
AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su esitteli hieman yllättäen tammikuun alussa CES 2019 -messujen yhteydessä järjestetyssä keynote-esityksessä pelaajille suunnatun Radeon VII -näytönohjaimen. Vuosi sitten AMD kertoi, että fokuksena 7 nm:n Vega-grafikkapiirillä olisi pelaamiseen sijaan koneoppiminen, autoteollisuus ja runsasta laskentaa vaativat sovellukset, kuten syväoppinen (deep learning). Marraskuussa yhtiö lanseerasikin Vega 20 -grafiikkapiirillä varustetun Radeon Instinct MI60 -kiihdyttimen suorituskykyiseen laskentaan ja vuosi 2019 potkaistiin käyntiin uuden pelinäytönohjaimen lanseerauksella.
Radeon VII käyttää samaa Vega 20 -grafiikkapiiriä kuin Instinct MI60, mutta käytöstä on karsittu hieman stream-prosessoreita ja HBM2-näyttömuisti on puolitettu 32 gigatavusta 16 gigatavuun. AMD itse lupaili esittelyn yhteydessä Radeon VII:n tarjoavan noin 25 % paremman suorituskyvyn kuin Radeon Vega RX 64 samalla tehonkulutuksella ja kilpailevan suorituskyvyssä NVIDIAn uuden Turing-arkkitehtuuriin perustuvan GeForce RTX 2080:n kanssa. Erillisiä säteenseurantaa kiihdyttäviä RT-ytimiä Radeon VII:stä ei löydy, mutta toistaiseksi niiden hyöty pelikäytössä on ollut minimaalinen.
Radeon VII:n myynti alkoi 7. helmikuuta ja Yhdysvalloissa näytönohjaimen voi ostaa AMD:n kotisivuilta 699 dollarin verottomalla suositushinnalla, joka on 100 dollaria vähemmän kuin NVIDIAn oma Founders Edition -malli GeForce RTX 2080:stä. Euroopassa ja Suomessa näytönohjain on myynnissä esimerkiksi XFX:n tai Sapphiren malleina ja suositushinta Saksassa on 729 euroa ja Suomessa korkeamman ALV:n myötä 759 euroa.
Saimme io-techin testiin heti tuoreeltaan AMD:n Radeon VII -näytönohjaimen, jonka ominaisuuksiin tutustumme tässä artikkelissa. Mukana on suorituskykytestit 3840×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla, tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotus- ja alivoltitustestit.
7 nanometrin Vega 20 -arkkitehtuuri
Radeon VII:ssä käytössä oleva Vega 20 -grafiikkapiiri valmistetaan taiwanilaisen TSMC:n 7 nanometrin prosessilla ja se rakentuu 13,2 miljardista transistorista. Verrattuna 14 nm:n Vega 10 -grafiikkapiiriin, transistoreita on noin 720 miljoonaa enemmän, mutta piisirun pinta-ala on pudonnut 495 neliömillimetristä 331 neliömillimetriin eli noin 32 %.
Radeon VII:ssä ei ole käytössä täysi Vega 20 -grafiikkapiiri, kuten suorituskykyiseen laskentaan suunnatussa Radeon Instinct MI60 -kiihdyttimessä, vaan 64 NCU- eli Next-Generation Compute Unit -yksiköstä on karsittu pois käytöstä neljä kappaletta. Täyden grafiikkapiirin 4096 stream-prosessorin sijaan Radeon VII:ssä on käytössä 3840 stream-prosessoria, 240 teksturointiyksikköä ja 64 ROP-yksikköä. Grafiikkapiirin perustaajuus on 1,45 GHz ja sen hetkellinen huipputaajuus on 1,8 GHz.
AMD on perinteisesti käyttänyt grafiikkapiirin lämpötilana piiriin integroidun yksittäisen lämpödiodin arvoa ja erillisten lämpöantureiden verkoston maksimiarvoa on kutsuttu Junction-lämpötilaksi, joka on ollut vastuussa näytönohjaimen sammuttamisesta lämpötilan noustessa liian korkeaksi. Vega 20 -grafiikkapiirin lämpötila-antureiden verkostoon on lisätty kaksinkertainen määrä antureita ja niitä on käytössä yhteensä 64 kappaletta. Lisäksi AMD on siirtynyt käyttämään kellotaajuuden säätämiseen ja tuulettimien ohjaamiseen perinteisen lämpötila-arvon sijaan Junction-lämpötilaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että grafiikkapiirin kellotaajuutta ja tuulettimen kierrosnopeutta ohjaavat algoritmit perustuvat grafiikkapiirin lämpötila-anturiverkoston maksimilämpötilaan perinteisen lämpödiodin sijaan.
Testiemme perusteella Vega 20 -grafiikkapiirin perinteisen lämpötilan ollessa 3D-rasituksessa 74-76 astetta, Junction-lämpötila oli maksimiarvossaan 110 asteessa. AMD:n mukaan Junction-lämpötilan käyttämisestä on eniten hyötyä, kun grafiikkapiirin toiminta on lämpötilarajotteinen. Yhtiön omien testien mukaan Junction-lämpötilan käyttäminen kellotaajuuden säätämiseen tarjoaa noin 2 % parannuksen suorituskykyyn verrattuna perinteiseen lämpötilaan.
Vega 20 käyttää 2. sukupolven HBM- eli High Bandwidth Memory -näyttömuistia, joka integroidaan interposer-alustalle grafiikkapiirin välittömään läheisyyteen. Käytössä on neljä kappaletta neljän gigatavun muistipinoa eli yhteensä 16 gigatavua ja muistin kellotaajuus Radeon VII -näytönohjaimessa on 1000 MHz.
HBM2-muisteissa 1000 MHz:n kellotaajuudella siirtonopeus on 2 Gbps per pinni. Yhdessä HBM2-pinossa on yhteensä 1024 data- eli I/O-pinniä, joten yhden pinon kaistanleveys on 256 gigatavua sekunnissa (2 Gbps/pin * 1024 pinniä / 8). Neljällä 1000 MHz:n kellotaajuudella toimivalla HBM2-piirin pinolla muistiväylän kokonaiskaistanleveydeksi muodostuu 4 * 256 Gt/s = 1024 Gt/s eli 1 teratavu sekunnissa.
Näytönohjaimen esittely
Radeon VII on varustettu hopeanvärisellä alumiinisella ilmanohjaimella, johon on upotettu kolme 80 mm:n tuuletinta. Pituutta näytönohjaimella on 26,9 cm, leveyttä 12,1 cm ja korkeutta 3,8 cm, painoa on 1290 grammaa ja se haukkaa alleen emolevyltä kaksi korttipaikkaa.
Suomessa Radeon VII -näytönohjaimen pitäisi saapua myyntiin normaaliin tapaan jälleenmyyjien kautta ja maksaa 759 euroa. Toistaiseksi myynnissä on ainoastaan AMD:n omaan suunnitteluun pohjautuvaa mallia eikä näytönohjainvalmistajien omiin suunnitelmiin perustuvista malleista ole tietoa.
Näytönohjaimen takapuoli on suojattu tyylikkäällä ja rei’itetyllä hopeanvärisellä alumiinilevyllä. Se ei kuitenkaan ole kontaktissa piirilevyn takapuoleen grafiikkapiirin tai muistien kohdalta eli sen tarkoitus on toimia lähinnä suojana ja koristeena.
Piirilevy on varustettu kahdella 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä ja näytönohjaimen TDP-arvoksi on ilmoitettu 300 wattia. HBM2-muistien myötä virransyöttö sijaitsee ympäri grafiikkapiiriä ja on yhteensä 15-vaiheinen, josta 10 vaihetta pyhitetty grafiikkapiirille, kaksi vaihetta HBM2-muisteille, kaksi vaihetta Vegaan integroidulle SoC-järjestelmäpiirille ja yksi vaihe muistiohjaimelle.
Näyttöliittimistä löytyy kolme DisplayPort-liitintä ja yksi HDMI-liitin. Toinen korttipaikka on rei’itetty ja pyhitetty lämpimän ilman ulostulolle.
Vega 20 -grafiikkapiirin ja HBM2-muistien jäähdytyksestä vastaa alumiinirivaston alla sijaitseva suurikokoinen kuparinen höyrykammio, josta lähtee viisi litistettyä lämpöputkea kohti näytönohjaimen takaosaa. Virransyötön komponentteja jäähdytetään piirilevyn etupuolen peittävällä mustaksi anodisoidulla alumiinilevyllä, joka myös tukevoittaa rakennetta.
Vega 20 -grafiikkapiirin ja kuparisen höyrykammion välissä on käytetty Hitachin grafiitista eli hiilestä valmistettua HM03-lämpötyynyä. Tyyny on rakenteeltaan tahmean kiinteä eikä tahnamainen ja sen poistaminen onnistuu parhaiten esimerkiksi partaterällä. AMD ei ole kertonut tarkemmin syytä tai taustoja lämpötyynyn käyttämisestä, mutta todennäköisesti se tarjoaa hyvän suorituskyvyn verrattuna perinteisiin massatuotannossa käytettäviin tahnamaisiin lämpötyynyihin.
GPU-Z-ohjelman uusin 2.16.0-versio ei tunnistunut Radeon VII:n tietoja juuri lainkaan. Vega 20 -grafiikkapiiri on kuitenkin asetettu toimimaan 1400 MHz:n perustaajuudella, 1750 MHz:n Boost-taajuudella ja 1800 MHz:n Peak-taajuudella.
Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa keskimäärin 1743 MHz ja käväisi 10 minuutin aikana vain pariin otteeseen otteeseen 1800 MHz:n huippuarvossa. Yleisenä huomiona Radeon VII:n grafiikkapiirin kellotaajuus seilasi 3D-rasituksessa käytännössä koko ajan. Grafiikkapiirin lämpötila nousi 73 asteeseen ja Junction-lämpötila yli 100 asteeseen. Monitorointiohjelmat eivät toistaiseksi tunnistaneet tuulettimien kierrosnopeutta prosenteissa, mutta se nousi rasituksessa todella ääneekkääksi 2900 RPM:ään,
Testikokoonpano
Suorituskykytesteissä ensisijaisina vertailukohtina Radeon VII:lle ovat Radeon Vega RX 64 ja GeForce RTX 2080. Lisäksi ajoimme mukaan tulokset GeForce GTX 1080 Ti- ja RTX 2080 Ti -malleilla eli mukana ovat molempien valmistajien näytönohjaimien terävin kärki.
Testeissä mukana ollut GeForce RTX 2080 on MSI:n 900 euron hintainen Gaming X Trio -malli, GeForce RTX 2080 Ti on Gigabyten 1339 euron hintainen Gaming OC 11G -malli ja GeForce GTX 1080 Ti sekä Vega 64 ovat Asuksen ROG Strix OC -malleja.
Testit ajettiin 3860×2160-, 2560×1440- ja 1920×1080-resoluutioilla. Radeon-näytönohjaimilla oli käytössä Adrenalin Edition 2019 Press -ajurit ja GeForce-näytönohjaimilla uusimmat viralliset 417.71-ajurit.
Hintataso Suomessa 7.2.2019
- AMD Radeon RX Vega 64: alkaen 449 €
- NVIDIA GeForce RTX 2080: alkaen 749 €
- AMD Radeon VII: alkaen 759 €
- NVIDIA GeForce GTX 1080 Ti: alkaen 874 €
- NVIDIA GeForce GTX 2080 Ti: alkaen 1206 €
Näytönohjainten testikokoonpano on kasattu Cooler Masterin Cosmos C700P -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kaksi 140 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 140 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi vesijäähdytetty Intelin 6-ytiminen Core i7-8700K -prosessori asennettuna ASRockin Z370 Taichi -emolevylle ja 16 gigatavua DDR4-3200-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 10 Pro asennettuna Kingstonin 480 gigatavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin HX-virtalähde.
- Intel Core i7-8700K (6/12 ydintä/säiettä, Turbo 4,7 GHz)
- ASRock Z370 Taichi (Intel Z370)
- 16 Gt AORUS RGB Memory 3200 MHz (16-18-18-36)
- Kingston 480 Gt HyperX Predator PCIe M.2 SSD
- Kingston 960 Gt HyperX Savage SSD
- Cooler Master COSMOS C700P -kotelo
- Cooler Master MasterLiquid Maker 240 -vesiijäähdytys prosessorille
- Corsair HX1000 (1000W)
- Microsoft Windows 10 Pro 64-bit
GeForce 417.71 -ajurit:
- Gigabyte GeForce RTX 2080 Ti Gaming OC 11G
- MSI GeForce RTX 2080 Gaming X Trio
- Asus ROG-STRIX-GTX1080TI-O11G-GAMING
Adrenalin Edition 2019 Edition Press Jan 22:
- AMD Radeon Vii
- AMD Radeon RX Vega 64
Näytönohjainten testimetodit
io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja OCAT-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja 99. persentiili.
99. persentiili (99th percentile) ilmoittaa muuttujan arvon, jota parempia ovat 99 % arvoista. Yksinkertaistetussa esimerkissä on 100 mitattua arvoa, jotka asetetaan paremmuusjärjestykseen. 99. persentiili jättää huomioimatta huonoimman eli 100. arvon ja ilmoittaa 99. parhaimman arvon. Käytännössä 60 sekunnin aikana renderöidään tuhansia ruutuja.
Kyseessä ei ole siis perinteinen ruudunpäivitystesteissä esitetty minimiarvo, joka voi olla vain yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu ja poikkeustapaus, vaan minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja on jätetty huomioimatta.
Suorituskykytestit 3840×2160-resoluutiolla
Radeon VII oli noin 9 % suorituskykyisempi kuin MSI:n GeForce RTX 2080.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 14 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 3 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
Radeon VII oli noin 4 % suorituskykyisempi kuin MSI:n GeForce RTX 2080.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 10 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
Suorituskykytestit 2560×1440-resoluutiolla
Radeon VII oli noin 9 % suorituskykyisempi kuin MSI:n GeForce RTX 2080.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 13 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 2 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
Radeon VII oli noin 1 % suorituskykyisempi kuin MSI:n GeForce RTX 2080.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 21 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutiolla
Radeon VII oli noin 9 % suorituskykyisempi kuin MSI:n GeForce RTX 2080.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 13 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 6 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 2 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
MSI:n GeForce RTX 2080 oli noin 26 % suorituskykyisempi kuin Radeon VII.
Tehonkulutusmittaukset
Tehonkulutusta mitattiin seinästä Etech PM-300 -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä.
Radeon VII -kokoonpanon tehonkulutus oli 3D-rasituksessa 40 wattia korkeampi kuin MSI:n GeForce RTX 2080:llä. Radeon VII:llä grafiikkapiirin kellotaajuus heitteli jatkuvasti noin 100 MHz:n haarukassa, joka vaikutti myös tehonkulutukseen ja se heitteli 360-380 watin välimaastossa.
Lämpötilamittaukset
Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin NVIDIAn näytönohjaimilla MSI:n Afterburner-ohjelmalla ja AMD:n näytönohjaimilla ajureiden Wattman-välilehden OSD-monitorointityökalulla. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä.
Radeon VII:n grafiikkapiirin perinteinen lämpötila nousi 3D-rasituksessa 73 asteeseen, mutta 64 lämpötila-anturiverkoston Junction-maksimilämpötila oli lähellä 110 astetta.
Melumittaukset
A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Velleman DVM805 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. Ympäristön melutaso testikokoonpano pois päältä oli 33,3 desibeliä. 3D-rasituksena käytettiin Battlefield V -peliä. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.
Siinä missä näytönohjainvalmistajien omiin jäähdytysratkaisuihin perustuvilla malleilla kokoonpanon melutaso asettui 35-38 desibelin haarukkaan, Radeon VII oli selvästi testijoukon äänekkäin jopa 6-8 desibeliä korkeammalla melutasolla.
43,5 desibelin melutasolla Radeon VII:n tuottamaa ääntä ei voi sanoa edes siedettäväksi, vaan se on häiritsevä.
Ylikellotus- ja alivoltitustestit
AMD on muuttanut Radeon VII:n kohdalla grafiikkapiirin ylikellottamisen käyttöliittymää. Nyt tarjolla on seitsemän eri P State -tilan kellotaajuuden ja käyttöjännitteen sijaan X-akselilla kellotaajuus ja Y-akselilla käyttöjännite. Teoriassa grafiikkapiirin ylikellottaminen suoritetaan siirtämällä kellotaajuuden Max-arvoa oikealle ja käyttöjännitettä säädetään siirtämällä keltaista palloa ylös ja alas.
Vakiona Vega 20 -grafiikkapiirin maksimitaajuus on 1800 MHz ja io-techin testikappaleessa käyttöjännite oli 1,082 volttia.
Radeon VII:n ylikellotustestit olivat kuitenkin täydellinen katastrofi. Lehdistöajureissa ylikellottaminen ajureiden Wattman-välilehden kautta ei yksinkertaisesti toiminut kunnolla eikä AMD saanut aikaiseksi korjattua ajuriversiota ennen testien julkaisua. Turhauttavaa tilanteessa oli myös se, että ongelmat olivat ilmeisesti AMD:n tiedossa, mutta se ei aktiivisesti informoinut asiasta ennen kuin testajaat itse törmäsivät ongelmiin.
Ylikellottamista saatiin kuitenkin kokeiltua Radeon Overlay -ominaisuuden kautta, mutta kun peliä yritti pelata ja Radeon Overlay -näkymä sulkeutui, kellotaajuudet palasivat vakioksi.
Päädyimme lopulta tekemään ylikellotus- ja alivoltitustestit Battlefield V -pelillä siten, että seisoimme pelin lataamisen jälkeen paikoillaan ilman, että suljimme Radeon Overlay -näkymää. Kirjasimme ensin vakiona ylös ruudunpäivitysnopeuden, grafiikkapiirin todellisen kellotaajuuden, lämpötilan ja tehonkulutuksen. Tämän jälkeen ylikellotimme ensin grafiikkapiiriä ja sen perään HBM2-muisteja ja kirjasimme samat arvot talteen jokaisen korotuksen jälkeen.
Vakiona grafiikkapiirin käyttöjännite oli 1,083 volttia ja kellotaajuus vaihteli 1650-1754 MHz:n välimaastossa, grafiikkapiirin lämpötila nousi 76 asteeseen ja Junction-lämpötila 110 asteeseen ja GPU Power -tehonkulutus 298 wattiin.
Ylikellotustestit aloitettiin nostamalla Power Target- eli tehonkulutuksen maksimiarvo +20 % korkeammalle eli 300:sta 360 wattiin.
Tämän jälkeen grafiikkapiirin Max Frequency -taajuutta nostettiin ylöspäin aina 1924 MHz:iin asti ja tarkkailtiin todellista todellista kellotaajuutta. Parhaimpaan lopputulokseen eli korkeimmalle kellotaajuudelle päästiin, kun käyttöjännite tiputettiin 1,05 volttiin, jolloin grafiikkapiirin kellotaajuus huiteli parhaimmillaan noin 1890 MHz:n tuntumassa.
HBM2-muistit saatiin toimimaan ilman grafiikkavirheitä 1200 MHz:n kellotaajuudella eikä sitä pysty Wattmanista käsin korottamaan enempää.
Näillä asetuksilla Battlefield V:n ruudunpäivitysnopeus nousi paikoillaan seisoessa 66 FPS:stä 71 FPS:ään eli noin 7,5 % ja GPU Power -tehonkulutus maksimissaan 303 wattiin. Melutasoon ylikellottamisella ei ollut vaikutusta ja tuulettimet pyörivät samalla liki 3000 RPM:n kierrosnopeudella äänekkäästi kuin vakionakin. Kyseessä ei valitettavasti ole kovinkaan eksakti mittaustapa, mutta rikkinäisten työkalujen edessä jouduimme turvautumaan luovuuteen.
Suoritamme ylikellotustestit ja kokeilemme alivoltitusta uusiksi, kunhan AMD saa julki Radeon VII:n kanssa kunnolla toimivat ylikellotustyökalut.
Loppuyhteenveto
Radeon VII oli yllättävä julkistus AMD:lta ja herätti toiveita todellisesta kilpailusta näytönohjainmarkkinoiden terävimpään kärkeen. Se tuo mukanaan mielenkiintoisia teknisiä uudistuksia, kuten TSMC:n 7 nanometrin valmistusprosessin ja 16 gigatavua näyttömuistia, mutta taustalta löytyvä GCN- eli Graphics Core Next -arkkitehtuuri on pohjimmiltaan peräisin vuodelta 2011. NVIDIAn uusiin GeForce RTX 20 -sarjan näytönohjaimiin verrattuna säteenseurantaa kiihdyttävät RT-ytimet ja DLSS-tekniikka kuitenkin puuttuvat.
Suorituskykyä AMD on saanut puristettua uuden valmistusprosessin myötä korkeammasta grafiikkapiirin kellotaajuudesta sekä tuplatusta HBM2-muistimäärästä ja niiden korkeammasta kellotaajuudesta. Radeon VII:n Vega 20 -grafiikkapiiri toimii 200-300 MHz korkeammalla kellotaajuudella kuin Radeon Vega RX 64:n Vega 10 -grafiikkapiiri ja muistiväylän kaistanlevys on yli kaksinkertaistunut jopa teratavuun sekunnissa. Poikkeuksellisen korkean muistisuorituskyvyn takia AMD markkinoi Radeon VII:tä pelaajien lisäksi myös tehokäyttäjille ja ammattikäyttöön.
Päällimmäisenä Radeon VII:stä nousee esille kaksi asiaa, toinen positiivisessa valossa ja toinen negatiivisessa. Suorituskyky on hyvällä tasolla markkinoilla vallitsevaan hintatasoon nähden ja vertailukohtana olleeseen MSI:n tehdasylikellotettuun GeForce RTX 2080 -näytönohjaimeen verrattuna, mutta näytönohjain on 3D-rasituksessa todella äänekäs. Tuulettimien kierrosnopeus nousee jopa lähes 3000 RPM:n nopeudelle ja melutaso oli 6-8 desibeliä äänekkäämpi kuin muilla testin näytönohjaimilla. Meillä ei ole käsissä valitettavasti NVIDIAn GeForce RTX 2080- ja 2080 Ti -näytönohjaimista yhtiön omia Founders Edition -malleja, mutta muiden testien mukaan niiden melutaso olisi ennemminkin hiljainen kuin äänekäs.
GeForce RTX 2080:een verrattuna Radeon VII oli suorituskyvyssä vahvoilla Battlefield V- ja Resident Evil 2 -peleissä, Forza 4 oli kohtalaisen tasainen ja Shadow of the Tomb Raider ja Assassin’s Creed Odyssey menivät RTX 2080:n nimiin. 4k UHD -resoluutiolla suurin ero Radeon VII:n hyväksi nähtiin Battlefield V:ssä noin 9 % erolla ja GeForce RTX 2080 oli puolestaan Shadow of the Tomb Raiderissa 14 % suorituskykyisempi. Alhaisemmille resoluutoille siirryttäessä GeForce RTX 2080 alkoi olla enemmän niskan päällä.
Tehonkulutuksen osalta Radeon VII haukkasi 40 wattia enemmän kuin MSI:n tehdasylikellotettu GeForce RTX 2080, grafiikkapiiri toimi 73-asteisena, mutta Junction-lämpötila kohosi lähelle 110 astetta ja kuten jo aiemmin mainittiin, melutaso oli häiritsevän äänekäs. Custom-loop-vesijäähdytystä harrastaville käyttäjille Radeon VII saattaa olla mielenkiintoinen julkaisu, sillä se tarjoaa hyvän suorituskyvyn kilpailukykyiseen hintaan ja vesijäähdytys poistaa näytönohjaimen isoimman ongelman eli melun.
Alustavissa ylikellotustesteissä Vega 20 -grafiikkapiiri saatiin toimimaan noin 1900 MHz:n kellotaajuudella ja HBM2-muistit 1200 MHz:n maksimitaajuudella, joilla suorituskyky parani noin 7,5 %. Odottelemme kuitenkin kunnolla toimivaa ajuripäivitystä, jotta voimme tehdä ylikellotus- ja alivoltitustestit kunnolla.
io-techin testeissä mukana ollut MSI:n tehdasylikellotettu GeForce RTX 2080 Gaming X Trio -malli maksaa Suomessa noin 900 euroa eli 140 euroa enemmän kuin Radeon VII. Lisäksi AMD tarjoaa julkaisun yhteydessä Radeon VII:n ostajille kylkiäisenä kolme peliä, jotka ovat rahanarvoinen lisäetu. Julkaisun yhteydessä Radeon VII:n saatavuus on hyvin rajoitettua ja nähtäväksi jää, kuinka nopeasti se mahdollisesti paranee. Näytönohjainvalmistajien omiin piirilevy- ja jäähdytyssuunnitelmiin perustuvat mallit ovat toistaiseksi täysi kysymysmerkki, joten niitä ei välttämättä kannata edes jäädä odottamaan.
Tuo juuri!
Moni arvostelija onkin sanonut että AMD:n olisi ehdottomasti pitänyt lykätä julkaisua, kun ajuri- ja ohjelma ongelmia oli näinkin paljon…
Eli turhan hätäinen julkaisu, varsinkin kun ongelmat eivät tulleet minään yllätyksenä.
Sieltähän tuli aika pitkälti se mitä odotettiin. About saman tehoinen kuin 2080 ja hinta sitten osui "kohdalleen". Eli AMD haistoi markkinaraon siinä kun RTX:t on niin perhanan kalliita ja kellotettu Vega riittikin ottamaan kiinni. Tuo vakio tuuletin nyt on mitä on, mutta eiköhän nämä laita halukkaat vedelle. Mites se meni jonkun @Sampsa n sanomana, että jos ostaa monen sadan euron CPU:n niin ei kai kukaan jätä ostamatta sitten satasen tuuletinta (ei suora lainaus). Eli kyllä ne jotka on valmiita maksamaan tästä sen n. 750€ voivat sen myös pistää vesille.
Tuo Assassins Creed Odyssey kyllä ihmetyttää. Toi peli on kyllä niin päin persettä optimoitu, tai jotain, että lopputulos on tuollainen. Lisäksi pitää ihmetellä että Vega 64 menee (99 presentiilissä) muka isoveljestä ohi 1080p resolla, vaikka toinen on käytännössä ylikellotetumpi Vega 64. Ei tuota voi oikein selittää muulla, kuin että peli on niin järkyttävästi CPU bottlenecked, että isompi muistin määrä jne. niin aiheuttaa lisärasitusta prosessorille ja tukkii sitä enemmän kuin heikompitehoisella kortilla. Kannattaako tuollaisella pelillä edes kortteja testata? Sama ongelma kun näyttää koskevan myös Nvidian kortteja, ettei kulku nouse kuin marginaalisesti, vaikka resoluutio ja täten laskettava määrä, muuttuu moninkertaisesti.
Omistin ennen 2080:aani parikin eri Vega 64:sta, mutta juurikin ajuriongelmien takia (ja siitä, että nVidiakin toimii FreeSync-näyttöjen kanssa nykyään – FreeSync oli alunperin ainoa syy ostaakin Vega) luovuin toisestakin. Ei vaan enää jaksanut ongelmia. nVidiaan paluu ja konetta voi taas käyttää normaalisti ilman kikkailua. Harmillista, että tilanne on edelleen tämä. Tuon kokemukseni perusteella maksan mieluusti ekstraa nVidiasta jatkossakin, mutta toivottavasti hinnat saataisiin laskuun kilpailun myötä.
Olivat saaneet tahnoilla 5 astetta pois lämpöistä, eli ei mitään kovin merkittävää eroa. Gamersnexuksen tyypit testasivat myös prossan kontaktia, jossa oli myös puutteita. Se grafeenityyny vissiin on hövelimpi tuon kontaktin suhteen, kun se on paksumpi kuin tahna.
Jos usean pelin keskiarvot otetaan niin jää ~10% 2080Fe
Radeon 7 on keskimäärin Gtx1080Ti hitaampi 1080p ja 1440p mutta 4K.lla tasoissa.
Tuotetta arvoidessa sitä täytyy tietysti käsitellä sellaisena kuin se on. Vaikka tämä onkin hyvä kohde laittaa custom-looppiin, niin täytyy pitää mielessä että todellisuudessa tälläisiä käyttäjiä on yksittäisiä tai yksi prosentti ostajista.
Tuossa Assassins Creed Odysseyssa ja pelimoottorissa tms on pakko olla joku juttu minimi FPS:ssä kun esim. Radeon VII:llä tuli kaikilla resoluutioilla 99. persentiiliksi 39, ja muillakin siinä tuntumassa 1-2 FPS:n sisään. Tää tarkistettiin ja varmistettiin useampaan kertaan mitattuna.
Hardware canuck testasi tuota Adobe premierillä ja erot mitättömiä korttien välillä.
Riippuu ihan siitä softasta. Toiset osaa hyödyntää isoa muistimäärää, toiset ei. Jos cuda on käytössä niin nopeus Nvidian korteilla on ihan toista luokkaa. Jos ei niin eipä taas eroa juurikaan.
Eli ihan softariippuvainen onko eroa ja mihin suuntaan.
Olla ostamatta kuitenkin kenties? Eipä ole halvempaankaan hintaan vielä 2080:iä näkynyt.
Heh! 2900 rpm niin mikään kortti lai laite ei voi olla hiljainen moisilla kierrosluvuilla… 2080 max taitaa olla 2200 rpm?
Yep… refujäähyn tai melkoisen säädön noihin tuuletinprofiileihin tämä vaatisi.
Tiedän mutta piti tuoda esille virheellinen otsikointi.
Kylläpä tämä löi lukkoon, että GCN on tehty konsolit edellä ja järkevä maksiminopeus arkkitehtuurille on 1000-1200MHz. Joku voisi ajella testit tuolla alueella, niin nähtäisiin mitä hyötyä TSMC:n 7nm tekniikka tuo.
Kylläpä tämä löi lukkoon, että GCN on tehty konsolit edellä ja järkevä maksiminopeus arkkitehtuurille on 1000-1200MHz. Joku voisi ajella testit tuolla alueella, niin nähtäisiin mitä hyötyä TSMC:n 7nm tekniikka tuo.
Jos vertaa refu vega 64 vs tää refu radeon 7? kumpi meluisampi? Customit eri asia sitte 😉
hmm,no niin,maailman ensimmäinen 7nm viivaleveydellä valmistettu amd:n lippulaiva näytönohjain ,radeon VII on nähnyt päivänvalon.
kirjoittelin jo monta riviä totuuksia mutta se on turhaa,en ilkeä,säälittävää ja kaikki löytyy netistä!
mutta ei voi mitään,erkkikin sen näkee ja …kuulee että radeon VII on surkea tekele. siitä ei pääse mihinkään.
radeon VII paikka on kaupan varasto ja kortin arvo nyt jo nolla.ei voi mittää,surkeaa työtä amd! grr!
ensiksi, io-techin testi on 'amd' luokkaa,aka hienot pelivalinnat yms. ja jätän sen omaan arvoonsa. ei uutta, eikä siitä enempää.
radeon VII faktaa:
1. radeon VII tarvitsee RTX 2080TI:n tehot ja silti häviää RTX 2080 kortille,GTX 1080 Ti:lle useissa peleissä, RTX 2070 kortille muutamassa pelissä ja jopa gtx 1080 korteille jossain peleissä! se suorituskyvystä.ja 3Dmark kekkereissä radeon VII korttia ei tulla ikinä näkemään.
2. radeon VII käy kuumana,selkeästi se janoaa vesijäähyä kuten vega64. ei kellotus 'mahdollisuuksia'. btw,radeon VII ON radeon vega64 II
3. ei tue uutta tekniikkaa (DirectX Raytracing), tämä on kyllä tärkeää ja näkyy suorituskyvyissä tulevissa peleissä. toisin sanoen on jo vanhanaikainen,näin se vaan on.
4. erittäin äänekäs, ja tähän voi lisätä että amd muuten käyttää laadukkaita flektejä,AIB valmistajajille ei 'jää mitää tehtävää' rpm:ää pitää olla lämmön takia,joten melu ei jää pois.mutta,tottakai ne kortit tekee ja ottaa omansa pois.
5. erittäin kallis ominaisuuksiin nähden. taitaa amd:n 0-tulos hinta on tiensä päässä. kuten sanoin, on jo nyt vanhanaikainen ja arvo loppuvuodesta pieni.(jälleenmyyntiarvo)
kehotan katsomaan kunnon testit kaikkine tietoineen , mm. performance summaryn yms. ja varsinkin 'Value and Conclusion' techpowerup.com sivuilta.
paras testi sivu, ei vihreää ei punaista, ei modifointia yms,vain testi ja tulokset.
mutta,muualtakin testejä löytyy…
lopuksi,jäämme odottamaan jotain todella uutta ,eli Intelin ekaa näykkäriä (viivaleveys ??) ja nvidian 7nm viivaleveyden omaavaa seuraavaa ,arvaten RTX 3000 sarjalaisia,silloin näemme käytännön erot amd:n ja nvidia:n tieto/taidoista esim. ko. viivaleveyden suhteen ja mitä sillä saa aikaan…. hmmm… RTX 3060 riittää.
sympatiani ovat amd fanien puolella…..
Tarkoitti että "koska RTX maksaa tämän ei kannata ostaa R7:aa. Kumpainenkin kannattaa olla ostamatta jos et kuulu tiettyyn erityislokeroon.
Hyvä Amd!!!
Sopivaan saumaan iskivät.
Jokohan kohta olis vaihtajia 1080ti, ku on ”sauhut” kokeiltu noista 🙂
Eikös tätä voi pieneksi pettymykseksi kutsua kerran häviää 2080:lle noin 5-10% riippuen sivustosta, odotin että olisi ollut hieman nopeampi. 1080 Ti:n kilpailija mutta pari vuotta myöhässä.
Tottakai pitää käsitellä kuten on, nyt tuli lämpönen fööni ja rikkonaisilla ajureilla. AMD:n suurin moka hetkeen julkaista tuolla tavalla. Se ei silti poista sitä että jos on varaa laittaa se 700€ näyttikseen niin sitten luulisi olevan varaa myös jäähdyttää se kunnolla.
Hetkeäkään en epäile ettei siinä ole jotain ongelmaa. Enkä uskonut missään vaiheessa että kyse olisi testauksen ongelmasta. Sen kertoo jo sekin että nvidialla tuo on ainoa peli missä ei nekään toimi lineaarisesti, kuten muiden pelien kohdalla.
Laskin tähän nopeasti erot "4K" vs 1080p. Eli siis kuinka paljon nopeus kasvoi kun resoluutio väheni. Eka luku 99.persentiili ja toinen luku maksimi FPS
Karua katsottavaa tuo Assassins Creedin "kehitys". Jollain varmaan saisi hienomman lisat, mutta kyllä tuo nyt riittävän hyvä on kuitenkin, että jokainen ymmärtää jossain olevan vikaa ja pahasti.
Bäfä
2080TI 29.41% 46.67%
2080 37.50% 51.67%
tomb raider
2080TI 32.69% 46.67%
2080 48.62% 49.60%
forza
2080TI 26.89% 33.33%
2080 34.75% 40.00%
resident evil
2080TI 42.96% 51.61%
2080 55.56% 60.57%
assassins creed
2080TI 16.36% 18.52%
2080 25.49% 28.95%
Sitä minäkin meinasin. Lähinnä tuolle kommentille pitäisi antaa oikomishoitoa ettei sen kanssa sekoa nopeasti luettaessa. :tup:
PCS+ oli selvästi parempi kuin Matrix, mutta Grimson:a ei kannata edes asentaa!
Hinta olisi kohdallaan jos tuosta nappaisi sen pari satkua pois. Nyt käsissä on äänekäs ja kuuma dead on arrival tuhnu jolla ei ole kierrätyskeskuksen ulkopuolella oikein käyttöä.
Toki ei AMD voi tappiotakaan tehdä kun tuo "mielenkiintoinen" muistiratkaisu vei huhujen mukaan puolet näyttiksen hinnasta, mutta silloin lienee syyttävä sormi osoittaa hardissuunnittelun puolelle.
Tämä on sinun mielikuvasi ja sinulla on toki sellaiseen oikeus. Se pitääkö se paikkaansa faktojen kanssa on sitten jokaisen omassa päätäntävallassa. Minä en näe samoin, minä näen että AMD näki sauman ja käytti sen hyväksi. Sieltä tuli mitä ainakin allekirjoittanut odotti, tuo fööni nyt selvä negatiivinen juttu, mutta kuumia ne Vegatkin oli ja ajurihommasta iso pyllistys AMD:lle. Ei silti muuta sitä faktaa että sieltä tuli hyvin liki 2080 tason kortti ja hintalappukin ihan ok luokassa justiinsa julkaistuksi.
Eli PR stuntti näillä myyntimäärillä.
No katso tuota julkaisuaikataulua, niitä määriä mitä korttia on tuotu myyntiin jne. Tätä nyt on ihan asiallisesti ja rauhassa yrittänyt useampikin käyttäjä täällä toistaa siitä asti kun kortti julkistettiin. Jo silloin sanottiin että tulee about saman tasoinen, ylikellotettu ja varmasti lämmin ja tehoasyövä Vegan 7nm "isoveli". Kortti mitä ei edes pitänyt tulla, mutta 7nm prosessorilla AMD huomasi sauman että perhana sehän tappiin väännettynä pärjää ja kun Nvidia veti hinnat RTX korteilla tappiin, niin oli AMD:n kannattavaa tälläinen julkaista. Jos 2xxx kortit olisi hinnoiteltu agressiivisemmin, niin AMD ei varmasti olisi tätä julkistanut, ei varsinkaan tuolla muistimäärällä, mikä on edelleen todella kallista. Minusta tästä on ollut jo koko kevään aika selvä konsensus että mitä sieltä käytännössä on tulossa ja ennustettavuus oli asialle varsin hyvä, oikeastaan olisi ollut ihme jos olisi tullut jotain muuta.
Sitten jos ei osaa suhtautua tähän(kään) asiaan ihan järjellä, maltilla ja ottamatta mitään ihme tuhnu/jytky puolia ja menee ympäriinsä mesoten jotain ihme mun e-pippeli on pidempi kuin sun e-pippeli juttuja, niin ei voi kuin ihmetellä, että onko oikeasti se elämä niin rajoittunutta. Me muut voidaan sitten vain katsoa mitä maailma tuo tullessaan, ostaa sitä mikä kannattaa, silloin kun tarvitaan, käydä keskusteluita ja nauraa näille fanaatikoille.
Ilmeisesti saavat vapaasti niitä tehdä, mutta eipä näkynyt yhtäkään. Näinköhän näitä on niin naftisti tarjolla, että ei maksa vaivaa suunnitella omaa jäähdytysratkaisua?
No custom Radeon VII at launch, AMD say partners free to make them | KitGuru
Puhut ikään kuin tämä olisi joku saavutus. Tämä oli se minimi mitä odotettiin. Toki hyvä ettei AMD valehdellut benchmarkeista.
En tiedä millä tavalla ok, kun selvästi paremman 2080 saa samaan hintaan tai halvemmalla ilman ajuriongelmia, teho/lämpö/ääni-ongelmia yms.
Ehkä jollain erikoisella teoreettisella tavalla. Käytännössä ei.
Sanoisin ennemminkin, että jos jotain tämä tapaus osoitti niin juuri sen ettei AMD pysty järkevästi pelaamaan highend-korttien sarjassa. Käyttämällä cutting edge 7nm prosessia ja tunkemalla laitteeseen täysin yliammutun muistin AMD sai juuri ja juuri survottua kasaan punaisena hohtavan turbiinikortin joka melkein pärjää nvidian kakkoselle ja jota myyvät tod. näk. lähes non-profit hinnalla tai hyvin ohuella katteella.
Ihan hauska PR-temppu, mutta ei missään määrin kestävä tai toimiva malli.
Mikä minimi? Sinun päättämäsi minimi, vai sellainen että markkinoilla on kaksi korttia mistä valita, toinen on yhdessä parempi ja toinen toisessa. Yksi peli menee sinne ja toinen tänne. Sinä nyt ilmaiset selvästi sinun kuvitelmiasia asetelmista. Minun "kuvitelmani" on ettei AMD:llä ollut aiemmin mitään heittää näitä uusia kortteja vastaan, nyt on edes jotain.
En nyt ihan tätäkään ymmärrä. 2080 on käytännössä saman hintainen, ajuriongelmia nyt on useinkin uusilla korteilla kun ne on testaajilla, ne aika nopeasti sitten yleensä korjaantuu kun kortteja päätyy ostajille. Teho/lämpö oli kyllä tiedossa jo etukäteen, kun Vegatkin ovat käyneet kuumana ja kortti perustuu samaan arkkitehtuuriin. Ääniongelma toki oli sinällään "uusi", mitta on noi refut olleet melkosia föönejä muissakin refumalleissa. Ei tokikaan nyt hetkeen Nvidialla, mutta kyllä niitä löytyy molemmilta historiasta. Se että AMD julkisti kortin tässä tilassa on oikea ongelma, mutta sitä sinä et maininnut.
Tämä on sinun näkemyksesi. Meille joillekkin se on aika kivaa että AMD on saanut jopa vanhalla tekniikalla aikaan kortin mikä pystyy kilpailemaan tehoissa ja sieltä on tulossa uusi kortti mikä ei enää perustu vanhaan 2011 alullepantuun arkkitehtuuriin. Jos vanhakin kuitenkin kykeni vielä tuohon, niin herättää odotuksia siitä mahdollisuudesta että AMD voisi tehdä threadripperit ja me kaikki kiittäisimme. Totuuttahan ei kukaan tiedä, mutta ei kyllä ole mikään media tätä tuominnut täysin paskaksi julkistukseksi, kuten ei ole tuominnut todela moni joka ei jaksa näitä ihmeen vihreä punainen juttuja muutenkaan.
Ok, ehkä puhuttini eri asioista. Viittasin näihin artikkelin lukuihin CES:n jälkeen jossa luvattiin 2080 tasoinen tai parempi kortti. Kieltämättä itsekin yllätyin tuosta, mutta toisaalta sitten kyseessä on "pakotettu" rellu joka toimii lähinnä PR-tarkoituksessa. Ellei uusi arkkitehtuuri oikeasti muuta hommia niin AMD:lta tuskin nähdään kärkipäähän tähtääviä julkaisuja jatkossa.
Se että "jokin on tiedossa" ei kyllä mitenkään lievennä ongelmaa kun vertaillaan kortteja keskenään. Vai ostatko hyvin mielin auton jossa on moottori paskana jos siitä oli ilmoitettu etukäteen?
Kriittiseen sävyyn kyllä on esim. DF ja LTT, mutta ei "täysin paskaksi" koska sitähän tämä ei ole. Lähinnä vain turha ja väkisillä väännetty harhaosuma.
Joku sivusto oli vaihtanut MX-4 tahnat väliin ja GPU lämmöt oli tippuneet 69asteeseen rasituksessa(joku 4-5 astetta alemmat).
Siitä huolimatta tuulettimet huusi 2900RPM testissä.
Aika paljon on kortissa vielä hiomista ,ongelmia riittää moneen lähtöön ajureissa ymm.
Näytätkö minullekkin ne artikkelit ja luvut, kun ainakaan minä en ole moisia kyllä nähnyt.
AMD julkaisi uudet Radeon Software 19.2.1 -ajurit
Yllätyitkö? Minä en. Auto on huono vertaus kun se on fyysistä. Haluatko että laitan tähän sulle alle listan esim. Teslan ajuriongelmista mitä on korjailtu? Niitä on muuten ja paljon, on myös muissa autoissa. Se Radeon kanssa, kuten ne autot toimii noin yleisesti. Se ettei kaikki ole optimoitua tai kaikki ominaisuudet käytössä, tai toimi täydellisesti julkaisussa ei ole minkään alustan tai tuotteen yksittäinen ongelma, vaan ihan yleinen juttu. Se missä ajassa asioihin puututan on se millä on merkitystä.
Suosittlen kuuntelemaan/katsomaan ne jutut ihan ajatuksella uudestaan jos ei englanti ihan taivu tai on jotain mennyt ohitse. Ainakin minulle ei Linusin? juttu jättänyt samaa kuvaa kuin sinulle. En ole varma mitä tarkoitat DF:llä, Digital Foundry?
Voi olla että BIOS tai ajurit vielä vaiheessa ja puhaltimia luukutetaan liian agressiivisesti. Esim. tää 56 Vega refu ei vakiona nosta itsellä 40% ylitte tuota fööniä koskaan ja hyvä niin koska tuosta kun mentäisiin ylitte niin mökä lisääntyisi valtavasti mutta suorituskyky ei juurikaan.
Itse ainakin odottelen vielä hetken ennen kuin julistan tuon jäähdytyksen tuhnuksi.
Nooh odotukset tämän suhteen ei ollut suuret, joten sinänsä pettymystä ei tullut. Ei tosin mitään vau-huutojakaan. Tehopuolella ok, mutta todella äänekäs ja kuumana käyvä kortti. Ei kiitos. Toivotaan että customeita tulisi esim Sapphirelta, niin voitaisiin oikeasti nähdä hyvä kortti. Tosin hintakin voisi sitten olla taas pykälää ylempänä jolloin oltaisiin taas kysymyksien edessä, että kannattaako?
Amd.lla oli käytössä 7nm joka tarjoaa merkittäviä hyötyjä verrattuna Nvidian käyttämään 12nm
12nm päästään 2080Ti lukemiin suorituskyvyssä josta Amd jää jopa 7nm tuomilla eduilla reippaasti,voi vaan kuvitella sitä etumatkaan kun Nvidiallakin on 7nm ohjaimet.
Olen itse positiivisesti yllättynyt julkaisusta. Niillä ennakkotiedoilla mitä omasin kortista, arvasin tuon vakiojäähyn olevan vähän niin ja näin. En voi kieltää, ettei tuollainen melutaso esimerkiksi olisi huono juttu. Silloin kun AMD osti ATI:n, ostivat ne selkeästi myös ajureista vastaavan poppoon, joka on näemmä siellä töissä edelleenkin, koska meininki ei ole muuttunut niiden osalta sitten -00 taitteen mihinkään. Toivottavasti saavat suurimmat ongelmat nyt juuri päivitetyillä ajureillaan pois.
Itse kortin piti olla suorituskyvyltään kamppailemassa RTX 2080 kortin kanssa, johon itse olin oikeasti jopa skeptinen, mutta testitulokset näyttävät kyllä sen että siellä sektorilla ollaan. Olisi hienoa nähdä kyseinen näytönohjain myynnissä jonkun merkin alla, kunnollisella jäähdytysratkaisulla varustettuna (ja nämä ajuriongelmat poissa), niin kykenisi näkemään itse kortin todellisen potentiaalin. Toki se tulee esille kun ensimmäiset ylikellottajat saavat nämä vesille, mutta se tuskin edistää itse kortin myyntiä ollenkaan.
AMD tarvitsi pikaisesti ulos näytönohjaimen jolla näytetään ettei me olla kokonaan pudottu pois kekkereistä, joten olen ihan tyytyväinen että sellainen tehtiin. Toivon hartaasti että ottavat tästä tuulta purjeisiin, kilpailua tässä ainakin itse kaipaan.
Kerrotko meille muillekkin ne edut mitä se 7nm tuo, kiitos. Olisi jännä lukea. Tästä kun on käyty jo mittava keskustelu, ilman mitään ennakkoodotuksia ja siellä todettiin jo aikaa sitten että kyseessä ei ollut uudet kirjastot, vaan vain pienennys mikä näkyy, niin kerros meille kaikille miten, kiitos.
No ei niitä ajureita ole tuolle Vega 2 piirille vielä kovin pitkään ehditty vääntää koska alkujaan tämä julkaisu ei ollut edes ohjelmassa. Se oli joskus alkutalvesta kun AMD rekisteröi tuon uuden Vega logon, samoihin aikoihin ilmaantu linux kerneliin uusia Vega 2 malleja. Niille laskentakorteille kun ei ole windows tukea ensinkään eli Vega 2 windows ajureihin ei ole ehditty panostaa vielä kovinkaan paljon. Annetaan nyt hiukan aikaa ja katsellaan mihin tuote kehittyy.
Ne tuskin ovat halvempia kuin tämä. Aikamoinen fani saa olla, että alkaisi maksamaan selvää extraa custom R7:sta verrattuna vaikka custom RTX 2080.
Nykyinenkin hinta ja suorituskyky ei oikein kohtaa (sama hinta kuin kilpailijalla, ehkä jopa kalliimpi, ja jää keskiarvoissa jälkeen). Siihen päälle ongelmat, kulutus ja äänekkyys. Ihmettelen vaan miten kukaan pystyy tästä saamaan lupaavan tai hyvän julkaisun kaikkien testien perusteella.
Onko vaikee kirjoittaa asiallista tekstiä ilman fanipoitsutteluja tms. paskaa?
7Nm tuo merkittävän parannuksen energiatehokkuuten, ilman sitä ei tarvitsisi Radeon 7 haaveilla kyseisistä kellotaajuuksista.
Esim Vega64 noilla kelloilla kuluttaisi jotain aivan järjettömiä määriä.
Harmi, kun kaikkiin neljään ei voi pistää prikkaa, kun muuten menee takuu. Pitää tyytyä kolmeen prikkaan.
TSMC on itse kertonut 7nm:n tuomista hyödyistä, ei niitä tarvitse arvailla. Myös Nvidia tulee saamaan vastaavan "ilmaisen" boostin kunhan siirtyvät 7nm:iin, siinä tulee AMD olemaan todella ahtaalla kun edes 7nm:lla ja HBM2:lla eivät saaneet Nvidiaa kiinni energiatehokkuudessa.
Tuossa vaiheessa AMD on tuonut jo uudet kortit markkinoille.
Tuollahan ei sinänsä ole mitään merkitystä että Nvidiakin tulee siirtymään 7nm, tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa niitä kortteja ei ole ja AMD:llä on. Tänä vuonnahan pitäisi vielä Navitkin tulla eli hyvä sauma (puoli vuotta?) AMD:llä hyödyntää 7nm tuoma etu. Riittämätön cooleri ja korkea hinta ei tästä kuitenkaan suurta menestystä tule tekemään, mutta positiivista nähdä että AMD ei ole iskenyt hanskoja tiskiin. Hyvällä custom coolerilla ja viilatulla hinnalla voisi myydä hyvinkin mutta tuskin tulee tapahtumaan.
Computerbasen alivoltustestien perusteella RVII:n jäähdytintä voisi epäillä erittäin huonoksi.
Alivoltitetun RVII:n tehonkulutus 189W ja lämpö 80C.
2080Ti FE:n tehonkulutus 277W ja lämpö 79C
Äänentaso sama.
Ehkäpä AMD ja Nvidia ilmoittavat GPU-lämmöt vähän eri tavalla tms. Ei tuossa erossa muuten mitään järkeä ole.
AMD Radeon VII im Test (Seite 4)
No, voi voi, eii lähtenyt SMD:llä vieläkään, vaikka kuinka pinnistivät ja hankkivat ihan hyvät eväät laitteeseensa
No esim. Jayztwocents ei meinannut saada benchmarkkeja ajettua läpi, kun kone kaatuili mustaan ruutuun ja jäätyi jatkuvasti. Aika syvällä pitää olla AMD-fantasiamaailmassa, jos kuvittelee että tuo on jollain tapaa tyypillistä kaikissa näyttisjulkaisuissa.
No, onhan tämä punikki leirin suosiminen nähty jo vuosia. Samaa valemediaa mitä YLE tarjoaa… (Yle uutisoi: kynttiläkulkue Helsingissä jossa 300-400 osanottajaa. No, 4500-5000 siellä oikeasti oli, löytyy faktat Tubesta, hallitus vain kieltää faktojen julkaisemisen, jokainen sen voi nähdä jos aukaisee silmänsä missä mennään ja mikö on muka demokraattinen Suomi vuonna 2019).
nVidian killeri, SIIS OIKEASTI! NVIDIA ON LYÖTY! Otsikolla, samaa vale mediaa… No oliko se lyöty, NO EI OLE! :facepalm:
Varteen otettava kilpailija RTX2080:lle, mutta että nVidia on lyöty? Ei todellakaan.
AMD on tänään varteen otettava vaihtoehto, mutta ei enää vuosiin kohta, sen tietää faktat tietävät.
AMD on käyttänyt jo kaikki korttinsa että pääsee vihreän leirin GPU tehoille. Kelpaa vielä 2019, mutta sitten tulee kuolio.
Miksi, mitä tämä merkitsee?
nVidialla on käytettävissä vielä samat merkittävät boostit korttiensa tehojen nostoon eli HBM muistit > 7nm prosessi > HBM2 muistit jotka kaikki nostavat reilusti kortin laskenta tehoa…
AMD käytti ne jo, nVidia ei ole käyttänyt noista yhtäkään…
So, RIP AMD 2019-2025…
nVidialla vielä reservissä kaikki AMD:n jo käyttämät tehon nostot (ilman radikaalia arkkitehtuurin muutoksia)
-Turing + HBM 2020
-Turing 7nm + HBM 2021
-Turing 7nm + HBM2 2022
Ei ole nVidialla hädän päivää kun ulostaa AMD:n ulos markkinoilta, joka tosin on meille kuluttajille paska homma…
Linuxillakin ajureilla on vielä paljon vaikutusta tehoihin:
The Performance Benefits To Running AMD's Radeon VII With Linux 5.0 + Mesa 19.0 – Phoronix
Linuxilla näyttistilanne on ehkä tasaisempi tehojenkin puolesta (keulii aika kivasti joissain testeissä):
AMD Radeon VII Linux Benchmarks – Powerful Open-Source Graphics For Compute & Gaming Review – Phoronix
Ja tosiaan osalle Linux-käyttäjistä AMD on selkeästi parempi vaihtoehto kuin NVIDIA kun ajurit ovat avoimet. Nouveau ei ole lähelläkään amdgpu dc:n tasoa laadussa. Ajattelin tuoda tämänkin puolen esiin, kun kaikki eivät käytä Windowsia ja pelkästään pelaa.
Katso esim: GN:n GPU/siili kontakti testaus niin hoksaat mikä siinä jäähyssä on pielessä, ts se ei ole mökäävät tuuletimet joka on varsinainen ongelma se tuuletimökä on vain seuraus huonosta kontaktista jäähyn ja GPU ytimen välillä.
Nyt kun nVidia tukee freesynciä niin poistui viiminenkin syy ostaa näitä AMD ohjaimia.
Ongelma on varmaan hinta. Tuo 700 dollaria on aika tiukka hinta tälle ja siis hintava kortti. Joten pitää firman miettiä kannattaako sille suunnitella omaa jäähyä. Se kuitenkin maksaa jotain. Piirilevy on eri kokoinen kuin refu Vega 64, joten ihan heittämällä ei siihen suunniteltu jäähy käy.
Jos amd tunkee markkinoille ison kasan näitä piirejä, niin silloin oman jäöhyn suunnittelu saattaa hyvinkin kannattaa. Varsinkin jos Amd julkaisisi tuosta leikatun esim. 8Gb version, jolloin sama jäähy kävisi sille ja tälle 16Gb versiolle. Olettaisin että 8gigaisena hinta olisi sellainen, että tämä möisi ihan kohtuullisesti. Kilpailisi silloin 2070 lappua vastaan. Onko amd:lla sitten mitään intressejä julkaista 8Gb versiota. Ei välttämättä, saattaisi Navi ja radeon7 mennä jo keskenään päällekkäin.
Mutta se nähdään sitten syksymmällä.