
Tietotekniikkajätti Corsair on laajentanut jälleen kotelovalikoimaansa. Yhtiö kuvailee uutta AIR 5400 –koteloaan vallankumoukselliseksi kolmikammioisine rakenteineen.
Corsair AIR 5400 voi ensi silmäyksellä vaikuttaa perinteiseltä akvaariomallin miditornikotelolta, mutta tarkemmin katsoessa huomaa sen olevan selvästi normaalia leveämpi, mikä jättää tilaa täyskokoisille tuulettimille etupaneelin lasiosuuden viereen. Kotelo julkaistaan kahtena versiona, joista toisessa on esiasennettuna kolme RS120-R ARGB –tuuletinta ja toisessa kolme LX120-R iCue Link RGB –tuuletinta, kummatkin käänteisin lavoin.
Etupaneelin tuulettimet puhaltavat ilmaa kammioon, joka on tarkoitettu prosessorin 360 mm:n AIO-coolerille ja josta ilma ohjataan suoraan ulos kotelosta. Yhtiölle on käynyt tosin pieni lapsus mainoskuvissa, joista yhdessä prosessorin AIO-cooleri onkin asetettu kattoon. Näytönohjaimelle puhalletaan ilmaa pohjaan esiasennetuilla tuulettimilla ilmanohjaimen avulla ja katosta löytyy vastaavankaltainen ilmanohjain, joskin yhtiön mukaan lähinnä esteettisistä syistä. Myös kattoon voi kuitenkin asentaa tuulettimet tai vaikka AIO-coolerinkin, vaikka sitä ei sinne olekaan tarkoitettu.
AIR 5400:n tekniset ominaisuudet:
- Koko ja paino: 467x470x340 mm, 16,7 kg
- Materiaalit: Teräs, karkaistu lasi
- Emolevytuki: mini-ITX, mATX, ATX, E-ATX (305×277 mm), tuki emolevyn takapuolen virtaliittimille
- Virtalähdetuki: ATX
- I/O-paneeli: USB-C 3.2 Gen 2, 2 x USB-C 3.2 Gen 1, 3,5 mm audiokomboliitin
- Asemapaikat: 1 x 3,5”, 2 x 2,5”
- GPU:n maksimipituus: 430 mm
- Jäähdytintuki (Virallisesti tuettu Corsair H60, H100, H150, Nautilus, Titan)
- Edessä 360 mm
- Katossa 360 mm
- Takana 120 mm
- Tuuletintuki
- Edessä 3 x 120 mm
- Pohjassa 3 x 120 mm (esiasennetut RS120-R- tai LX120-R –tuulettimet)
- Katossa 3 x 120 mm
- Takana 1 x 120 mm
Corsair AIR 5400 tulee saataville välittömästi mustana ja valkoisena versiona. Kotelo on hinnoiteltu yhtiön omassa verkkokaupassa iCue-versiona 329,90 euroon ja ARGB-versiona 279,90 euroon.
Lähde: Lehdistötiedote
Ei kommentteja vielä
Loading new replies...
Näytetään 50 ensimmäistä kommenttia. Lue kaikki kommentit ja keskustele aiheesta foorumilla TechBBS →