
Noctua on tehnyt viime aikoina entistä enemmän yhteistyötä muiden merkkien kanssa tuodakseen Noctua Edition –tuotteita markkinoille eri kategorioihin. Tällä kertaa kumppaniksi on valikoitunut Antec, jonka kanssa yhtiö on toteuttanut Flux Pro Noctua Edition –kotelon.
Antec Flux Pro Noctua Edition perustuu nimensä mukaisesti alkuperäiseen Flux Pro –koteloon, mutta Noctuan tuulettimilla ja väriteemalla varustettuna. Kotelon etupaneelin puureunukset ovat aavistuksen tummempaa ruskeaa, kuin perusversiossa, jonka lisäksi Antec-logo sen oikeassa alakulmassa on vaihdettu Antec x Noctua –logoon. Myös vasemman kyljen metalliverkkoinen alapaneeli ja kotelon katto ovat saaneet Noctualta ruskean värin.
Koteloon on esiasennettu yhteensä kuusi Noctuan tuuletinta: kolme NF-A14x25 G2 PWM –tuuletinta eteen, yksi taakse ja kaksi NF-A12x25 G2 PWM –tuuletinta virtalähdekammion ilman sisäänottoon. Ne on kytketty yhtiön NA-FH1-keskittimeen. Vierekkäiset tuulettimet on kytketty asetettu toimimaan hieman eri nopeuksilla, mikä pienentää äänen kertautumista samoilla taajuuksilla ja siten pitää kotelon kokonaisuutena hiljaisempana. Noctuan mukaan sen tuulettimilla kotelo on noin 8 dB(A) hiljaisempi, kuin perusversio, vaikka lämmöt pysyvät samassa luokassa.
Antec Flux Pro Noctua Editionin tekniset ominaisuudet:
- Koko ja paino: 245x545x530 mm ja 13,75 kg
- Materiaalit: Teräs, karkaistu lasi, muovi, puu
- Emolevytuki: mini-ITX, micro-ATX, ATX, E-ATX
- Asemapaikat: 4 x 3,5”, 2 x 2,5”
- Lisäkorttipaikat: 8
- Virtalähdetuki: ATX (max 180 mm)
- I/O-paneeli: 1 x USB-C Gen 2 (10 Gbps), 2 x USB-A 3.0, audiokomboliitin
- Prosessoricoolerin maksimikorkeus: 190 mm
- Näytönohjaimen maksimipituus: 455 mm
- Jäähdytintuki:
- Edessä 120 / 140 / 240 / 280 / 360 / 420 mm
- Katossa 120 / 140 / 240 / 280 / 360 / 420 mm
- Virtalähdekammiossa 120 / 240 / 360 mm
- Pohjassa 120 / 240 mm
- Takana 1120 / 140 mm
- Tuuletinpaikat
- Edessä 3 x 120 / 140 mm
- Katossa 3 x 120 / 140 mm
- Virtalähdekammiossa 3 x 120 mm
- Pohjassa 2 x 120 / 140 mm
- Takana 1 x 120 / 140 mm
Antec Flux Pro Noctua Edition on saatavilla välittömästi Noctuan virallisista Amazon-kaupoista ja sen suositushinta on 399,90 euroa. EU:ssa asiakkaat voivat tilata kotelon myös suoraan Noctualta ja sen pitäisi saapua myös muille jälleenmyyjille lähiaikoina.
Lähde: Lehdistötiedote, tuotesivut


6 kommenttia
Loading new replies...
Sysop
Banhammer
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →