 130 W enemmän, kun taas 56 kuluttaa vain noin 50W enemmän, joka ei omasta mielestä ole edes mikään paha asia. Äänekkäitähän nuo molemmat ovat, mutta ei taida kovin montaa ei vesijäähdytettyä refua olla tehty, jotka olisivat oikeasti hiljaisia. Kaiken kaikiaan liian vähän, liian myöhään liian suurella tehonkulutuksella (64). Tuosta 56 versiosta voi tullakin jotain, jos se vain on tarpeeksi edullinen. :smoke: /arvoton mielipide
Linustech ehtinyt FHD hommelit jo testailee.
Olikos siitä tiilauksesta vai mitä nimilyhennyshirviötä se amd sille nyt käyttikään vielä mitään tietoa. Ainakin kun kattoo PCGH Beyond3d suiten tuloksia, kaukana ovat black texturen BW nvidiasta. Eli ainakin DCC on paljon heikompi kuin nvidian vastaava.
Näyttää siltä että eihän toi vaan toimi vieläkään toi 100%. Josko toimii ikinä. 50% ja 0% amd vie mutta ei se paljoa auta 😀 😀
Pitää muistaa, että Fury X:ssä on jopa piirun verran enemmän muistikaistaa kuin Vega 64:ssä (512 GB/s vs 484 GB/s), eli jos tässä on nyt surkeiden ajurien takia muistinkäyttöoptimoinnit vielä osittain pois päältä, niin ehkä Vega kärsii osittain muistikaistan niukkuudesta.
Ei ole AMD kertonut onko DSBR eli Draw-Stream Binning Rasterizer käytössä nykyajureissa vai ei. Varmaa on vain että FE:n aikaisissa ajureissa se ei ollut ja että AMD "pyrkii saamaan sen käyttöön RX:n julkaisuun mennessä"
Täydet Vega piirit olisi kannattanut pistää vaan Pro/Instinct sarjan kortteihin. Ei ole kyllä mitään järkeä, kun viimeinen 8% suorituskyvyssä = +100W tehonkulutus. :smoke:
Oliko sitä nyt aivan pakko ruoskia GTX 1080 FE tasolle? Vega 56 on huomattavasti järkevämpi, varsinkin jos sitä viilaa vielä hieman perf/w jännitteiden/kellotaajuuksien osalta ja kortista löytyy AIB cooleri.
Eikös nämä @Sampsa ollut toiminnassa?
Kuulostaa siltä, että tässä myydään ns. tehdasylikellotettua näytönohjainta. 😉
Niin ei tämä nyt AMDn huonoin ole missään tapauksessa. Pitää muistaa HD 2900 kortit, jotka eivät pärjänneet Geforceille ollenkaan ja söivät sähköä tolkuttomasti.
Silti jotain on mennyt pahasti pieleen kun Fijiin nähden ollaan otettu takapakkia.
Voikos sampsa kokeilla eri AA tiloja? Hardocp:n mukaan suorityskyky sakkaa käytettäessä msaa:ta tai ssaa:ta:
AMD:hän vain tekee saman mitä normiylikellottajat: Vääntää kellot ja voltit yli optimin.
Powersaver asetuksilla tehonkulutus laskee reilusti ilman isoa performance penaltya.
AMD's Radeon RX Vega 64 and RX Vega 56 graphics cards reviewed
AMD Radeon RX Vega 64 8 GB Review
Mjahans. Kattelin brittipuolen £599 hintoja, vedin ostohousut jalkaan ja ostin Gigabyte 1080 Ti gaming kortin £674.
Tota 56 mallia ois voinut harkita mutta sitäkin saisi odottaa taas kauppaan ja näihin on vedetty hintoihin ilmaa oikein urakalla.
Siinä on aikalailla eroa, kun kilpailijan kortteja ei ole viety äärimmilleen saman suorituskyvyn saamiseksi.
Sama ostaa Vega 56, jos ensimmäisenä tekona alivoltitetaan ja alikellotetaan 64.
Eikun joo, tarkistin vanhoja logeja ja onhan se – silloin kun ajuri niin fiksuksi katsoo kuulemma. Eli ei pääse testaajat testaamaan päällä/pois ja ollaan sen armoilla mitä ajurit arpoo minkäkin testin kohalla
Katotaanpa vittu!
152W nopeampi peleissä, kun 1080. JUMAL kortti on syntynyt :cigar:
Kilpailijan puolella taas vaikuttaisi siltä, että kellottaminen on estetty.
No nyt jo vähän lähteitä näille ennen kuin lähtee täysin lapasesta? Näyttisrintamalla AMD:llä on tasan yksi kilpailija joten kerro ihmeessä miten Nvidia on muka estänyt kellotukset korteissaan? Kaikkia joita olen itse kokeillut on helppo kellottaa vaikkapa MSI Afterburnerilla tai EVGA:n Precision softalla. Ja kolmannen osapuolen kortteihin saa myös custom biosseja.
Silläkin uhalla, että lähdit rölleilemään, oma Strix GTX 1080 ylikellottui noin 200MHz samoin kuin esim. alla linkitetyn artikkelin Aorus GTX 1080 Ti.
Ylikellottaminen on estetty? Tuskin.
MSI GeForce GTX 1080 Ti Gaming X & Aorus GeForce GTX 1080 Ti – io-tech.fi
Melkoinen kortti kieltämättä, mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Suorituskyvyllisesti kuitenkin ihan hyvä kortti ottaen huomioon kaikki seikat (uusi alusta, kehittymättömät ajurit jne), mutta en ymmärrä miksi AMD kanssa aina pitää tuotteen olla keskeneräinen tavalla taikka toisella. Tätä samaa "ajurit, bios, komponentti y, softa x" ovat kuin hyvä viini joka paranee ajan kanssa on nyt aika monta julkaisua jo katseltu.
Jos testikorttien piirit olivat viikolta 17, niin siitähän voi kyllä vetää melkoisia johtopäätöksiä. Kun miettii kevään Frontier Edition julkaisut ja viivästyneen RX Vega julkaisun, niin onhan AMD suunnalla kyllä tiedetty että ongelmia on. Varmastikin juuri softan / ajureiden kanssa, koska piirit korteissa noinkin vanhoja tai sitten piireissä / arkkitehtuurissa on havaittu ongelma jota on softapuolella lähdetty paikkaamaan.
Olisi kyllä ollut ihan mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa tuossa touko-kesäkuun paikkeilla AMD ajuritiimin viikkopalaverissa. Veikkaan että tunnelma on ollut jotakuinkin kireähkö. Selvästikin jossain vaiheessa alkuvuotta / kevättä on havaittu joku ongelma ja siitä huolimatta noinkin vanhat piirit kuin viikolta 17 on päätyneet lopullisiksi. Se onko ongelma itse piirin designissa vaiko jossain muualla tuskin saamme tietää, mutta vaikuttaisi että Vegan suhteen aikaväli tuotantopiirin valmistumisen ja "go to market" osalta on omituisen pitkä ja siihen joku syy lienee olemassa.
Jos ASUS Strixin hinta ei yllätä iloisesti, niin pitää joko odottaa Navia tai ostaa nVidian kortti.
Harmi kun ei Battlefield 1:stä ole vertailun vuoksi myös DX12 testiä.
Kiitokset Sampsa jälleen laadukkaasta artikkelista. Oli ilo lukea :tup:
Itse julkaisu taas on jotain muuta kuin iloa. Aavistus oli, että ei sieltä mitään tajunnanräjäyttävää tule, mutta että näin pahasti metsään (64 – kortti, 56 ehkä hiukan positiivisempi)? Siihen järjettömään hehkutukseen nähden, mitä markkinointitiimi tästä piti, jokseenkin kovan luokan floppi. Ajurit saattavat parantua, mutta kuluttajille se suurin ja tärkein mielikuva annetaan julkaisussa ja ensitesteissä. Se on nyt menetetty ja nVidia voi rauhassa reagoida vaikka nostamalla 1080 Ti:n hintoja :vihellys:
Pari juttua tulee mieleen.
Voipi olla että Ryzen julkaisun "all-hands-on-deck" paniikki on saattanut kannibalisoida näyttispuolen resurssointia. Firman kannalta ollut oleellisempaa pelastaa CPU puoli kuin tulla takaisin näyttiskilpailun terävimpään kärkeen.
Alustavien alivoltitustestien perusteella näyttää taas siltä että Nano on se paras kikotin mitä tästä tuotejulkaisusta seuraa. Tosin voipi kyllä olla että kryptohulluus vie nuo kortit ei-oo –maahan.
Taitaa olla tämäkin niitä random-tubettajan viiden minuutin videoita mitkä tekee hetkessä.
Ei taida Linus Tech Tips olla mikään "Random-tubettaja" :cigar:
Pettymyshän tämä Vega 64 oli, kuten pelättiin ja arvailtiin. Olisin toivonut Ryzenista alkaneen AMD:n hyvän menestysputken jatkuvan, mutta nyt kävi näin. Nyt jännittää lähinnä tuleeko tästä paperijulkaisu, jälleenmyyjien hinnat näyttäisivät viittaavaan siihen.
Ja tuhnu tuli. :tdown: Seuraava titan varmaan 1400€, kun kilpailua ei kovimmassa sarjassa ole.
Onhan AMD:lta tullutkin tuonsuuntaista viestiä, eli hyvin todennäköisesti noin. Eikä se ollut mikään paniikki vaan tietoinen ratkaisu pienillä resursseilla. Panostetaan Ryzeniin ja kun saadaan Ryzen ulos ja rahaa kassaan, panostetaan muuhun.
Lämmin ylihypetetty tuhnukortti.:facepalm:
Ei nyt suoranainen floppi, mutta aika näyttää. Ajurit toivottavasti kehittyvät nopeasti. Voipi olla, että tulee tuo 14nm+ refresh nopeammin Vegalle, kuin mitä se tuli Polarikselle (4×0 -> 5×0). Tästä hetkestä Naviin on kuitenkin vielä aikaa.
Sanoo:
Artikkelia on nyt päivitetty mm. loppuyhteenvedolla ja se alkaa olla aikalailla valmis.
Ei siellä ole mitään "14nm+":aa olemassakaan, ei ole ikinä ollutkaan. GloFolla on vain 14LPP (ja taisi olla aluksi LPE mutta sitä ei tiettävästi ole GPU-piireihin käytetty ikinä). Toki prosessin elinajan myötä ymmärrys siitä paranee ja itse prosessiakin saatetaan vähän viilata, mutta uudesta "14nm+"-prosessista ei voida puhua.
Joku ehkä jossakin tai jotain vihjaili jostakin ehkä ibarin 14nm hp:sta.
Ihme hintoja kyllä löytyy,itse laskeskelin siihen 620€ paikkeille(499$).
499$ kääntyy taikuudella dollarista suoraan euroiksi suomessa..siihen 24% päälle vielä.Yleensä pitänyt aika hyvin paikkaansa.
Joo, viittasin lähinnä tuohon prosessin parantumiseen. Polariksen tapauksessa piirin peruskellot nousivat aika hyvin hypättäessä 400 -> 500, mutta onhan nämä piirit keskenään hieman erilaiset.
Lisätietoa?
Kiuas mikä kiuas, tuhnu mikä tuhnu.:p
64 täys tuhnu. 56:nen alivoltitettuna saattaa olla vielä menevää kamaa.
Redditistä poimittua:
Toinen käyttäjä:
Kolmas käyttäjä:
Ei vaikuta (toistaiseksi) miltään mining-hirviöltä…
Redditistä poimittua:
Toinen käyttäjä:
Kolmas käyttäjä:
Ei vaikuta (toistaiseksi) miltään mining-hirviöltä…
Kiitos artikkelista.
Persentiili hämää. Sen käyttö on selkeää ja parempi kuin minimin esittäminen, mutta termi on mielestäni väärin. Eikö 99. persentiili ole arvo, jonka alittavat 99% havainnoista? Näin ollen sadas persentiili on maksimi. Testissä siis ilmoitetaan 1. persentiilin arvo, eli arvo jota pienempiä ovat 1% havainnoista, eikä 99. persentiilin arvo.
Ja wikipediasta vähä lähdettä perään:
”For example, if a score is at the 86th percentile, where 86 is the percentile rank, it is equal to the value below which 86% of the observations may be found (carefully contrast with in the 86th percentile, which means the score is at or below the value of which 86% of the observations may be found – every score is in the 100th percentile)”
Jep. Melko turhaa verrata johonkin TI:hin jne. Vaikea verrata oikeasti lähimpiin kilpaileviin tuotteisiin kun valittu väärät tuotteet. Toki nuo testithän on tulossa kyllä vs 1070 eikä varmaan mene kauaa.
Tosin kun noita lämpöjä ja tehonkulutusta katsoo niin ihan paskanhailee. En tiedä jaksanko edes lukea sitä artikkelia 🙁
Sehän on kohta talvi taas, niin haittaako tuo lämmöntuotto niin paljoa.. :vihellys:
Testatkaa louhintaa vielä Equihash algoritmin kolikolla Esim. Zcash, niin saa tarkemman kuvan louhinta suorituskyvystä. 🙂
Säästää lämmityslaskussa. 😀
Täydellinen epäonnistuminen. Edellinen vastaava pohjanoteeraus taisi olla jeng shuanin ”puppey” fermi 😀
Ja ei, mitään ihmeitä suorituskykybursteja ei tulla näkemään tulevien ajureiden myötä. Luuletteko että niitä ei oltaisi hinkattu ihan tappiin asti tässä viimeisen 8kk aikana, kun kuluttajat odottaneet vesi kielellä kauhean hypen kanssa lupauksien mukaista jumalkorttia. Tätä tukee myös aivan finaaliin puristetut kellotaajuudet.
Toisaalta, winter is coming, joten kyllä tolla perus poikamieskuutiota lämmittäis.
Enpä tiennyt mitä näiden korttien kanssa olisi pitänyt odottaa, mutta ainakin tuo Vega 56 on sentään järkevämmällä kulutuksella/hinnalla. Artikkelissa ei ollut mitään vikaa ja henkilökohtaisesti kiinnostaa enemmän tuo 1080p ja Vega 56 testit.
Vetäsinpä samalla foliopipon silmille ja voisiko AMD tarkoituksella tiputtaa pellekolikoiden louhinta nopeutta? Noin niin kuin että kortit menisivät pelaajille. Jäänee nähtäväksi onko foliossa totuus. :think:
Periaatteessa olet oikeassa, mutta sen käyttö on vakiintunut tuollaiseksi revikkamaailmassa, koska alun perin persentiilit katsottiin ruudun renderöintiajoista eli millisekunneista eikä niitä isketty suoraan FPS-graafeihin. Sitten joku iski ja sen jälkeen muutkin tekivät saman perässä.