Intel esitteli CES-messuilla viime yönä Suomen aikaa odotettuja Rocket Lake -koodinimellisiä Core S -sarjan prosessoreitaan. Rocket Laken lisäksi yhtiöllä oli kerrottavanaan myös muita prosessoriuutisia esimerkiksi uusista Tiger Lake -malleista.

Intelin uudet prosessorit kannettaviin tullaan tuntemaan markkinoilla 11. sukupolven Core H -sarjana, mutta tällä kertaa nimen taakse piiloutuu kaksi selvästi toisistaan poikkeavaa sarjaa. Tämän vuoksi prosessorit onkin jaettu puolivirallisesti perinteiseen H-sarjaan ja uuteen H35-sarjaan.

Perinteisempi Core H -sarja perustuu tuttuun Tiger Lake -arkkitehtuuriin, mutta niissä käytetään järeämpää 8-ytimistä sirua siinä missä nykyisissä on käytössä neliytiminen Tiger Lake. Yhtiö ei paljastanut tulevien mallien tarkempia kellotaajuuksia, mutta kehui 8-ytimisen ja 16 säiettä suorittavan prosessorin pystyvän toimimaan parhaimmillaan 5 GHz:n kellotaajuudella useammallakin ytimellä. Prosessorit on varustettu lisäksi 20 PCIe 4.0 -kaistalla näytönohjainta ja M.2-SSD-asemaa ajatellen. Alustaan kuuluvat myös odotetusti Thunderbolt 4- ja Wi-Fi 6E -tuet.

Core H35 -sarjassa on vähemmän uutta, kuin pelkkä nimi antaiksi olettaa, sillä kyse on todellisuudessa tutuista U-sarjassa käytetyistä 4-ytimisistä Tiger Lake -siruista. Siinä missä U-sarjassa prosessorit voitiin konfiguroida korkeimmillaan 28 watin TDP:lle, on niiden maksimikulutus nostettu H35-sarjasssa nimenkin jo vihjaamaan 35 wattiin.

Sarjaan tulee kuulumaan kolme prosessorimallia, Core i5-11300H, i7-11370H ja i7-13375H SE. Kaikki prosessoreista ovat neliytimisiä ja ne voivat suorittaa Hyper-Threading-SMT-teknologian avulla samanaikaisesti 8 säiettä. Core i7-11370H- ja i7-11375H SE -prosessorit erottaa toisistaan vain Turbo-kellotaajuuksista, sillä siinä missä 11370H yltää maksimissaan 4,8 GHz:n Turbo-kellotaajuudelle, kun 11375H SE taipuu 5 GHz:iin yhdellä ytimellä kunhan prosessorin lämmöt ovat alle 60 astetta. Löydät prosessoreiden oleellisimmat tiedot yllä olevasta taulukosta.

Lähde: Intel, AnandTech