Applen raskaan sarjan työasemaan voi konfiguroida parhaimmillaan muun muassa 28-ytimisen Xeon-prosessorin, 1,5 teratavua muistia ja neljä Vega 20 -grafiikkapiiriä.

Apple on esitelliyt WWDC19-tapahtumassaan kauan odotetun täysin uudistuneen ja erittäin järeän Mac Pro -työaseman. Samalla julkistettiin myös uusi 6K Retina -näyttö ja videokäyttöön suunnatun Afterburner-kiihdyttimen.

Apple odotutti käyttäjäkuntaansa pienen ikuisuuden uuden Mac Pron kanssa, sillä edellinen työasemasukupolvi julkaistiin jo 2013. Uutuus täyttänee kuitenkin kovimmatkin haaveet, sillä parhaassa konfiguraatiossaan siinä on laskentatehoa kuin pienessä pitäjässä.

Raudan lisäksi myös muotokieli on täysin uudistunut. Alumiininen työasema rakentuu teräsputkista valmistetun rungon ympärille siten, että putket muodostavat kotelon etu- ja takaosiin kantokahvat. Etumaski on rei’itetty koko alaltaan verrattain suurilla mutta kahdessa kerroksessa limittäin olevilla tuuletusaukoilla. Koko järkäle on ahdettu 52,9 x 45 x 21,8 cm:n koppaan ja sillä on painoa 18 kg.

Mac Pron sydämeksi on valittavissa 8 – 28 ytiminen Xeon W -sarjan prosessori, jonka tukena on 32 Gt – 1,5 Tt muistia. ECC:tä tukevat DDR4-muistit toimivat 8-ytimisellä DDR4-2666-nopeudella ja muilla prosessoreilla DDR4-2933-nopeudella. T2-tietoturvapiirin suojaamaa SSD-tallennustilaa on tarjolla 256 Gt, 1 Tt, 2 Tt ja 4 Tt. 1, 2 ja 4 Tt:n konfiguraatiot on toteutettu kahdella asemalla. Asemien perättäisluku- ja kirjoitusnopeuksiksi luvataan 2,6 ja 2,7 Gt/s.

Näytönohjainpuolelle Apple on esitellyt uuden MPX Module -järjestelmän. MPX-moduuliin voi valita Radeon Pro 580X:n (36 CU, 8 Gt), Radeon Pro Vega II:n (64 CU, 32 Gt) tai Radeon Pro Vega II Duon (2x 64 CU, 2x 32 Gt, Infinity Fabric -linkki grafiikkapiirien välillä). MPX-moduuleita voidaan puolestaan asentaa koneeseen kaksin kappalein, mikä tarkoittaa maksimissaan neljää 7 nanometrin Vega 20 -sirua täydessä konfiguraatiossa. Emolevyltä löytyy yhteensä seitsemän PCI Express x16 -kokoista liitäntää, joista kukin MPX-moduuli vie kaksi. Lisäksi emolevyllä on yksi PCIe x4 -liitäntä, johon on esiasennettu Applen I/O-paneeli.

Yhteen PCI Express -paikoista on luonnollisesti tarjolla Applen uusi Afterburner-kiihdytin sen ProRes- ja ProRes RAW -videokoodekeille. Kiihdyttimen luvataan kykenevän toistamaan samanaikaisesti kolmea 8K ProRes RAW- tai kahtatoista 4K ProRes RAW -videota. Koko komeudelle tarjoillaan virtaa 1400 watin virtalähteellä, jonka jatkuvaksi maksimitehoksi kerrotaan täkäläisellä jännitteellä 1280 wattia.

Toinen uutuus on 6K Retina- eli 6016×3384-resoluutiolla varustettu Pro Display XDR -näyttö. Näytön paneeli perustuu IPS-teknologiaan ja sen luvataan kykenevän ”XDR-toistoon” (Extreme Dynamic Range). Käytännössä tällä tarkoitetaan 1600 nitin piikkikirkkautta ja 1000 nitin jatkuvaa maksimikirkkautta, 1 000 000 : 1 -kontrastisuhdetta sekä laajaa P3-väriavaruutta ja 10-bittistä värisyvyyttä. SDR-tilassa näytön kirkkaus on rajoitettu 500 nitiin. Virkistystaajuus on maksimissaan 60 Hz.

Sekä uusi Mac Pro että Pro Display XDR -näyttö tulevat myyntiin syksyllä. Mac Pron lähtöhinta on 5999 dollaria ja kalliimpien optioiden hintoja voidaan vain arvailla tässä vaiheessa. Ilman jalkaa myytävän Pro Display XDR:n lähtöhinta on 4999 dollaria tavallisella lasilla ja nanopinnoitettuna mattaversiona 5999 dollaria. Pro Stand -jalan saa kaveriksi 999 dollarin hintaan ja VESA Mount -adapterin 199 dollarilla.

Lähde: Apple

This site uses XenWord.
;