Testissä Xiaomin uusi Mi 11 Ultra -lippulaivapuhelin.

Xiaomi teki Mi 11 -mallistonsa avauksen jo viime joulukuussa esittelemällä ensin perusmallin, mutta mallisto laajeni neljällä uudella jäsenellä maaliskuun lopussa. Näistä uutuuksista Mi 11 Ultra asemoituu Xiaomin malliston huipulle tarjoten yrityksen parasta osaamista perinteisten älypuhelinten saralla (uuden sukupolven taittuvanäyttöistä tekniikkaa edustaa vielä kalliimmassa hintaluokassa Mi MIX Fold).

Valitettavasti Xiaomi on ilmoittanut Ultran tulevan Suomen markkinoille vain hyvin rajattuna eränä, joten oletettavasti puhelimesta kiinnostuneiden kannattaa olla hereillä sen saapuessa kauppoihin. Käytännössä laitetta tulee tämänhetkisten tietojen mukaan vain DNA:n valikoimiin muutamien kymmenien kappaleiden erä 1299 euron hintaan. Kyseessä on 12 & 256 gigatavun muistivariantti mustana ja valkoisena.

Xiaomin mukaan Ultraa riitti valitettavasti vain hyvin rajallinen määrä Euroopan markkinoille ja Suomeen onnistuttiin saamaan pieni 40 kpl erä kovimmille brändin faneille. Yrityksen mukaan virallinen lippulaivamalli Suomen markkinoilla onkin io-techissä aiemmin testattu Mi 11 -malli.

Mi 11 Ultra vieraili io-techin ympärivuorokautisessa käyttötestissä runsaan viikon ajan ja tässä artikkelissa tutustutaan laitteeseen ja käyttökokemuksiin hieman täysimittaista testiä karsitummassa muodossa ja kameraominaisuuksiin fokusoiden.

 

Pakkaus ja oheistarvikkeet

Mi 11 Ultran tuotepakkaus on väriltään mattamusta, siinä missä perusmallin pakkaus on valkoinen, mutta muilta osin tyyli kuparinvärisine mallimerkintöineen on yhtenevä.

Pakkauksen sisällä toimitetaan puhelimen ohella pikakäyttöohje, läpinäkyvä suojakuori, korttikelkan irrotustyökalu, 3,5 mm kuulokeadapteri USB-C-liitäntään, USB-C – USB-A -kaapeli sekä 67 watin GaN-verkkovirtalaturi (Gallium-nitridi).

 

Rakenne ja tekniset ominaisuudet

Etupuolelta Ultra on käytännössä identtisen näköinen Mi 11 -perusmallin kanssa, mutta taustapuolella ero on sen sijaan huomattavissa välittömästi, sillä Ultrassa takakuoren yläosaa hallitsee massiivinen kamerakohouma. Hieman erikoisesti Ultran takakamerassa ei ole lähdetty hakemaan muotoilullista yhteneväisyyttä perusmallin kanssa, vaikka se olisi ollut varsin helposti tehtävissä esimerkiksi graafisten kehysten muodoilla.

Mi 11 -perusmalli oli käsituntumaltaan yksi tämän vuoden solakimman tuntuisista high-end-puhelimista, mutta sama käsituntuma ei ole aivan siirtynyt Mi 11 Ultraan. Ultra tuntuu kädessä perusmallia massiivisemmalta, vaikka paksuudessa eroa on vain muutama millin kymmenys. Tekijöinä tähän vaikutelmaan lienee selvästi korkeampi paino sekä hieman leveämmäksi muotoiltu metallikehys laitteen kyljissä.

Fyysiset mitat:

  • Ulkomitat: 164,3 x 74,6 x 8,4 mm
  • Paino: 234 grammaa
  • Näytön ja ulkomittojen suhde: 91,4 %

Ääriviivoiltaan Ultra on samankokoinen Mi 11 -perusmallin kanssa, mutta paksuutta on 0,3 mm enemmän ja paino on kasvanut merkittävästi lähes 40 grammalla. Yleisesti ottaen Mi 11 Ultra on varsin suurikokoinen ja painava puhelin, joka ei sovi erityisen hyvin yhden käden käyttöön.

Kilpailijoihin nähden Mi 11 Ultra tarjoaa hyvän näytön ja ulkomittojen välisen suhteen. Samsung Galaxy S21 Ultra on varustettu samankokoisella näytöllä, mutta on Xiaomia 0,8 mm pidempi, täyden millimetrin leveämpi sekä 0,5 mm paksumpi. Painoeroa on Samsungin hyväksi seitsemän grammaa. 0,1 tuumaa pienemmällä näytöllä varustettu OnePlus 9 Pro on puolestaan 1,1 mm lyhyempi, millin kapeampi ja 0,3 mm paksumpi sekä huomattavat 36 grammaa kevyempi.

Mi 11 Ultran rakenne mukailee takakuorta lukuun ottamatta edullisempaa Mi 11 -sisarmallia. Näytön suojana on Corningin uusimman sukupolven Gorilla Glass Victus -suojalasi ja kehys on kiiltäväksi viimeisteltyä alumiinia. Takakuoren materiaaliltaan Ultra on kuitenkin poikkeuksellinen, sillä valinta on päätynyt lasin sijaan keraamiin, joka varmasti raskaana materiaalina osaltaan lisää puhelimen painoa.

Mi 11 Ultran rakenteellinen laatuvaikutelma on hyvä, vaikkakin puhelinta voimakkaammin väännellessä voi havaita hyvin pientä liimausten rutinaa. Taka- ja etukuori saumautuu suoraan metallikehykseen, eikä sovituksissa ole valittamista. Toisin kuin edullisemmassa Mi 11 -mallissa, Ultralla on IP68-suojaluokitus vettä ja pölyä vastaan. Valmistaja sivuilla kuitenkin sanotaan, ettei takuu kata IP68-testiolosuhteiden ulkopuolella syntyneitä nestevaurioita.

Ultran takakuorta tarkastellessa huomio kiinnittyy lähinnä yhteen asiaan, mutta ennen sitä muutama sananen keraamisesta takakuoresta. Kuoren pinta on varsin liukas myös hieman nahkeammilla sormilla, joten puhelimen lipsahtamista kädestä on syytä varoa. Väriltään kiiltävän tummanharmaa pinta on myös melko herkkä keräämään sormenjälkiä.

Takakuoren yläosan kamerakohouma on suurin, mitä nykypäivän älypuhelimissa on nähty ja se peittää karkeasti ottaen neljänneksen takakuoresta. Kameran kohdalta puhelin on peräti 12,5 mm paksu, eli kohouma on nelisen milliä takakuoren pintaa korkeammalla. Teräväreunainen kohouma kerää juureensa herkästi pölyä ja likaa. Plussapuolena kohouma on sijoitettu keskeisesti, joten puhelin ei keiku pöydällä käytettäessä. Lisäksi kohouman ei koettu olevan testijaksolla juurikaan tiellä, vaan sen alareuna toimi jopa tietyissä tilanteissa mukavana tukipisteenä sormelle.

Kameroita käsitellään tarkemmin omassa kappaleessaan, mutta samaan kehykseen on sijoitettu myös muuta – nimittäin erillinen värikosketusnäyttö. Xiaomi on lainannut 1,1-tuumaisen AMOLED-näytön aktiivisuusrannekkeistaan, joten toteutuksen voisi kuvitella olevan kustannuksiltaan kohtuullinen. Näytön resoluutio on 126 x 294 pikseliä ja maksimikirkkaus käyttötarkoitukseen varmasti riittävä 450 nitiä.

Takanäytön saa herätettyä kaksoisnapauttamalla. Takanäyttöön saa näkymään kellonajan, akun varauksen sekä ilmoitukset ja halutessa oman tekstin tai kuvan. Näyttö osaa myös näyttää saapuvat puhelut ja mahdollisuuden vastata tai hylätä siihen. Lataukseen kytkiessä näytössä piipahtaa akun varausanimaatio.

Ehkäpä suurin ilo näytöstä on käytettäessä takakameroita selfie-kuvaukseen. Silloinkin näyttö on varsin pieni ja yksityiskohtia on mahdotonta nähdä, mutta sen avulla onnistuu kuitenkin kohteiden suurpiirteinen sovittaminen kuvaan. Takanäyttö on kytkettävä erikseen toimintaan kamerasovelluksen asetuksista.

Yleisesti ottaen takanäyttö on hauska idea, mutta sen toteutus vaikuttaisi jääneen Ultrassa vähän puolitiehen, sillä näyttöön olisi voinut kuvitella enemmänkin hyödyllisiä ja kustomoitavia lisäominaisuuksia. Tällaisenaan se on lähinnä tyylikäs gimmick ja selfiekuvausnäyttö, mutta onneksi ainakin teoriassa valmistajalla on mahdollista päivittää siihen lisää ominaisuuksia. Aika näyttää toteutuuko se koskaan.

Kuva: XYZone

Tekniset ominaisuudet:

  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri (1 x 2,84 GHz Kryo 680, 3 x 2,42 GHz Kryo 680 & 4 x 1,8 GHz Kryo 680 CPU, Adreno 660 GPU)
  • 12 Gt LPDDR5 RAM
  • 256 tai 512 Gt UFS 3.1 (256 Gt:n mallissa vapaana 237,2 Gt)
  • X60 5G -modeemi: 5G NSA & SA (n1 / n3 / n5/ n7 /n8/ n20/ n28/ n38/ n40 /n41 /n77 / n78 / n79)
  • LTE-A, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11a/b/n/ac/ax (Wi-Fi 6E), dual-band
  • Bluetooth 5.2, aptX Adaptive, AAC, LDAC, LHDC
  • GPS L1+L5, Galileo E1 + E5, Glonass G1, Beidou, NFC
  • Sormenjälkilukija näytön alla, infrapunalähetin
  • 5000 mAh akku, USB Type-C (USB 2.0), 67 watin pikalataus, 67 watin langaton pikalataus, 10 watin käänteinen langaton lataus

Sisuskalut ovat teknisiltä ominaisuuksiltaan pitkälti yhtenevät Mi 11 -perusmallin kanssa, mutta pieniä eroja kuitenkin löytyy. Järjestelmäpiirinä on sama ja muistakin tämän vuoden high-end-puhelimista tuttu Snapdragon 888, joka sisältää myös integroidun X60 5G -modeemin. Piiriä jäähdytetään kuparihöyrykammiota ja grafeeniarkkeja hyödyntävällä ratkaisulla.

LTE- ja 5G-yhteyksien maksiminopeuksia Xiaomi ei kerro, mutta olettaa saattaa, että niiltä osin venytään sellaisiin nopeuksiin, että kotoinen verkkomme tulee ennen puhelimen kykyjä vastaan. Bluetoothista ja WiFistä tuettuina ovat uusimmat versiot, kuten yli tuhannen euron puhelimelta voi odottaa.

Testaamassamme lähtömallissa on 12 Gt RAM-muistia ja 256 Gt tallennustilaa ja samainen malli saapuu myyntiin myös Suomessa. Tallennustila on Mi 11 -perusmalliin nähden uudempaa UFS 3.1 -tyyppiä. Muistikorttipaikkaa ei ole.

Akku on 400 mAh suurempi kuin perusmallissa ja kooltaan siis 5000 mAh. Xiaomi kertoo käyttävän akussa toisen sukupolven piianoditekniikkaa, joka mahdollistaa turvallisesti nopeamman latauksen sekä akun pidemmän eliniän.

Myös latausteho on korkeampi 67 wattia ja sama latausteho on käytössä myös langattomassa latauksessa valmistajan omalla erikoislaturilla. Huomionarvoisena seikkana edeltäjämalli Mi 10 Ultra tuki kuitenkin 120 watin pikalatausta, joten siltä osin on otettu takapakkia. Kuten io-techin testeissä on vuosien varrella huomattu, nimellislatausteho ei kuitenkaan kerro koko totuutta latausnopeudesta.

Ultran ylä- ja alapääty ovat asettelultaan hyvin samankaltaiset kuin perusmallissa. Alapäädyssä sijaitsee kahden nano-SIM:in vetoinen korttipaikka, mikrofoni, kaiutinritilä sekä USB-C-liitäntä, joka perusmallin tapaan tukee vain USB 2.0 -nopeutta, mikä ei ole millään muotoa sopivaa tämän hintaluokan puhelimelle.

Yläpäätyyn on sijoitettu kaiuttimen ritilä, mikrofoniaukko sekä infrapunalähettimen linssi. Perusmallista poiketen yläpäädyssä vaikuttaisi olevan erillinen kiiltäväpintainen upotus, joka on varustettu Harman Kardonin logolla. Näytön yläreunus on kapea ja kuulokeaukko on sijoitettu huomaamattomasti näyttölasin reunaan.

Etukamera on sijoitettu reikään näytön vasempaan ylänurkkaan – kooltaan reikä on keskikokoinen, eli itse kameran ympärillä on nähtävissä selkeä musta reunus. Etukamera on sama 20 megapikselin toteutus kuin perusmallissa ja siinä on kiinteätarkenteinen f2.2-aukkosuhteen objektiivi.

Harman Kardonin kanssa toteutettujen stereokaiuttimien äänenlaatu on testiemme perusteella markkinoiden kärkeä. Kaiuttimista lähtee hyvin ääntä ja ne soivat melko puhtaasti. Äänessä on myös keskivertoa enemmän syvyyttä ja matalia taajuuksia. Plussana molemmat kaiuttimet toistavat ääntä suunnilleen samalla voimakkuudella, eli toisto ei ole toispuoleista. Äänenpaineeksi mittasimme 30 cm päästä noin 84 dBA, joka on mittaustemme parhaimmistoa.

Näytön tekniset ominaisuudet:

  • 6,81” AMOLED-paneeli
  • 20:9-kuvasuhde, 1440 x 3200 pikseliä, 515 PPI
  • HDR10+, Dolby Vision, 900 cd/m2 (nit), 1700 cd/m2 (pistemäinen maksimi)
  • 120 Hz adaptiivinen virkistystaajuus, 480 hertsin kosketuksentunnistus
  • Gorilla Glass Victus -suojalasi

Mi 11 Ultran näyttö on teknisesti lähestulkoon identtinen Mi 11:n kanssa, mutta sen maksimikirkkautta on onnistuttu venyttämään vieläkin korkeammalle 1700 nitiin, joka on markkinoiden kärkilukema. Läpimitaltaan näyttö on markkinoiden suurinta päätä ja 1440p-resoluutio takaa tämän hintaluokan puhelimen henkeen luontevan pikselitiheyden. Myös muilta ominaisuuksiltaan näyttö edustaa markkinoiden huippua, tukien 120 hertsin adaptiivista ruudunpäivitysnopeutta sekä 480 hertsin kosketuksentunnistusta.

Androidin sisäänrakennetun virkistystaajuusmittarin mukaan puhelin pitää näyttöä suurimman osan aikaa täydellä 120 hertsin taajuudella. Videosovelluksissa, karttasovelluksessa sekä näytön ollessa hetken aikaa käyttämättömänä puhelimen havaittiin käyttävän 60 hertsin taajuutta, mutta muita taajuusasetuksia ei havaittu toiminnassa. Toistaiseksi on hieman epäselvää johtuuko tämä oikeasti näytön toiminnasta vaiko mahdollisesti Androidin virkistystaajuusmittarin rajoituksista.

Pienenä Mi 11 -mallista tuttuna ulkonäköseikkana näytön kulmien pyöristys on melko loiva, joka syö osaltaan hieman tilaa näytön nurkista sekä ilmoitusriviltä. Xiaomi onkin sijoittanut ilmoitusrivin kuvakkeet melko kauas näytön yläreunasta, jonka myötä hukkaantuu muutama kymmenen pystysuuntaista pikseliriviä.

Näytön alle sijoitettu optinen sormenjälkitunnistin toimi testijaksolla pääosin luotettavasti ja melko nopeasti. Muutamaan otteeseen tunnistus ei meinannut onnistua, mutta se johtui todennäköisesti rakennustöissä likaantuneista ja kuivuneista sormenpäistä, eikä niinkään tunnistimesta itsestään. Puhtaan ja ”ehjän” sormenpään lukemisessa ei havaittu ongelmia.

Kuvanlaadultaan Mi 11 Ultran näyttö on suoraan sanoen yksi parhaista näytöistä tämän hetken markkinoilla ja siitä on todella hankala keksiä negatiivista sanottavaa. Näyttö on tarvittaessa todella kirkas ja AMOLED-tekniikka huolehtii mustan pysyvän mustana.

Perusvalikoimasta löytyvä ”alkuperäinen väri” näyttäisi silmämääräisesti tuottavan erittäin luonnollisen kuvan. Tarvittaessa kuvaa pääsee säätämään lisäasetuksista todella monipuolisesti tai vaihtoehtoisesti valitsemaan sRGB- tai DCI-P3-kalibroidut vaihtoehdot.

 

Kamera

Kuten jo aiemmin todettiin, Mi 11 Ultran yksi huomiota herättävin ominaisuus on kamera. Kamerakyhmy on niin suuri, että se keräsi testijaksolla useampaan kertaan ihmettelyjä ja huomioita. Itse kamerat eivät vie kyhmystä kuin noin kaksi kolmannesta ja ne ovat rajattu graafisella harmaalla kehyksellä. Kameroiden linssit kiinnittävät huomion poikkeuksellisen suurella koollaan.

Pääkamera sijaitsee vasemmassa ylänurkassa ja ultralaajakulmakamera sen vieressä. Niiden alapuolella on periskooppimallisen telekameran paikka. Näkyvällä 120x-tekstillä viitataan digitaalisen zoomin maksimiarvoon. Lasertarkennuksen sensorit sijaitsevat huomaamattomasti ultralaajakulmakameran alapuolella ja kameroiden oikealla puolella on kahden LEDin salamavalo.

Kameran tekniset tiedot:

  • 50 megapikselin laajakulmakamera, Samsung GN2 -sensori (1/1,12”, 1,4 um pikselikoko), f1.95, 8 linssiä, 24 mm kinovastaava polttoväli, OIS, Dual Pixel PDAF, 64-pisteinen lasertarkennus
  • 48 megapikselin ultralaajakulmakamera, Sony IMX586 -sensori (1/2,0”, 0,8 um pikselikoko), 128-asteen kuvakulma, f2.2, 7 linssiä, PDAF
  • 48 megapikselin telekamera, Sony IMX586 -sensori (1/2,0”, 0,8 um pikselikoko), f4.1, 5x optinen periskooppizoom, 120 mm kinovastaava polttoväli, OIS, PDAF
  • 20 megapikselin etukamera (Samsung Isocell Slim S5K3T2, 1/3.4”, 1,12 um pikselikoko) f2.2
  • Dual-LED dual-tone -salama
  • Videokuvaus: 8K 24 FPS / 4K 60 FPS, HDR10+
  • Hidastusvideokuvas: 1080p 1920 FPS

Mi 11 Ultran takakameran toteutus on täysin erilainen Mi 11 -perusmalliin nähden ja telekameraa lukuun ottamatta uudistettu edeltäjämalli Mi 10 Ultraan nähden. Kameravalikoima on valitettavasti myös heikentynyt edeltäjään nähden siltä osin, että neljäntenä kamerana toiminut normaalipolttovälin kamera on karsittu pois. Tältä osin Mi 11 Ultra jää siis polttovälivalikoiman monipuolisuudessa kakkoseksi myös Galaxy S21 Ultralle.

Vasemmassa yläkulmassa sijaitseva ”pääkamera” käyttää Samsungin massiivista GN2-sensoria, joka on tarkkuudeltaan 50 megapikseliä ja käyttää siitä huolimatta suuria 1,4 mikrometrin pikseleitä. Sensori on Quad Bayer -tyyppinen, eli neljä vierekkäistä fotodiodia on varustettu samanvärisellä suodattimella ja sensori muodostaa oletuksena 12,5 megapikselin kuvia. Pääkamera käyttää f1,95-aukkosuhteen optisesti vakautettua objektiivia, joka rakentuu kahdeksasta linssistä ja tarjoaa 24 mm kinovastaavan polttovälin.

Pääkameran vieressä sijaitseva ultralaajakulmakamera käyttää Sonyn 48 megapikselin sensoria ja tarjoaa yhden kamerapuhelinmarkkinoiden laajimmista kuvakulmista (128 astetta). Ultralaajakulmakamera on automaattitarkenteinen ja sen f2.2-aukkosuhteen objektiivi tarjoaa 12 mm kinovastaavan polttovälin.

48 megapikselin periskooppitelekamera on tuttu edeltäjämallista ja se tarjoaa edelleen 120 mm kinovastaavaan polttovälin, f4.1-aukon ja optisen kuvanvakaimen. Fyysisesti sensori on selvästi suurikokoisempi, kuin mitä esimerkiksi Samsung käyttää huippumallinsa telekameroissa. Zoom-kerroin pääkameraan nähden on viisinkertainen. Kamera mahdollistaa myös 10x hybridizoomin sekä 120x digizoomin.

Kamerasovellus on identtinen aiemmin testatun Mi 11 -mallin kanssa. Testipuhelimessamme kamerasovelluksen versionumero oli testijaksolla 4.3. Xiaomin kamerasovellus toimii nopeasti ja sujuvasti, eikä siitä keksi suuremmin valittamista.

Kuvaustiloja on varsin runsaasti ja ne sijaitsevat pystysuuntaisena listana suljinpainikkeen vieressä. Listan sisältöä ja järjestystä voi muokata mieleisekseen ja kuvaustilavalikkoon pääsee käsiksi joko listan päästä ”lisää”-kohdasta, tai vaihtoehtoisesti asetuksista käyttöön kytkettävässä suoraan auki pyyhkäistävässä muodossa. Makrokuvaustila saisi tosin sijaita muiden kuvaustilojen joukossa, eikä asetusvalikossa omana kuvakkeenaan.

Osa lisätoiminnoista löytyvät suoraan pikakuvakkeina näkymän vasemmasta reunasta ja lisää keskeisimpiä asetuksia löytyy hampurilaiskuvakkeesta avautuvasta ponnahdusvalikosta, joka on käytettävissä sujuvasti vaakatilassa.

Manuaalikuvaustila on myös melko monipuolisesti toteutettu ja se mahdollistaa kaikkien kolmen kameran käytön, valotuksen kompensoinnin (-4…+4), herkkyyden säädön poikkeuksellisen laajalla skaalalla (ISO 50 – 12800), suljinajan säädön (1/4000 – 30 s), manuaalitarkennuksen, valkotasapainon, kontrastin, terävöinnin ja kylläisyyden hienosäädön, valotuksen mittaustavan (keskusta, pistemittaus, keskiarvo) sekä valotuksen ja tarkennuspisteen erillinen mittaus. Tarjolla on myös histogrammi, ylivalottuneiden kohtien korostus ja raakakuvausmahdollisuus.

Mi 11 Ultra tarjoaa kolmen kameransa voimin kolme eli polttovälivaihtoehtoa: 12, 24 ja 120 mm (kinovastaava). Pääkameraan nähden ultralaajakulmakameran kerroin on siis 0,5 ja telekameran 5. Ultralaajakulmakameraan nähden pääkameran polttoväli on taasen 2x ja telekameran 10x.

Hyvässä valaistuksessa Ultran pääkamera taltioi erinomaista jälkeä. Värintoisto on samanaikaisesti luonnollista ja eläväistä, mutta ei merkittävästi ylikorostunutta. Dynamiikka on hyvää, mutta ei täysin aukotonta, sillä haastavimmissa tilanteissa kirkkain pää saattaa palaa hieman puhki. Kuvat ovat erittäin terävän ja yksityiskohtaisen näköisiä kokoluokassaan.

Pikselitasolle mentäessä kasvustossa, kuten kauempana sijaitsevissa puiden oksistoissa on havaittavissa hieman maalausmaisen epäluonnollista prosessointijälkeä, joka ei kuitenkaan näy kokonaiskuvassa. Joissain haastavammissa valaistustilanteissa korkean kontrastin rajoissa, kuten taivasta vasten olevissa puiden lehdettömissä oksissa, oli havaittavissa vaaleaa hehkua.

Kamerasovelluksen asetuksista on oletuksena käytössä ”paranna kuvanlaatua” -asetus, joka tarkoittaa käytännössä yökuvaustilan automaattista aktivointia heikon valaistuksen olosuhteissa. Käsittelemme kuitenkin tässä kohdassa ilman yötilaa otettuja hämäräkuvia ja hieman myöhemmin erikseen yötilalla otettuja.

Heikommassa valaistuksessa ilman yökuvaustilaa Ultralla otetut otokset ovat yleisilmeeltään hyviä, mutta eivät markkinoiden huipputasoa. Kuvien valoisuus vastaa melko lailla todellisuutta, eli kamera ei tee kuvista merkittävästi todellista kirkkaampia. Yksityiskohdat pehmenevät jonkin verran ja etenkin tasasävyisillä alueilla on havaittavissa hieman karkeampaa luminanssikohinaa. Myöskään dynamiikka ei riitä hämärässä ja kirkkaammat kohteet palavat helpohkosti puhki ja vastaavasti tummimmat kohdat jäävät hieman tukkoisiksi.

Automatiikka venyttää suljinajan pimeimmissä olosuhteissa pisimmillään noin 1/13 sekuntiin, joka ei ole erityisen pitkä ottaen huomioon kamerasta löytyvän kuvanvakaimen. Herkkyyttä automatiikka sen sijaan nostaa tarvittaessa runsaasti yli ISO 10000 -tason.

Ultralaajakulmakameran speksit ovat markkinoiden kärkeä ja se kantaa myös käytännön tasolle. Kuvakulma on älypuhelinkameroiden laajimpia, joten kuvaan saa mahdutettua laajan näkymän, mutta kääntöpuolena edes ohjelmallinen korjaus ei pysty täysin poistamaan reunoille syntyviä vääristymiä. Se on kuitenkin ymmärrettävää kilpailijoita laajempi kuvakulma huomioiden.

Ultralaajakulmakameran värimaailma on saatu kalibroitua varsin samanhenkiseksi pääkameran kanssa, joka ei ole itsestäänselvyys kaikissa kalliimmankaan pään kamerapuhelimissa. Kuvanlaatu on ultralaajakulmakameroiden mittapuulla markkinoiden huippua – otokset ovat teräviä, yksityiskohtaisia, väreiltään luonnollisen eläväisiä, kohinattomia ja dynamiikaltaan hyviä. Pikselitasolla voi havaita nurmikossa ja puiden lehdistöissä epäluonnollisen maalausmaista prosessointijälkeä.

Heikommassa valaistuksessa ultralaajakulmakamera jatkaa vahvaa suorittamistaan luokka huomioiden. Vaikka se ei pysty keräämään aivan pääkameran tasoisesti valoa, ovat hämäräkuvat parasta luokkaa, mitä markkinoilta löytyvillä ultralaajakulmakameroilla voi taltioida. Kuvat ovat yleisilmeeltään skarppeja ja värit toistuvat miellyttävästi. Kohinaa on jonkin verran, mutta se ei ole häiritsevää.

Kamera tarjoaa myös mahdollisuuden erillisen makrokuvaustilan käyttöön ultralaajakulmakameraa hyödyntäen. Valitettavasti toteutus ei ole siltä osin erityisen toimiva, että kameran tarkennusetäisyys ei mahdollista kovinkaan läheltä kuvaamista, joten hyöty jää kyseenalaiseksi. Lisäksi vaikuttaisi siltä, että ultralaajakulmakameralla normaalisti kuvaamalla saa aikaan samanlaista jälkeä kuin makrotilalla. Toisin sanoen emme havainneet erillisestä makrotilasta juuri mitään hyötyä.

Ultra jatkaa vahvaa suorittamistaan myös telekameran osalta. Päivänvalossa se ottaa erittäin hyvänlaatuisia kuvia, joiden värimaailma on samassa linjassa kahden muun kameran kanssa. Jälki on terävää, yksityiskohtaista ja luonnollista. Kohinaa on maltillisesti ja se tekee lähinnä hyvää yksityiskohdille. Dynamiikka on telekameroiden mittapuulla erinomaista. Myös sisävalaistusolosuhteissa telekamera on hyvin käyttökelpoinen, vaikka pikselitasolla kuvissa voikin havaita pientä pehmentymistä.

Toisaalta puhelimen havaittiin muutamaan otteeseen tietyissä keskivertoa paremmissa valaistusolosuhteissa siirtyvän melko sattumanvaraisesti käyttämään pääkameralta tehtävää rajausta, joka on nähtävissä selvästi kuvanlaadussa.

Toisin kuin valtaosa kamerapuhelimien telekameroista, Mi 11 Ultran telekamera on käyttökelpoinen myös hämäräkuvauksessa etenkin kaupunkiympäristön kaltaisessa valaistuksessa. Iltahämärässä ja jopa hyvinkin pimeissä olosuhteissa telekamera pysyi poikkeuksetta käytössä ja kuvanlaatu toki pehmenee yksityiskohtien osalta ja on tummempaa pääkameraan nähden, mutta kohina pysyy hyvin hallussa, värit taltioituvat mukavasti ja yleisilme pysyy hyvinkin käyttökelpoisena. Samaa on hankala sanoa muista markkinoilta löytyvistä telekameroista etenkään 5x-luokassa.

Kamerasovellus tarjoaa myös mahdollisuuden 10x hybridizoomaukseen sekä peräti 120x digizoomaukseen, josta löytyy myös maininta kamerakehyksestä. Kokeilimme kumpaakin muutamaan otteeseen ja totesimme 10x hybridizoomin ihan toimivaksi, sillä se pystyy tarjoamaan hieman lisää yksityiskohtia 5x optiseen zoomiin nähden. 120x digizoom on sen sijaa nimensä mukaisesti pelkkä digitaalinen skaalaus telekameran kuvasta ja sellaisenaan laadultaan melko lailla käyttökelvotonta mössöä.

Kamera mahdollistaa kuvaamisen kaikilla kolmella kameralla täydellä 48-50 megapikselin resoluutiolla. Täyden resoluution käytölle on oma 50M-kuvaustilansa.

Pääkameralla täyden resoluution tila taltioi enemmän yksityiskohtia, mutta niiden määrä ei kuitenkaan ole nelinkertainen normaaliasetuksilla otettuun kuvaan nähden. Täyden resoluution kuvan yksityiskohdat ovat lisäksi prosessoinnilta hieman maalausmaiset, peruskuvat puolestaan kontrastiltaan korostetummat.

Ultralaajakulmakamera taltioi täydellä resoluutiolla havaittavasti enemmän yksityiskohtia, tosin jälleen kuvakoon kustannuksella, sillä megatavujen määrä on 3-4 kertainen neljännesresoluution otoksiin nähden, vaikka saavutettu etu yksityiskohtien määrässä ei ole ehkäpä aivan yhtä suuri. Resoluutio vaikuttaa myös hieman kuvan kontrastiin ja dynamiikkaan, sillä täyden tarkkuuden kuvissa tummat sävyt tallentuvat hieman tukkoisempina.

Telekameran hyöty täydestä resoluutiosta vaikuttaisi olevan pienempää kuin kahdella muulla kameralla. Yksityiskohtia taltioituu tilanteesta riippuen hieman enemmän, mutta samalla jälki on maalausmaisempaa ja dynamiikka heikompaa.

Tiivistettynä täyden resoluution kuvien ottamista kannattaa harkita, jos kuvista aikoo tehdä yksityiskohtia kaipaavia rajauksia, mutta yleiskuvauksessa sitä ei kannata käyttää.

Pähkinänkuoressa yökuvaustila parantaa Mi 11 Ultralla otettuja hämäräkuvia havaittavasti ja sen käyttö on suositeltavaa aina, kun hieman pidempi kuvan taltiointiaika ei aiheuta haasteita. Yökuvaustila on käytössä kaikilla kolmella kameralla, mikä ei myöskään ole itsestäänselvyys.

Yökuvaustilan vaikutukset ovat kaikkien kolmen kameran kuviin samat. Se lisää kuvien yksityiskohtia, vähentää kohinaa, avaa kuvien tummaa päätä ja parantaa dynamiikkaa etenkin kirkkaiden kohteiden osalta. Pikku miinuksena kontrasti korostuu olosuhteista riippuen enemmän tai vähemmän ja etenkin hieman valoisammissa hämäräolosuhteissa korostuminen oli paikoin voimakkaampaa.

Myös kuvien valoisuus paranee hieman, mutta ei kuitenkaan niin merkittävästi kuin osalla kilpailijoista, eli Xiaomilla on ollut selvästikin tavoitteena jossain määrin todellisuutta mukaileva lopputulos. Joskin jos kuvaustilanne on todella hämärä, pystyy yökuvaustila venymään ja taikomaan esiin asioita, joita ei ihmissilmällä pystyisi enää havaitsemaan.

Yhteenvetona pääkameran kanssa yökuvaustila mahdollistaa jopa tarjolla olevan valon asettamisen rajojen ”venyttämisen”, ultralaajakulmalla ja telellä se sopii lähinnä hämäräkuvanlaadun parantamiseen.

Etukamera on identtinen Mi 11 -perusmallin kanssa, joten myös kuvanlaatu on vastaavalla tasolla. Hyvässä valaistuksessa kameran jälki on erittäin hyvää ja luonnollista, joskin dynamiikka loppuu kirkkaassa valaistuksessa kesken. Hämärässä kuva pehmenee selvästi, mutta valoisuus ja värintoisto säilyy kohtalaisen hyvänä.

Parhaat kuvat Mi 11 Ultralla saa kuitenkin takakameraa ja pientä takanäyttöä hyödyntäen. Näyttö on etsinkäyttöön varsin pieni, mutta soveltuu juuri ja juuri kohteen sommitteluun. Jostain syystä kameroiden täysi 50 megapikselin tarkkuus eikä bokeh-efekti ole käytettävissä selfieitä takakameroilla kuvatessa.

Videon tallentaminen onnistuu Mi 11 Ultralla parhaimmillaan 8K 24 FPS ja 4K 60 FPS -laaduilla – ja mikä parasta, se onnistuu tasavertaisesti kaikilla kolmella kameralla. Miinuksena kameraa ei kuitenkaan voi vaihtaa kesken kuvauksen.

Ääni tallentuu stereona korkealla 320 kbit/s bittivirralla. Tarjolla on niin H.264- kuin myös H.265-pakkausmuodot. Myös HDR10+-standardin mukaiselle HDR-kuvaukselle löytyy tuki. HDR-videota tai 8K-videota kuvatessa puhelin pakottaa päälle H.265-pakkauksen.

Video tallentuu pääkameralla eri tarkkuuksilla ja asetuksilla seuraavasti:

  • 8K 24 FPS, H.265, 130 Mbit/s Main@L6.1@Main
  • 4K 60 FPS, H.264, 60-65 Mbit/s, High@L5.2 CABAC 2 Ref Frames
  • 4K 30 FPS, H.264, 55-60 Mbit/s, High@L5.1 CABAC 2 Ref Frames
  • 1080p 60 FPS, H.264, 25 Mbit/s, High@L4.2 CABAC 2 Ref Frames
  • 1080p 30 FPS, H.264, 25 Mbit/s, High@L4 CABAC 2 Ref Frames

8K-videon kuvanlaatu on parhaasta päästä io-techissä tähänastisesti testatuista kamerapuhelimista. Suurimpana miinuksena on elokuvamainen 24 FPS:n ruudunpäivitysnopeus, ja jostain syystä puuttuva 30 FPS -vaihtoehto, vaikka Mi 11 -sisarmallissa se on tuettuna. Myös kontrasti on hieman ylikorostunutta.

Myös 4K-videon kuvanlaatu on hyvää ja siitä on hankala keksiä suurta kritisoitavaa. Hieman erikoisena seikkana bittivirrassa ei ole havaittavissa suurta eroa 30 ja 60 FPS -tallennusnopeuksien välillä. 4K-video pakataan telekameralla hieman alhaisemmalle bittivirralle, mutta siitä huolimatta jälki on hyvää, etenkin kameratyyppi huomioiden.

Kuvanvakautus on tarjolla kaikilla resoluutioilla ja ruudunpäivitysnopeuksilla, mikä on hyvä asia. Monista muistakin puhelimista tuttuun tapaan ultralaajakulmakameran kuvanvakautus toimii jopa hieman pääkameraa sulavammin, sillä laajemmassa kuvassa on enemmän rajausvaraa. Tarjolla on myös edistyneemmät supervakautustilat, jotka tasaavat kuvaa vielä voimakkaammin, mutta resoluutio on rajattu 1080p:hen.

 

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmänä Mi 11 Ultrassa pyörii sisarmallinsa tapaan Android 11 -pohjainen 12-versio Xiaomin MIUI-käyttöliittymästä. Yritys on jo esitellyt uudemman 12.5-version, mutta sitä ei vielä toistaiseksi Ultrasta löydy, vaan se on tulossa hieman myöhemmin päivityksenä.

Käyttöliittymän toteutusta ja toimintaa käytiin jo läpi aiemmassa Mi 11 -artikkelissa, joten jätetään ne tässä yhteydessä toistamatta. Tiivistettynä MIUI 12 on varsin sujuvasti toimiva ja monipuolinen, mutta samalla kattavasti vakio-Androidin peittävä toteutus, jolla olisi vielä hieman parannettavaa mm. paikoin aggressiivisen taustasovellusten hallinnan kanssa.

Xiaomin eräänlainen heikkous on edelleen päivitykset, sillä yritys ei ole antanut selkeää julkista päivityslupausta puhelimilleen. Xiaomin edustaja kuitenkin painotti Mi 11:n kohdalla sen olevan heidän huippumallinsa ja siten tulevan saamaan päivityksiä parhaimmalla tasolla ja ensimmäisten joukossa. Yleisesti ottaen Xiaomi on tukenut huippumallejaan kohtalaisen hyvin ainakin parin vuoden ajan, mutta virallisen lupauksen saaminen toisi kuluttajalle lisävarmuutta puhelimen tulevaisuuden suhteen. Testikappaleessamme oli saapuessaan maaliskuun tietoturvakorjaukset ja ne päivittyivät testijakson aikana toukokuun alussa huhtikuun versioon.

Xiaomin sivujen mukaan Mi 11 Ultra on Googlen Android Enterprise Recommended -sertifioitu, vaikka laitetta ei ainakaan vielä löydy Googlen virallisilta sivuilta. Sen puitteissa laitteen luvataan saavan ainakin seuraavan Android 12 -päivityksen ja tietoturvakorjauksia vuosineljänneksittäin seuraavien kolmen vuoden ajan. High-end-puhelimien mittapuulla suoritus ei ole erityisen hyvä, mutta kuitenkin tyhjää parempi.

 

Suorituskyky

Suorituskyvyltään Mi 11 Ultra tarjoaa sitä, mitä lippulaivapuhelimelta voikin tänä päivänä odottaa. Toiminta on sulavaa ja nopeaa kaikissa tilanteissa. Kilpailijoihin rinnatusten verrattuna käyttöliittymän toiminta ja sovellusten avautumis- ja vaihtamisnopeus on suunnilleen samaa luokkaa sekä Galaxy S21 Ultran että OnePlus 9 Pron kanssa. Hiuksenhienoja eroja on lähinnä animaatioiden nopeuksissa.

Myös pelikäytössä Mi 11 Ultra vakuuttaa edullisemman sisarmallinsa tapaan. Pelatessa puhelin lämpenee havaittavasti, mutta ei häiritsevästi.

15 minuutin CPU Throttling -rasitustestissä prosessorin suorituskyky laski 77 %:iin maksimista ja puhelin lämpeni havaittavasti, mutta ei häiritsevän kuumaksi. 3DMark Wild Life- ja GFXBench Manhattan -rasitustesteissä puhelin sen sijaan ylikuumeni ja lopetti testin kesken kaiken. Samat Mi 11:ssä havaitut ylikuumenemisongelmat vaikuttaisivat siis jatkuvan myös Ultra-mallissa kovassa rasituksessa. Onneksi niihin harvemmin törmää normaalissa käytössä.

Synteettisten suorituskykytestien tulokset olivat pääosin samaa tasoa sisarmalli Mi 11:n ja muiden Snapdragon 888 -piirillisten puhelimien kanssa. Pieniä muutaman prosentin eroja oli havaittavissa, mutta ne menevät virhemarginaalin piikkiin ja ovat käytännön kannalta mitättömiä.

Akunkesto oli testijaksolla parempaa keskitasoa, eli siis parempaa kuin Mi 11 -perusmallissa. Akun varausta oli tyypillisellä 1,5-2 tunnin näytön päälläoloajalla jäljellä päivän päätteeksi noin 50-60 %. Yhdellä latauksella selvittiin myös kertaalleen kahden päivän yli – varausta oli tuolloin jäljellä noin 20 % ja näytön päälläoloaika oli yhteensä vajaan viiden tunnin luokkaa.

Akun lataaminen onnistuu Ultrassa valmistajan lupausten mukaisesti todella vauhdilla. Mittaustemme mukaan valmistajan 36 minuutin lupaus pitää parin minuutin haarukalla paikkansa. Langatonta pikalatausta emme päässeet laturin puuttuessa kokeilemaan, mutta myös sen luvataan tapahtuvan noin 40 minuutissa.

 

Yhteenveto

Yhteenvedon kärkeen on todettava, että Mi 11 Ultra osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi ja kokonaisuudessaan päteväksi puhelimeksi.

Rakenteeltaan Mi 11 Ultra ei häpeä muille kilpaileville ”tonniluokan” älypuhelimille ja keraaminen takakuori tuo kokonaisuuteen vielä oman pienen twistinsä. IP68-suojaus on tässä hintaluokassa itseisarvo, mutta miinuksena Xiaomin takuu ei korvaa vesivahinkoja, joten Ultraa ei kannata käyttää vedessä tai märissä olosuhteissa.

Ultran perusrauta on linjassa useimpien muiden tämän vuoden high-end-puhelimien kanssa. Snapdragon 888 –järjestelmäpiiri, muistit ja yhteysominaisuudet edustavat parasta mitä markkinoilta tällä hetkellä Android-puhelimeen löytyy. Jäähdytys vaikuttaisi olevan sisarmallin tavoin heikkous, joskin törmäsimme ylikuumenemiseen vain raskaissa synteettisissä grafiikkatesteissä.

AMOLED-näyttö on tämän hetken markkinoiden parhaimmistoa ja erikoisuutena puhelimen taustapuolella on toinen pikkunäyttö, jonka potentiaalia ei valitettavasti ole hyödynnetty erityisen hyvin. Akku on hieman suurempi kuin perus- Mi 11:ssä ja myös akunkesto on hieman parempi – parempaa keskiluokkaa.

Kamera on ehdottomasti Mi 11 Ultran keskiössä ja se tarjoaa kokonaisuutena yhden markkinoiden parhaimmista, ellei jopa painotuksesta riippuen parhaan puhelinkameran. Kaikki kolme kameraa luottavat korkean resoluution sensoreihin ja kuvanlaatu on kaikilla kameroilla lähes kaikissa olosuhteissa hyvää. Etenkin telekamera ja ultralaajakulmakamera ovat parempia kuin useimmissa kilpailijoissa. Vahva suorittaminen jatkuu myös videokuvauksen puolella ja kaikki kamerat kykenevät taltioimaan videota 8K- ja 4K 60 FPS -tarkkuuksilla. Pienenä miinuksena kameraa ei voi vaihtaa videokuvauksen aikana.

Ohjelmiston suhteen huomiot ovat samat kuin Mi 11 -artikkelissa. MIUI 12 -käyttöliittymä on monipuolinen, mutta kritiikkiä tulee selkeiden päivityslupausten puuttumisesta sekä sovellusten virranhallinnasta varauksin.

Jos Xiaomi antaisi selkeitä kilpailukykyisiä lupauksia ohjelmistotuen suhteen ja etenkin jos laite olisi järkevästi saatavilla Suomesta, ansaitsisi se todennäköisesti Toimituksen valinta -arvonimen, mutta näissä puitteissa se jää antamatta. Mi 11 Ultran haluavien on syytä olla nopeita heti myynnin alkaessa, sillä laitteet myydään todennäköisesti loppuun hyvin nopeasti. Kyseessä on yksi tämän hetken monipuolisimmista älypuhelimista ja parhaista kamerapuhelimista.

Plussaa

  • Markkinoiden kärkipään HDR10+:aa tukeva AMOLED-näyttö 120 hertsin päivitysnopeudella
  • Laadukas ja miellyttävän tuntuinen rakenne keraamisella takakuorella
  • Hyvä näytön ja ulkomittojen suhde
  • Monipuolinen ja hyvä kolmoiskamera
  • Videokuvaus onnistuu maksimiasetuksilla ja kuvanvakautettuna kaikilla kameroilla
  • Nopea 67 watin pikalataus johdolla ja langattomasti
  • Suorituskykyinen Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri
  • IP68-suojaus ensimmäisenä Xiaomin puhelimena

Miinusta

  • Käyttöliittymän aggressiivinen virranhallinta ja taustasovellusten sulkeminen
  • USB-liitäntä tukee vain USB 2.0 -nopeuksia
  • Kameraa ei voi vaihtaa videokuvauksen aikana
  • Jäähdytysteho pitkäkestoisessa grafiikkarasituksessa
  • Takanäytön rajallinen hyödynnettävyys
  • Ainoastaan Android Enterprise Recommended -tason päivityssitoumus on lippulaivamallille huono

Huomionarvoista

  • Puhelimessa ei ole muistikorttipaikkaa
  • Poikkeuksellisen korkea paino

 

This site uses XenWord.
;