io-tech kokeili HMD Globalin edullista Nokia 2.3 -mallia.

Viime joulukuussa HMD Globalilta odotettiin useiden huhujen myötä seuraajaa menestyneelle 8-sarjalle 8.2-mallin muodossa, mutta sen sijaan valmistaja julkaisikin markkinoille uuden erittäin edulliseen hintaluokkaan tähtäävän Nokia 2.3:n, joka toimii seuraajana viime vuoden kesäkuussa julkaistulle Nokia 2.2:lle. Julkaisu oli kaikin puolin yllättävä, sillä sarjan edellisen mallin julkaisusta ei ollut kulunut kuin puoli vuotta, minkä lisäksi kyseessä on ensimmäinen x.3-sarjassa oleva puhelin, kun muun muassa 8-sarja odottaa edelleen x.2-malliaan. Edeltäjäänsä 2.2:een nähden suurimmat muutokset uutukaisessa ovat pääkameran tueksi lisätty syvyystietojen mittaamiseen käytettävä apukamera ja reilusti kasvanut näytön koko. Puhelimen suurimpana myyntivalttina toimii edeltäjämallistakin löytynyt Android One -sertifikaatti.

Nokia 2.3 saapui markkinoille joulukuun puolivälissä 109 € suositushintaan kolmena värivaihtoehtona – syaaninvihreänä, hiekanruskeana ja hiilenmustana, joista viimeisintä testikappaleemmekin edustaa. Hinta.fi-hintavertailupalvelun mukaan laitteen hinta on artikkelin kirjoituhetkellä helmikuun alussa edullisimmillaan 119 euroa, eli noin kymmenen euroa suositushintaa korkeammalla.

Tutustumme tässä artikkelissa Nokia 2.3:een lyhyesti vajaan viikon käyttökokemusten pohjalta. Pohjalle voi lukea io-techissä aiemmin julkaistun artikkelin Nokia 6.2:sta, sillä kyseisen mallin edullisempaan muistivarianttiin viitataan jutun aikana useaan otteeseen.

 

Pakkaus ja sen sisältö

Nokia 2.3 toimitetaan HMD Globalin laitteille tyypillisessä paketissa, jonka päällä on suuri Nokia-logo, värikäs kuva puhelimesta, puhelimen mallinimi ja Android-logo. Pakkauksen sisällä on itse puhelimen lisäksi micro-USB -kaapeli, 5 watin verkkovirta-adapteri, korttikelkan irrotustyökalu sekä pikakäyttöohjeet ja tuotetiedot usealla eri kielellä.

 

Rakenne, tekniset ominaisuudet ja yksityiskohdat

Nokia 2.3:n edeltäjä, Nokia 2.2, julkaistiin siis vain puoli vuotta aiemmin vuoden 2019 kesäkuussa ja lyhyt julkaisusykli näkyy osittain myös puhelinten ulkonäössä, sillä laitteissa on havaittavissa huomattavaa samankaltaisuutta keskenään. Puhelimen runko on kokonaan muovirakenteinen ja näyttöä kiertävä kehys on edelleen varustettu Nokia-logon sisältävällä suurehkolla leualla ja etukameran sisältävällä kameralovella. Erottavina tekijöinä 2.3:n takakuoreen on kuitenkin lisätty toinen kamera edeltäjänsä yhden pääkameran rinnalle, takakuoren materiaali on vaihtunut kiiltäväpintaisesta mattatekstuuriin ja puhelimen muotoa on muutettu selvästi kulmikkaammaksi. Lisäksi laitteen kokoa on kasvatettu varsin reilusti näytön koon kasvaessa 5,71:stä 6,2 tuumaan.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 157,7 x 75,4 x 8,7 mm
  • Paino: 183 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 80,7 %

Ulkomitoiltaan Nokia 2.3 ei ole erityisen pieni puhelin. Edeltäjäänsä 2.2:een verrattuna puolisen tuumaa suurentuneen näyttökoon myötä laitteelle on tullut 11,7 mm lisää pituutta, 4,9 mm lisää leveyttä ja 30 grammaa lisää painoa. Paksuutta puhelimelta on kuitenkin lähtenyt pois 0,6 millimetriä. Nokia 2.3 ei ole myöskään näytön kokoonsa nähden järin pieni puhelin, sillä esimerkiksi jo kokoluokassaan suhteellisen kookas Nokia 6.2 tarjoaa 0,1 tuumaa suuremman näytön, mutta vain 2,2 mm pidemmän rakenteen ollen kuitenkin samalla 0,3 mm kapeampi, 0,4 mm ohuempi ja lasisesta takakuoresta huolimatta kolme grammaa kevyempi. Edeltäjästään poiketen Nokia 2.3 ei siis välttämättä olekaan enää pienistä puhelimista pitävien mieleen. HMD Globalin astetta kalliimpaan luokkaan suunnattu Nokia 4.2 on kuitenkin artikkelin kirjoitushetkellä yhä tarjolla 5,71 tuuman näyttökoossa Nokia 2.3:a vastaavaan noin 110 euron hintaan. Nokia 2.3 asemoituu siis jo malliston sisällä varsin erikoiseen markkinarakoon.

Positiivisena puolena puhelin on kuitenkin varsin miellyttävän tuntuinen kädessä ja yhtenäinen muovirakenne tuntuu jämäkältä, eikä se natise tai vääntyile rasituksenkaan alla. Puhelimen paino jakautuu myös hyvin koko laitteen alalle.

Nokia 2.3:n alapääty on varustettu mikrofonin reiän ja monokaiuttimen reikäparin lisäksi USB 2.0 -nopeuksia tukevalla micro-USB -liitännällä. Micro-USB:n käyttäminen alkaa vuonna 2020 olla auttamatta merkittävä negatiivinen puoli, vaikkakin tässä hintaluokassa ratkaisu onkin yhä valitettavan yleinen. Kuitenkin artikkelin kirjoitushetkellä jo 40 € hintaerolla saatavissa oleva HMD Globalin oma Nokia 6.2 tarjoaa USB Type-C liitännän.

Yläpäädyn osalta puhelin on jopa yllättävän tyhjä, sillä päädyssä on tarjolla vain 3,5 mm:n kuulokeliitäntä. Useista muista puhelimista löytyvää toisen mikrofonin sisältävää reikää Nokia 2.3:sta ei löydy. Subjektiivisen testin perusteella puhelimen kuulokeliitäntä on varsin toimiva, minkä lisäksi se kykenee tuottamaan reilusti äänenpainetta ja jopa suhteellisen vaikeasti ajettavat AKG K612 Pro -kuulokkeet saa soimaan kovalla äänenvoimakkuudella. Ääni ei myöskään edes täysillä ajettaessa havaittavasti säröydy tai sisällä muutakaan häiriötä.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,2” IPS-LCD
  • 19:9-kuvasuhde, 720 x 1520 pikseliä, 271 PPI

Micro-USB -liitännän jälkeen seuraava osa-alue, jossa HMD-Globalin säästötoimet puhelimen hinnan alentamiseksi näkyvät, on laitteen näyttö. 6,2 tuumaan kasvatetusta koosta huolimatta näytön resoluutio on pidetty varsin heikohkossa HD+-tasossa (720 x 1520). Kuvanlaadultaan näyttö on hintaluokka huomioiden varsin käyttökelpoinen, eikä värien tarkkuudessa paljaalla silmällä tarkasteltuna ollut suurempia ongelmia. Puhelimen asetuksista löytyy myös varsin toimiva liukusäädin näytön värilämpötilan säätöön. Näytön suurimmat ongelmat ovat saturaatiossa sekä kontrastissa ja kuva jääkin usein varsin hailakaksi. Myöskään kirkkautta näytöstä ei löydy erityisen paljoa. Näyttöä sivuilta tarkastellessa tämä korostuu entisestään, sillä näytön katselukulmat ovat heikohkot.

HMD Globalille ominaiseen tapaan puhelimen vasemmasta kyljestä löytyy Google Assistantin esiin kutsuva painike, jonka voi kytkeä pois päältä asetuksista. Painiketta ei valitettavasti ole mahdollista ohjelmoida tekemään muita toimintoja.

Takakuori Nokia 2.3:ssa on varustettu varsin miellyttävän tuntuisella mattapintaisella hienouritetulla tekstuurilla, minkä seurauksena se ei muovisesta rakenteestaan huolimatta juuri kerää sormenjälkiä, pölyä tai muuta likaa. Tekstuurin lisäksi takakuoresta erottuu kaksi kameraa sisältävä kameralovi, jonka muotoilu on pidetty edeltäjämallin kaltaisena.

Sormenjälkilukijaa Nokia 2.3:sta ei löydy, mutta sen sijaan puhelin tarjoaa etukameraa hyödyntävää kasvojentunnistusta. Kasvojentunnistusteknologia on kuitenkin pelkkään kameraan pohjautuvana varsin alkeellinen ja puhelin itsekin varoittaa sen kiertämisen olevan mahdollista jo samannäköisellä ihmisellä. Tämän lisäksi kasvojentunnistus osoittautui testijakson aikana toiminnaltaan varsin epävarmaksi ja hitaaksi. Nopeimmillaan kasvot saattoivat tunnistua parin sekunnin sisään, mutta usein odotusta kertyi useampia sekunteja, joiden päätteeksi puhelin saattoi pahimmillaan vielä vaatia käsin sisäänkirjautumista kasvojentunnistuksen epäonnistuessa.

Kolmas selkeä hintaluokan määrittelemä ”säästötoimenpide” on käytetty järjestelmäpiiri. Nokia 2.3:sta löytyy edeltäjänsä tavoin parin vuoden ikään päässyt Mediatekin Helio A22 -järjestelmäpiiri, jonka tukena on 2 Gt RAM-muistia. Järjestelmäpiiri ei ole järin tehokas, eikä puoli vuotta vanhasta edeltäjästä löytyneen järjestelmäpiirin kierrättämistä uudessa mallissa voi pitää erityisen hyvänä suorituksena. Esimerkiksi jo aiemmin mainittu HMD Globalin oma Nokia 4.2 tarjoaa parempaa suorituskykyä Snapdragon 439 -järjestelmäpiirin ja 3 Gt RAM-muistin muodossa. Myös aiemmin mainittu Nokia 6.2 tarjoaa huomattavasti parempaa suorituskykyä Snapdragon 636 -järjestelmäpiirin ja 3 Gt:n RAM-muistin muodossa vain 40 euron lisähintaan.

Yhteysominaisuuksien osalta Nokia 2.3 sisältää ristiriitaisen kattauksen. Bluetooth 5.0 -tuen ja muita HMD Globalin edullisemman pään puhelimia vastaavan perustason LTE Cat4-tuen vastapainona puhelimesta kuitenkin puuttuu tuki 5 GHz WLAN-verkoille ja NFC:lle. 5 GHz WLAN-taajuudet puuttuvat usein muistakin edullisimman pään laitteista, mukaan luettuna Nokia 4.2:sta, mutta jälleen lisäpanostuksen myötä Nokia 6.2:sta ne olisivat saatavilla.

32 gigatavun tallennustilan jatkoksi tarjolla olevalle muistikorttipaikalle voi tulla helposti käyttöä, sillä puhelin varasi jo suoraan paketista otettaessa 42 % tallennustilasta jättäen jäljelle vain reilut 18,5 gigatavua. Järjestelmätiedostojen ja perussovellusten viemä tila on hämmentävän suuri, ottaen huomioon että kyseessä on vakio-Android. Varsinkin useaa SIM-korttia tarvitsevia miellyttävänä huomiona puhelimen korttikelkka tukee muistikorttia myös kahden SIM-kortin lisänä. Puhelimen kohtalaisen mukavan kokoinen 4000 mAh akku kykenee tarjoamaan varsin hyvät toiminta-ajat, joskin vain 5 watin latausteho aiheuttaa pitkät latausajat näin kookkaan akun parina.

Tekniset ominaisuudet:

  • Mediatek MT6761 Helio A22 (Quad-core 2 Ghz Cortex-A53 CPU, PowerVR GE8320 GPU)
  • 2 Gt RAM
  • 32 Gt (vapaana noin 18,5 Gt), muistikorttipaikka (microSDXC)
  • LTE Cat4 (150 / 50 Mbps), CA, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n 2,4 Ghz, Bluetooth 5.0, GPS, GLONASS, BDS
  • 4000 mAh akku, micro-USB (USB 2.0), 5 watin latausteho

 

Kamera

Nokia 2.3:n kamerat sijaitsevat keskellä takakuoren yläosaa tummassa kamerakehyksessä, joka ei nouse ollenkaan takakuoren pinnan yläpuolelle. Kamerakehyksestä löytyy 13 megapikselin pääkameran lisäksi LED-salama ja 2 megapikselin lisäkamera, jota käytetään syvyystietojen mittaamiseen. Pääkameran spekseissä ei ole näkyviä muutoksia edeltäjämalliin nähden.

Kameran tekniset tiedot:

  • 13 megapikselin pääkamera (1/3,1”, 1,12 um pikselikoko), f2.2
  • 2 megapikselin lisäkamera syvyystietojen mittaamiseen (1/5”, 1,75 um pikselikoko)
  • 5 megapikselin etukamera, f2.4
  • Automaattitarkennus
  • LED-salama
  • Videokuvaus: 1080p 30 FPS

Nokia 2.3:n kamerajärjestelmä ei sisällä juuri yllätyksiä. Pääkamera on varustettu 13 megapikselin sensorilla, jonka tukena on varsin heikko f2.2-valovoiman optiikka. Pääkameran tueksi puhelimesta löytyy 2 megapikselin lisäkamera syvyystietojen mittaamiseen, minkä seurauksena puhelimella onnistuu kuvien taustan sumennus ohjelmallisesti. Nykyisin yleistynyttä yö-kuvaustilaa puhelimesta ei löydy ja videokuvausta puhelin tukee vain 1080p-resoluutiolla 30 FPS nopeudella.

Nokia 2.3:n kamerasovellus on muistakin HMD Globalin puhelimista tuttu, joskin edullisemman pään mallista karsittujen kuvausominaisuuksien puutteen myötä hieman yksinkertaistetumpi. Kamerasovellus on kuitenkin hyväksi todettu ja varsin toimiva. Nokia 2.3:n kanssa sovelluksen kanssa havaittiin yllättävän usein selvää hidastelua ja sovelluksen avaaminen saattoi pahimmillaan vaatia useamman sekunnin odottelua. Myös kuvien käsittelyaika venyi usein sekuntien mittaiseksi, minkä seurauksena sujuva kuvauskokemus kärsii huomattavasti.

Hyvässä valaistuksessa Nokia 2.3:n kamera kykenee tuottamaan siedettävää kuvanlaatua. Puhelimen näytöltä tarkasteltaessa kuvat voivat näyttää jopa ihan hyviltä, mutta lähempää tietokoneen näytöltä tarkasteltaessa kuvista on havaittavissa selvästi kameran rajat. Yksityiskohtien määrä on nykyaikaiselle puhelinkameralle varsin heikohko, minkä lisäksi värintoisto jää useimmiten varsin valjuksi. Yksityiskohtien puute korostuu erityisesti paljon kasvillisuutta sisältävissä kuvissa, joissa esimerkiksi puiden oksistot sekoittuvat useimmiten tasaiseksi sutuksi. Kameran dynamiikkakaan ei onnistunut vakuuttamaan, vaan jo harmaana pilvisenä talvipäivänä puhelin onnistui usein polttamaan taivaan puhki, jos kuvattava kohde oli yhtään tummemman sävyinen.

Hämärässä jo päivänvalossa heikohko yksityiskohtien määrä korostuu entisestään ja kuvista tulee todella pehmeitä. Positiivisena yksityiskohtana hämärässä esiintyvä kohina on useimmiten yksiväristä, eikä siten erityisen häiritsevää. Puhelimen kameran dynamiikan rajat tulevat hämärässä kuvatessa todella vahvasti vastaan ja kaupunkiympäristön kirkkaat valot palavatkin lähes poikkeuksetta puhki. Nokia 2.3:sta ei myöskään löydy yö-kuvaustilaa, jonka avulla ongelmaa voitaisiin pyrkiä välttämään.

Videon kuvanlaatu Nokia 2.3:ssa mukailee pääkameran valokuvien linjaa ollen yksityiskohtien määrältään heikohko. Suurempana ongelmana videokuvauksessa kamera kontrastoi kuvaa usein selvästi liikaa, minkä seurauksena tummemmat alueet ovat helposti täysin tukossa. Kamerasta puuttuu myös kuvanvakain, minkä seurauksena kuvaaminen esimerkiksi kävellessä aiheuttaa selvästi tärisevää videota.

 

Käyttöjärjestelmä, suorituskyky ja akunkesto

Nokia 2.3 on varustettu vanhalla Android 9 Pie -käyttöjärjestelmällä ja puhelimeen päivittyi testijakson alussa tuoreimmat tammikuun tietoturvapäivitykset. Android One -sertifikaatin mukaisesti puhelin on varustettu lähes kustomoimattomalla käyttöjärjestelmällä ja ainoat valmistajan omat sovellukset ovatkin puhelimen kamera- ja tukisovellukset.

Android 10 -päivityksen aikataulusta ei artikkelin kirjoitushetkellä helmikuun alussa ole vielä tietoa, mutta Android One -sertifikaatin myötä puhelimen pitäisi saada kaksi suurta käyttöjärjestelmäpäivitystä. Tämän lisäksi puhelimelle luvataan tietoturvapäivitykset kolmen vuoden ajaksi. Android 10:n puuttuminen julkaisussa on kuitenkin tuoreelle Android One -puhelimelle harmillinen puute, sillä sen myötä yksi suuri Android-päivitys ”kuluu” suoraan jo nykyiseen Android 10 -versioon päivittämiseen.

Käytännön suorituskyvyltään Nokia 2.3 osoittautui testijakson aikana varsin heikoksi. Pelkästään käyttöliittymän sisällä liikkuminen aiheutti toisinaan selvää häntimistä, minkä lisäksi jo kevyemmät internetsivustot saivat usein aikaan usean sekunninkin mittaisia jäätymisiä. Pelaaminen puhelimen Mediatek Helio 22A -järjestelmäpiirillä on kuitenkin mahdollista ja Call of Duty Mobilekin osoittautui jossain määrin toimivaksi. Peli kuitenkin asetti grafiikka-asetukset low-tasolle, minkä lisäksi pelikokemus ei ollut aina välttämättä täysin sulava.

Edullisen hinnan voi olettaa tuovan mukanaan hieman heikompaa suorituskykyä, mutta käytännössä HMD Global itsekin tarjoaa samaan hintaan Nokia 4.2 -mallia, jonka sisältämä Snapdragon 439 tarjoaa parempaa suorituskykyä. Lisäksi 40 euroa kalliimmalla on saatavissa Nokia 6.2, jonka sisältämä Snapdragon 636 -järjestelmäpiiri tarjoaa huomattavasti parempaa suorituskykyä päivittäisessä käytössä.

Akunkeston osalta Nokia 2.3 ei pettänyt. Testijakson aikana puhelin kesti poikkeuksetta kaksi kokonaista päivää käyttöä, joskin käyttö saattoi lopulta olla hieman normaalia vähäisempää, sillä puhelimen heikko suorituskyky ei suoranaisesti kannustanut käyttämään laitetta huvin vuoksi. Hyvän akunkeston vastapainona puhelin tukee vain 5 watin latausta. Mukana tulleella laturilla puhelimen 4000 mAh:n akun latautuminen tyhjästä täyteen kestikin lähes neljä tuntia (3 h 55 min).

Maininnan arvoisena huomiona Nokia 2.3 tukee vain Widevine L3-tasoa, minkä seurauksena suoratoistopalvelut rajoittavat videonsa kuvanlaadun SD-resoluutioon.

 

Yhteenveto

HMD Global on selvästi suunnannut Nokia 2.3:n ensisijaisesti kehittyville markkinoille ja puhelimesta paistaakin läpi vahvasti tavoite saavuttaa mahdollisimman alhainen hintataso. Edullisesta hinnasta huolimatta puhelimen rakenne on kuitenkin niin käsituntumaltaan kuin ulkonäöltään varsin onnistunut, eikä puhelinta käsitellessä ensimmäisenä mieleen tuleva asia ole ”halpuus”. Rakenteen lisäksi puhelimen akkukesto osoittautui lyhyehkön testijakson aikana varsin hyväksi ja yhdellä latauksella kahden kokonaisen päivän ylittäminen onnistui helposti.

Suorituskyky ja kameran kuvanjälki puolestaan osoittavat jo kättelyssä puhelimen hintaluokan. Käyttöliittymän sisällä liikkuessa esiintyvää hidastelua ei ole totuttu näkemään nykypuhelimissa kovinkaan usein, minkä lisäksi jo kevyehköt internetsivustot saattoivat usein aiheuttaa puhelimessa selvää epäresponsiivisuutta. Tämän lisäksi micro-USB -liitäntä, 5 watin laturi ja 2,4 Ghz:n taajuudelle rajoitetut WLAN-yhteydet ovat keskimäärin jo vähänkin kalliimmissa puhelimissa pääosin unohdettuja ”ominaisuuksia”.

Hinta on myös Nokia 2.3:n suurin ongelma, sillä artikkelin kirjoitushetkellä edullisimmillaan 110 € pintaan asettuvana puhelin ei kykene tarjoamaan hintaluokassaan erityisen hyvää vastinetta rahoille. HMD Globalilta itseltään löytyy samaan rahaan Nokia 4.2, joka ei ehkä kykene korjaamaan puhelimen yhteyspuolen, liitäntäpuolen tai kameran ongelmia, mutta tarjoaa parempaa suorituskykyä Snapdragon 439 -järjestelmäpiiriin muodossa sekä sormenjälkilukijan. Nokia 4.2:een verratessa 2.3:n ainoaksi myyntivaltiksi jääkin suurempi näyttö, jonka hyötyjä alhaisen HD-resoluution seurauksena voi pitää kyseenalaisina. Lisäksi myös pienemmälle puhelimelle löytyy oma kannattajakuntansa, jolle Nokia 4.2 on ehdottomasti parempi vaihtoehto.

Nokia 2.3 osoittaa myös kuinka vahvaa kilpailua edullisimman hintapisteen puhelimissa on, sillä vaikka sadan euron seutuvilla sen tarjoamat ominaisuudet ovatkin varsin toimivia, niin jo neljänkymmenen euron lisäpanostuksella on saatavissa viime syksynä julkaistu Nokia 6.2, joka kykenee tarjoamaan jo täysin eri luokassa olevan käyttökokemuksen ja kohtalaisen nykyaikaisen ominaisuuskattauksen, johon sisältyy myös sormenjälkilukija, 5 GHz:n WLAN-yhteydet, Full HD+ -resoluution HDR:ää tukeva näyttö, USB Type-C -liitäntä, 10 watin latausnopeus ja monipuolisempi kameratoteutus yö-kuvaustilan kera.

Nokia 2.3:n ehdottomasti suurimmat vahvuudet ovatkin jo mainittu hintaluokkaan nähden erinomainen rakenne, hyvän päivitystuen ja puhtaan Androidin takaava Android One -sertifikaatti ja testijakson aikana varsin toimivaksi osoittautunut akunkesto. Kuitenkaan tässä hintaluokassa puhelin ei onnistu vakuuttamaan, vaan rahansa kannattaa ennemmin sijoittaa esimerkiksi saman konsernin astetta laadukkaampiin malleihin, joiden hinta on hyvin lähellä Nokia 2.3:n hintaa.

Plussaa

  • Jämäkkä ja laadukas rakenne
  • Kustomoimaton Android-käyttöjärjestelmä
  • Hyvä ja suhteellisen ajantasainen päivitystuki
  • Korttikelkka tukee muistikortteja myös kahden SIM-kortin lisänä
  • Akunkesto
  • Voimakkaalla ulostulolla varustettu 3,5 mm kuulokeliitäntä

Miinusta

  • Kameran kuvanlaatu
  • Vapaan tallennustilan määrä
  • Suoratoistopalveluiden rajoittuminen SD-resoluutiolle Widevine L3 -tason myötä
  • Käytännön suorituskyky
  • Hinta verrattuna HMD:n muihin malleihin
  • Ei tukea 5 GHz WLAN-verkoille
  • Ei sormenjälkilukijaa
  • Hidas ja epäluotettava kasvojentunnistus
  • Ei NFC:tä
  • Hidas latausnopeus
This site uses XenWord.
;