NVIDIA esitteli huhtikuussa edullisemmat 5060-sarjan näytönohjaimet, joista suorituskykyisempi 5060 Ti myyntiin huhtikuussa ja 16 gigatavun malli testattiin io-techissä heti tuoreeltaan. Nyt testivuorossa on 1440p-pelaamiseen suunnattujen Ti-mallien alapuolelle sijoittuva ja Full HD -pelaamiseen tarkoitettu 5060-perusmalli, jonka myynti alkoi 19. toukokuuta. 5060:n veroton suositushinta Yhdysvalloissa on 299 dollaria ja Suomessa euroiksi käännettynä ja arvonlisävero lisättynä noin 330 euroa.

Vaikka GeForce RTX 5060 tulee olemaan kappalemääräisesti varmasti myydyin RTX 50 -sarjan näytönohjain, oli sen lanseeraus suorastaan farssi. Pari viikkoa ennen myyntiintuloa NVIDIA ilmoitti, ettei lehdistölle tule saataville ajureita ennakkoon. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kolmannen osapuolen puolueettomien testitulosten ajaminen ennen myynnin alkamista olisi mahdottomuus. Soppa sakeni entisestään, kun NVIDIA tarjosi muutamille medioille ajureita etukäteen, jos kyseiset julkaisut ajaisivat testitulokset yhtiön sanelemilla säännöillä. Testit piti ajaa Full HD- eli 1920×1080-resoluutiolla, peleistä sallittuja olivat Avowed, Doom: The Dark Ages, Marvel Rivals, Cyberpunk 2077 ja Hogwarts Legacy, verrokkeina sai ainoastaan käyttää GeForce RTX 2060- ja 3060-näytönohjaimia ja DLSS 4:n uusi Multi Frame Generation -ominaisuus piti olla käytössä, jota 2060 ja 3060 eivät luonnollisesti tue.

Yllä esimerkkinä on saksalaisen GameStarin ajamat ennakkotestit, joissa 5060 oli 456 % suorituskykyisempi kuin 3060 ja 753 % suorituskykyisempi kuin 2060. On vaikea ymmärtää, mitä NVIDIA pyrkii saavuttamaan tälläisillä vertailutuloksilla, joissa lähtökohta on epäreilu ja kuinka äärimmäisen tyhmänä se pitää kuluttajia. io-techille ei tarjottu mahdollisuutta ajaa testejä etukäteen, emmekä olisi myöskään tällaiseen tilaisuuteen tarttuneet. Meidän intresseissä on ajaa kokonaisvaltaiset testit, joissa suorituskykyä käsitellään niin rasterointi, säteenseuranta ja DLSS-ominaisuudet huomioiden.

Saimme Asukselta testiin Dual GeForce RTX 5060 OC -mallin, jonka hinta Suomessa on 337 euroa. Tutustumme tässä artikkelissa näytönohjaimien ominaisuuksiin ja suorituskykytestit on ajettu pääasiassa 1920×1080-resoluutioilla ilman säteenseurantaa ja säteenseuranta käytössä. Lisäksi kokeilussa on myös uusi DLSS 4 -ominaisuus. Mukana on myös tehonkulutus-, lämpötila- ja melumittaukset sekä ylikellotustestit.

 

Asus Dual GeForce RTX 5060 OC

5060:stä ei tule saataville NVIDIAn omaan suunnitteluun perustuvaa Founders Edition -mallia, vaan ainoastaan näytönohjainvalmistajien omat custom-mallit. Testiin saapuneen Asuksen Dual OC -mallin hinta Suomessa on 337 euroa, joka vastaa suurinpiirtein suositushintaa.

Asus Dual OC on 2,5 korttipaikan korkuinen, 22,8 cm pitkä ja painoa sillä on 632 grammaa. Muovikehikkoon on upotettu kaksi 90 mm:n tuuletinta, jotka eivät pyöri lepotilassa. Jäähdytysratkaisu on kyljistä ja takapuolen takaosasta avoin ja suurin osa tuulettimien puhaltamasta ilmasta palaa takaisin kiertoon koteloon. Piirilevy on varustettu BIOS-kytkimellä, josta saa valittua käyttöön Performance-vakiotilan sijaan hiljaisemman Quiet-tilan.

  • P-tila: Tuulettimet rasituksessa  53 % (1800 RPM)

Näytönohjain on varustettu kolmella uutta DisplayPort 2.1b -standardia ja UHBR20 80 Gbps -nopeutta tukevalla liittimellä sekä yhdellä HDMI 2.1 -liitännällä.

5060:n TBP- eli Total Board Power -tehonkulutus on 145 wattia ja näytönohjain on varustettu yhdellä 8-pinnisellä PCI Express -lisävirtaliittimellä. RGB-valaistusta näytönohjaimesta ei löydy lainkaan.

GeForce RTX 5060:ssä on hieman karsittu GB206-grafiikkapiiri (kuva techPowerUp!), jossa on käytössä 3840 CUDA-ydintä, 120 teksturointiyksikköä, 120 tensoriydintä, 30 RT-ydintä ja 48 ROP-yksikköä. Grafiikkapiiri valmistetaan TSMC:n NVIDIAlle optimoidulla 4 nanometrin 4N-prosessilla, se rakentuu 21,9 miljardista transistorista ja pinta-ala on 181 neliömillimetriä.

Muistiväylä on 128-bittinen ja sen jatkeena on kahdeksan gigatavua 28 Gbps:n nopeudella toimivaa GDDR7-muistia, jonka myötä muistikaistaa on käytettävissä 448 Gt/s. PCI Express 5.0 -väylä on puolitettu täydestä 16 linjasta x8-nopeudelle.

Edellisen sukupolven GeForce RTX 4060:een verrattuna 5060:ssä on käytössä hieman enemmän CUDA-ytimiä (3840 vs 3072), teksturointiyksiköitä ja Tensor-ytimiä (120 vs 96) ja säteenseurantayksiköitä (30 vs 24), Nopeampien GDDR7-muistien ansiosta muistiväylän kaistanleveys on 65 % suurempi. Näytönohjaimen TBP eli tehonkulutus on 30 wattia korkeampi (145 vs 115 W).

Asus on asettanut Dual OC -mallissaan grafiikkapiirin toimimaan 3D-rasituksessa 2535 MHz:n Boost-kellotaajuudella. Todellisuudessa grafiikkapiirin kellotaajuus oli 3D-rasituksessa Cyberpunk 2077 -pelissä 4K-resoluutiolla säteenseurantakäytössä keskimäärin noin 2700 MHz.

 

Testikokoonpano

Suorituskykytesteissä GeForce RTX 5060 -näytönohjainta verrattiin ensisijaisesti edellisen sukupolven 4060-malliin. Testituloksissa on mukana on myös AMD:n leiristä 280 euron hintainen Radeon RX 7600 ja Inteliltä 290 euron Arc B580. Testitulokset AMD:n uudella Radeon RX 9060 XT:llä saa julkaista 4. kesäkuuta.

 

Hintataso Suomessa 28.5.2025 (saatavilla):

 

Näytönohjaimien testikokoonpano on kasattu Corsairin iCUE 5000T RGB -kotelon sisälle, jonka etupaneelissa kolme 120 mm:n kotelotuuletinta imee viileää ilmaa kotelon sisuksiin ja takapaneelissa yksi 120 mm:n tuuletin puhaltaa lämmintä ilmaa ulos. Testikokoonpanona toimi iCUE LINK H150i LCD AIO -nestekierrolla jäähdytetty AMD:n 8-ytiminen ja 3D-välimuistilla varustettu Ryzen 7 9800X3D -prosessori asennettuna Asuksen ROG Crosshair X870E Hero -emolevylle ja 32 gigatavua DDR5-6000-nopeudella toimivaa keskusmuistia. Käyttöjärjestelmänä on käytössä 64-bittinen Windows 11 asennettuna Corsairin MP700 Pro 2 teratavun M.2 SSD:lle. Kokoonpanon virransyötöstä vastaa Corsairin 1000 watin RM1000x SHIFT -virtalähde.

  • AMD Ryzen 7 9800X3D -prosessori  (8/16 ydintä/säiettä, boost 5,2 GHz)
  • Asus ROG Crosshair X870E Hero -emolevy
  • 32 Gt Corsair Dominator Platinum RGB DDR5-6000 (30-36-36-72)
  • Corsair MP700 Pro 2 Tt M.2 SSD (PCI Express 5.0)
  • Corsair iCUE 5000T RGB -kotelo
  • Corsair iCUE LINK H150i LCD -nestejäähdytys
  • Corsair RM1000x SHIFT -virtalähde

 

Näytönohjainten testimenetelmät

io-techin näytönohjaintesteissä suorituskykyä mitataan pelaamalla peliä 60 sekunnin ajan ja Frameview-sovelluksen avulla mitataan keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus ja minimi, kun 1 % huonoimpia ruutuja jätetään huomioimatta. Kyseessä on tarkemmin ottaen 1. persentiili, kun ruutujen renderöintiajat on muutettu ruudunpäivitysnopeudeksi eli ruuduiksi sekunnissa (FPS, Frame Per Second) ja järjestetty paremmuusjärjestykseen. Tavoitteena on jättää huomioimatta muutama yksittäinen muita hitaammin renderöity ruutu, joka on mahdollisesti poikkeustapaus.

 

Suorituskykytestit 1920×1080-resoluutioilla

Cyberpunk 2077:ssä Full HD -resoluutiolla ja Ultra-asetuksilla 5060 oli 36 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 55 % suorituskykyisempi kuin 3060.

Cyberpunk 2077:ssä Ray Tracing Ultra -säteenseurannalla ja DLSS Quality -asetuksilla 5060 oli 19 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 40 % suorituskykyisempi kuin 3060.

Alan Wake 2:ssa Full HD -resoluutiolla ja High-asetuksilla 5060 oli 27 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 40 % suorituskykyisempi kuin 3060.

Alan Wake 2:ssa Ray Tracing High -säteenseurannalla ja DLSS Quality -asetuksilla 5060 oli 22 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 62 % suorituskykyisempi kuin 3060.

Black Myth: Wukongissa Cinematic-asetuksilla 5060 oli 29 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 60 % suorituskykyisempi kuin 3060.

Indiana Jonesissa 8 gigatavun näyttömuisti loppui kesken parhailla Supreme-asetuksilla ja kuvanlaatu jouduttiin laskemaan Medium-tasolle, jotta 5060 ylsi yli 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeuteen. 5060 oli 22 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 41 % suorituskykyisempi kuin 3060.

3DMarkin puhtaasti säteenseurantaa käyttävässä DXR-testissä 5060 oli noin 30 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 75 % suorituskykyisempi kuin 3060.

 

DLSS 4 -suorituskyky 2560×1440-resoluutiolla (Multi Frame Generation)

Edellisen sukupolven GeForce RTX 40 -sarjan näytönohjaimilla DLSS 3 kykeni generoimaan yhden keinotekoisen ylimääräisen ruudun jokaisen oikeasti renderöidyn ruudun väliin. GeForce RTX 50 -sarjan uuden DLSS 4 -ominaisuuden ja Multi Frame Generation -teknologian avulla pystytään generoimaan kolme keinotekoista ruutua jokaisen oikeasti renderöidyn ruudun väliin. NVIDIA on korvannut Blackwell-arkkitehtuurissa Optical Flow Generator -yksikön käytön tekoälymallilla ja lisännyt tuen Flip Metering -teknologialle, mikä mahdollistaa ruutujen tahdistuksen aiempaa paremmin. DLSS 4:n Multi Frame Generation on käytettävissä vain GeForce RTX 50 -sarjan näytönohjaimilla.

Aiemmin DLSS käytti konvoluutiohermoverkkoja (Convolutional Neural Network, CNN) luodakseen uusia pikseleitä analysoimalla paikallista kontekstia ja seuraamalla muutoksia näillä alueilla peräkkäisten ruutujen välillä. Nyt yhtiön mukaan kuuden vuoden kehityksen jälkeen se on saavuttanut DLSS:n CNN -arkkitehtuurin mahdollisuuksien rajat.

DLSS 4 tuo tullessaan uuden etenkin tekoälyn kuvanluonnissa suosiotaan nostaneen Transformer-mallin, joka mahdollistaa itsetarkkailutoiminnot arvioidakseen kunkin pikselin suhteellista tärkeyttä koko ruudulla ja useiden ruutujen yli. Uusi malli käyttää kaksinkertaisen määrän parametrejä, mutta on toisaalta samalla jopa nelinkertaisesti aiempaa raskaampi. Uuden mallin pitäisi tarjota aiempaa parempaa laatua tietyissä tilanteissa, kuten haastavissa valaistusolosuhteissa, ja käytännön esimerkkeinä on mainittu liikkuvat objektit, kuten tuulettimet ja voimalinjoissa hohdon väheneminen.

NVIDIAn mukaan DLSS 4:ää eli Multi Frame Generation- ja Super Resolution -ominaisuuksia käytettäessä jopa 15 pikseliä 16:sta on tekoälyn luomia, joten pelaajalle näytöllä näkyvä kuva on lähes kokonaan tekoälyn luoma. Valitettavasti tämä jättää mahdollisuuden virheille eli artefakteille, joita peleissä saattaa näkyä.

Tammikuun lopulla, kun ensimmäiset RTX 50 -sarjan näytönohjaimet saapuivat myyntiin, NVIDIA mainosti DLSS 4:n uuden Multi Frame Generation -ominaisuuden löytyvän 75 pelistä ja sovelluksesta. 2,5 kuukautta myöhemmin tuki on laajentunut yli 100 peliin ja sovellukseen.

io-techin näytönohjaintesteissä käyttämistämme peleistä päivityksen on saanut osakseen muun muassa Black Myth: Wukong, Indiana Jones and the Great Circle, S.T.A.L.K.E.R. 2: Heart of Chornobyl ja Microsoft Flight Simulator 2024.

Ajoimme GeForce RTX 5060:llä suorituskykytestit DLSS 4 Multi Frame Generation (4X) -ominaisuus käytössä kaikilla peleillä, jotka olivat mukana 1080p-testeissä.

Cyberpunk 2077:ssa Ray Tracing Ultra -asetuksilla 5060:n ruudunpäivitysnopeus nousi DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden ansiosta 63 FPS:stä 192 FPS:ään, mutta viive kasvoi 38 millisekunnista 53 millisekuntiin. Peli oli kuitenkin lähes 200 FPS:n ruudunpäivitysnopeudella erittäin sulavasti pelattava, eikä kasvanut viive haitannut pelikokemusta merkittävästi. Full HD -resoluutiolla pikselimäärä ruudulla alkaa olla jo sen verran alhainen, että artefakteja ei tuntunut havaitsevan tai niihin ei kiinnittänyt huomiota.

Alan Wake 2:ssa ruudunpäivitysnopeus nousi DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden ansiosta 44 FPS:stä 149 FPS:ään, mutta viive kasvoi jo vakiona melko korkeasta 61 millisekunnista 79 millisekuntiin. Peli on kuitenkin melko hidastempoinen, joten viive ei tunnu häiritsevän pelikokemusta. Siinä missä peli oli ilman Multi Frame Generation -ominaisuutta hieman heikosti pelattava, ylimääräisten ruutujen ansiosta siitä tuli huomattavasti sulavampi ja miellyttävämpi pelata. Testijakson aikana ei havaittu haittaavia grafiikka-artefakteja.

Black Myth: Wukongissa ruudunpäivitysnopeus nousi DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden ansiosta 53 FPS:stä 132 FPS:ään, mutta viive kasvoi 36 millisekunnista 60 millisekuntiin. Siinä missä peli oli ilman DLSS Quality -skaalausta ja Multi Frame Generation -ominaisuutta melko heikosti pelattava noin 40 FPS:n keskimääräisellä ruudunpäivitysnopeudella, ylimääräisten ruutujen ansiosta siitä tuli huomattavasti sulavampi ja miellyttävämpi pelata.  Pelkän DLSS Super Resolution -skaalauksen käyttö luo jonkin verran hohtavaa häröilyä päähahmon karvapeitteen reunoille, mutta DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden korkeamman ruudunpäivitysnopeuden ansiosta ilmiö on vähemmän havaittavissa. Full Ray Tracing -ominaisuutta ei 5060:llä pysty sulavasti käyttämään.

Indiana Jonesissa ajurit eivät todennäköisesti vielä toimineet kunnolla 5060:n kanssa, eikä ruudunpäivitysnopeus juurikaan noussut DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuudella.  Peli oli kuitenkin Medium-asetuksilla jo ilman Multi Frame Generation -ominaisuutta hyvin pelattavissa.

 

Suorituskyky 3840×2160-resoluutiolla

3DMarkin Time Spy Extreme -testissä 4k-resoluutiolla 5060 oli 21 % suorituskykyisempi kuin 4060 ja 54 % suorituskykyisempi kuin 3060.

 

Tehonkulutusmittaukset

Tehonkulutusta mitattiin seinästä Coltech EMT707CTL -mittarilla, joka kertoo koko kokoonpanon tehonkulutuksen ilman näyttöä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä Ultra-asetuksilla 4K-resoluutiolla.

GeForce RTX 5060 -kokoonpanolla tehonkulutus oli 300 wattia eli noin 22 wattia korkeampi kuin 4060:llä, mutta 33 wattia alhaisempi kuin 3060:llä.

 

Lämpötilamittaukset

Grafiikkapiirin lämpötila mitattiin GPU-Z-ohjelman avulla ja 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä Ultra-asetuksilla 4K-resoluutiolla

Asuksen Dual OC -jäähdytyksellä lämmöt olivat hyvin kurissa ja GB206-grafiikkapiiri toimi 69-asteisena ja GDDR7-muistit 68-asteisina. Asuksen Dual 4060 OC -malliin verrattuna 5060:n grafiikkapiirin lämpötila oli 5 astetta korkeampi ja GDDR7-muistit toimivat 9 astetta viileämpinä kuin 4060:n käyttämät GDDR6-muistit.

 

Melumittaukset

A-painotuksella suoritetuissa melumittauksissa Trotec SL300 -desibelimittari sijoitettiin 60 senttimetrin päähän kiinni olevan kotelon kyljestä. 3D-rasituksena käytettiin Cyberpunk 2077 -peliä  Ultra-asetuksilla 4K-resoluutiolla. Testiympäristön melutasoksi mitattiin 36 desibeliä, kun tietokone oli pois päältä ja 38 desibeliä, kun näytönohjaimen tuulettimet eivät pyörineet. Virallisesti melua mitataan tiettyjen standardien mukaan, joten mittaukset ovat lähinnä suuntaa antavia.

Asuksen Dual OC:lla tuulettimen pyörivät rasituksessa 1800 RPM:n kierrosnopeudella ja kokoonpanon melutaso oli erittäin hiljainen 36,5 desibeliä.

 

Ylikellotustestit

Ylikellotustestissä näytönohjain oli asennettuna suljetun Corsairin Corsair iCUE 5000T RGB -kotelon sisälle. Power Limit -tehonkulutuksen ylärajan sai nostettua 160 wattiin (+10 %) . Tuulettimen kierrosnopeuden annettiin olla lämpötilan mukaan automaattisesti säätyvässä Auto-asennossa. Saavutetut kellotaajuudet ovat suuntaa antavia.

Asuksen Dual OC ylikellottui grafiikkapiirin osalta +375 MHz eli 2910 MHz:n Boost-taajuudelle, jolloin todellinen kellotaajuus 3D-rasituksessa oli 3DMark TimeSpy Extremessä korkeimmillaan noin 3022 MHz. GDDR7-muistit venyivät vakaasti +3000 MHz eli 34 Gbps:n nopeudelle (2125 MHz). Korkeamman 160 watin Power Limit -rajoituksen myötä kokoonpanon tehonkulutus nousi 300 watista 310 wattiin, grafiikkapiirin lämpötila 69 asteesta 71 asteeseen, muistit 68 asteesta 70 asteeseen ja kokoonpanon melutaso 36,6 desibelistä 75 desibeliin (57 % 1900 RPM).

3DMark Time Spy Extremen 7039 pisteen grafiikkatulos oli ylikellotettuna 11 % parempi kuin vakiona (6355).

 

Loppuyhteenveto

NVIDIAn 60-sarjan näytönohjaimet ovat pelaajien keskuudessa markkinoiden suosituimpia ja esimerkiksi Steamin Hardware Survey huhtikuulta sisältää 10 suosituimman näytönohjaimen joukossa neljä edellistä 60-sukupolvea (3060, 4060, 2060 ja 1060). Oletettavasti myös 5060 nousee kärkisijoille seuraavan parin vuoden aikana.

GeForce RTX 5060 korvaa markkinoilla 4060-mallin ja suositushinta on säilynyt samana eli noin 330 eurossa. Käytössä on CUDA-ytimiä 25 % enemmän, tehonkulutusrajoitusta on nostettu 35 watilla eli 26 % ja uusien GDDR7-muistien myötä muistikaista on jopa 65 % suurempi. 4060:n tukeman DLSS 3:n ja yhden ylimääräisen ruudun generoimisen sijaan 5060 tuo mukanaan pelien sulavoittamiseksi DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden ja kolme ylimääräistä ruutua. Näyttömuistia on edelleen valitettavasti käytössä vain 8 gigatavua, joka loppui esimerkiksi Indiana Jonesissa Supreme-asetuksilla kesken ja näkyy suorituskykymittauksissa alhaisempina 1 % minimituloksina verrattuna 12 ja 16 gigatavun näyttömuistilla varustettuihin näytönohjaimiin. 8 gigatavua näyttömuistia on vuonna 2025 julkaistavaan näytönohjaimeen ehdoton minimi ja NVIDIA on mennyt siitä mistä aita on matalin. Yli 300 euron hintaisessa näytönohjaimessa sitä olisi kuitenkin jo syytä olla enemmän yli 400 euron hintaisesta 8 gigatavun 5060 Ti -mallista puhumattakaan.

Pelistä ja asetuksista riippuen 5060 oli ilman ylimääräisten ruutujen generoimista io-techin testeissä 22-36 % suorituskykyisempi kuin 4060. DLSS 4 Multi Frame Generation -ominaisuuden avulla ruudunpäivitysnopeus saadaan nostettua Full HD -resoluutiolla ja parhailla kuvanlaatuasetuksilla yli 100 FPS:ään ja pelikokemus on sulava ja miellyttävä. 1440p-resoluutiolle 5060:n vääntö ei kuitenkaan riitä ja jos ruudunpäivitysnopeus on lähtökohtaisesti liian alhainen alle 40 FPS, ei ylimääräisten ruutujen generoiminenkaan pysty muuttamaan pelattavuutta sulavaksi ja miellyttäväksi.

Numeroiden valossa 5060 tarjoaa hyvän parannuksen suorituskykyyn edelliseen sukupolveen verrattuna, mutta tästä huolimatta NVIDIA päätyi aliarvioimaan ja manipuloimaan kuluttajia ja lehdistöä kieroilemalla pihdatessaan ajureita ennakkoon. Samaan aikaan se tarjosi selän takana tietyille medioille mahdollisuutta testata näytönohjainta yhtiön omien intressien mukaisesti.

Asuksen Dual GeForce RTX 5060 OC on myynnissä suositushinnalla eli 337 eurolla. Sen jäähdytysratkaisu oli testeissä 5060:n 145 watille täysin riittävä ja 3D-rasituksessa erittäin hiljainen. Ylikellotustesteissä suorituskykyä saatiin parannettua  vielä 11 % lisää.

Seuraavaksi testivuorossa on 4. kesäkuuta AMD:n uusi Radeon RX 9060 XT -näytönohjain, josta tulee saataville 8 ja 16 gigatavun näyttömuistilla varustetut mallit. 8 gigatavun malli tulee kilpailemaan 5060:n kanssa samassa 330 euron hintapisteessä, kun taas 16 gigatavun malli on hinnoiteltu 390 euroon eli 80 euroa edullisemmaksi kuin 5060 Ti:n 16 gigatavun malli.