
Apple on esitelliyt WWDC19-tapahtumassaan kauan odotetun täysin uudistuneen ja erittäin järeän Mac Pro -työaseman. Samalla julkistettiin myös uusi 6K Retina -näyttö ja videokäyttöön suunnatun Afterburner-kiihdyttimen.
Apple odotutti käyttäjäkuntaansa pienen ikuisuuden uuden Mac Pron kanssa, sillä edellinen työasemasukupolvi julkaistiin jo 2013. Uutuus täyttänee kuitenkin kovimmatkin haaveet, sillä parhaassa konfiguraatiossaan siinä on laskentatehoa kuin pienessä pitäjässä.
Raudan lisäksi myös muotokieli on täysin uudistunut. Alumiininen työasema rakentuu teräsputkista valmistetun rungon ympärille siten, että putket muodostavat kotelon etu- ja takaosiin kantokahvat. Etumaski on rei’itetty koko alaltaan verrattain suurilla mutta kahdessa kerroksessa limittäin olevilla tuuletusaukoilla. Koko järkäle on ahdettu 52,9 x 45 x 21,8 cm:n koppaan ja sillä on painoa 18 kg.
Mac Pron sydämeksi on valittavissa 8 – 28 ytiminen Xeon W -sarjan prosessori, jonka tukena on 32 Gt – 1,5 Tt muistia. ECC:tä tukevat DDR4-muistit toimivat 8-ytimisellä DDR4-2666-nopeudella ja muilla prosessoreilla DDR4-2933-nopeudella. T2-tietoturvapiirin suojaamaa SSD-tallennustilaa on tarjolla 256 Gt, 1 Tt, 2 Tt ja 4 Tt. 1, 2 ja 4 Tt:n konfiguraatiot on toteutettu kahdella asemalla. Asemien perättäisluku- ja kirjoitusnopeuksiksi luvataan 2,6 ja 2,7 Gt/s.
Näytönohjainpuolelle Apple on esitellyt uuden MPX Module -järjestelmän. MPX-moduuliin voi valita Radeon Pro 580X:n (36 CU, 8 Gt), Radeon Pro Vega II:n (64 CU, 32 Gt) tai Radeon Pro Vega II Duon (2x 64 CU, 2x 32 Gt, Infinity Fabric -linkki grafiikkapiirien välillä). MPX-moduuleita voidaan puolestaan asentaa koneeseen kaksin kappalein, mikä tarkoittaa maksimissaan neljää 7 nanometrin Vega 20 -sirua täydessä konfiguraatiossa. Emolevyltä löytyy yhteensä seitsemän PCI Express x16 -kokoista liitäntää, joista kukin MPX-moduuli vie kaksi. Lisäksi emolevyllä on yksi PCIe x4 -liitäntä, johon on esiasennettu Applen I/O-paneeli.
Yhteen PCI Express -paikoista on luonnollisesti tarjolla Applen uusi Afterburner-kiihdytin sen ProRes- ja ProRes RAW -videokoodekeille. Kiihdyttimen luvataan kykenevän toistamaan samanaikaisesti kolmea 8K ProRes RAW- tai kahtatoista 4K ProRes RAW -videota. Koko komeudelle tarjoillaan virtaa 1400 watin virtalähteellä, jonka jatkuvaksi maksimitehoksi kerrotaan täkäläisellä jännitteellä 1280 wattia.
Toinen uutuus on 6K Retina- eli 6016×3384-resoluutiolla varustettu Pro Display XDR -näyttö. Näytön paneeli perustuu IPS-teknologiaan ja sen luvataan kykenevän ”XDR-toistoon” (Extreme Dynamic Range). Käytännössä tällä tarkoitetaan 1600 nitin piikkikirkkautta ja 1000 nitin jatkuvaa maksimikirkkautta, 1 000 000 : 1 -kontrastisuhdetta sekä laajaa P3-väriavaruutta ja 10-bittistä värisyvyyttä. SDR-tilassa näytön kirkkaus on rajoitettu 500 nitiin. Virkistystaajuus on maksimissaan 60 Hz.
Sekä uusi Mac Pro että Pro Display XDR -näyttö tulevat myyntiin syksyllä. Mac Pron lähtöhinta on 5999 dollaria ja kalliimpien optioiden hintoja voidaan vain arvailla tässä vaiheessa. Ilman jalkaa myytävän Pro Display XDR:n lähtöhinta on 4999 dollaria tavallisella lasilla ja nanopinnoitettuna mattaversiona 5999 dollaria. Pro Stand -jalan saa kaveriksi 999 dollarin hintaan ja VESA Mount -adapterin 199 dollarilla.
Lähde: Apple
Parin vuoden päästä jos tolis myyntiin tuo kotelo powereineen ja emo johonkin ebayhin, niin sittenhän tämä olisi mielenkiintoinen full custom Omena :).
Ehkä tuossa eniten kiinnostaa itseä tuo jäähdytysratkaisu. Ilmeisesti ainoat tuulettimet ovat nuo etuseinän tuulettimet. CPU:lla taitaa olla vielä joku oma, mutta näytönohjaimet lienevät passiivijäähyillä.
Tuo kyllä periaatteessa kanssa kiinnostaa vai onko menty premium look edellä kellot ja jännitteet minimiin että lämmöt pysyy siedettävänä….
Kieltämättä sopisi firman viimeaikaiseen linjaan, että on joko kellot alhaalla aina tai throttlaa pahasti, jos koneella koittaa tehdäkin jotain.
Mainoksissa mainitaan 300w tehonsyöttö cpu:lle (enemmän kuin missään intelin julkaistussa sirussa on?) ja luvataan, että ei throttlaa.
"Mac Pro features powerful Xeon processors up to 28 cores, with 64 PCI Express lanes for tremendous performance and massive bandwidth. It also provides over 300W of power along with a state-of-the-art thermal architecture to allow the processor to run fully unconstrained all the time."
Prossukin jäähtyy samoilla tuulettimilla, eli itse jäähyt prossulla ja näyttiksillä on passiivisia
… ja ennen kaikkea näitä ei ole tarkoitettu nettipankin käyttöön tai pelailuun, niin kotikäyttäjän näkökulmasta näiden arviointi on kuin arvioisi puolen miljoonan rekan ylihintaiseksi sonnaksi, kun E-Mersu on mukavampi ajaa, kuluttaa vähemmän ja maksaa 90% vähemmän.
Plus että laitteen ei kauheasti tarvitse työtehoa parantaa, että kannattaa, tuollaisen käyttäjä kun tienaa aikas paljon enemmän kuin laitteen hinta vaikka vuodenkin tarkastelujaksolla.
Applella on pro-laitteiden lisäksi ihan normaaleille kuluttajille suunnattuja laitteita, jotka on nimenomaan tarkoitettu nettipankin käyttöön ja normaaliin netin selailuun. (iPhone, iPad, Mac mini, Macbook Air, etc…)
Niistäkin se pyytää toki katetta tarjoten vastineeksi sitten niitä omia pieniä juttujaan.
Joillekin peruskäyttäjistä ne pienet jutut ovat hintansa väärtejä, toiset pudistelevat päätään, että miksi joku maksaa extraa. Applea tuo päänsä pudistelijoiden joukko ei vaikuta juuri haittaavan. Ainoa asia mistä se tuntuu olevan kiinnostunut tuotekehityksessään on noiden pienten juttujen ylläpitäminen ja tarjoaminen.
Ok.
Aika mielenkiintoinen ratkaisu kyllä. Eiköhän tuo kuitenkin ole aika toimiva, kun kaikki osat on nimenomaan suunniteltu samaan kokoonpanoon.
Tässä on pätevä selitys sille miksi jotkut ostavat Applea "vaikka muualla saa täydellistä puoli-ilmaiseksi" henkilöltä joka koulutti mm. Applen ja Microsoftin insinöörejä:
Kannattaa kelata typerän intron yli -> 0:26s. Varsinnainen pätkä kestää 3:38s asti.
Vähän Iisakin kirkko Appleltä tämä. Syksyllä nähdään, että pyöriikö "Crysis"
Jotenkin tuntuu, että tuo Mac Pron jäähdytysratkaisu ei riitä jäähdyttämään täydellä rasituksella mitenkään prossua ja näytönohjainta. Muuten tuollaisia pelkästään kolmen kotelotuulettimen ratkaisuja olisi PC-puolellakin vaikka millä mitalla, mutta kuitenkin melkinpä poikkeuksetta mennään aktiivituuletuksella näytönohjaimille ja prossulle aina. Tavallisessa käytössä, missä tehoja ei tarvita, mennään sitten varmaan siedettävissä lämpötiloissa, mutta vaikea uskoa, että tuossa olisi mitään niin mullistavaa (mikä oikeasti voisi olla?), että passiiviratkaisu toimisi paremmin kuin aktiiviratkaisu.
"PC-puolella" on palvelimet täynnä noita. Koti-PC-markkinoilla tuo on ongelmallisempaa, koska koteloita on ihan joka lähtöön. Vastaava toteutus vaatisi käytännössä että sama valmistaja tekee koneeessa "kaiken"
Tuo on tosiaan se kaikista tavallisin tapa toteuttaa räkkipalvelimien jäähdytys. Siellä tosin yleensä käytetään pienempiä tuulettimia.
Mac Pro:ssa on emon ”takapuolella” neljäs radiaalituuletin, joka tarjoa muisteille ja ssd:eille ilmavirtaa jne. Ehkä virtalähteellekin.
Varhaiset lehdistötestaajat kertoivat, että kone on lähes äänetön kohtuullisella kuormallakin.
Veikkaan että Steven aikana ei tällaisia älyttömyyksiä olisi harrastettu.
Mikä älyttömyys?
Tuohan on ihan ok ja monikäyttöinen arkkitehtuuri. Kerran parissa vuodessa suunnittelet uuden emon ja annat AMD:n / Intelin myydä uudet näyttikset / prossut noihin standardikantoihin/liittimiin.
Trashcan-mac oli vaikeampi kun kaikki oli niin vahvasti customia.
Ei siinä itseasiassa tainnut olla yhtään sen enempää customia. Molemmissa on custom näyttikset ja custom emot ja muuten ihan standardikamaa. Toki tässä on nyt laajennettavuutta eri tavalla mutta vakio-osat on ihan yhtä customia
Ilmeisesti tässä ei tule virtakaapeleita näytönohjaimille virtalähteestä, vaan virta tulee ainoastaan tuosta emolevyn lisäliittimestä, joka on kahden PCI-liittimen vieressä. Pakko siis pistää ainoastaan Applelle customina tehdyt kortit ja niiden hinta tietenkin Apple-lisällä?
Näyttikset ovat kuitenkin normaaleilla pci-e korteilla joissa on päädyssä toinen slotti virransyötölle. Suunnittelu on AMD:lle todella helppo pikkumuutos vakiokorttiin vs trashcanin kolmion sivut.
Trashcan kuoli siihen, että se oli suunniteltu kahden hitaahkon / matalahkon TDP:n kortin yhdistämiseksi. Seuraavassa generaatiossa AMD:n laskentakortit kasvoivat sen jäähdytysratkaisun kestämän yhden piirin tdp-rajan yli ja upgradea ei käytännössä voinut tehdä.
Uusi mac pro kotelo sietää reippaasti enemmän tdp:tä kokonaisuutena ja yksittäisinä piireinä, eikä siinä ole yhtä erikoisia ratkaisuita.
Ilmeisesti sieltä kyllä löytyy 2 kpl ihan kaapeleitakin, olisikohan ollut Linusin videossa mainittuna
Spekseissä puhutaan 75W lisävirroista, mutta ehkä niitä on kaksi?
Noiden avulla saattaisi olla mahdollista saada säädyllinen nvidia muilutettua koneeseen sisään…
Ei taida yhteenkään nvidiaan olla bios:ia joka toimi macOS:llä. Nuo radeonit jne on aiemminkin vaatineet oman bios:n.
Tilanne voi tietysti olla muuttunut
Tuo turha tuulettimien karsinta. Voisi pyörittää pienemmin kierroksin, jos olisi pari poistoakin siilissä kiinni.
Ymmärtääkseni nvidiat toimivat vähintään kohtuullisesti nykyisin thunderbolt-bokseill sen jälkeen kun nvidia julkaisi niille macos ajurit.
En minäkään uskoisi, että oma iMac jäähdyttäisi käytännössä passiivisesti (tai sitten en vain kuule tuuletinta, kun pyörii niin hiljaa) r9 390m:än ja i5 6500:n (desktop-malli) videoita editoidessa tai pelatessa parikin tuntia. Vasta sitten, kun alkaa sisällä olemaan lämpötila korkeampi näin kesällä, iMac alkaa pyöritellä tuulettimia useammin em. käytöissä.
Toki siis tässä mac prossa 1000x enemmän tehoa, en sillä sitä sano. Mutta on tuossa enemmän alaakin (ja tuulettimia) kuin iMacissa, eikä ole näyttöä tuottamassa lämpöä.