Kaikki kolme uutuustuotetta kuuluvat AOC AGON by AOC AOC Gaming -nimihiriviötuoteperheen alaisuuteen.

Nimihirviöistään tuttu AOC:n pelibrändi AGON by AOC on laajentanut tuoteportfoliotaan kolmella uudella tuotteella. Yhtiön pelibrändi on jaotellut tuotteet kolmeen eri luokkaan ja sekä nyt julkaistut kaksi pelihiirtä että langaton headset kuuluvat niistä edullisimpaan, AOC Gaming -luokkaan.

AOC Gaming GM510 ja GM530 hyödyntävät kumpikin pääosin samoja komponentteja. Oikeakätiseen käyttöön muotoilluissa hiirissä on maksimissaan 16 000 DPI:n tarkkuuteen yltävä PixArtin PMW3389-sensori ja Kailhin kytkimet päänäppäimissä. Sensorin luvataan kykenevän 400 IPS:n liikenopeuteen ja 50 G:n kiihdytyksiin 1000 hertsin virkistystaajuudella. Kailhin kytkinten luvataan puolestaan kestävän peräti 80 miljoonaa klikkausta.

Täysin samasta puusta veistettyjä hiiret eivät kuitenkaan ole. GM530-mallissa on umpinainen kuori ja yhteensä 7 painiketta, kun GM510 on varustettu epäsäännöllisellä hunajakennomaisella rakenteella painon tiputtamiseksi. Myös hiirten fyysinen muotoilu poikkeaa jonkin verran toisistaan, vaikka molemmat onkin suunniteltu oikeakätisille.

GM510:n strategiset mitat ovat 123 x 67 x 41 mm ja 58 grammaa, kun GM530 naputtelee taululle lukemat 125 x 65 x 42 mm ja kirjoitusvirheen vuoksi mysteeriksi jäävän painon (1356). Molemmat hiiristä on langallisia, varustettu punotulla kaapelilla ja Light Sync FX -RGB-valaistuksella.

Langattomien headsettien maailmaan istuva AOC Gaming GH401 hyödyntää 2,4 GHz:n taajuutta yhteydenpitoon ja sen luvataan toimivan jopa 10 tai 20 metrin etäisyydellä, riippuen uskooko lehdistötiedotetta vai tuotesivujen teknisiä ominaisuuksia. Headsettiä voi kuitenkin käyttää myös 3,5 mm:n stereoplugilla langallisena, mikäli langattomalle tilalle ei ole sillä hetkellä käyttöä. Headsetin mikrofoni on irrotettavissa.

Kuulokkeiden elementit on toteutettu GH200- ja GH300-malleista tutuilla 50 mm:n neodyymielementeillä ja korvakuppeja pehmustaa keinonahkainen päällyste memory foam -sisuksilla. Kuulokkeista löytyy sisäänrakennettuna äänenvoimakkuuden säädin sekä mute- ja virtakytkimet. Headsetin akun luvataan jaksavan 17 tuntia puolella äänenvoimakkuudella ja virtaa saa lisää USB-C-liitännän kautta. Niiden luvataan toimivan PC:n lisäksi myös PS4- ja PS5-konsoleilla.

AGON by AOC AOC Gaming GM510- ja GM530 -pelihiiret saapuvat myyntiin marraskuun aikana ja niiden suositushinta Euroopassa on 44,90 euroa. GH401 tulee niin ikään myyntiin ensi kuussa, mutta headsetin suositushinta on pykälää korkeampi 79,90 euroa.

Lähde: AGON by AOC

This site uses XenWord.
;