Comet Lake-S kasvattaa Intelin kuluttajamalliston maksimiydinmäärän kymmeneen ja huippumallin luvataan yltävän parhaimmillaan peräti 5,3 GHz:n kellotaajuudelle.

Intel on julkistanut tänään pitkin alkuvuotta vuodoissa esiintyneet 10. sukupolven Core-työpöytäprosessorit. Uuden sukupolven prosessorit perustuvat Comet Lake-S -arkkitehtuuriin.

Comet Lake-S on Intelin tuorein Skylake-johdannainen arkkitehtuuri ja se valmistetaan tuttuun tapaan yhtiön 14 nanometrin valmistusprosessilla. Intel on tehnyt kuitenkin Comet Laken myötä valmistusteknisiä muutoksia, joiden myötä siru on fyysisesti aiempaa matalampi. Yhtiön mukaan matalampi siru yhdessä juotetun, aiempaa paksumman lämmönlevittäjän kanssa parantaa prosessorin lämpöominaisuuksia. Fyysisesti siru on erittäin pitkulainen, kuten yllä olevasta kuvasta näkee.

Intel on kasvattanut Comet Lake-S -arkkitehtuurissa ydinten maksimimäärän kahdeksasta kymmeneen. Lisäksi mukana on työpöytäpuolelle uusi Themal Velocity Boost -teknologia, minkä avulla yhtiö on saanut venytettyä 10-ytimisen huippumalli Core i9-10900K:n toimimaan parhaimmillaan peräti 5,3 GHz:n kellotaajuudella. Toinen Boost-uutuus on Turbo Boost Max Technology 3.0, mikä tunnistaa kunkin prosessoreiden kaksi parasta ydintä ja raportoi ne käyttöjärjestelmälle, minkä myötä rasitus voidaan suunnata parhaille ytimille suorituskyvyn parantamiseksi heikosti säikeistyvissä sovelluksissa.

Ylikellotusominaisuuksia on puolestaan paranneltu useammallakin tavalla. Käyttäjä voi jatkossa kytkeä Hyper-threading-ominaisuuden päälle tai pois käytöstä kunkin ytimen osalta erikseen, ylikellottaa PCI Express / DMI -väylää, joiden lisäksi jännite/taajuuskäyrän hallintaa on parannettu. Myös Intelin Extreme Tuning Utility uudistuu samalla lisäten tuen uusille ominaisuuksille sekä graafisia parannuksia. Muita uusia ominaisuuksia Intelin 10. sukupolven kuluttajamallistoon ovat joidenkin mallien DDR4-2933-tuki, tuki uusille 400-sarjan piirisarjoille, 2,5 Gbps:n i225 Foxville -verkko-ohjaimelle sekä CNVi-väylään kytkettävälle langattomalle Wi-Fi 6 AX201 -verkko-ohjaimelle.

Uusi Comet Lake-S -mallisto lähtee liikkeelle 2-ytimisistä Celeron- ja Pentium-malleista ja piikkipaikalta löytyy 10-ytiminen Core i9-10900K. Tällä kertaa numerointia voidaan pitää piristävästi onnistuneena, sillä prosessorit on jaettu ryhmiin suoraan ydinten konfiguraation perusteella: Core i9 -mallit ovat 10-ytimisiä, i7:t 8-ytimisiä, i5:t 6-ytimisiä, i3:t neliytimisiä, Pentiumit tuplaytimisiä HT:n kera ja Celeronit ilman sitä. Kaikki Core-sarjan mallit on varustettu Hyper-threading teknologialla. Prosessoreiden TDP-arvot vaihtelevat T-sarjan 35 watista Celeroneiden ja Pentiumien 58 wattiin, kerroinlukittujen mallien 65 wattiin ja kerroinlukottomien 125 wattiin. Löydät kaikkien mallien oleellisimmat tiedot ja verottomat suositushinnat yllä olevista taulukoista.

Intel ei ole antanut vielä medialle lupaa julkaista omia testejään, mutta antoi diapaketissaan maistiaisia tulevasta. Yhtiön mukaan Core i9-10900K on maailman nopein peliprosessori perustuen yli 25 pelin testiin, joista se voitti suurimman osan. Valitettavasti itse tuloksia yhtiö ei kuitenkaan julkaissut. Tarkempia suorituskykylukuja annettiin kuudella sovelluksella, joissa i9-10900K peittosi i9-9900K:n testistä riippuen 10 – 33 %:n erolla ja kolme vuotta vanhan i7-7700K:n 35 – 81 %:n erolla. Jostain syystä PUBGin striimaustuloksista ei julkaistu vertailua i9-9900K:n kanssa, mutta i7-7700K:n tulokseen nähden i9-10900K lyö tauluun kaksinkertaisen suorituskyvyn.

Prosessorit saapuvat myyntiin toukokuun aikana, mutta Intel ei kertonut tarkkaa päivämäärää.

Lähde: Intel

This site uses XenWord.
;